Penta merikytkimen tunnistus
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: 12 Marras 2010 23:40
Penta merikytkimen tunnistus
Tervehdys arvoisa puuvenekansa,
Olen uusi foorumilla ja muutenkin täysi keltanokka veneasioissa, joten kaikki apu tulee nyt tarpeeseen.
Tulimme jokunen vuosi sitten työkaverinini kanssa oluen aiheuttaman voimaantumisen myötä siihen johtopäätökseen, että kun kumpikin asumme suhteellisen lähellä merenrantaa on velvollisuutemme on hankkia vene ja heti olimme yhtä mieltä siitä että veneen täytyy olla puuvene.
Syksyllä homma lähti realisoitumaan siten että kävimme ostamassa Ruotsista vanhan mäntyveneen.
Myyjä valitteli että pakki menee huonosti päälle, joten arvelimme että, merikytkin täytyy avata. Koetin etsiskellä netistä räjäytyskuvaa, mutta en löytänyt kyseisen näköistä laitetta mistään. Koneena on Volvon B18 ja itse asiassa tuossa vähän alempana tällä foorumialuueella "Volvo Penta" säikeessä on ihan saman näköinen merikytkin kuvassa.
Mikäköhän tyyppi on kyseessä?
myös perälaakeri on ihan moro, siihen varmaan pitää palata myöhemmin.
ps. Vene ja omistajat ovat Oulussa, mielellämme myös haluamme tutustua alueen muihin harrastajiin.
t.Vesku

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
- Veli-Matti
- Viestit: 7971
- Liittynyt: 08 Loka 2003 21:59
- Paikkakunta: Varjakka
Re: Penta merikytkimen tunnistus
Arvasin kotipaikan tuosta nimimerkin kirjoitusmuodosta
Eiköhän hb-77 kerro mikä penta on kyseessä. Tietysti olisi parempi jos olisi kuva mahdollisesta tyyppikilvestä tms...

Veli-Matti
http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;
http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;
"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

- Viestit: 303
- Liittynyt: 18 Tammi 2005 11:17
- Paikkakunta: porvoo
Re: Penta merikytkimen tunnistus
rb edeltäjä 50/60 luvun laitte. hyvä vaihde jos ei pronsilaakkerit hajoo silloin häviää hammasrattaat.
ei oo riemulla rajaa kun Homelitellä ajaa.
KUN VENEEN PITUUS KASVAA METRILLÄ NIIN ONGELMAT KUUTIOINA.....
Lähes kaiken mitä insinööri on ryssinyt, voi ihminen korjata
Idiotit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen!

- Donna 28
- Viestit: 2729
- Liittynyt: 08 Tammi 2008 20:10
Re: Penta merikytkimen tunnistus
Hb-77. Onko näissä Volvopentoissa se sellainen liukukytkin, jolla tavallaan voi ottaa potkun tai pari suuntaan, ts. se ei lukitu samalla tavalla kuin hydraaliset kuten esim Velvetit (niin samattia kuin ovatkin).
Donna 28
Donna 28

Varsinaisen veneen nimi on D. Into. Rojektivene on vielä nimetön - sillä on kyllä nimi, mutta se ei tyydytä minua
-
- Viestit: 303
- Liittynyt: 18 Tammi 2005 11:17
- Paikkakunta: porvoo
Re: Penta merikytkimen tunnistus
juuri sellainen millä voi vähän luistaa.
ei oo riemulla rajaa kun Homelitellä ajaa.
KUN VENEEN PITUUS KASVAA METRILLÄ NIIN ONGELMAT KUUTIOINA.....
Lähes kaiken mitä insinööri on ryssinyt, voi ihminen korjata
Idiotit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen!
KUN VENEEN PITUUS KASVAA METRILLÄ NIIN ONGELMAT KUUTIOINA.....
Lähes kaiken mitä insinööri on ryssinyt, voi ihminen korjata
Idiotit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen!
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: 12 Marras 2010 23:40
Re: Penta merikytkimen tunnistus
Ei tuosta löytynyt tyyppikilpeä tai mitään numeroita. Pitää ottaa potilas irti ja tutkia paremmassa valossa.
-
- Viestit: 3
- Liittynyt: 12 Marras 2010 23:40
Re: Penta merikytkimen tunnistus
Löytyisikö mistään räjäytyskuvaa ?