Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08.01.2008 21:10

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 04.12.2012 22:35

Pari vuotta, vai olisiko jo kolme vuotta sitten, kävin Veli-Matin kanssa katsastamassa Torniossa luotsivene Sinbadia. Paitsi että vene oli aika hyvin lahonnut, oli se rakennettu juuri näillä sinkityillä nauloilla. Kun jokainen naulan kanta paistaa ruosteisena kyljestä ja pohjasta, oli minulla suurin vaikutin se, etten voinut tätä luotsivenettä ostaa. Pelkäsin, paitsi lahojen vaihtamista uusiin ennen muuta näiden naulojen vaihtamista kuparisiin, jonka aavistelin vievän minulta ikuisuuden. V-M varmasti muistaa pelkoni. Tuolloin olin valmis ostamaan veneen ja se ilmeisesti oli kuulunut puhelimessa äänestäni myös myyjälle. Todennäköisesti olisin veneen lahoista huolimatta ostanutkin, mutta sinkityt naulat saivat minut toisiin ajatuksiin, luojan kiitos. !!!
Ilahduttavaa asiasta toiseen on, että puuvene- ja höylätohtori on herännyt kirjoittamaan
päätoimittamalleen palstalle. Näitä vierailuja toivoisi useamminkin Pekalta. :)) |+|
Donna 28 :)
Varsinaisen veneen nimi on D. Into. Rojektivene on vielä nimetön - sillä on kyllä nimi, mutta se ei tyydytä minua

Skippari
Viestit: 11
Liittynyt: 22.11.2012 17:28

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Skippari » 07.12.2012 10:39

oo, tehdään kupari niittaus.. eli nyt pitää tilata jostain, paljonkohan tuollaiseen perus soutuveneeseen niitä menee? Mun materiaali listasi 700 naulaa, niittejä kai saman verran?

Ei mitään hajua, miten tollainen niittaus tehdään

TeddyDiver
Viestit: 430
Liittynyt: 09.04.2007 15:12
Paikkakunta: Jäämeri

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja TeddyDiver » 07.12.2012 16:14

Poraa reikä, laita kuparinaula reikään ulkopuolelta, aseta alusprikka naulaan sisäpuolelle, katkaise ylimääräinen naulankärki (2mm jää, kokeile sopiva mitta), niittaa kiinni. Tarvitset niittaukseen nauloihin sopivat niittaustyökalut, voi tehdä itse..
http://www.youtube.com/watch?v=tUnHvapvxcc" onclick="window.open(this.href);return false;

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja matti » 07.12.2012 20:04

Onpa kähmy video.
Porukka ei ole varmaan koskaan pidellyt työkaluja kädessä?
Amerikassa kaikki on suurta niittaukseenkin tarvitaan kaksi tai useampi mies?

Tee näin;
1.poraa neliskanttisen naulan sivun kokoinen reikä (tai hieman pienempi, siis 2,8mm naulalle 2,5mm ja 3,1 mm naulalle 3mm reikä)
2.lyö naula ulkopuolelta pohjaan, siten, että kanta uppoaa hieman puuhun
3. laita polvirauta(videossa kartiokärkinen pötkylä) naulan kantaan, paina rauta naulan kantaan reidellä,lantiolla, jäykähköllä rimalla, lyö prikka reikätuurnalla pohjaan napakasti
4. katkaise naula lähes niin alhaalta kuin hohtimilla saa, teddydiverin 2mm on liikaa (naula voi taipua mutkalle laudan sisältä, ei hyvä)
5.niittaa naulan pää vasaran kuulapäällä (kuten salama ei kertaakaan samaan paikkaan), suht kevyitä iskuja löysällä ranteella

Se reikätuurna voi olla esim 10cm pätkä porakangesta, valmis läpireikä
Videon reikätuurnassa on mielestäni liian suuri reikä, ei kiristä prikkaa naulaan koska paine kohdistuu liian kauas naulasta, tarkoitus on hieman latistaa prikan kupua, että puristuu naulan varteen

Se polvirauta, esim 25- 30 cm pätkä 30-40mm pyörötankoa (tai jotain n 2-3 kg painavaa)jonka toisessa päässä lattaraudasta U, johon koipi sopii, toisessa päässä 30mm pätkä esim 8mm pultti, hitsattu tai kierteytetty, tai sorvattu tappi, jonka päähän poralla kuoppa, että kestää naulan kannassa lipsumatta

TeddyDiver
Viestit: 430
Liittynyt: 09.04.2007 15:12
Paikkakunta: Jäämeri

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja TeddyDiver » 07.12.2012 20:56

Haha.. Ne olikin opettelemassa ekaa kertaa.

Skippari
Viestit: 11
Liittynyt: 22.11.2012 17:28

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Skippari » 08.12.2012 15:55

Hienoa, pitää alkaa opettelemaan. Vene on tosiaa vajaa 5m pitkä ja lautoja tulee kylkeen 5 (tai 6)

-J

JussiA
Viestit: 300
Liittynyt: 27.02.2005 19:25

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja JussiA » 09.12.2012 15:47

Ameriikan pojat sai homman tosiaan näyttämään aika työläältä.. Siinä tais olla dosentti ja intendentti hommissa (Pat & Mat ?).
Matilla hyvät ohjeet, vielä jos hifistelee (ja sisäpuoli ei peity maalilla) niin kannattaa pitää rei'itettyä nahan palaa niitattavalla puolella. Silloin kuulapäävasara ei tuhri puuta niitin ympäriltä niinkuin tuossa videolla.

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 09.12.2012 15:58

Niittako joku semmosella hehtaaripyssyllä että menee ohi niitin päästä tai ihan jopa prikasta....? Eihän se niittauksessa vasaran liike ole kuin muutaman sentin ja kuula kiertää niittiä tasesti ympäri hoitaen samalla muotoilun...
Ei perhana sitä voimalla niitata vaan tekniikalla.
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Northling » 09.12.2012 18:13

Moro

Entinen veistäjä sanoi että paineilmavasara on melkein paras työkalu sitten kuulapään. Ei tule hutilyöntejä ja niitaus on helppo muotoilla nätiksi ja sileäksi. Tiedä häntä?

Kukaan ei ole puhunut mitään naulan pään senkkauksesta? Eli jos haluaa piilottaa naulapäät niin kympin senkkaus ennen naulan lyöntiä ja päälle tappi tai kitti (yl, vesilinjan alle kitti ja ylle tappi).

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 09.12.2012 23:30

Juu, näin on.

Tutustuin noihin paineilmavehkeisiin Seppälän Markun luona ja täytyy kokeilun sanoa että nopeaa jälkeä tulee. Sillä saa halutessaan kierrettyä naulanpäästä vaikka semmoisen nätin kartion...
Säästää isoa summalaista niitatessa varmasti viikkotolkulla aikaa.
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja matti » 10.12.2012 8:12

Northling kirjoitti:Moro
Kukaan ei ole puhunut mitään naulan pään senkkauksesta? Eli jos haluaa piilottaa naulapäät niin kympin senkkaus ennen naulan lyöntiä ja päälle tappi tai kitti (yl, vesilinjan alle kitti ja ylle tappi).

Nortti
Tämän vuoksi siinä polviraudan päässä on se 8mm tappi, että mahtuu koloon!

JussiA
Viestit: 300
Liittynyt: 27.02.2005 19:25

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja JussiA » 10.12.2012 21:49

Lisätään vielä ettei kannata lyödä peukkuun, se tekee kipiää. Nyt on ainakin tarpeeksi vinkkejä niittaajille..

Skippari
Viestit: 11
Liittynyt: 22.11.2012 17:28

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja Skippari » 21.12.2012 9:45

matti kirjoitti:
Northling kirjoitti:Moro
Kukaan ei ole puhunut mitään naulan pään senkkauksesta? Eli jos haluaa piilottaa naulapäät niin kympin senkkaus ennen naulan lyöntiä ja päälle tappi tai kitti (yl, vesilinjan alle kitti ja ylle tappi).

Nortti
Tämän vuoksi siinä polviraudan päässä on se 8mm tappi, että mahtuu koloon!
Ei tuo termistö ole ihan täysin selvillä, eli tarkoittaako, kympin senkkaus että 10mm terällä kolo naulan kannalle ja sitten se 8mm tappi mahtuu sisään tukemaan naulan kantaa. Tuohon 10mm koloon sitten lopuksi 10mm tappi, niin naulan kanta jää piiloon?

Jos näin, niin millä se senkkaus kannattaa tehdä ja kuinka syvä se on? millä tappi kiinni? Miksi vesirajan alle vain kitti?

sitten niistä työkaluista.. löytyykö kaupoista reikätuurnaa? mikä on porakanki?
Hitsaus vermeet olisi kyllä käytössä ja ehkä jopa metallisorvi.. materiaalien ostoon sitten varmaan jostain..

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja matti » 21.12.2012 18:15

Kyllä, kyllä, kyllä!

Oksaporalla, riippuu laudan paksuudesta, 4mm? niin syvä, että tulpan saa liimattua, mutta mahd. matala, että jää lihaa naulalle!
Liimalla, vaikka D3, laita liimaa matalaan astiaan, tee lyijykynän paksuinen neliskanttinen puikko, jonka pään kastat liimaan ja pyöräytät sitä siinä kolossa-näin saat sen liiman reijän reunoihin
Tee 12-15mm leveää rimaa josta poraat tappiporalla tappeja, siten, että tapit jäävät rimaan selkään 1-2mm kiinni, näin syyn suunta on selvillä ja on tosi helppoa napauttaa vasaralla ko rimasta aina reunimmainen tappi liimaiseen koloon!!!!!!!!(ei tarvi pyöritellä niitä liimaisia tappeja sormissa)
Matalat tapit eivät viihdy paikoillaan vedenalaisissa laudoissa.

Tuskin löytyy, 15-20mm pyöröteräs/messinki sorviin ja 4,5mm reikä keskelle.
Porakanki on se kallioporan varsiosa jonka päässä on kovametalliterä ja toiseen päähän laitetaan pora n. 50kg (johon miehet vanhoissa elokuvissa tietyömaalla nojailivat)

Voi voi, noi tarpeet löytyis "hyllystä"-siis pöydän alta romulaatikosta 8o

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Rakenteilla olevan puuveneen lautojen kiinnitys ja saumaus

Viesti Kirjoittaja matti » 22.12.2012 19:30

Olin taas väärässä; http://www.toplicht.de/en/shop/werkzeug ... etenzieher" onclick="window.open(this.href);return false;

germaanien kielellä; http://www.toplicht.de/pdf/NIETEN.PDF" onclick="window.open(this.href);return false;

Vastaa Viestiin