Tänään päivän päätteeksi olikin sitten varsinainen suurtaistelu pakarinpään kanssa. Pienempiä kahakkaluontoisia tapahtumia oli pitkin viikkoa jolloin kopistelin sen kiinnitysmutteria ja suhuttelin irroitusainetta kierteeseen.
Vaihto oli "pakkohomma" merkinnällä työvihkossa sillä se oli suunnattu takaviistoon sivulle n. 3-4 metrin päähän. Ei olisi mukava kastella laitureita ja ihmisiä... Meinasin jo syksyllä upottaa oman peräveneeni epähuomiossa kun pojat veti sen ankkuroitaessa väärälle puolen venettä.
Hommasta kehittyi melkoinen henkien taistelu sillä järki sanoi että "sahaa hyvä mies kaarien välistä lauta poikki niin pääset helpolla..." Mutta eihän sitä niin tehdä tietenkään kun alkaa v.tuttamaan vaan laitetaan koneeseen lisää kierroksia ja otetaan hullunkiilto silmiin. Varsinkin kun on joskus tullut uhottua ettei vielä ole tullut, eikä muuten hevillä tule, semmoista vastaan kierreliitosta jota en saa auki...
Homma olis ollut piisofkeik jossakin muualla kuin veneen takakannen alla, siellä kun ei voi oikein rälläköidä, antaa lämpöjä, jystää lekalla, katkaista mutteria taltalla ja mintä niitä konsteja nyt onkaan.
Kun ei auttanut liottelu ja kohtuullisen kova yritys saada mutteri pyörähtään taltalla ja vasaralla niin sitten alkoi vasta ottamaan kuulaan. Varsinkin kun sain pamautettua kahdesti rystyseen 24 unssin RealTimberillä. Sitten tulikin ahaa elämyt että multimasterilla mutteri poikki ja kiila väliin niin jopa lähtee. Kahden terän jälkeen mutteri katkesi ja sain kiilan väliin mutta siinä vaan istui kuin hitsattuna - ...keleenkele!
Alkoi tuntumaan ettei kaikki ole "haponkestävä vs. mustarauta tasolta" enää kiinni vaan hommassa on muutakin mätää.
Sitten alkoin kiertämään mutteria aukipäin katkaisutaltalla hemmetisti hakaten ja kas vain niin se lähti tulemaan ehkä 0,5mm/isku kierteillään kuin tavarajuna. Olisin katkaissut sen toiseltakin puolen mutta multiksenkeleen terät loppuivat juuri sopivasti
Vahvuutensa verran tultua mutteri rupesi kulkemaan kiertellä käsin joten helpotuin kun sain pukattua putken ulos.
Velipoika sattui tulemaan juuri pihaan kun tutkiskelin osia ja manasin sille että kyllä on typerää laittaa messinkirikka hapokkaan ja sinkityn raudan kanssa yhteen. Velipoika tunnisti putkenpään joksikin sellutehtaan höyputken suuttimeksi sanoen sen olevan rosteria. Tallissa se sipaisi osia kulmurilla ja kyllä niin oli että pakarinpäässä oli kuin olikin ruostumatonta, haponkestävää, messinkiä ja sinkittyä rautaa. Melkoinen galvaaninen terroristisolu
Ei muuten tullut vieläkään vastaan sitä kierreliitosta joka ei aukea
http://groups.msn.com/Bertta-Lotta/tutk ... hotoID=596
ja siitä eteenpäin...