Virekö väärin ymmärretty

Vanhat moottorit ja niihin liittyvä tekniikka, akselistot, ohjausjärjestelmät; puuveneilyn rautapuoli.
Pertsa2
Viestit: 15
Liittynyt: 09.06.2010 9:12

Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Pertsa2 » 09.06.2010 17:29

Hei!
Olen uusi tällä sivulla ja heti kerjuulla.
Olen nimittäin pikkuhiljaa keräillyt pienen kirjasen aineksia Valmetin Vire keskimoottorista.
Asiaan kiinnostuin kun moottori tuntuu Suomessa olevan ihan historiaa ja vielä sellaista historiaa mikä olisi hyvä unohtaa.

Maailman Vireitä kyllä vielä pärisee monen purjeveneen turkin alla ja moottoria pidetään varsin käyttökelpoisena. Jatkuihan valmistus Valmetin luovuttua Tankassa aina 2000 luvun alkuvuosille. Varaosakauppa toimii niin että uusi sylinteri rikki jäätyneen tilalle tuli keväällä muutamassa päivässä. Ja kaupattiinpa Virettä Amerikassa ja muuallakin myös Westerbeke Vire 7 nimellä. Viren mainoksia löytyy Australiaa ja uutta Seelantia myöten. Mikä muu suomalainen venemoottori on tehnyt vastaavan uran? (Wärtsiläläiset ovat vähän isoja venemoottoreiksi).

Sitten asiaan: olisi mukava saada opukseen mukaan suomalaisten Vire-muisteloita niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä ja retkistä. Ja ovatko tämän päivän puuvenemiehet kokonaan hylänneet äänekkään ja tärisevän Viren ja antavat pehmeästi tussuttavien nelitahtareiden tuupata veneitään?

Kapu III
Viestit: 364
Liittynyt: 14.04.2007 14:11
Paikkakunta: Mänttä

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Kapu III » 17.06.2010 3:43

Oletko käynyt tällä sivustolla.
Osta sinäkin vene, niin ei tarvi katua.

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 17.06.2010 6:45

"...äänekkään ja tärisevän Viren..." - Pertsa2

Jos sun oma Vire toimiin noin kuin kuvasit, oli se isompi tai pienempi, niin se on ehdottomasti rikki tai väärin asennettu - jopa Vireeksikin.

;-)

Tuo on totta mitä turiset Vireen seikkailuista maailmalla - Wikström ja Olympia eivät ole niittäneet mainetta ja kunniaa kuin ns. piirikunnallisella tasolla.
Mutta leikki leikkinä kyllä se Vire on enempi luokkaa yksinkertainen ja kevyt keppiveneiden apumoottori ja kevyeeseen kalastus/huvikäyttöön kuin oikeiden skönäreiden merimoottori ja siksipä juuri ehkä päässytkin livahtamaan oven raosta maailmalle ikään kuin varkain...
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

pontso04
Viestit: 172
Liittynyt: 09.11.2004 8:47
Paikkakunta: keuruu

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja pontso04 » 17.06.2010 10:41

Joskus 2000 luvun alussa olimme matkustamassa linja-autolla pikitienpäähän venemessuille.Jossatuli jonkun kanssa puheeksi tarve saada keskimoottori, missä on myös suunnanvaihtaja. Sanoma kierti linjurissa ja kotvasen kullttua mies tulikin sanomaan-löytyisi vire merkkinen moottori ja kohtuulliseen 80 euron hintaan. Siinä käteltiin ja kaupat lyötiin lukkoo sekä vaihdettiin puhelinnumeroita.Seuraavalla viikolla, kun messuretkestämme oltiin toivuttu, rimpautin miehelle, joka oli hiukan yllättynyt, mutta kuitenkin sain koneen ostettua ja haettua itselle. No, seuraavaksi pitikin pitää parin kaverin kanssa moottorinnostotalkoot-kaksi nosti koneen maasta trailerilla olevan purkin reunalle ja siitä ite veneen keskelle. Sit saunottiin. Kehuivat, että helpoimmat talkoo saunat+kaljat ikinä:) Keväällä sitten, kun kone olikin jo laitettu kiinni ja venho työnnetty oikeaan elementtiinsä( tosin tuon purtilon oikeampi paikka olisi ollut syvemmällä metsässä) alkoi ensimmäiset käynnistys operaatiot. Olinkin tehnyt hienon vetonarun, sillä olihan tuossa vaan pelkkä narukäynnistys. Kierros narua vauhtipyörään ja v eto. Hrr hrrr -eikä lähe. Pikkasen kaasua isommalle, pari kolmekertaa narua vauhtipyörään ja veto! Sitten se teki sen, mitä vähiten odotin ja eninten pelkäsin!!! Lähti piru käyntiin!! Minä seisomassa koneen etupuolella, käynnistinnaru ja uusi hieno puustaveistelty käynnistinkapula aikasvillisti pyörien toinenpää koneessa kiinni!! Sammuttaan ei päässyt ennenkuin kapula oli palasina ja narukin aikas lyhentynyt. Oppihan ainakin pitämään naruoa, joka ei mene, kuin vaan yhden kerran "startille", ettei jää pyöriin mukaan. Tuo konehan on vielä hengissä, Kaveri osti varamoottoriksi, hänellä samanlainen pienessä rautaveessä palvelemassa.
-Kun tietäis mistä sais paljon rahaa, olisin rikasmies!

Pertsa2
Viestit: 15
Liittynyt: 09.06.2010 9:12

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Pertsa2 » 17.06.2010 10:58

Kapu kolmoselle: sivusto on tuttu!

Veli-Matille: kyllä se niin tuntuu olevan niin että Vire on jo tutumpi maailmalla kuin lapsuudenkodissa. Mutta vähitellen Viret ovat siirtymässä eläkkeelle ja uusiahan ei ole tehty kohta kymmeneen vuoteen.

Ääni on tietysti vaimennuskysymys. Olen ajatellut kokeilla imuilman vaimentajaa. On vain kaksitahtisella kaksipiippuinen juttu kun hengen täytyy kulkea kevyesti koneen läpi.

Tärinät ovat mielestäni melkoiset. Tiedä sitten mitä saisi aikaan kumityynyillä ja muilla hienouksilla. Mutta jos eletään Viren syntyaikojen tapaan ei niistä tyynyistä tiedetty.

Nelitahtariin verrattuna tärinä kuuluu eri lailla. Olen käyttänyt samassa veneessä kaksi- ja nelitahtista moottoria. Kaksitahtisen värinä rämisyttää puheena olevassa veneessä luukkuja yms. Nelitahtisen verkkaisempi värähtely ei sitä tee.

Pontso4:

Käynnistynaru katkesi minulta eka yrityksellä käteen. Kun hain tanumman narun ja kahden käden kapulan, pärähti Vire pörisemään. Itselläni on satasen kone, mutta siihen Tanskasta hankittu uusi sylinteri.

Sytytys saatta olla aikaisella kun kone mielellään yrittää nykäistä narua itselleen. Hanskat ovat ihan asiaa käynnistäessä. Autotallin nurkassa on kyllä dynastartti vehkeet jotka on tarkoitus vähitellen saada toimimaan ja kone avaimesta käyntiin.

Ostin talvella viisimetrisen rautaveneen johon Vire on tarkoitettu. Saa nähdä miten pärjää. Vaikka kyllä luulisin, kun ne tuuppaavat 7-8 metrisiä purjeveneitä vastatuuleenkin.

dieselmoottori
Viestit: 183
Liittynyt: 05.07.2006 20:53

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja dieselmoottori » 17.06.2010 21:01

Ihme jos moottori kovasti tärisee pitäisihin ainakin teoriassa kakstahtisen käydä nelaria tasaisemmin.

Pertsa2
Viestit: 15
Liittynyt: 09.06.2010 9:12

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Pertsa2 » 17.06.2010 22:27

Tärinän ja sen voimakkuuden sijaan puhuisin Viren kohdalla värähtelystä ja sen jaksoluvusta. Kaksitahtisen värähtely tuntuu joskus resonoivan voimakkaasti erilaisen irrallisten tai huonosti kiinnitettyjen esineiden kanssa. Pirullisempaa räminää on vaikea ajatella. Mutta on tietysti omistajan vika jos vene on niin huonossa jamassa että rämisee.
Ja kyllä se nelarikin panee veneen rämisemään. Muistan nuoruudesta pienehkön hinausveneen, jonka Perkins sai koko himmelin semmoiseen helinään että kuulosuojaimia käytti mielellään.

Pertsa2
Viestit: 15
Liittynyt: 09.06.2010 9:12

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Pertsa2 » 09.07.2010 15:20

Veli-Matti kirjoitti:"


Tuo on totta mitä turiset Vireen seikkailuista maailmalla - Wikström ja Olympia eivät ole niittäneet mainetta ja kunniaa kuin ns. piirikunnallisella tasolla.
Lueskelin Vesa Rohilan Maamoottorit ja muut voimakoneet - kirjaa. Sattui silmään maininta että Wickströmiä vietiin Ruotsiin, Norjaan, Islantiin, Japaniin, Kanadaan, Jugoslaviaan, Portugaliin, Turkkiin, Brasiliaan "ja moneen muuhun maahan". Sotakorvaustoimitusten yhteydessä Wikkeä meni myös rakkaalle naapurille toimitettaviin laivoihin. Ihan uutta tietoa minulle. Taitaa ylittää maakunnallisen rajat.

Myös Olympian dieseleitä kerrottiin viedyn joihinkin maihin, mm. Yhdysvaltoihin.

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 09.07.2010 17:26

Juu, kyllä tuo on ollut tiedossa mutta näpertelyä se on ollut suomalaisten kaasutinmerimoottorien ulkomaan vienti. Ja siihen aikaan esim. Wikström on valmistanut niin harvalukuisen joukon dieseleitä että ei niitä ole kovin montaa mennyt ulos... Kyyrillisin kilvin varustettuja dieseleitä meni suhteessa eniten mutta ne meni vähän niin kuin pakosta - ei auttanut napista jos veli venäläinen halusi dieselmoottoreita sotakorvausaluksiinsa ja mm. pienjuniinsa.
Olisi todellakin mielenkiintoista tietää tarkalleen montako merimoottoria on mennyt esim. Brasiliaan tai Japaniin...? Veikkaan että luokkaa 1-2/malli tai merkki ja sen jälkeen myynti on loppunut koska moottoreita on alettu valmistamaan ilman lisenssiä. Ei noihin aikoihin ole ollut oikein millään maalla varaa tuhlata valuuttaa ulkomaan ihmeisiin ;-)
Mutta vientiä se on yksikin moottori.

Eikä tarvitse mennä edes kovin kauas eikä edes köyhään maahan. Turun seudulta vietiin aikoinaan muutama moottori Ruotsiin, merkkiä en nyt muista, ja kas kummaa legenda oli syntynyt - mutta arvatkaas minkä merkkisenä.... ;-)
Ja samaahan harrastivat B.W.M(f):n omistajat...
Bröder Vilenin pojat taisivat ostella Saksasta useampaakin mallia ja kopiot sitten myytiin nimellä BV, maamoottoreita, pumppumoottoreita, venemoottoreita ja mihin kaikkeen nyt polttomoottoreita käytettiin. Ja heilläkin oli vientiä mm. Ruotsiin ja Norjaan...
Melkoinen sekasotku ja pienet piirit - se on sitä esihistoriallista lopalisaatiota :-)

Mulla on kaksi velipoikaa sairausasteelta 9,9 potevia mobilistimasinisteja ja melkein viikottain jututan reilut 80 vuotiasta vanhan polven mobilistia joka on tehnyt elämäntyönsä polttomoottoreiden kanssa.
Harrastajavoimin kirjoitetut historiikit eivät aina ole kovin objektiivisia koska asiasta kirjoitettaessa on päällimmäisenä ollut intohimo asiaan eikä kylmä faktatieto kuten aina historiikin kohdalla pitäisi aina olla. Velipoikien kirjahyllyissä on näitä teoksia hyllymetreittäin ja niitä on todella mielenkiintoista selailla ja josku jopa lukeakin. Valtaosa niistä on ihan hyviä ja luotettavia mutta osa on melkeinpä täyttä jargonia. Ja jos faktatietoa ei löydy niin tarinat ja jutut muuttuvat vuosien mittaan sellaisiksi.
Wikström ja Olympia on yrityksen koon puolesta "helppoja" ja niistä löytyy tietoa suht paljon, mm pörssitiedot ja liikevaihto löytyy helposti - ja sekin kertoo jo paljon asiaa ymmärtävälle...

Mutta asiaan: Virettä vietiin ihan oikeasti ulkomaille vielä silloinkin kun muut venemoottorimerkit purivat multaa tai paremminkin ruostetta ;-)
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Pertsa2
Viestit: 15
Liittynyt: 09.06.2010 9:12

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Pertsa2 » 11.07.2010 23:41

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää kuinka suuri osa vientiVireistä oli Suomessa valmistettuja ja kuinka paljon tehtiin Tanskassa. Olen juuri itse asiassa yritellyt selvitellä asiaa. Jos kovaa vaktaa löytyy niin annan kuulua.

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 12.07.2010 9:40

Toki Vireen historia on suht lyhyt ja uudempi kuin Olympian ja Wikströmin. Nämä kaksihan lähtivät modernisoimaan tuotteitaan, ehkä liian myöhään, joskus -60 luvulla jolloin "patarautakoneet" olivat jo vanhanaikaisia eivätkä oikein pysyneet mukana elintason nousun myötä kasvavilla huvivenemarkkinoilla. Eikä siinä oikein onnistuttu - joku W-sarja ei mielestäni ole kovinkaan onnistunut ratkaisu oikein miltään kantilta katsottuna.
Valmetkin iski kyntensä markkinoille 4035PM:llä eli nelipyttysellä 20hp koneellaan joka oli ylijäämää Valmet 20:n valmistuksen loputtua. Mutta sekin oli tosiasiassa vain autonmoottori "reppuselekävolovosta". Olympialla oli täysin vastaava moottori markkinoilla jo -50 luvun alusta eli N4 joka on hieno ja onnistunut kampe jossa oli mm. oma vakiovaihde kun taas Valmetissa oli vaihteena mitä sattui löytymään markkinoilta.
Suomessa olisi pitänyt keskittyä oman suht nopeakäyntisen pikkudieselsarjan kehittelyyn pienellä mekaanisella vaihteella joka olisi mahdollistanut kauko-ohjauslaitteen asennuksen, kuten vaikkapa Yanmarin on, eikä alkaa rakentamaan huvivenedieseliä satavuotta vanhalla speksillä - mutta visiönääri taisi olla joko hukassa tai kahvitauolla kun näistä hommista tuli puhetta. Suomalaiset venemoottorit jotenkin jumittuivat teknisesti "fiskaritasolle" ;-)
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08.01.2008 21:10

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 12.07.2010 17:31

Mikäs kone se kipinä sitten oli, oliko kotimaista vai ulkolaista mallistoa ??? Meillä kun oli kotona sellainen n. 7 - 8 hevosvoiman kone, sillä vedettiin uppotukkeja.
Donna 28
Varsinaisen veneen nimi on D. Into. Rojektivene on vielä nimetön - sillä on kyllä nimi, mutta se ei tyydytä minua

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 12.07.2010 18:03

Kyllä Kipinä on ihan kotimainen kone ja lähtöisin jostain itä-Suomesta - muistaakseni Kuopion Konepajan tuote. Nimi on ilmeisesti johdettu ensimmäisten mallien kipinäinduktio tms sytyksestä - niissä ei siis ollut magneettoa.

Mutta jotta vähemmän tunnettu puoli paljastuisi suomalaisesta venemoottoriteollisuudesta niin vilkaises tuota;

http://www.wanhawoima.fi/keskustelu.html/7?p=&c=" onclick="window.open(this.href);return false;

- että missähän tehty Kipinä vai "kipinä" teillä olikaan... ;-)
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

jylhä
Viestit: 23
Liittynyt: 20.06.2010 0:13

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja jylhä » 08.08.2010 16:57

Luulin että vireet on kaikki tehty jyväskylän suunnalla, mutta eilen ostin romutorilta vireen ja sen laatassa lukee Siuro, eli nokialainen moottori. Sen verran katoin että kipinää ei tule, pitää tutustua laitteeseen paremmin syksyllä kun on enempi aikaa. ;-)

Ande
Viestit: 1182
Liittynyt: 08.08.2003 13:35

Re: Virekö väärin ymmärretty

Viesti Kirjoittaja Ande » 09.08.2010 3:06

Noista muuten tiedä ku semmosen että "vire vie ja tuuli tuo" ja tää oli niitten isojen poikien lausamaa sitte :))
E mare libertas

Vastaa Viestiin