Veneen painojakauman muutos

Vanhat moottorit ja niihin liittyvä tekniikka, akselistot, ohjausjärjestelmät; puuveneilyn rautapuoli.
Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08 Tammi 2008 20:10

Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 12 Helmi 2010 20:47

Donnan edellinen kone oli Volvo B 18 ja siinä Volvon ns. liukukytkin. Nyt Donnaan on menossa Mersedeksen 220 kone dieseli Bowmannin marinointivarustein ja Velvetin kytkimellä. Painoero on jonniin moinen, uskoisin noin 150 kg (mutu teoria) enemmän Mersun hyväksi tai pahaksi. Veneen keula on kantava ja veneen levein kohta on kutakuinkin vanhan koneen sijoituspaikan kohdalla, joten en siirrä sitä sen kummemmin minnekää päin, mutta tankkien kanssa täytyy sitten olla varovainen. Ts. polttoaine-
tankitkin joutunen sijoittamaan vanhoihin paikkoihin kuljettajan ja vänkärin istuimen alle
vanhoine tankkeineen, moottorin eteen en uskalla niitä tässä vaiheessa sittenkään sijoittaa, vaikka kolmionmuotoista vaneeritankkia jo hetken aikaa haavelin. Paskispönttö tuottaa tämän ratkaisun myötä enenevässä määrin ongelmia, koska se oli tarkoitus sijoittaa juuri tuohon vänkärin istuimen alle. Pitänee siirtää taka-avotilaan, sillä sellaista riskiä en ota, että salongissa tai etuhytissä olisi jonkinmoisia hajuhaittoja. 8-| 8o
Donna 28

pellamo
Viestit: 755
Liittynyt: 14 Touko 2009 21:12
Paikkakunta: surkia merikaapunni Oulu

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja pellamo » 12 Helmi 2010 21:32

Ei kai se wc-systeemi enää ratkaisevia vaikuta sun "kokoluokan" paatissa.
Entistä raskaampi moottori/kytkin suunnilleen painopisteessä(kuten mainitsit) vähentää vielä vaikutusta vaikka pytty olis missä.....perstuntumalta 8o
Mikä muuten on volvon liukukytkin?
Tarkka suunnittelu "tappaa" luovuuden ja haaskaa värkkäilyaikaa..

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08 Loka 2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 12 Helmi 2010 21:37

Oiskoon tuo RB ;-)
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Avatar
Notreal
Viestit: 2014
Liittynyt: 22 Huhti 2008 00:10

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja Notreal » 12 Helmi 2010 21:41

Jonninmoinen painoero asettuu uusiin mittasuhteisiin kun mietit mitä
veneessäsi tapahtuu kun se on 1. laiturissa tyhjillään ja 2. menet vaimosi kanssa veneeseen.
Ei siinä todennäköisesti tapahdu juuri mitään havaittavaa....
Notreal
Veneilyä Suomessa jo ensimmäisessä sukupolvessa.
Princess OJ8834

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08 Loka 2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 12 Helmi 2010 21:45

Käsittääkseni Donna on vesilinjalta suht kapea joten painopisteen muutos voi olla yllättävänkin iso. Mutta sehän selviää kun laittaa koneen paikoilleen ja veneen vesille.
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

pellamo
Viestit: 755
Liittynyt: 14 Touko 2009 21:12
Paikkakunta: surkia merikaapunni Oulu

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja pellamo » 12 Helmi 2010 22:03

Jos kone ja kytkin on painopisteessä ja pariskunta veneessä kompensoimassa wc:n painoa
sopivasti(toinen tarkkaanlasketusti hivenen enempi wc:n vastapuolella)niin kulkuasento on moitteeton ;-)
Mulla RB-kytkin Nissanin 6:en perässä ongelmitta.....Toki on niitä parempiakin varmasti
Tarkka suunnittelu "tappaa" luovuuden ja haaskaa värkkäilyaikaa..

Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08 Tammi 2008 20:10

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 12 Helmi 2010 23:22

Ei se pojat se vessan paino ollut tässä ydinkysymys, vaan se alkuperäinen ajatus panna 200 l tankki koneen eteen ja siinä asiassa pohdiskelin sitä vaneritankkia, kun lisäksi olin panemassa ja panenkin matalan etukannen alle punkan, jossa kippari, siis minä, voin rauhassa keskittyä nukkumiseen, kun ei tartte pelätä että jonkun henkilön kynärpään pää "koskettelee" liian tiukasti meikäläisen kylkiluita. Saattaa ne tankit tulla vieläkin sinne eteen, kunhan vielä fundeerataan, mutta matalat ja pitkät ne täytyy olla, ettei tartte joka päivä olla tankkaamassa. Donna on mitoiltaan 9 x 2,3 ja sen peräpeili on n.1,45 ja moottorin keskikohdalta, jossa tuulilasikin sijaitsee, on n. 3,4 m keulan äärimmäiseen päähän. Sitä etupainoisuutta minäkin ajattelin, jos tankki tai tankit ovat koneen edessä. ??? Donna 28

Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08 Tammi 2008 20:10

Re: Veneen painojakauman muutos

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 12 Helmi 2010 23:28

Ja Volvon kytkimestä vielä, porvoolaiset pojat yhdellä rakennustyömaalla puhuivat Volvon liukukytkimestä, oletin sen olleen sellainen. Se on siis vähän samalainen kuin Olympia, joka antaa mekaanisena kytkimenä mahdollisuuden ottaa vaikka potkun eteen tai taakse päin. Minulla on tämä O -malli Koitossa ja tykkään siitä kuin hullu puurosta, sillä se on ahtaissa paikoissa aivan yliveto. RP:stä tai muusta en tiedä mitään.
Myin kytkimen ja moottorin ostettuani Donnan.
Donna 28

Vastaa Viestiin