Venetyyppeihin

Isoveneet

Isoveneen (storbåt) alkuperäinen nimitys oli viisilaitainen (fembordsbåt > fämbelbåt, femböling). Vasta 1800-luvun puolivälissä kun lautojen lukumääräkin alkoi viidestä kasvaa alettiin entistä viisilaitaista kutsua isoveneeksi.
Isoveneen koko vaihteli aika laajoissa rajoissa. Niinpä postin kuljetukseen käytetyt veneen olivat vain 27 -jalkaisia kun suurimmat isoveneet olivat jopa yli 40 -jalkaisia.

Eräs harvoista säilyneistä vanhoista isoveneistä - Nordqvistos storbåt Iniöstä

Vaikka isovene muodoltaan muistuttaa tasaperäistä verkkovenettä on eroavuuksiakin olemassa. Ennen kaikkea keula ja perä ovat vedenalaisilta osiltaan terävämmät kuin verkkoveneissä. Tämä ominaisuus yhdessä leveän ja kantavan rungon kanssa tekee isoveneistä erinomaisia purjehtijoita. Varsinkin jahtirikin (kahvelirikin) yleistyttyä olivat isoveneet suurine purjeineen nopeita veneitä.

Nopeudelle oli myös käyttöä sillä vaikka isovenettä enimmäkseen käytettiin suhteellisen lyhyiden matkojen kuljetuksiin, tehtiin sillä myös pitempiä matkoja: kuljettiin markkinoilla Turussa, Tukholmassa ja Tallinnassa; Kökarista myös Helsingissä. Koska tiedetään että Ruotsin puolelta Roslagenista on tehty matkoja aina Viipuriin asti voidaan olettaa, että niitä olisi tehty lounaissaaristostakin.

Isovene, nuottavene, kajuuttavene

Näyttää siltä että 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun isoveneisiin johtaa kaksi osittain erillistä kehitystietä. Edellä mainittu viisilaitainen vene suureni vähitellen, niin että lautojen lukumäärä vii-meisissä isoveneissä oli jo kahdeksan tai yhdeksänkin.
Kotivesillä veneitä käytettiin avonaisina, ilman kajuuttaa, mutta markkinamatkoja varten veneen perään nostettiin irrotettava kajuutta.
Vene oli muuten avonainen, vain keulassa saattoi olla pieni kannen pätkä kulkemista helpottamassa.
Riki oli aluksi raakapurjeriki, sittemmin jahtiriki: yksi masto, kahvelipurje ja fokka.

Jo 1600 -luvulta tunnetaan venetyyppi nimeltään kajuuttavene (kajutbåt). Nämä veneet olivat isompia kuin myöhemmät isoveneet ja niissä oli kiinteä, perään sijoitettu kajuutta joka muodoltaan ja rakenteeltaan muistutti kovasti myöhempien isoveneiden irrotettavia kajuuttoja.

Ainakin kökarilainen isovene näyttää kehittyneen tästä venetyypistä, sillä kökarilainen isovene eroaa jo ison kokonsa kautta muualla käytetyistä veneistä, kökarilaiset kun saattoivat olla jopa 42 - 48 jalkaa pitkiä veneitä. Kökarilaiset myös käyttivät veneissään toppiseiliä ja fokan lisäksi klyyvaria. Eivätkä erot vielä tähänkään lopu, sillä ainakin suurimmissa kökarilaisissa isoveneissä oli myös kiinteä kansi, kun isoveneet muualla olivat avonaisia veneitä.

Herääkin kysymys pitäisikö näitä kökarilaisia veneitä ollenkaan kutsua isoveneiksi vaan ottaa käyttöön niiden alkuperäinen nimi kajuuttavene. Saman tien voi tietysti myös kysyä voiko nuottaveneinä käytettyjä isoveneitä (notbåt) kutsua ollenkaan isoveneiksi, kaikissa kun ei ollenkaan ollut isoveneeseen tyypillisesti kuuluvaa kajuuttaa? -Ehkä on kuitenkin viisainta pitää käytössä väljempi määrittely ja antaa näiden kaikkien, vaikkakin varsin erilaisten veneiden, olla yleisnimeltään isoveneitä.

Storbåten Cajsa

Miksi tasaperäisiä?

Tasaperäisiä veneitä on lounaissaaristossa pidetty uusina tulokkaina, teräväperäisen veneen juuret kun ulottuvat vähintäänkin viikinkiaikaan asti. On oletettu, että sota- ja kauppalaivaston tasaperäiset alukset ovat vaikuttaneet aikojen kuluessa myös pienempien alusten ja lopulta myös veneiden rakenteeseen.

Vähitellen tasaperäiset veneet kuitenkin monin paikoin Itämerellä syrjäyttivät teräväperäisen. Veneet Ruotsin eteläisellä ja itäisellä rannikolla aina pohjoiseen Roslageniin asti muuttuivat tasaperäiseksi. Poikkeuksena olivat tosin Gotlanti ja pohjoinen Öölanti.
Näihin poikkeuksiin kuuluvat myös Ahvenanmaan ja Turun saariston pohjoiset pitäjät. Ahvenanmaalla poikkiperäisiä veneitä on ollut lähinnä Lemlannissa, Föglössä, Sottungassa ja Kökarissa, Turun saariston puolella Korppoossa, Nauvossa, Houtskärissä ja Kemiössä, eivätkä poikkiperäiset veneet täälläkään kaikkialla olleet yksinomaan vallitsevia vaan teräväperäisiäkin oli käytössä.

Kaksi isovenettä Lapposssa 1985

Miksi tasaperäinen vene syrjäytti teräväperäisen? -Isoveneen kohdalla tähän on helppo vastata.
Isovenettä käytettiin paljon myös nuottaveneenä. Tasaperäiseen veneeseen saatiin hyvää tilaa nuotan kelalle ja köysille. Myös veneen vakavuus kasvoi ja siitä oli nuottaa ylös vedettäessä suurta apua. (Suomen etelärannikolla tosin on ollut käytössä isoveneen kokoisia teräväperäisiä nuottaveneitä.)

On myös oletettu, että hollantilaiset laivaveneet olisivat olleet poikkiperäisen veneen esikuvana. Tätä oletusta tukee se, että näitä veneitä esiintyy juuri niissä pitäjissä joiden kautta vanha keskiaikainen laivaväylä kulki.
Edelleen on oletettu, että mitään erityisiä esikuvia ei ole ollut vaan että veneenrakentajat ovat itse päätyneet poikkiperäiseen veneeseen halutessaan veneen peräosaan lisää kantavuutta.
Itsestäni tämä oletus vaikuttaa todennäköisimmältä, sillä useimmitenhan ihmiset toisistaan tietämättä päätyvät eri puolilla maailmaakin varsin samanlaisiin ratkaisuihin.

Isoveneen rakentaminen

Isoveneen rakentaminen ei periaatteessa eroa verkkoveneen rakentamisesta. Isoveneiden tärkein tehtävä oli lastin kuljettaminen ja siksi ne tehtiin rakenteiltaan suhteellisen vahvoiksi. Ainevahvuus on siis kauttaaltaan eri luokkaa kuin verkkoveneissä.
Niinpä kymmenmetrisen isoveneen köli saattaa olla jopa 4 tuumaa paksu, kyljet tuuman laudasta ja kaaret 4 X 4 tuuman luokkaa. Peräpeili tehtiin 3 tuuman pontatusta lankusta ja steevi kiinnitettiin siihen sinkkaamalla.
Myös polviot, suupantti, telkeet jne. olivat verkkoveneeseen verrattuna järeämmästä aineesta.

Isovenettä rakennetaan, kuusi lautaa on jo paikoillaan.

Koska isoveneet ovat keulastaan ylhäältä huomattavan leveitä ja kantavia mutta vesirajan alta kapeita ja teräviä, oli niitä rakennettaessa pakko käyttää vintoja ja kinunkeja. Vasta höyryttämisen tultua käyttöön voitiin isoveneen keula tehdä kokonaan laudasta, mutta tällöin elettiinkin jo aikoja jolloin isoveneet alkoivat jäädä pois käytöstä.
Takasteevin ja peräpeilin yhtymäkohdassa käytettiin myös vintaa (karmvinda).

Alunperin isoveneessä ei ollut piittoja vaan niiden tilalla oli profiililtaan neliömäiset palkit, ainevahvuus oli noin 5 X 5 tuumaa. Keulassa näitä palkkeja oli kaksi, keskellä venettä yksi ja perässä yksi. Vasta myöhemmin korvattiin nämä palkit piitoilla.
Telkeet ulottuivat keulan toisesta palkista perän palkkiin.

Isoveneessä.

Isoveneen riki

Silloin kun isoveneessä vielä käytettiin raakapurjetta seisoi masto suhteellisen keskellä venettä.
Masto oli tuettu sivusta vanteilla ja keulasta staagilla ja se oli taaksepäin kallistettu. Mastokenkä oli verrattain iso, pituus toista metriä ja leveys jalan verran, ja se oli irtonainen. Mastoa pystytettäessä masto kenkineen potkaistiin tiukkaan.

Raakapurjerikit olivat muuten samaa tyyppiä kuin verkkoveneissäkin. Spriipurjeiden aikaan tehtiin mastokengät kiinteiksi. Masto tuettiin rautaisella vanteella edellä mainittuihin palkkeihin. Vanteessa oli toisessa päässä sarana, toisessa pitkulainen reikä, jonka läpi pantiin palkissa oleva määrly ja varmistettiin kiinnitys tapilla.
Samaa järjestelyä käytettiin myös kahvelipurjeiden tultua käyttöön. Myöhemmin kun palkit korvattiin piitoilla, käytettiin spriipurjeilla varustetuissa isoveneissä myös piitan läpi meneviä mastoja verkkoveneiden tapaan.

Myös isoveneiden spriipurjeet olivat samankaltaisia kuin verkkoveneiden vastaavat, koko vain oli suurempi. Verkkoveneiden tapaan saatettiin kaksimastoisessa isoveneessäkin käyttää klyyvaria, joko irrotettavalla puomilla varustettuna tai ilman.
Viimeiset isoveneet oli varustettu enimmäkseen kahvelipurjeilla, ainakin silloin kun niitä pääasiassa käytettiin pitempiin matkoihin. Maston paikka oli tällöin keulasta runsaan neljäsosan päässä veneen koko pituudesta.
Masto oli suhteellisen pitkä, usein reilusti venettä pitempi, ja siinä oli pitkä, valkoiseksi maalattu toppi, ts vantit ja staagi kiinnittyivät mastoon vasta neljänneksen päässä sen koko pituudesta.

Vantteja oli tavallisesti kaksi paria ja ne kiristettiin kalloplokien kautta kulkevalla taljalla. Puomi oli tavattoman pitkä ja ulottui paljon peräpeiliä pitemmälle. Kahvelipuomi oli melko pystyssä ja isopurjeesta tuli näin sekä iso että tehokas.
Fokka olikin melko pieni ja sen osuus koko purjepinnasta vähäinen.

Kökarilaisissa, kajuuttaveneistä polveutuvissa isoveneissä käytettiin isopurjeen jatkeena myös lat-vapurjetta eli toppiseiliä. Tämä saattoi olla kolmiomainen tai varsinkin aiemmin myös raakapurje. Keulassa käytettiin fokkaa ja puukspröötiin kiinnitettyä klyyvaria.

Isoveneen purjeet.

Isoveneen purjehdusominaisuudet

Purjehtijana isovene on verkkoveneeseen nähden ylivoimainen. Hyvässä tuulessa se suurilla purjeillaan saavuttaa helposti runkonopeutensa ja heikommassakaan tuulessa ei keskivauhti jää vähäiseksi. Laakea pohja ja melkoinen paino tekevät isoveneestä vakaan purjehtijan joka säilyttää suuntansa eikä helposti kovassakaan tuulessa ota vettä sisään. Isovene muistuttaakin käytökseltään enemmän isompaa alusta kuin pikkusisartaan verkkovenettä. Siksi ei olekaan ihme, että nykyisistä uudisrakenteista monet ovat nuorisokäytössä. Isoveneellä purjehtiminen on oiva tapa tutustuttaa lapsia ja nuoria merielämään ja purjehtimiseen.
Isoveneen tilat, nopeus ja vakavuus tekevät siitä mainion retkiveneen myös perhekäyttöön. Yksitoistametrisen isoveneen peräkajuuttaan pystyy rakentamaan makuutilat jopa kuudelle hengelle. Avotilaan mahtuu tavaraa ja ihmisiä vaikka kuinka paljon eikä mikään estä tekemästä puomitelttaa sateen ja tuulen suojaksi.

Isovene seilaa

Kaksimastoinen isovene Iniön Norrbystä

Venetyyppeihin