ja taas laturi auki pöydällä.

Puuveneiden sähkölaitteet. Sytytys- lataus- ja lisälaitteet.
Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 09.10.2011 22:05

Pari kesää sitten vaihdoin 2GM:n Hitachin laturiin laakerit ja jännitteensäätimen, jonka jotkut "kintut" olivat ruostuneet poikki. Laturi oli tuon remontin jälkeen mielestäni kuin uusi ja luottamusta siihen on ollut.

Eilen kuitenkin makeavesihuuhtelun aikana moottorin kierrokset heilahtivat n. puolen minuutin jälkeen startista. Ensin mieleen tuli että jahas se oli kaksoisakku rele joka taas kytki akut yhteen. Mutta eipä se se voinut olla koska hupiakku oli kytketty irti. Siispä tulin vilkaisseeksi jännitemittaria. Sielläpä oli viisari ylärajan tapissa. Jännitettä n. 16v.
Sammutin koneen koska wallas naksutteli myös päällä ja pelkäsin että ylijännite saatta
rikkoa sen piirikortin. Hain yleismittarin ja mittasin vielä varmuudeksi jännitteen akun navoista koneen käydessä (Wallaksesta nyt sulake irti). Jännitettä reilut 16v.
Jännite vaihtelee vielä kierrosten mukaan, joten vika mitä ilmeisimmin taas laturin jännitteen säätimessä.

Laturi irti mutta eipä siellä ainakaan silmin nähden mitään vikaa ollut. Edes hajua joka mielestäni oli aistittavissa koneen käydessä. Pitää varmaan rakennella talvikaudella laturille testipenkki jolla vielä saa varmistettua sen kunnon.

Mikähän siihenkin nyt sitte taas tuli?? Tosin onneksi omalla pihalla.
Joku syy tähän pitää löytyä. Muutoin alkaa olla luottamus hukaassa.

lisäys: CTEK 7000 oli kiinni tapahtumahetkellä, ei tosin sähköissä 230 puolelta.
Pitänee perehtyä tuon säätimen sielun elämään tarkemmin jos vaikka se auttaisi ymmärtämään mikä sieltä menee rikki. Oikein mitoitettuna elektroniikka kyllä toimii vuosia.
Viimeksi muokannut S.Tuominen, 10.10.2011 8:44. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja CC » 10.10.2011 0:10

Eipä tuossa paljon muuta, kun se säädin on nyt rikki.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

Lister
Viestit: 102
Liittynyt: 20.09.2010 17:18
Paikkakunta: Oulu

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja Lister » 11.10.2011 0:36

Särkyy niitä säätimiä ilman mitään syytäkin. Sattunut varmaan sellainen maanantai kappale sinun laturiin.

Laturin testaukseen ei kummempaa testipenkkiä tarvi, kun laturi ruuvipenkkiin kiinni. Tarvittavat sähköjohdot paikalleen ja isolla porakoneella pyörittämään. Aluksi pyörii raskaasti, mutta kun akun napajännite nousee yli 14V, niin laturi alkaa pyöriä keveämmin, koska latausvirran kulku loppuu, jos säädin on kunnossa.
Sähkölaitteiden konservaattori

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 11.10.2011 7:50

Lister kirjoitti:Särkyy niitä säätimiä ilman mitään syytäkin. Sattunut varmaan sellainen maanantai kappale sinun laturiin.

Laturin testaukseen ei kummempaa testipenkkiä tarvi, kun laturi ruuvipenkkiin kiinni. Tarvittavat sähköjohdot paikalleen ja isolla porakoneella pyörittämään. Aluksi pyörii raskaasti, mutta kun akun napajännite nousee yli 14V, niin laturi alkaa pyöriä keveämmin, koska latausvirran kulku loppuu, jos säädin on kunnossa.
Jep, laturi on taas nipussa kun ei sieltä mitään vikaa mittaamalla ja silmäilemällä löytynyt.
Juuri noin sitä ajattelinkin ajaa ruuvipenkissä. Sopiva kuusiokoloavain porakoneeseen ja eikun
vauhtia laturille. Täytyy vielä käydä veneesssä lunttaamassa vaatiiko laturi "R" liittimeen sähöt vai ei.

Vai osaako joku sanoa suoraan mihinkä Yanmarin johtosarjassa tuo R on kytketty, jos oletetaan että "L" on kytketty polttimon ja virtalukon kautta akkuun.

Tossa vielä kuva laturin kytkennöistä:
http://books.google.fi/books?id=bd-m8_- ... &q&f=false" onclick="window.open(this.href);return false;
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 22.10.2011 19:00

Laturi on testipenkissä kiinni mutta ainakaan pelkän latausvalon kytkennällä ei lähde lataamaan lainkaan. Pitää siis huomenna mennä mittaileman johtosartaa ja tutkiman mihin tuo "F" on siinä kytketty.

Ja sehän on kytketty +12V. ..ei tosin lähtenyt lataamaan siltikään.
Laturi onkin taas atomeina autotallin pöydällä ja odottaa tarkempaa analyysia.
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02.01.2009 14:17

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja palonte » 25.10.2011 12:43

Jos latauksen toiminta ei ole entuudestaan tuttua, oheinen kuva saattaapi auttaa.
Kyse on tyypillisimmästä kytkennästä, muunkinlaisia on.
Eli systeemihän toimii siis siten, että virtalukolla kytketään merkkivalon kautta pieni herätevirta kulkemaan DF-nastasta hiilien ja "roottorin" (se pyörivä osa) kautta säätimen läpi edelleen maihin. Kun genis lähtee pyörimään, tuottaa tämä pieni herätevirta pienen magneettikentän, joka puolestaan panee "kenttäkäämeissä" virran liikkeelle. Tämä syntynyt virta ohjataan kenttädiodien kautta samaan linjaan, jolla genistä äsken heräteltiin. Nyt magnetointivirta kasvaa ja genis herää. Merkkivalo sammuu koska sen molemmin puolin on nyt jännite. Jännite tietenkin nousisi liikaa, mutta säädin haistelee sitä magnetoinnin ohi ja säätää maapuolelta magnetoinnin sopivaksi. Näin siis tyypillisesti, valitettavasti poikkeukset tulevat yleisimmin juurikin jaappanista, josta yanmarkin taitaa olla kotoisin. Mulla on jossain kotona yanmarinin kirja, vilkaisen ehtoolla jos muistan.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 25.10.2011 14:12

Kiitokset selvästä esityksestä! Kuvasta puuttuu kuitenkin "R" veto joka Hitachin laturissa on kytketty ulos abikolla laturin takaa yhdessä valon kanssa.

Tasuri/säädin/hiilepidin on nyt irti pöydällä.
Onnistuuko säätimen testaus esim säädettävällä powerilla.

Säätimessä RRLFE pinnit, joista
- E laturin rungossa, maissa
- L latausvalolle
- F suoraan roottorin käämin toiseen päähän hiilien kautta
- R ja R? Toinen on yhteyskoestimella mitattuna uloskytketty R mutta toinen jotain muuta.

Poltimolla voisi varmaan simuloida roottorin käämiä kytkemällä polttimon hiiliin tai hiilien johtoihin.
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02.01.2009 14:17

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja palonte » 25.10.2011 16:59

A'vot tokkiisa voi jos kerran on aihe hallussa, eli säädettävä jännitelähde toimii asiassa hyvin. Ehjä lataussäädin katkaisee 14.7 V kohdalla. Säätimiäkin on monentyyppisiä, mutta nuo vanhemmat pelaa yleensä on/off periaatteella, eli katkovat magnetointia kuten ennenmuinoin mekaanisetkin vastaavat.
Polttimo on oikein hyvä kuorma vastaamaan magnetointikäämiä, mutta mittaa ensin käämin resistanssi ja hae vastaavan teholuokan polttimo. Jotenkin muistelisin että magnetointivirta on kohtuullisen kokoinen, ehkä luokkaa 2A (?).
Kaivoin yanmarinin opuksen ja siellä näkyy 4 napaa. E = earth, B=battery, L=lamp, R=virtalukon takaa jännite (red). Toisin sanoen jaappanin poika ei ole tehnyt genikseen sisäistä jännitteen tunnistusta, vaan vallitseva jännite haetaan lähempää kuluttajia. Näin päädytään yleensä hiukan korkeampaan jännitteeseen ja kuluttajat saavat oikean jännitteen (akku vaan useasti saa silloin vähän liikaa).
Tässä herääkin nyt epäilys, että josko sulla onkin veneen piuhoissa jännitehäviötä niin paljon että kun tähän R-napaan tulee 14,7 onkin akulla jo 16+++ .
Taidanpa skannata huomenna kaaviot tähän näytille, ne kun ei ole kovin mittavia.
Niin ja huomiona vielä, että jos geniksessä ei ole sisäistä jännitteen tunnistusta, siellä tuskin on myöskään noita kolmea pikkudiodia (kenttädiodit).
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 25.10.2011 21:37

Hienoa, alkaa piuhat löytämään paikkansa.
Kyllä sieltä muuten myös kenttädiodit tasuripaketista löytyy.

Joo ja siitä jännitehäviöstä. Mulla oli muuten silloin Wallas nakuttamassa, tais jopa
olla sytyttämässä 8} . Saattaa siis olla mahdollista että on ollut kyse jännitehäviöstäkin.
Wallas kun nappaa powerinsa samoilta "seuduilta". Tämä ei kylläkään selitä sitä, miksi
laturi ei lähtenyt enää lataamaan lainkaan testipenkissä. ...ellei sitten latausvalona käyttämäni polttimo ollut liian heppoinen 8-|

Odotellaan innolla kytkistä ennen säätimen testausta.
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02.01.2009 14:17

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja palonte » 26.10.2011 8:08

Mihinkähän se säädin kaipaa tuota R-nastaa, jos siellä kerran on kenttädiodit ???
No, onhan se tullut todettua että japsit tykkää omanlaisista kytkennöistään.
Tuossahan nuo moottorin kytkentäkaaviot on, toivottavasti antavat apuja.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 26.10.2011 8:18

Kiitokset kuvista!

Tosiaan noissa kytkiksissä lähtee laturin perästä nuo kaksi johtoa.
Oman manuaalin kytkiksessä vain 1.
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 27.10.2011 21:26

Tasuri/hiilet/säädin paketti on nyt päässyt ns. piuhoihin kiinni.

Latausvalo kytketty L liittimen ja + väliin.
Maa kytketty laturin runkoon kiinnitettävään ruuviin (yhteydessä säätimen E)
R(jännitteen haistelu) kytketty säädettävään poweriin (+)
roottorin kääminä nyt polttimo joka kuormana vastaa roottorin käämiä.

Latausvalo toimii testisetupissa ihan oikein eli palaa kunnes kytkee johonkin käämiin
jännitteen.

Roottorin käämiä simuloivan polttimon "kirkkaus" kuitenkin seuraa säädettävän
powerin jännitettä vaikka mennäänn yli 15V.

Onko säädin sökö vai setuppi virheellinen ?
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja CC » 27.10.2011 23:24

Tuo täsmää aivan siihen, mitä ekassa viestissä kirjoitit. Ja mitä siihen seuraavassa vastasin.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 28.10.2011 7:34

CC kirjoitti:Tuo täsmää aivan siihen, mitä ekassa viestissä kirjoitit. Ja mitä siihen seuraavassa vastasin.
Ymmärrät varmaan että haluan olla asiasta varma kun vanha säädin on ~20h tuntia vanha ja maksoi 50€ ;-)

Jos nyt kukaan ei tähän esitä eriävää mielipidettä, meinaan säätimen tilan/ testisetupin osalta niin täytynee jatkossa hankkia joku ulkoinen säädin.
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02.01.2009 14:17

Re: ja taas laturi auki pöydällä.

Viesti Kirjoittaja palonte » 28.10.2011 8:08

Eipä tuosta osaa heti virhettäkään löytää, joten kaipa se säädin on leiponut. Hienoahan kuitenkin on että asiaan löytyy harrastuneisuutta, osaapahan ensi kerralla taas yhden asian lisää.
Oletkos ajatellut vaihtaa hitachin tilalle kunnollista Boschia ? Ulkoisia elektronisia säätimiä kun ei taida kovin helposti löytää, eikä vanha boschin mekaaninenkaan taida olla enää vaihtoehto. Peruskunnostetun geniksen saattaa saada lähelle tuon säätimen hintaa.
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

Vastaa Viestiin