Volvo MS3c vaihde

Vanhat moottorit ja niihin liittyvä tekniikka, akselistot, ohjausjärjestelmät; puuveneilyn rautapuoli.
Avatar
raimå
Viestit: 859
Liittynyt: 26 Touko 2006 01:25
Paikkakunta: Helsinki

Volvo MS3c vaihde

Viesti Kirjoittaja raimå » 17 Heinä 2013 17:22

Doniin, uuden mosan asennus onnistui kovan rypeämisen jälkeen hyvin ja toiminut todella hyvin nyt kolmisen viikkoa reissussa. Lisätehot ja onnistunut potkurivalinta antoivat lisää merikelpoisuutta, matkanopeuttakin ja helpotusta satamaveivauksiin.

Pari päivää sitten ilmeni sitten ensimmäinen ongelma. Volvon MS3c vaihde alkoi luistamaan matalilla kierroksilla. Nappasi kuitenkin kartio kiinni kun nosti kierroksia.

Ajattelin kyllä että matkanteko loppuu tuohon vikaan, mutta tulin kuitenkin kerranneeksi mikä tuon näin yhtäkkiä aiheutti. Olin alkumatkan ajanut vaihteen öljyt puolilla välin mittatikkua. Olin kuitenkin ennen vikaa lisännyt öljyä mittatikun ylälaitaan.

Imaisin pois pari desiä öllppyä ja niin se vain alkoi toimimaan kuten aiemminkin:)

Onko muilla ollut kokemuksia Volvon tai muiden valmistajien kartuokytkimistä että saattavat luistaa jos öljyä on ns. Liikaa?

Vai onko kenties oletettavissa että kartion pinnat ovat entiset tai sellaiset melko pian?

Vois kait tuon vaihteen tuosta napata syksyllä kätösiin ja katsoa saako kaikki osat huollon jälkeen takaisin vai jääkö ylimääräisiä kovin paljon kasauksen jälkeen pöydälle:)
http://fiskaritupuna.wordpress.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02 Tammi 2009 13:17

Re: Volvo MS3c vaihde

Viesti Kirjoittaja palonte » 22 Heinä 2013 10:31

Ovat nuo kartiokytkimet kovin tarkkoja öljyn laadusta, eli että ei saa käyttää väärää tavaraa. En tiedä tuosta laatikosta, mutta jotkin kaipaavat ATF:ää kun taas jotkin kaipaavat 10-30W moottoriöljyä ja kun väärin laittaa, niin onpi heti ongelmia.
Ilmeisesti öljyn laatu seuraa kartion teknistä ratkaisua, eli onko teräs/messinki vai teräs/kitkamateriaali .
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

Tiku
Viestit: 4
Liittynyt: 20 Heinä 2008 23:17

Re: Volvo MS3c vaihde

Viesti Kirjoittaja Tiku » 08 Elo 2013 23:00

Mulla kaksi ms3c:tä ja suositus (manuaali ja Volvon huollon tiski) oli laittaa samaa kuin koneeseenkin. Mennään siis Delvac 15/40 mx öljyillä ja hyvin toimivat. Herkästi noihin tulee laitettua liikaa öljyä, itsekin jouduin molemmista imaisemaan vähän pois kun liikaa meni vaikka kuinka hellästi sitä vaihdon yhteydessä lisäilin.

Mikäli meinaat availla omiasi niin meikäläiseltä löytyy manuaalit jos et ole vielä itse niitä löytänyt.
Storebro 34 Royal Cruiser (1969) 2x Volvo Tamd 40b (http://storebro34rc.blogspot.fi/)

Vastaa Viestiin