Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 23.06.2020 10:40

moi. olen aloittamassa uutta harrastusta ja varmaan voipi ajatella foorumista päätellen että puuveneilyä/omistusta.

Kohde on seissyt maalla trailerin päällä vuosia, en tarkemmin osaa sanoa kauan, eikä myyjäkään oikein tiedä... kaupat on tehty jos sanoma pitää paikkaansa että on terve runkoinen, haku on lauantaina. pannaan sitten kuvia tulemaan kun on kotipihalla.

mutta mitäs tuommoselle pitäs ensin tehdä? tarkoitus vasta ensi keväänä vesille. paatti on aika hyvin harmaantunut eli pinta käsittelyt on joskus kaavittu/hiottu puulle, (vene on siis kesken jäänyt jollain joskus) pitäs tosiaan olla terve, mutta se selviää piakkoin.

ajattelin että ensiksi katselen onko lautojen päät ja jatkokset kiinni ja onko halkeimia ja niitten korjaus, ja kun lauta puoli kunnossa, sisustan purku pois, ja kaarien tarkistus, ja sitten muovi veneen alle ja paineruiskulla kyllästelemään??? sisäpuoleltako niin pitkään että alkaa näkyä ulko pinnassakin?? hiotaanko paatti ennen kyllästystä ja millä karkeuksilla? ei ilmeisesti saisi olla kovin hienoa paperia???

Puu taidot on hallinnassa mutta mitä ruuveja/niittejä/rauta puolen värkkiä siihen uskaltaa laittaa?

kiitoksia etu käteen vastauksista, ja tosiaan on uusi harrastus tai ensimmäinen puu vene mikä sellasenaan pietetäänkin.

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja Northling » 23.06.2020 11:53

Moro

Tervetuloa "puupäitten" joukkoon.

Kannattaa katsella miten on alunperin tehty ja mahdollisuuksien mukaan säilyttää alkuperäiset materiaalit ja metodit.
Välttämättä ei kannata purkaa enempää kuin välttämätöntä, ennen kuin kokeilee miten vehje toimii ja sitten vasta alkaa muuttamaan mieleisekseen. Eli ei kannata uhrata 1000 tuntia työtä kansi ja hyttirakenteisiin ja sitten todeta että runko on kelvoton ja koko laite pitää romuttaa... kärjistetysti.

Puupinnat pitää olla valmiit; liimattu, niitattu, ruuvattu, hiottu, lakkaa/maalia vailla, ennen kyllästystä. Kyllästetyn puun hiominen on mahdotonta kun se tukkii paperin niin, ettei hommasta tahdo tulla mitään, siksi lakkausvalmis ennen kyllästystä.

Ruuveina käyttäsin HST:tä, sinkitöntä pronssia tai messinkiä, mutta jos vene on kasattu pelkästään sinkityillä nauloilla älä laita yhtäkään hst/rst ruuvia tms osaa ainakaan veden alle jos vene on menossa suolaveteen, sillä se aiheuttaa sen että sinkki katoaa alkuperäsisistä nauloista ja ruostuvat nopeasti puhki. Tietenkin jos vaihtaa galvanoidut/sinkityt kiinnikkeet kokonaan esim kupariin niin silloin ei ole niin väliä. Kaveri teki vanhalle kumpuselkäläiselle kotkaamalla sinkityillä venenauloilla kasatulle veneelle sellasen temontin että vaihtoi kaikki rautanaulat kupariin. Oli kuulemma kyllä aikamoinen jobi.

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja Northling » 23.06.2020 16:14

Moro vielä

Tuosta kyllästyksestä vielä. Jos pellavaöljyllä kyllästät, niin reseptejä on monia. Meillä on käytetty 80% pellavaöljyä 15 % lahosuojaa ja lopuksi n 5 prosenttia tervaa. Pellavaöljyä ei pidä ohentaa tärpätillä, sillä se huonontaa imeytymistä. Pellavaöljyn imeytyminen perustuu öljyn pieneen molekyylikokoon. Laimentaminen tärpätillä, joka haihtuu pois saadaan aikaan se, että puuhun jää vähemmän öljyä, koska liuote haihtuu. Ohennettu öljy myöskin valuu puun pinnasta helpommin lattialle, joten mahdollisimman paksuna pitää öljy sivellä puun pintaan.

Paras imeytyminen saadaan aikaiseksi kun puun pinta on hiottu ja öljy hangataan sudilla. Se voidaan levittää vaikka puutarharuiskulla, mutta sudilla hankaaminen ajaa kyllästettä puuhun. Höylätty pinta on tiivistynyt ja imee huonommin öljyä eli höylätty puu olisi hyvä hioa auki.

Jos paatti on oikein kuiva kyllästeestä, niin kyllä sitä on hyvä molemmin puolin saada siihen puuhun. Meillä meni alun perin n 160 litraa yli 10 metriseen uuteen runkoon useamman kuukauden sivelyllä. Uusinta sively 15 vuoden jälkeen, niin en saanut menemään kuin 10 litraa ja siitäkin osa lattialle.

https://youtu.be/FQLoAecoJNM

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 23.06.2020 21:27

kiitos nortti, kannustavista ja hyvinkin neuvoa antavista vastauksista.

tosiaan tuon hionta kysymyksen esitin väärin, tietenkin hiodaan ennen valmista pintaa, mutta joku ajatus katkos kävi, kun tarkoitus oli sitä karheutta kysyä pelkästään, että vedelläänkö esim 80 vai 800 =)

tuohon kyllästykseen tosiaan on montaa erilaista reseptiä ja parasta ei taida ollakkaan, vaan hyvin monta toimivaa =) pellava öljyllä mennään + muut aineet sekaan kunhan net löytää, pellava öljyn löysinkin jo isommissa astioissa kunhan soitan ja kyselen hintoja ja saatavuutta sini-pellavalta paatti on vain 7,5m saa nähä paljonko menee öljyä.

siksi mietin vain sitä sisustan purkamista pois veneestä kun on tiikkiä ja pahoin lakka irronnut ja haalistunut, niin olisi mielusampi hioda irtaallaan kaikki ja (kyllästetäänkö nämäkin?) ja lakata niin saisi pölyn pysymään poissa paatista ja valmiita osia kiinni, ja samalla tosiaan näkisi sen rungon sisäpuoleltakin kokonaan ja putsattua ja mahdollisesti korjata jos siellä jotain että saisi sitten kun vesille saadaan, niin keskittyä siihen ajamiseen ja meri ym sääntöihin, ilman pelkoa paatista...

tuota ottiliana sailing kattelinkin eilettäin, ja sain sieltä enemmän kuin tarpeeksi tietoa ja vinkkejä valmiiksi, on komeita puu veneitä.
ja sit oli joku vene projekti sivu mitä luin ja kattelin useampiakin niin monessa hiukan helpotettu kyllästystä juuri pumppu ruisku pullolla ja sitten hierottu sudillakin ahtaita paikkoja ja muovi alle ja muoviin reikä pussin kohdalle ja kannu alle, niin saa ylitulevan/vuotavan kierrätettyä käyttöön kyllästyksessä.

moottoriahan paatis ei ole, mutta tarkoitus olis laittaa mb 200d kones, autohommia tehneenä myös koko ikäni niin olis iki kones, ja marinoitavissa, mutta eihän tuo ole liian laiska? muuten vene pietään alkuperäsenä mutta moottoriksi valitaan mb ikimoottori joko pienempi tai isompi, sekä mukava olis löytää takateltta tai mikä sen virallinen nimi onkaan niin sade suojaksi kun päästään laituriin =)

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja Northling » 23.06.2020 23:03

Moro

Ihan oikeita asioita pohdit, ei näihin ole yhtä vastausta...

Hiomapaperin gritluku riippuu ihan siitä millaista lopputulosta haet ja millä pinnoitteella. Tervatun pinnan alle kelpaa G60. Jos tehdään mahonkiflyygeliä niin mennään karkeasta hienompaan ja G320 jälkeen hienommilla griteillä unohdetaan epäkeskot ja värisijät ja hiotaan käsin kapulalla syyn suuntaan että saadaan epäkeskon jättämät spiraalit pois...

Jos tosiaan on teakkia sisustuksessa (mikä on aika harvinaista) niin sitä ei tarvitse/saa kyllästää, vaan pyyhkiä puun oma rasva pois pinnasta ennen lakkausta tai lakka ei pysy.
Mahonki on kyllä yleisempää ja se on hyvä kyllästää. Jos on vaneria niin vanerin reunat pitää kyllästää huolella ja eristää ettei vesi pääse imeytymään vaneriin.

Monen veneen sisutus on rakennettu kiinteäksi niin, että niitä on mahdoton ehjänä purkaa. Se kyllä monasti kieltämättä helpottaisi hiomista ja lakkaamista jos saisi lämpimään verstaan pöydälle vaikka koko laipion lakkaukseen, mutta meillä ainakaan ei muuta lähde irti kuin laatikot ja kaapinovet (ruuveilla saranoista)

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 24.06.2020 10:24

okei, kiitos jälleen, tuotapa en tiennytkään että olisi kiinteästi. sittenhän se hiodaan paikallaan, teakkia pitäs olla, voi olla mahonkiakin josko olisi omistaja sekoittanut, tuopa selviää lauantaina. tarkoitus olisi vesirajasta ylöspäin saada kiiltävä kullanruskea sävy veneeseen, se vaan on jotenkin niin puuveneeseen sopiva ja komia.

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja Northling » 24.06.2020 11:37

Moro

Pari varoitusta vielä.
Pellavaöljyrätit ovat itsesyttyviä tietyissä olosuhteissa. Kastele rätit ja laita ne metalliastiaan.

Jalopuuvanereiden pintaviilu voi olla jopa vain 0,6 mm paksua, joten ole varovainen hioessa ettet puhkaise pintaviilua. Alla monesti on koivua tai muuta halvempaa/eriväristä puuta 90 asteen kulmassa pintaviiluun nähden.

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 24.06.2020 13:33

No nyt tuli hyvät varoitukset. Kiitoksia nuista, pitää kokeilla sievästi hioda, jos menee puhki niin täytyy laminoida uusi pinta, mutta varovasti kokeillaan.

Rätit varmaan voi polttaa samontein sitten, jos sellanen vaara on, luinkin tuosta itsesyttymisen vaarasta rievuilla, mutta veneessä? Onko siinä samaa vaaraa? Tarviiko varata palosammutinta viereen? Sitten kun pääsee kyllästyttään paattia.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 28.06.2020 19:22

noniin vene haettu lauantaina ja oli juuri sellanen kuin odotinkin, eli nyt on hurahdettu puuveneisiin ja kunnolla. vene itsessään rungoltaan ihan hyvä ja terve, lähi piiri sanoo että turhaan ostit "juhannus kokkoa" saahan nuita ilmaseksi... no ei niitä ilman saa trailerin kanssa, ja minä jotenkin nään uon veneen kuvitellusti valmiina, sen takia yli pänsä tuon veneen juuri halusin kun hivelee omia silmiä aivan älyttömästi, voidaan puhua puhtaasti rakkaudesta ensi silmäyksellä, monia vuosia olen veneitä kattonut jos jonkun laista, mutta tuo tai tämä vei ja selkeä päätös vaikka laittoa onkin.

ja tosiaan korjattavaa on, hytti/hytit pitää tehä uusiksi kuin myös sisusta, se on saanu liikaa luonnon voimia ja ei enää pelastettavissa, mutta rungoltaan terve, kaksi taka kaarta poikki ja yksi murtuma yhdessä ja etuosassa väliseinän alla kaari lahonnut ja lahottanut yhden laudankin, etuosassa korjausta ja takaosassa mutta niistä kuvia tulossa ja kysymyksiä, eli kysely johtaa projekti kertomukseen kuvien kera.

vene on kaiketi ruottissa veistetty mutta niin kaunis en vain ymmärrä miten muut ei sitä näe, silmiä hivelee ja hymy tuli kun imuroittin puhtaaksi roskista kun tulee komiaa lautaa esille, ja ei kaduta yhtään. se on vaan niin pirun komian mallinen. traileri toki menee uusiki, akseli vinossa paikallaan ja turhan isoilla rattailla, mutta sen teko ei nyt mikään iso juttu ole.

paljonkohan tommonen paatti painaa? 7,5m pitkä ja vajaa 2,5 levee. on tämä minusta pelastamisen arvoinen...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 29.06.2020 10:41

ja sitten vikoihin.

mitäs tälle perälle tehdään?ja miten korjataan, onko tuo purettavissa pois ja tehdä uusi vain paikalleenko???
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 29.06.2020 10:42

ja voiko nuo laudat rimottaa jotka on halki?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 29.06.2020 10:50

ja sitten itse laho.
mites tuon kansa, uusi kaari tietenkin mutta tuo lauta?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 29.06.2020 10:54

mitähän puuta tuo kaari on? näyttää ei sopivalta veneeseen, toisella puolen samanlainen jonka ajattelin vaihtaa vaikkakin on terve mutta muualla veneessä ei ole tuota puuta,
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 29.06.2020 10:56

muutama yleiskuva sisäpuolelta siivotusta pohjasta.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

peranza89
Viestit: 36
Liittynyt: 23.06.2020 10:26

Re: Pitkään seissyt hytillinen puuvene

Viesti Kirjoittaja peranza89 » 29.06.2020 10:57

yleis kuvaa
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Vastaa Viestiin