Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
timppakoo
Viestit: 1
Liittynyt: 21.02.2016 22:35

Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja timppakoo » 21.02.2016 23:32

Ystäväni kanssa jolla on lämmin ja tarpeeksi suuri hallitila, melkein meren tuntumassa. Hänellä on Wanha yksipyttyinen entisöity Olympia keskimoottori. Olisikohan yli 80 vuotta vanha. 'Oma arvioni'.
Suunitelmissa olisi että tekisimme sen 'ympärille' 8 -9 metrisen puuveneen. Ihan perusvene ilman kajuuttaa tai muuta.
Itse olen työskennellyt kirvesmiehenä ja ystäväpiirissä veneentekijöitäkin.
Mietiskelimme mistä voisimme hankkia *uuswanhat* piirustukset? Materiaalikustannukset arvioimme jonnekin alustavasti +4,5 tuhannen € luokkaan.
Luonnollisesti minä maksan siitä ~65 - 70 %, koska halli ja moottori tulee toiselta jo valmiina. Itselläni on kyllä lähes kaikki tarvittavat työkalut. Tavittavat erikoistyökalut teemme itse tai hankimme. Molempien perheet olivat samaa mieltä, ettei hankita ns. "tupperware" venettä tarpeisiimme.
Luonnollisesti kun kimppaveneestä on kysymys, niin teemme sopparit myös paperille. Laskelmat, investoinnit, käyttövuorot yms.

Aikatauluksi laitoimme takarajan, kevät 2017. Minä lupauduin näin aluksi, hankkia piirustuksia ja varmaan tällä palstalla löytyy tarvittavaa tietoutta, asiaan kuin asiaan. Mikäli joltakulta löytyy jo valmiit piirustukset, niin ei niistä ihan ilmaiseksi varmaan halua luopuakaan. Tämäkin on jo budjetissa huomioituna. -Timppa-


MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 22.02.2016 14:08

Hei,

Hieno suunnitelma. Jos lähtökohta on yksipyttyinen Olympia, niin ehkä kannattaa miettiä olisiko kokoluokka 6 - 8 koneelle sopivampi. Usein tuon kokoluokan veneissä oli jo W2 tai W3, tai kuten Chouanissa (8,9-metrinen fiskari), B18 Volvo. Kannattaa myös miettiä sitä, kuinka pitkälle tulevaisuuteen Olympialla pääsee. Jos paattia ajetaan järvessä, niin voi mennä pitkäänkin. Merellä taas ruoste tahtoo pilata, toki jos teette makeavesijäähdytyksen, niin antaa lisää aikaa paljon. Kannattaisiko miettiä konepeti niin, että siihen menee myöhemmin Olympian reserviin lähdön jälkeen jokin muukin moottori? Ellei peräti sähkömoottori? Niitäkin on jonkun verran jo, ja tulevaisuus tuonee lisää.

Matin linkistä löytyy hienoja itäsuomalaisia. Jos haluat laajentaa valikoimaa, niin kysy josko Mahogany Yachtin väellä olisi tietoa ihmisistä, jotka harrastavat fiskareita, siellä on ainakin S. Söderblom, joka tietää aiheesta. Myös Forum Marinumista Turusta voisi kannattaa kysellä malleja.

http://www.mys.fi/index.php?filename=yleista&lang=fin

hkhk
Viestit: 678
Liittynyt: 06.03.2005 19:52
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja hkhk » 17.07.2016 22:00

Myöhäinen vastaus viestiin. Minä laittaisin koneen johonkin vanhaan veneeseen. Katsoisin, miten se pelaa. Ja onko innostusta jatkaa. Olen ajellut jotain noin vanhalla Olympialla. Ihan hauska kone lähialueen huviajeluun ja kalastuskeen. -Vaatii kyllä hieman koneiden tuntemusta.

Avatar
galax650
Viestit: 78
Liittynyt: 29.09.2011 20:46
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja galax650 » 06.02.2019 15:40

timppakoo kirjoitti:
21.02.2016 23:32
Ystäväni kanssa jolla on lämmin ja tarpeeksi suuri hallitila, melkein meren tuntumassa. Hänellä on Wanha yksipyttyinen entisöity Olympia keskimoottori. Olisikohan yli 80 vuotta vanha. 'Oma arvioni'.
Suunitelmissa olisi että tekisimme sen 'ympärille' 8 -9 metrisen puuveneen. Ihan perusvene ilman kajuuttaa tai muuta.
Itse olen työskennellyt kirvesmiehenä ja ystäväpiirissä veneentekijöitäkin.
Mietiskelimme mistä voisimme hankkia *uuswanhat* piirustukset? Materiaalikustannukset arvioimme jonnekin alustavasti +4,5 tuhannen € luokkaan.
Luonnollisesti minä maksan siitä ~65 - 70 %, koska halli ja moottori tulee toiselta jo valmiina. Itselläni on kyllä lähes kaikki tarvittavat työkalut. Tavittavat erikoistyökalut teemme itse tai hankimme. Molempien perheet olivat samaa mieltä, ettei hankita ns. "tupperware" venettä tarpeisiimme.
Luonnollisesti kun kimppaveneestä on kysymys, niin teemme sopparit myös paperille. Laskelmat, investoinnit, käyttövuorot yms.

Aikatauluksi laitoimme takarajan, kevät 2017. Minä lupauduin näin aluksi, hankkia piirustuksia ja varmaan tällä palstalla löytyy tarvittavaa tietoutta, asiaan kuin asiaan. Mikäli joltakulta löytyy jo valmiit piirustukset, niin ei niistä ihan ilmaiseksi varmaan halua luopuakaan. Tämäkin on jo budjetissa huomioituna. -Timppa-
Mitä tälle projektille kävi?
Veneenveistäjä.

Youtube kanava:
https://www.youtube.com/user/galax650

Kysyjä
Viestit: 40
Liittynyt: 09.12.2015 3:48

Re: Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja Kysyjä » 16.12.2019 1:53

timppakoo kirjoitti:
21.02.2016 23:32
Ystäväni kanssa jolla on lämmin ja tarpeeksi suuri hallitila, melkein meren tuntumassa. Hänellä on Wanha yksipyttyinen entisöity Olympia keskimoottori. Olisikohan yli 80 vuotta vanha. 'Oma arvioni'.
Suunitelmissa olisi että tekisimme sen 'ympärille' 8 -9 metrisen puuveneen. Ihan perusvene ilman kajuuttaa tai muuta.
Itse olen työskennellyt kirvesmiehenä ja ystäväpiirissä veneentekijöitäkin.
Mietiskelimme mistä voisimme hankkia *uuswanhat* piirustukset? Materiaalikustannukset arvioimme jonnekin alustavasti +4,5 tuhannen € luokkaan.
Luonnollisesti minä maksan siitä ~65 - 70 %, koska halli ja moottori tulee toiselta jo valmiina. Itselläni on kyllä lähes kaikki tarvittavat työkalut. Tavittavat erikoistyökalut teemme itse tai hankimme. Molempien perheet olivat samaa mieltä, ettei hankita ns. "tupperware" venettä tarpeisiimme.
Luonnollisesti kun kimppaveneestä on kysymys, niin teemme sopparit myös paperille. Laskelmat, investoinnit, käyttövuorot yms.

Aikatauluksi laitoimme takarajan, kevät 2017. Minä lupauduin näin aluksi, hankkia piirustuksia ja varmaan tällä palstalla löytyy tarvittavaa tietoutta, asiaan kuin asiaan. Mikäli joltakulta löytyy jo valmiit piirustukset, niin ei niistä ihan ilmaiseksi varmaan halua luopuakaan. Tämäkin on jo budjetissa huomioituna. -Timppa-
Oli taas kyllä perinteinen Höpöhöpö unelma joka ei ikinä toteudu. 90% näistä ei koneistakaan ei ole enää mitenkään järkevässä kunnossa ottaa käyttöön. Kukaan nyky yhmisistä ei osaisi ja viitsisi huoltaa ja opetella tälläisen koneen sielunelämään niin hyvin että sillä kannattaisi merelle lähteä.

Tai jos sen tekee niin varmasti päätyy karille yms

Avatar
Qubik
Viestit: 1058
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja Qubik » 16.12.2019 2:30

Minä osaisin ja viitsisin ja käynkin...
Kuvia Avofiskarista löytää sieltä: https://photos.app.goo.gl/Df9nWE1daSTQo7xc9 Älä sit jaa eteenpäin ilman lupaa, eiks niin!

Kysyjä
Viestit: 40
Liittynyt: 09.12.2015 3:48

Re: Kalastajamallisen puuveneen piirustuksia.

Viesti Kirjoittaja Kysyjä » 16.12.2019 13:23

Qubik kirjoitti:
16.12.2019 2:30
Minä osaisin ja viitsisin ja käynkin...
Hyvä jos joku viitsii :))

Suurin osa ihmisistä vaan unelmoi.
Ja pahimmillaan unelmoijat ovatkin tuhonneet paljon hienoja puuveneitä.

Vastaa Viestiin