Miehenä oleminen, vanhemmuus

[jvasama]

MIES, ISÄ

Puhutaan jaetusta ja tasavertaisesta vanhemmuudesta. Lastenhoitoon osallistuvaa isää kutsutaan generatiiviseksi, hoitavaksi, hoivaavaksi, aktiiviseksi, vastuulliseksi tai uudeksi isäksi. Tämä käsitteiden monenkirjavuus kuvaa hyvin sitä, miten yleisessä ajattelussa isän panos lastenhoidossa on jäänyt huomaamatta, kun ilmiölle ei ole edes vakiintunut selkeää käsitettä.

Käsitteen generatiivisuus loi psykoanalyytikko Erik H. Erikson (1982), joka tarkoitti sillä halua ja kykyä huolehtia ja hoitaa seuraavaa sukupolvea lasten kasvaessa vauvasta aikuiseksi. Erikson sijoitti generatiivisuuden miehen varhaisen keski-iän keskeiseksi elämänsisällöksi.

Viime vuosina on havahduttu huomaamaan lasten psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien lisääntyneen. Tätä ongelmaa ei kyetä hoitamaan pelkästään lastenpsykiatrian ja perheneuvolatoiminnan resursseja lisäämällä. Isien tukeminen vanhemmuuteen saattaa tuottaa jopa suurempaa hyötyä lasten hyvinvoinnille kuin äideille annettu lisätuki, sillä äidit ovat valtaosaltaan hyvin sitoutuneita lasten hyvinvointiin. Sen sijaan monella miehellä olisi tässä suhteessa vielä paljon annettavaa, jos heidät saadaan aktiivisemmin mukaan vanhemmuuteen.

Kukin toteuttaa omaa vanhemmuuttaan yksilöllisesti ja isien ja äitien vanhemmuus on myös keskimäärin erilaista.
Parasta isyyttä on sellainen isänä oleminen, jossa olosuhteet huomioon ottaen yritetään parhaan mukaan pitää yhteyttä lapseen ja luoda hänelle turvallisuutta, jatkuvuutta ja virikkeitä. Joskus saattaa valitettavasti jopa olla parasta, että isä ei pidä yhteyttä lapseensa.
Evoluutiopsykologinen ajattelu on saanut kannatusta erityisesti sukupuolierojen selitysmallina. Evoluutiopsykologian mukaan miehet ja naiset ovat erilaisia, koska evoluutiossa ihmiskunnan kehitys johti lisääntyvään työnjakoon miehen ja naisen välille ja sen seurauksena miehet ja naiset ovat perinnöllisesti myös mieleltään erilaisia. Evoluutiopsykologian mukaan miehet ovat aggressiivisempia, kilpailevampia ja vähemmän sitoutuneita kuin naiset. Naiset taas hoivaavampia ja sitoutuvampia kuin miehet.
Apinatutkijoiden mielestä apinoista ei löydy mallia miehen oikealle isyydelle, koska apinoillakin uroksen vanhemmuus vaihtelee suuresti jopa lajien sisällä ja apinauros voi olla tarvittaessa hellä ja huolehtiva
Tutkimusten mukaan isät ovat yleensä vähän mukana lastenhoidossa sellaisissa olosuhteissa, joissa on sotaisia yhteenottoja, joissa on monivaimoisuutta tai joissa asutaan suurperheissä. Näissä yhteisöissä on yleensä myös muuten tiukka työnjako sukupuolten välillä. Sen sijaan miehet ovat yleensä aktiivisia lastenhoidossa yhteisöissä, joissa ollaan yksiavioisia, joissa asutaan ydinperheissä, joissa on vähän sotaisia yhteenottoja tai joissa naiset osallistuvat aktiivisesti ruoan hankintaan tai muuhun kodin ulkopuoliseen työhön. Miehen ja naisen vanhemmuutta voidaan luonnehtia siten, että isyyteen sitoutuminen vaihtelee paljon yhteisöjen sisällä ja eri yhteisöjen välillä, kun taas äitiys on yhdenmukaisempaa.
Äidin kykyä huolehtia vauvasta (lapsesta) tuetaan Suomessa nykyään muun muassa varhaisen vuorovaikutuksen koulutuksilla, jotka perustuvat John Bowlbyn (1974) 1950-luvulla kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Varhaisen vuorovaikutuksen hankkeissa on oivallisesti tuotu esiin turvallisen ja lämpimän vuorovaikutuksen merkitys kasvavalle vauvalle ja lapselle. Kiintymyssuhdeteoriaan pohjautuva ajattelutapa kohtelee generatiivista isyyttä kaltoin. Isiä varoitetaan liiasta vauvan hoivaamisesta, sillä isästä ei saa tulla toista ‘äitiä’. Tehtävät pitää tämän ajattelutavan mukaan eriyttää äidin ja isän rooliksi. Joidenkin mielestä näillä näkemyksillä torjutaan isää ja väheksytään isän läheisyyttä ja merkitystä. Saattaa tulla vaikutelma, että isä ei ole toivottu läsnäolija varhaisessa vuorovaikutuksessa. Jotkut Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaa kritisoineet tutkijat ovat sitä mieltä, että äitikeskeinen vauvakoulutus aiheuttaa kaksoisvahingon. Se syyllistää herkästi äidin kohtuuttomasti, kun tämä ei kykene täyttämään Bowlbyn esittämiä ihanteiden vaatimuksia, ja syrjäyttää isän, joka saattaisi olla monissa perheissä oivallinen täydentäjä vauvan turvallisuudentunteen ylläpitäjänä äidin väsyessä tai poissa ollessa.
Psykoanalyyttisten, kiintymyssuhdeteoreettisten ja evoluutiopsykologisten näkökulmien keskeinen ongelma on joidenkin mielestä niiden liiallinen sukupuolieron korostaminen. Tiukka näihin teorioihin pitäytyminen johtaa helposti esimerkiksi kaikenlaisen hoitamisen ja hoivan nimittämiseen äidillisyydeksi. Tällä sinänsä pieneltä näyttävällä sanavalinnalla tehdään suuri karhunpalvelus pyrkimyksille aktivoida isiä generatiiviseen isyyteen. Harva mies pitää siitä, että hänen hoivaavia ja toisesta huolehtimiseen tähtääviä tekojaan ja kykyjään kutsutaan äidillisyydeksi. Joidenkin mielestä hoitamisen kyvystä pitäisi käyttää sukupuolineutraalia käsitettä, kuten generatiivisuus tai hoivakyky. Eihän rajoja pitävää äitiäkään sanota isälliseksi äidiksi.
Hyvän isyyden kriteerit ovat keskimäärin erilaiset kuin hyvän äitiyden kriteerit. Isiltä ei voi odottaa samoja asioita kuin äideiltä - joissain asioissa isät ovat keskimäärin heikompia ja joissain vahvempia.
Generatiivinen isyys antaa isälle mahdollisuuden löytää uutta elämänsisältöä läheisestä suhteesta lapseen. Nykyään korostetaan usein, että antoisa elämä luodaan monipuolisen itsensä toteuttamisen kautta. Kyky monipuoliseen itsensä toteuttamiseen tuo mielihyvää myös siten, että se auttaa selviämään mitä erilaisimmista tilanteista, joiden eteen saattaa joutua.
Isän ulkokehälle joutuminen perheessä ei ole pelkästään kiinni hänen omasta mahdollisesta kyvyttömyydestään lähestyä vauvaa (lasta). Tutkimuksissa on huomattu, että äiti toimii portinvartijana isän ja vauvan (lapsen) välisessä suhteessa.
Joidenkin mielestä miehet ovat keskimäärin jämäkämpiä kuin naiset ja siten kykenevät helpommin asettamaan rajoja läheisilleen. Samojen mielestä on miehiä alentavaa nostaa isän perheroolin keskeiseksi tekijäksi kurin ja rajojen ylläpito. Miehen aktiivinen vanhemmuus on paljon muutakin.
Couvade-ilmiö
Couvade-ilmiöllä tarkoitetaan odottavan isän oireyhtymää. Couvade tulee ranskan kielen verbistä ‘couver’, joka tarkoittaa ‘kantaa sisällään’ ja ‘hautoa mielessään’.
Joidenkin tutkimusten mukaan runsaalla viidesosalla suomalaisista odottavista isistä on erilaisia raskauteen liittyviä fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Raskausoireilla tarkoitetaan esimerkiksi erilaisia kipuja ja särkyjä sekä ahdistusta, pelkoja, univaikeuksia ja lihomista.
Odottavilla isillä on paljon asioita, jotka painavat mieltä. Kun miesten omista tunteista puhumisen traditio on ohut, on luonnollista, että miehet hautovat asioita omassa päässään eivätkä jaa huoliaan toisten kanssa. Isän raskausoireet voivat siis olla sanatonta puhetta niistä huolista, jotka häntä painavat. Uusi elämäntilanne tuo luonnollisesti uusia kokemuksia, joille ei aluksi ole sanoja ja sen takia ne tulevat ensin ilmi fyysisesti ja muuttuvat vähitellen sanoiksi ja puheeksi, jos siihen on tilaisuus. Sanojen löytyminen taas mahdollistaa ahdistuksen ja pelkojen käsittelemisen ja niiden vähenemisen.
MIESTEN KOHTAAMINEN RYHMÄSSÄ
Usein kuulee luonnehdintoja puhumattomasta suomalaisesta miehestä, jolla tarkoitetaan lähinnä puhumattomuutta omista henkilökohtaisista kokemuksista ja tuntemuksista. Tällainen käsitys suomalaisen miehen olemuksesta on ilmeisesti varsin yleinen, mutta joidenkin mielestä se on yksipuolinen. Neuvoloiden isäryhmiä vetäneille on tullut kokemus siitä, että Suomalainen mies kyllä puhuu ja vieläpä itselleen aroista asioista avoimesti jopa ryhmässä, kunhan ryhmätilanne on riittävän turvallinen.
Miesten puhumattomuus liittyy perinteiseen mieheksi sosiaalistumiseen. Jo alle kymmenvuotiaina tytöt ja pojat muodostavat porukoita, joissa toimitaan eri tavoin. Tytöt muodostavat tavallisemmin kahden ja kolmen hengen ryhmiä, joissa harjoitellaan intiimien asioiden jakamista ja niiden pohtimista. Pojat taas muodostavat usein isompia ryhmiä, joissa harjoitellaan hierarkiaa, hyvien juttujen kertomista ja kasvojen säilyttämistä tiukoissa tilanteissa. Nämä poikaryhmät ovat otollinen kasvualusta voimakkaalle kilpailulle, sillä hierarkiaan liittyy jatkuva kilpaileminen mitä erilaisimmista asioista. Poikaryhmissä keskeistä on pärjääminen eli sijoittuminen hierarkiassa vähintään kohtuullisesti.
Sosiaalistumisen seurauksena miehet eivät ole kovin hyvin tottuneet jakamaan tuntojaan ja puhumaan intiimeistä asioista. Siksi jotkut miehet menevät lukkoon, kun aletaan puhua parisuhteen muuttumisesta raskauden (isyyden) aikana. Itse asiassa jo ehdotus sellaisesta aiheesta riittää lukkiuttamaan tilanteen. Jotkut miehet käyttävät taitavasti poikaryhmissä oppimiaan taitoja keskustelun saattamiseksi turvallisille alueille. Miehet vaihtavat puheenaihetta hyvällä vitsillä, intuitiivisilla assosiaatioilla toisiin aiheisiin tai leimaamalla jonkin aiheen epämiehekkääksi.
Miehenä oleminen ei oikeastaan ole jonkin selkeän ihanteen saavuttamista vaan ennen kaikkea epämiehekkyyden välttämistä. Miesryhmässä joku voi olla vakuuttunut, että tietty aihe ei sovi käsiteltäväksi, koska se kuuluu naisten, lasten tai homojen aihepiiriin. h**o käsitteenä kattaa joidenkin miesten mielestä kaiken epämiehekkään ja se voi olla täysin irti sanan varsinaisesta merkityksestä seksuaalisen suuntautumisen kuvaajana. Mies on mies, kun ei ole nainen eli turhan feminiininen, tai lapsi eli mamis eikä h**o eli kyvytön valloittamaan naista.
EHDOTUS SUKELLUKSESTA MIEHISEEN SIELUNMAISEMAAMME:
FOKUSOINTI ISYYDEN TOPOGRAFIAAN
Tehtävänä on tukea ja rohkaista meitä edelleen löytämään ja syventämään omaa tapaamme toimia isänä. Tehtävän saavuttamiseksi meillä on tilaisuus jakaa omia kokemuksiamme ja tunnelmiamme odotusaikana, vauvan synnyttyä ja lasten kasvaessa. Fokusoivassa ryhmätilanteessa meidän tulee pitää mielessämme fokus ja keskustelun rönsyillessä tarvittaessa palauttaa huomio jälleen siihen. Fokuksessa voimme pysyä jatkuvasti, intervallityyppisesti, spontaanisti, sovitusti…
Fokusoinnin hankaluus on siinä, että niin kuin missä tahansa ihmissuhdeilmiössä myös isyydessä on niin monia ulottuvuuksia, että keskustelu väistämättä ajelehtii mitä erilaisim-piin asioihin. Ei puhuta vain meidän suhteesta lapsiimme vaan yhtä lailla suhteestamme vaimoomme, vaimomme suhteesta lapsiimme, suhteestamme omiin isiimme ja äiteihimme, työn ja perheen yhteensovittamisesta tai isyyden ideologisista ulottuvuuksista.
Isyyteen liittyy käytännössä niin monia ulottuvuuksia, että fokusointi voi joskus olla hankalaa. Aiheiden sisältö ei aina välttämättä kerro siitä, kuinka joku tietty näkökulma liittyy isyyteen, kun niin monet asiat siihen liittyvät. Toisinaan oleellisempaa onkin kiinnittää huomiota ryhmän tunnelmaan ja arvioida, kuinka paljon puhumme itsestämme eli omista kokemuksistamme, ajatuksistamme ja reaktioistamme ja kuinka paljon on menemme juttujen kertomiseen. Fokusointi tässä yhteydessä tarkoittaa siis myös sitä, että pyrimme pääasiassa keskittymään omien kokemustemme jakamiseen.
Keskeistä on vahvistaa meidän uskoa ja luottamusta omaan selviämiseemme ja osaamiseemme kyllin hyvinä isinä. Voimme motivoitua syvempään itsetutkiskeluun ja rohkaistua tiedostamaan ja pohtimaan isyyteemme liittyviä eri ulottuvuuksia, jotta voisimme ratkaista niihin liittyviä ristiriitoja ja siten saisimme isinä toimiessamme käyttöömme omia potentiaalisia voimavarojamme. Tukea saadaksemme keskeistä on oma kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus.
Turvallisuutta lisääviä tekijöitä ovat avoin vuorovaikutus ja tunteemme siitä, että voimme hallita omaa olemistamme ryhmässä. Avoin vuorovaikutus tarkoittaa kokemusta, että voimme ryhmässä esittää kysymyksiä ja ilmaista huoliamme ja että meillä on riittävästi tilaisuuksia ilmaista keskinäistä tukea toisillemme. Meidän tulee tietää, ettei ryhmässä pakoteta mihinkään, jolloin ei tarvitse pelätä nolatuksi tulemista. Meidän tulee varmistua ryhmän luottamuksellisuudesta eli siitä, että ryhmässä esiin tulleista asioista ei saa kertoa ryhmän ulkopuolisille ( = kekrivala ). Se lisää uskallusta jakaa henkilökohtaisia asioita.
Yhteenkuuluvuus lisääntyy, kun meillä on mahdollisuuksia edelleen oppia tuntemaan toisi-amme ja näkemään samankaltaisuuksia toisissamme. Yhteenkuuluvuutta lisää myös se, että koemme olevamme toistemme pitämiä ja hyväksymiä, näemme ryhmämme palvelevan henkilökohtaisia tarpeitamme ja tunnemme olevamme vapaita osallistumaan.
Meille ( miehille ) on tyypillistä yrittää selvitä erilaisista tehtävistä omin voimin. Apua pyytämällä voimme kokea joutuvamme hierarkiassa toisen alapuolelle. Kuitenkin isyys roolina miehen elämässä on niin vaativa tehtävä, että oikeastaan jokainen tarvitsemme toisia kehittyäksemme siinä. Samankaltaisuuden huomaaminen suhteessa toisiin isiin voi sekä helpottaa omia vaatimuksia että lähentää toisiin. Vastavuoroisuus ideoiden jakamisessa ja kehittelemisessä toisaalta vahvistaa käsitystä omasta osaamisesta ja merkityksestä ja toisaalta vahvistaa kokemusta positiivisesta tarvitsevuudesta. Parhaimmillaan isyyteen fokusointi voi tarjota kokemuksen mukavasta, kaikkia hyödyttävästä yhteistyöstä ilman kilpailua, jolloin kukaan ei häviä.
Lopuksi: Vilho Reima totesi vuonna 1921 kirjassaan ‘Isät kotona’:
...”Kerran vain ovat lapsemme pieniä, kerran on heidän sydämensä vahan pehmeä, kerran kiertyvät kädet herkästi isänkin kaulan ympäri, kerran sykkivät sydämet vastakkain samassa tahdissa. Silloin, isät, on meidän suuri aikamme, jolloin meidän pitää olla valveillamme, ettei tuo suuri, pyhä uhrituli, lastemme vastarakkaus meihin, pääsisi kylmenemään ja sammumaan, vaan että se yhä kirkkaammin palaisi, ja jos niin tarvitaan, että lastemme kädet yhtä herkästi kiertyisivät isän kaulan ympäri, kun on olka olan tasalla, kuin ne kiertyivät kerran heidän ollessa pieniä. Jos näin tapahtuu, niin silloin, isät, meilläkin on valoisa elämän ilta ja mekin saamme palkan työstämme ja rakkaudestamme.”

[allansan]

Tuohon isyyteen...

Itse toimin työkseni aika ikävien asioiden kanssa, eli nuorten psyykkisten ongelmien. Täytyy sanoa, että voi olla ylpeä tämän foorumin lapsia arvostavista kommenteista. Miehiä (lähinnä) kun ehkä helposti pidetään välinpitämättöminä (äidit pitää?).

Se nyt vaan on niin, että ne mukulat tarvitsee vanhempiaan ja niiden välittämistä; ei niistä ihan täyskäyntisiä muuten tahdo tulla. Se, että lapsi tarvitsee vanhempaansa tarkoittaa sitä, että isä tai äiti on kohtuullisesti saatavilla ja paikalla. Periaatteessa on ihan sama vetääkö vanhemmat viinaa ja ovat ei-läsnä, vai hönkiikö ne jonkin uraan perään ja on poissa...

Allan