HULDA (ent. Emma) Hulda on teräväperäinen verkkovene, mitoiltaan 6,75 X 2,32 X 0,70 ja sen rikiin kuuluu kahvelipurje ja fokka. Ostin veneen 1997 Iniön Keistiöstä. Hulda on rakennettu 1952, todennäköisesti Brändössä. Rakennustavaltaan ja muodoltaan Hulda muistuttaa näet kovasti Brändön Jurmossa toimineen Volter Österbergin tekemiä veneitä. Vaikka vene on niinkin myöhään rakennettu on rakennustapa vielä täysin perinteinen yhdestä puusta veistettyine köleineen ja veistokaarineen. Hulda on tehty 7 laudalla. Tämä vene on tietysti jo tehty moottoriveneeksi ja sen perä on varsinkin ylhäältä selvästi leveämpi kuin vanhemmissa, purjeveneeksi tehdyissä veneissä. Vedenalaiset linjat ovat kuitenkin hyvin "vanhahtavat" ja niistä voi olettaa että vene purjehtii hyvin. Erityisesti minua miellytti veneen korkea perä, tyypillinen vanhan brändöskötbåtin ominaisuus. Joku edellinen omistaja oli
lisännyt köliä n.15 senttiä ja muotoillut takasteeviä
purjehduskäyttöön sopivammaksi. Edellinen omistaja Stig
Jensen oli lasikuiduttanut rungon ylimpään lautaan asti.
Valmistavat työt Emma oli huonossa, mutta ei toivottomassa kunnossa. Runko ja kaaret olivat vielä terveitä, vain ylin lauta ja parraslista olivat parissa paikassa lahoja. Venettä oli vahvistettu ylimääräisin pohjatukein ja niiden päälle oli tehty tasaiset turkit jotka eivät miellyttäneet silmääni. Mastopiitta oli enimmäkseen kukkamultaa. Ensimmäisenä työnä revin irti nämä turkit ja puhdistin veneen sisältä. Vanha alkuperäinen konepeti ja laho mastopiitta saivat myös kyytiä. Ostin veneen lähinnä kilpailukäyttöä ajatellen. Veneen runkomuoto ei ole erityisen kantava mutta ajattelin että siitä voisi saada hyvän kevyen tuulen veneen. Kantavuutta kuitenkin tarvittaisiin lisää jotta vesi ei tulisi sisään heti ensi puuskassa. Tähän murheeseen auttavat kunnon skantäkit (sivukannet). Tarpeeksi leveinä ne auttavat huomattavasti veneen pinnalla pysymistä. Sen lisäksi ne lujittavat suuresti koko runkorakennetta ja niillä on myös mukava istua. Niinpä seuraava työ oli repiä irti vanhat törmäyslistat. Ainoaksi järkeväksi keinoksi osoittautui naulojen katkaisu kulmahiomakoneella, naulat kun on lyöty läpi sekä törmäyslistasta, ylimmästä laudasta että suupantista (sudbandet, veneen laitaa sisäpuolelta vahvistava lista) ja sen jälkeen kotkattu sisäpuolelle. Tämän jälkeen piti poistaa lahongista tehty pieni peräkansi. Työ oli helppoa, sen kuin poimi palasia irti ja heitteli pihalle. Kovempi homma oli suupantin höylääminen niin että siihen sopisi skantäkki päälle. Vanhoissa veneissä kun suupantti voi keskellä venettä olla parikin senttiä korkeammalla kuin ylin lauta. Käsisirkkelillä, kutterilla ja kirveellä saa kuitenkin kaikenlaista aikaan. Lahot kohdat suupantissa ja ylimmässä laudassa paikattiin tämän jälkeen ja paikat kiinnitettiin ruuveilla ja Sikaflexillä. Piitat Ennen skantäkin tekoa tein kuitenkin veneeseen uudet piitat. Mastopiitan, tai oikeammin maston paikan valitsin aivan vanhan nyrkkisäännön (yksi kolmasosa veneen pituudesta keulasta) mukaan. Mastopiitan avulla kiilasin venettä nelisen senttiä leveämmäksi sillä arvelin että ainakin sen verran on runko antanut staagien vedolle perään. Taakse tein toisen piitan skuuttien kiinnittämiseksi, suunnilleen entisen konepedin päälle, sopivalle etäisyydelle vanhasta, tosin myös poistetusta takapiitasta niin että peränpitäjä helposti voi hoitaa myös skuuttauksen. Piitat tehtiin 60 X 250 mm männystä. Kiinnitykseen käytettäviä polvioaineita en lähtenyt metsästä hakemaan koska tässä kunnostuksessa ei ollut museaalista lähtökohtaa. Niinpä sahasin polviot 50 X 200 mm:n pattingista. Polvioiden teossa kannattaa käyttää apuna pahvimalleja. Skantäkki Sen jälkeen seurasi koko homman työläin vaihe, skantäkin tekeminen. Halusin tehdä sen samoin kuin ensimmäisessä verkkoveneessäni Hildassa, föglöläiseen tapaan. Olin hankkinut tarkoitukseen mahdollisimman leveää kuusilautaa, paksuus höyläämättömänä n 22 mm, leveys parhaimmillaan 350 mm. Lautojen höylääminen käsikutterilla on tylsää työtä, aivan toista olisi jos käytettävissä olisi kunnon taso- ja vielä oikohöyläkin. Mutta käsipelilläkin asiasta selviää kunhan on aikaa ja kärsivällisyyttä. Skantäkki tarvitsee alleen kannatukset joita ruuvailin paikoilleen keskiveneessä joka toisen kaaren kohdalle, perässä ja keulassa vähän harvempaan. Kannatuksien teossa ovat pahvimallit jälleen paikallaan. Halusin skantäkistä
niin leveän kuin mahdollista, mutta niin vähin jatkoksin kuin
mahdollista. Parhaaksi kompromissiksi osoittautui tehdä skantäkit
neljästä palasta. Skantäkin suurimmaksi leveydeksi jäi
tällöin 32 cm, joka on aivan riittävän paljon. Jatkosten
alle tein noin 30 cm pitkät jatkospalat, joihin skantäkkilauta
ruuvattiin kiinni parillakymmenellä ruuvilla joka jatkoksen kohdalta.
Kun skantäkkilaudat olivat paikoillaan sahasin pistosahalla skantäkin sisäpuolen linjat ja höyläsin ulko- ja sisäsyrjät. Sisäpuolelle tulee karveli, pystysuora tukilista (20 X 75 mm) jonka keula- ja peräpalat ovat kaarevia niin että ne on tehtävä erikseen joko höyryttämällä, sahaamalla sopivasta lankusta tai käyttämällä luonnonväärää puuta. Seuraavaksi tehtiin ja kiinnitettiin törmäyslistat joiden on syytä olla taipuisaa materiaalia. Käytin tuoretta mäntylautaa joka taipuikin yllättävän hyvin paikoilleen. Pisaralaudan palaset sen sijaan sahasin muotoonsa skantäkkilaudoista jääneistä tähteistä. Kun kaikki yllämainittu oli ruuvailtu kasaan, seurasi vielä kittaus ja hionta. Sen jälkeen ehdin vielä juuri ja juuri tervata koko komeuden kolmeen kertaan ennenkuin lähdin kuukaudeksi kesälomille. Telkeet Veneen telkeistä (tildet, garneeraus, sisälaudoitus) oli jäljellä vain kolme ylintä lautaa. Ylimääräiset suorat pohjatukit olivat suru silmälle. Niinpä konesaha käymään ja pohjatukkeja muotoilemaan. Ikävintä tässä työssä oli se että vene tuli täyteen roskaa jonka siivoaminen on aina työlästä. Muuten pohjatukkien muotoilu moottorisahalla ja teräketjulla varustetulla kulmahiomakoneen laikalla oli helppoa ja nopeaa. Kun olin saanut pohjatukkeihin silmää miellyttävän linjan aloin sovitella paikoilleen uusia telkilautoja. Käytettävissäni ei ollut oikein sopivaa materiaalia, laudat olivat vähän liian paksuja mutta väkivaltaa ja erilaisia virityksiä käyttäen ne kyllä pikku hiljaa menivät paikoilleen. Muu sisustus Veneen keulaan halusin vanhan etupiitan etupuolelle irrotettavan keulakannen. (Brändössä plikt, -et, Iniössä förskottet). Olihan sellainen siellä ennestään mutta niin huonokuntoinen että tein uuden. Sama juttu perässä jonne tein myös kevyen poikittaislaipion jonka taakse sain luukulla varustettua säilytystilaa. Kummallekin puolelle veneen perään tein myös skuuttipiittaan ulottuvan penkin jolla on mukava peränpitäjän istua milloin ei ole pakko istua skantäkillä. Knaapit tein männystä koska muutakaan sopivaa puuta ei ollut käsillä. Koivu, tammi, omenapuu tms. olisi taatusti kestävämpää. Sisäpuolelle kuuluvat vielä airot ja puoshaka joista edelliset olivat olemassa ja jälkimmäisen jouduin tekemään. Peräsin ja jölvari Veneen peräsin oli tehty filmivanerista joten se meni uusiksi. Peräsimen olin kasannut 30 X 230 -millisestä kuusilaudasta jo talvella. Jölvariksi (peräsinpinna, helvari) sai kelvata Hildan vanha rikkinäinen jölvari jonka vahvistin toimintakuntoon. Peräsimen rautojen teko ja ripustus veneeseen vaatii myös hieman hitsaustaitoja mutta onneksi äärimmäisen vähän. Rikaus Masto ja puomit olivat valmiina, tähteinä Hildasta. Riki on niin suunniteltu että voin vaihtaa koko roskan veneestä toiseen tarpeen mukaan. Käytin siis Hildan yhtä entistä mastoa, puomeja ja staageja. Halusin veneen näyttävän edes joten kuten tyylikkäältä joten sivustaageissa, vaikka ne ovatkin teräsvaijeria, on kalloplokit kiristämiseen, ja kaikki muutkin veneet plokit tein puusta. Juokseva riki on synteettistä hamppujäljitelmää jonka käytöstä minulla oli jo kymmenen vuoden hyvät kokemukset. Purjeet Myös purjeet ovat Hildan entisiä, ellei sitten nykyisiä. Hildaan hankittiin muutama vuosi sitten uudet kilpapurjeet ja vaikka Hilda (7,15 X 2,32) on astetta isompi kuin Hulda (6,75 X 2,32) , voi näitä purjeita mainiosti käyttää varsinkin kevyessä tuulessa myös Huldassa. Retkikäyttöön sopivat toki paremmin nämä Hildan vanhat purjeet. Molemmat purjekerrat ovat Dacronia, vanhat purjeet hieman kevyempää kangasta kuin uudemmat. Vanhojen purjeiden pinta-ala on 24 neliötä, uusien taas 31 neliötä joten ero on melkoinen. Eroa on myös muodossa ja istuvuudessa, varsinkin jälkimmäisessä uusien hyväksi. Talvella 2000 ompelin uudet
puuvillapurjeet jotka sopivat sekä Huldaan että Hildaan. Niiden
pinta-ala on noin 30 neliötä ja ainakin Hildaa ne ovat kuljettaneet
mainiosti, Huldaa ehkä vieläkin paremmin.
Purjehtiminen Hulda osoittautui suhteellisen tasapainoiseksi menijäksi, hieman purjeista riippuen. Siinä suhteessa vanhat purjeet olivat paremmat, mutta tasapainoisin yhdistelmä oli vanha isopurje ja uusi fokka. Näillä purjeilla masto olisi ehkä voinut olla kymmenisen senttiä edempänä mutta tuskin enempää. Pieni luovikärkkäys kuuluu mielestäni verkkoveneeseen sillä se lisää huomattavasti turvallisuutta. Liika ei taas ole hyväksi sillä tarkoitus ei ole koko ajan jarruttaa peräsimellä. Molemmat kilpaveneeni, sekä Hilda että Hulda, olivat liian luovikärkkäitä. Suurin syy tähän ovat näiden veneiden staagit jotka perinteisesti ovat lähteneet mastosta vasta n. 120 cm maston huipusta. Fokkaa ei tällöin saa suhteessa riittävän isoksi. Aionkin tulevaisuudessa nostaa staagien kiinnityspisteet mastonhuippuun jolloin fokan pinta-alaa voi lisätä melkein 2,5 neliötä. Nyttemmin myytyäni
Hildan olen tehnyt Huldaan sekä uuden, isomman fokan että uuden,
pienemmän isopurjeen. Varustin Huldan myös pienellä, puolisen
metriä pitkällä keulapuomilla. Balanssista tuli näin
todella hyvä ja vene kulkee mainiosti.
Huldan nopeuskaan ei ole hassumpi. Miehistöäni kohdanneiden kuolemantapausten vuoksi on kilpapurjehdys jäänyt hieman vähemmälle, mutta Huldalla on sentään voitettu kisat Naantalissa 1999 ja 2000, yksinpurjehdus Iniö Runt 1998, 2000, 2001, 2004 ja 2005, Kustavissa 2004 sekä saatu jonkinlainen pokaali lähes kaikista kilpailuista joissa vene on purjehtinut.
Hulda on täyttänyt 50 vuotta kesällä 2002 . Onnittelemme!
Huldakaan ei ole enää minun käytösäni. Talvella 2012 myin veneen Kustaviin jossa se toivottavasti jatkaa kunniakasta kilpauraansa. |