Tiivistelmä saaristoristeilijäsäännön kehityksestä

Svenska Seglarförbundet (SSF) perusti syksyllä 1907 komitean valmistelemaan ehdotusta uuden kansallisen luokan perustamiseksi. Tarkoitus oli täydentää R-sääntöä. Komitean työ valmistui 21 tammikuuta 1908. Sääntöehdotus oli alkuperäinen saaristoristeilijäsääntö, jonka pääpiirteet ovat yhä säännön perusteina : vain purjepinta-ala mitataan, joka määrää veneen luokan. Lisäksi on rakennusmääräyksiä, minimipaino sekä vaatimus kajuutan minimitilasta. Ehdotus kattoi alun perin 7 luokkaa : 30, 45, 55, 75, 95, 120, ja 150 m2.

Saaristoristeilijä syntyi virallisesti Svenska Seglarförbundetin Tukholman Grand Hotellissa pidetyssä kokouksessa 22 helmikuuta 1908. SSF hyväksyi tuolloin luokat 22, 30, 45 ja 55 m2. 24 marraskuuta 1912 laajennettiin sääntöä 38m2 luokalla ja heti seuraavana vuonna marraskuun 23. 1913 lisättiin luokat 15, 75, 95, 120, 150. Vuonna 1915 lopulta yhdistettiin luokat 38 ja 45 luokaksi 40m2.

Marraskuussa 1916 päätettiin täydentää sääntöä. Materiaalidimensioita (scantlings) suurennettiin ja sääntö astui voimaan 1.tammikuuta 1918. Käytännössä sääntömuutos huomioitiin välittömästi. Vuoden 1916 säännössä määriteltiin lisäksi, että sk45 m2 joka rikattiin sk40 m2 kokoiseksi sai osallistua ”nelikymppisten” kilpailuihin.

Saaristoristeilijä alkoi saada ”klassiset” muotonsa. Pitkä kapea ja matala runko, korkea ja kapea purjeprofiili. 10 – luvun lopulla etupäässä suomalaiset suunnittelijat kuten Estlander, Westin ja Olofsson piirsivät varsin ekstreemejä veneitä. Vuoden 1916 säännön mukaan rakennetuista veneistä suuri osa oli liian heikkoja. Tyytymättömyys veneiden kehitykseen aiheutti paineita saaristoristeilijäsäännön muutokselle.

Vuonna 1919 vaati Skandinaviska Seglarförbundet muutosta sääntöön ja 23 marraskuuta 1919 päätti SSF vahvistaa materiaalidimensioita. Lisäksi määrättiin suorakaiteen muotoinen mitta (”koffertmått”), jonka tuli mahtua veneen sisälle. Tarkoituksena oli varmistaa riittävät sisätilat. Kun mitan alakulma oli vesilinjassa muodostui veneen kyljestä lähes pystysuora. Jo seuraavana vuonna 12. joulukuuta 1920 päätettiin täydentää sääntöä. Sääntöön lisättiin täysin uusi tilamitta ; ”medelbredd”. Eräänlaisen kaavan avulla määriteltiin minimimitta joka luokalle. Toinen merkittävä lisäys oli teknisen komitean nimeäminen. Tämän komitean tehtävänä oli tarkistaa ja hyväksyä piirustukset ennen veneen rakentamista. Tekninen komitea täydensi vielä sääntöa vuonna 1922 määrittelemällä ruuvien, pulttien, naulojen yms. dimensioita.

Vuosina 1919-1920 tehdyt materiaalidimensiomuutokset ovat voimassa vielä tänäänkin, mutta veneiden pituuden yhä kasvettua lisättiin vuonna 1925 sääntöön muuttuja (”Ideell längd”) joka vaikuttaa muihin mittoihin ; ”medelbredd”, ”fribord”, längd av kölparti ja deplcement. Vuoden 1925 saaristoristeilijäsääntö on yhä voimassa. Siihen lisättiin kuitenkin vuonna 1930 vielä kansainvälinen purjeenmittaus ja vuonna 1935 nostettiin vapaalaidan rajaa kaikissa luokissa.

Saaristoristeilijäsäännön ”alkio” oli vuosisadan vaihteen särklasseissa, ”kryssareissa”. Tarkoitus oli mahdollistaa erilaisten veneiden keskinäinen kilpailu. Säännön piiriin mahtuu myös monenlaisia mielenkiintoisia variantteja. Näitä on pohjoismainen 22:en, B15, B22, M22, M30 ja valör-luokka. Pohjoismainen sääntö tehtiin suomessa 1922 . Tarkoituksena oli luoda Suomen olosuhteisiin sopivampi ja halvempi vene. Valör-luokat 15m2 ja 30m2 tulivat voimaan 1928 sen jälkeen kun suomen purjehtijaliitto päätti saaristoristeilijäsäännön voimassaolon Vaasassa pidetyssä kokouksessa 1928. B- ja M – luokat tehtiin Ruotsissa samanlaisin perustein.

Suomen saaristoristeilijäliitto suosittelee että veneen korjaustöissä huomioidaan venettä rakennettaessa ollut saaristoristeilijäsääntö. Rikin osalta suositellaan tällä hetkellä voimassa olevien sääntöjen noudattamista. Mikäli sääntömääräyksiä ei noudateta, nostetaan kyseisen veneen mittakerrointa harkinnan mukaan.

Lähdeluettelo :
Per Thelander : Alla våra skärgårdskryssare
Urheilumuseon arkisto
Frisk Bris - lehti
Seglarbladet - lehti