Kantotasojen suunnittelu

Vanhat moottorit ja niihin liittyvä tekniikka, akselistot, ohjausjärjestelmät; puuveneilyn rautapuoli.
Northling
Viestit: 2767
Liittynyt: 23 Huhti 2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Northling » 27 Loka 2010 09:26

Moro

Okei, jos puuvenenetin arvovaltainen ja puolueeton jury testaa veneen arvot ennen ja jälkeen remontin ja sitten todistettavasti polttoaineen kulutus on pienempi vaikka nopeus on 9 Nm/h lupaan mennä soutuvenheellä kreikkaan 8o (puisella)

No mutta tosissaan jos haluaa nopeutta lisää niin mikset laita keulaan metristä bulbia ja perään toista metriä jatketta niin sillähän saisi jo kaks solmua vauhtia lissää ;-)

Nortti

PS. Kyllähän purjeveneitäkin viritellään kaikenmoisilla vesilinjaa pidentävillä peräjatkeilla (esim. Guyt ja Fe 83) Kyllähän ne parantavat nopeutta ja jossain tapauksissa, jopa muitakin ominaisuuksia kuten aallon puuppaamista myötäisessä. Mutta ei niitä kyllä kauniiksi voi sanoa.
Toinen lukunsa on nämä mittaluku kikkailun aikaansaamat mielettömät runkomuodot.

8|
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08 Loka 2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 27 Loka 2010 15:15

Bulppi on monesti pyörinyt mielessä mutta hylätty h.elevetin rumana ja epäkäytännöllisenä rantautumista ajatellen. Siis leikkimielisissä ajatauksisa... ;-)

Vai puusoutuveneellä Kreikkaan....
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

MÖsteri
Viestit: 1239
Liittynyt: 11 Heinä 2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 27 Loka 2010 15:28

Pitää tehdä saranoitu sivuunkäännettävä bulbi! Sen voi aina rantaan tullessa heilauttaa sivuun, niin ei kolise rantaan. Hyötykäyttöäkin voisi keksiä: Sumppu, septi tai mallasjuomanjäähdytin (tai kaikki samassa...) 8]

matti
Viestit: 2185
Liittynyt: 12 Maalis 2005 15:31

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja matti » 27 Loka 2010 15:57

Mile kirjoitti:Ilman mitään mielipiteitä ja vailla minkäänlaista kokeellista kokemusta aiheesta...

Jos ei suuria muutoksia tavoittele, niin jo pelkällä perän virtauksen pohjasta irroittavalla listalla voisi saada etuja, ilman että muuttaa rungon käyttäytymistä esim. aallokossa. Sellainen pallelistan tapainen peräkaareen jatkava vaakatasossa oleva pinta, esim. kolmiolistasta suurinpiirtein vesilinjaan. Lista antaa vähän kantoa vauhdin kasvaessa, mutta irrottaa perää pitkin nousevan veden rungosta = alentaa vastusta ja vähentää imua.
Muistuttaa kovin Repen 8,5m summalaisessa olevia, perätievistä läpipultilla ja laudoituksesta läpiruuvein kiinnitetyt n parimetriset listat vesirajan alapuolella n 10cm. Leveys on alapinnalta muistaakseni jotain 6-8 cm(mielikuva; kuin olisi tehty 2x4:sta) Vene kulkee kahvat kaakossa 10,6kn ja matkavauhti on n 8kn, joten auttanee.

Matti

Avatar
raimå
Viestit: 859
Liittynyt: 26 Touko 2006 01:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja raimå » 27 Loka 2010 21:56

Jos sulla ois toimittaa nähtäväksi jotain kuvaa noista tasoista niin mielelläni kurkkaisin!? Varsinkin kun lukemat on tiedossa ja kyseessä kuitenkin summalainen eikä jo valmiiksi puoliplaanaava pellinkiläinen niin voisi antaa mullekin jotain osviittaa.

Mietiskelin jo tässä että kun skeptikkojen mielipiteet alkaa jo vaikuttamaan itseenkin, että milläs voisi testata tasoja ilman että joutuu poraamaan läpireikiä runkoon. No vanha ystävämme epoksi ja finfoam auttanee tässä. Jos ei toimi, muuttaa tarpeen mukaan, ja jos ei vieläkään toimi voi vetää rälläkällä ja kutterilla koko komistuksen veke ja palata normaaliin tilanteeseen ilman mitään kosmeettisia haittoja.
http://fiskaritupuna.wordpress.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Mile
Viestit: 1181
Liittynyt: 25 Helmi 2005 10:44

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Mile » 28 Loka 2010 07:42

Finnfoam + kakspuoleinen teippi vois kanssa olla lyömätön yhdistelmä kokeiluihin.

Ei se listahömpötys ollut ihan mun omaa ajatusta, vaan peräisin entisaikojen lentoveneistä, siis lentokoneista joiden oma runko toimii kellukkeena ( siis ei ponttonien varassa kelluva vesitaso). Noissa oli tarpeen erottaa rungon vedessä liukuva pinta kaarevasta perärungosta jotta ei syntyisi pahaa imua. Mutta kun nuo portaat lisäsivät ilman vastusta lennossa, niin sitten alkoivat kokeilemaan jouheampia ratkaisuja portaaksi , toivat esim. ilmaa portaan taakse venttiilien kautta, joihin ilma tuotiin putkella ylempää.

Tota listaideaakin voisi jalostaa jos sattuu oleman keksijäpellen vikaa jollakin ventiloinnilla; eli johtaa ilmaa sinne porraslistan pystysuoran takapinnnan läpi ... no olishan siin vähän jyrsintää tehtävä niille listoille, ja ilmakin pitäisi letkuttaa sinne.

Ettei ihan menis puurot ja vellit sekaisin mun sekavien höpinöiden takia, niin portaalla mihin tuossa viittasin niin tarkoitin lentoveneen pohjan keskivaiheilla olevaa isoa porrasta, ja sillä listalla tai paremminkin kulmalla tarkoitin liukuvan rungon peräosan ja pyöreän "matkustamo"-rungon välistä palletta.

Jos noista kuvista vähän selviäisi mitä ajan takaa;

Kuva

tässä bulpi kääntynyt väärin päin ...

Kuva

ja tässä se peräosan terävä palle näkyy oikein hyvin, kyseessä vanha Catalina

Kuva
Mile

Avatar
raimå
Viestit: 859
Liittynyt: 26 Touko 2006 01:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja raimå » 29 Loka 2010 12:02

Hehehe, noistahan sais suoraan aika villin näköisen runkomuodon fiskariin:)

On kyllä aikamoista salatiedettä tuo rungon suunnittelu. Vaikka kuinka ajattelis talonpoikaisjärjellä mikä on toimiva ratkaisu, todennäköisintä on että vasta kokeilemalla se loppujen lopuksi selviää. Se Yle Teeman potkurinsuunnitteludokkari oli hyvä esimerkki että eipä ne laskelmat ja tietokoneet ole pomminvarmoja vaan tekivät aluksi pienoismallin laivan rungosta ja potkurista ja mittasivat kavitaatiota testialtaassa.

Katsotaan mitä tästä saan aikaiseksi. Lupaan dokumentoida homman ja jos onnistuu niin julkaisen sen sitten muiden iloksi. We´ll see...
http://fiskaritupuna.wordpress.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Pellis
Viestit: 434
Liittynyt: 10 Syys 2007 20:57
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Pellis » 29 Loka 2010 19:44

Muistaa vaan laittaa painon todella keulaan että saa haluttua momenttia, sillä painohan lisää vesipinta-alaa ja kitkaa tyylin 100 kg = 100 litraa. Jos vesiviivapinta-ala on vaikkapa 10 neliömetriä ja vesilinjan ympärys 20 metriä niin vene vajoaa sentin ja tulee 0,2 neliömetriä lisää jarrua. Ei kuulosta paljolta mutta vaikuttaa sekin... 8|

Mulla puuttuu veneestä vielä uimaportaat 8-| Laitan perään portaat ja siihen alle hieman "bulbia", joka menee veden alle yli 8 solmun nopeuksissa. Saa nähdä vaikuttaako edes positiivisesti. Lähinnä virtauksenohjainhan on kyseessä ettei portaat roiski rivosti ja jarruta aivan kauheesti. Pitää tehdä puolipyöreä, että on pinta-ala mahdollisimman pieni ja ei hakkaa aallossa... 8}
Oksa on puun kukkanen.

Avatar
Notreal
Viestit: 2014
Liittynyt: 22 Huhti 2008 00:10

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Notreal » 31 Loka 2010 22:36

Suomenlahden nopein puufiskari
http://www.friddemartin.net/fanny/videofi.html" onclick="window.open(this.href);return false;
Notreal
Veneilyä Suomessa jo ensimmäisessä sukupolvessa.
Princess OJ8834

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08 Loka 2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 31 Loka 2010 23:25

Fannyn "pellinkiläisyys" on käsittääkseni pelkkää hämäystä. Ehkä se on joskus ollut perinteinen pellinkiläinen mutta nykyään sen alaosa on muutettu liukuvaksi ja vain vesirajan yläpuoli on laudoitusta. Sisällä on hemmetinmoinen metallikehikko pitämässä höskää kasassa ja koneena 450hp Yanmarin. Ja mikäli oikein muistan niin jossain oli esillä että suunnitelmissa on tehon kasvattaminen.
Mutta kuitenkin aika lähellä Teemun Nikolaita ;-)
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

matti
Viestit: 2185
Liittynyt: 12 Maalis 2005 15:31

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja matti » 02 Marras 2010 18:28

http://maryii.webs.com/apps/photos/phot ... =104955423

Niin se muisti tekee tepposet; nehän on 25cm leveät puolellaan perästä, se 6cm etupäästään.

Matti

Avatar
raimå
Viestit: 859
Liittynyt: 26 Touko 2006 01:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja raimå » 02 Marras 2010 21:25

Kiva että jaksoit postata kuvan Matti. Tuon tyyppiseen ratkaisuun itsekin aion ryhtyä. Tosin todennäköisesti jätän viemättä sen noin perälle. Ajattelin loppuvaksi potkurilinjaan. Läpsyttääkö nuo muuten laiturissa aaltojen lyödessä?
http://fiskaritupuna.wordpress.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
Simon
Viestit: 958
Liittynyt: 22 Maalis 2007 23:27
Paikkakunta: Kaskinen

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja Simon » 02 Marras 2010 22:36

Niin, läpsyttääkö Matin linkissä muukin , kuin varoitusmerkillä lupailtu voitto :) Mutta asiaan: Pelkkarissa tuo saattaa olla hyväkin ja on varmasti kokeilu, mutta ei sen hetkisen tyytyväisyyden jälkeen ole lisää kokeiltu tai korjailtu.
Minusta tuon tyyppinen kantotaso kapeuttaa pellinkiläisen vesilinjaleveyttä hyvin radikaalisesti. Hyvän malliset , mutta siirrettynä 60 - 80 cm eteenpäin, niin toiminta onkin jo aivan eri tasoista. 8]

edit: mutta next nappulasta löytyikin kaunista, varsinkin ne ruusut :))

rickenbacker
Viestit: 175
Liittynyt: 02 Maalis 2010 04:32

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja rickenbacker » 03 Marras 2010 07:45

minusta nuo palteet tai tasot, mitkä nyt sitten ovatkin pitäisi jatkaa reilusti potkurilinjan takapuolelle. Potkurin venettä eteenpäin vievä voima on suurimmaksi osaksi imua, eli se imee vettä pois paatin alta. Siksi olisi mielestäni tärkeää että potkurivirralla potkurin takana saataisiin nostettua perää ts. tasolla ohjattua potkurivirtaa alaspäin. Jos taso loppuu potkurille, tai jopa ennen potkuria, syntyy veneen perän alle imuefekti joka vetää perää alaspäin... eikö?

Avatar
raimå
Viestit: 859
Liittynyt: 26 Touko 2006 01:25
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kantotasojen suunnittelu

Viesti Kirjoittaja raimå » 03 Marras 2010 09:27

Vaikea on tietysti paperilla näitä mietiskellä, varmuushan tulee testaamalla. Mutta silti kyllä parempi mietiskellä kaikilta suunnilta asiaa niin ei tarvitse tehdä emmentaalia koko veneestä:)

Simonin ajatus palteiden/tasojen loppumisesta ennen potkurilinjaa kuulostaa siinä mielessä hyvältä että antaa veden kuitenkin kääntyä suipon perän mukaisesti. Jos tasot viedään potkurilinjan takapuolelle reilusti kasvaa virtaukset/turbulenssi (mikä onkaan nimeltään) kun yhtäkkiä kanto loppuu ja vesi pakenee tason alta ylöspäin. Mutta mene ja tiedä tästäkin.
http://fiskaritupuna.wordpress.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Vastaa Viestiin