Verkkoveneisiin

LÄHTÖTILANNE

Tällaisen romun toin pihalleni lokakuussa 2005. Kyseesssä on vanha Iniön Keistiössä rakennettu verkkovene jota kävin Kustavissa katsomassa jo nelisen vuotta sitten. Sopivan hinnan löytyminen kesti vuosia, mutta lopulta se sittenkin löytyi ja vene pääsi uuteen kotiin. Rakentaja on Johannes (Janne) Fagerlund ja rakennusaika 1950 tai -51.

Veneen pituus on 7,10 ja leveys 2,50 metriä, siinä on yksisylinterinen, ilmajäähdytetty 10hv Farymann diesel ja kyljet ovat paksun muovin peitossa. Kustavin talouskaupan baarissa kerrottiin, että tämä muovikerros on myös tiukasti naulattu puuhun kiinni. Se on iloinen uutinen, sillä kiinni se on edelleen, ja se tarkoittaa että alla on jotain johon tarttua - eli puu ei ole ainakaan kokonaan lahon vallassa. Steevien päältä on alla oleva rauta ruostuessaan rikkonut kuidutuksen, paikkaamista on siis myös tiedossa. Kuten myös hiomista ja paklaamista.

Veneeseen on joskus tehty keulaan ja perään pienet täkinpätkät ja niiden väliin skantäkit. Viimemainitut tuntuvat olevan lastulevyä joten purkutöihin on ryhdyttävä. Katsotaan ensin mitä alta löytyy ja mietitään sitten jatkoa - jos suupantti on kunnossa ei skantäkkiä tarvita, muussa tapauksessa eteen tulee uuden skantäkin teko. Näkyvissä on veneen sisällä myös pieniä lahovaurioita joista selviää paikkaamalla. Vasta telkeiden irrotus näyttää löytyykö myös pahempaa jälkeä.

Tarkoitus olisi rikata vene kaksimastoiseksi ja spriipurjeiseksi vanhaan tapaan. Veneessä on keula- ja keskipiitta joissa kummassakin mastonreiät valmiina joten saattaa olla että sillä aikanaan on myös purjehdittu. Köliä on kuitenkin vain kymmenisen senttiä, kölin alle aion siksi tehdä kiilan joka lisää kölin syvyyttä perässä 20-24 senttiin. Ja uuden, isomman peräsimen vene tietysti purjeveneeenä vaatii.

Koneesta en toistaiseksi tiedä muuta kuin että se pyörii ja puristusta on jonkin verran. Kone näyttää kuitenkin sen verran kulahtaneelta, että hankin varmuuden vuoksi saman tehoisen pienen 2-sylinterisen Solé-dieselin sen tilalle.

Tällä sivulla aion jatkossa kertoa veneen tulevasta kunnostuksesta - jos sellainen joskus toteutuu.

Verkkoveneisiin