BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Vanhat moottorit ja niihin liittyvä tekniikka, akselistot, ohjausjärjestelmät; puuveneilyn rautapuoli.
Vastaa Viestiin
Manaatti
Viestit: 3
Liittynyt: 11.06.2019 23:23

BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja Manaatti » 12.06.2019 0:15

Terve puuveneilijät! Ensi alkuun kiitokset koko yhteisölle siitä suuresta tiedon määrästä, jota keskustelua seuraamalla on saanut vuosien aikana puuveneharrastuksen tueksi omaksua. On hienoa huomata, miten täällä harrastaja auttaa toistaan. Nyt toivoisin hieman apua moottorihuoliin.

Summalaisen BMC 1.5 antoi toisen kipparin ohjastuksessa edellisen syksyn viimeisellä ajelulla yhtäkkiä rumaa metallista ääntä ja kaverin avattua konekopan paisuntasäiliön ylivuotoputkesta puski glykolia. Myös raakavesipumpun letkuliitännästä vuoti vettä. Kaveri oli sammuttanut heti moottorin ja vene hinattiin rantaan. Muisteli kuitenkin, että moottorin lämpömittari olisi ollut normaalilukemissa ajon aikana, mutta tästä ei ole varmuutta.

Ensimmäinen ajatus itselläni oli, että kannentiiviste on syystä tai toisesta vuotanut, jolloin makeavesikiertoon olisi tullut painetta ja puskenut glykolia ulos. Voiko tällöin glykoli päästä sylintereihin ja ohentaa öljyn, mikä olisi aiheuttanut voitelun pettämisen koneessa? Öljytikkua tarkasteltaessa huomattiin, että öljyn päällä on läpikuultavaa nestettä. Pumpattiin öljyt ulos, jolloin tuli normaaliin nähden noin tuplamäärä hyvin ohutta tummaa lientä. Uudet öljyt sisään, niin kone lähti nätisti käyntiin, mutta aivan lyhyen käynnin jälkeen huomattiin, että öljyssä on taas huomattavasti nestettä.

Viikonloppuna viimein sain irrotettua moottorista sylinterikannen, mutta kannentiiviste näytti yllättäen omaan silmääni hyvältä (jopa niin hyvältä, että se on varmaankin edellisen omistajan toimesta vaihdettu). Hieman ruosteista vettä näkyi, mutta ei oikeastaan sylintereissä. Yhdessä sylinterissä seinämällä sormenpään kokoisella alueella hieman pintaruostetta, joka kuitenkin aavistuksen tehnyt pinnasta röpelöistä (valitettavasti tästä ei kuvaa). Yhden männän päällä näkyi jonkinlaisia iskemiä, olisiko joskus venttiili lyönyt mäntään vai mikä nämä olisi voinut aiheuttaa? Sylinterikansi ja venttiilit näyttivät kuitenkin omaan silmääni siisteiltä.

Purin myös lämmönvaihtimen, joka olikin sisältä todella huonokuntoinen ja sisälsi paljon ruosteista sakkaa. Näin ollen ylikuumeneminenkaan ei olisi varmaan kaukaa haettua.

Mitä moottoreista enemmän tietävät ajattelette, että tässä olisi tapahtunut ja onko kone pelastettavissa järkevällä työmäärällä? Pienellä googlettamisella selvisi, että näissä BMC-moottoreissa on eräänlaisena tyyppivikana pettänyt myös ruiskutuspumpun tiiviste jolloin diesel ja öljy ilmeisesti sekoittuvat. Voisiko tässä olla käynyt näin? Nyt kun muistelen, niin neste öljytikussa taisi olla öljyn päällä eikä alla mikä voisi viitata siihen, että neste öljyssä on dieseliä.

Tilanne on se, että minulla löytyy käyvä vaihtomoottori, jonka tunneista tai tarkemmasta kunnosta ei kuitenkaan ole sen parempaa tietoa. Vaihtomoottori on lisäksi merivesijäähdytteinen (ajettu onneksi kuitenkin järvessä) kun nykyinen on tehdasmarinoitu makeavesijäähdytteinen. Kannattaisiko lähteä vaihtamaan moottoria vaiko korjata vanhaa?

Alla pari kuvaa avatusta moottorista. Suurkiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista ja hyviä veneilykelejä teille joilla vene kulkee!
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja CC » 12.06.2019 3:27

Ruma metallinen ääni harvemmin kansitiippariin liittyykään. Varmaan kaivauduttava syvemmälle koneeseen.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja matti » 12.06.2019 11:12

Olisiko mahdollista, että kampikammiossa on ollut nestettä niin paljon, että männät ovat "pohjanneet" , siitä aiheutuu melkoinen mekkala???

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 14.06.2019 0:51

Niinkuin edellä mainittiin, niin mäntien osuessa öljyyn kuuluu todella ruma ääni. Itselläni alkoi vastaava bmc kilkattamaan, sitä kävi yksi tietäjä katsomassa ja koneen käydessä katkaisi äkisti polttoaineen syötön. Hän sanoi että koska kilkatus jatkui polttoaineen katkaisun jälkeen niin totesi ettei se kuulu ruiskusta eikä suuttimesta. Meisselillä paikansi äänen kolmospyttyyn. Kansi pois ja männän päällä oli ruuvi, joka oli karannut ilmanputsarista. Mäntä hiottiin ja kone kasaan. Taas toimi hyvin. Oletko varma ettei lämmönvaihdin vuoda ja päästä merivettä glykolin joukkoon? Siksikin saattaa heittää pakkasnestettä pihalle. Öljy voi taas päästä koneeseen myös öljynjööhdyttimen kautta. Riippuen onko imu vai painepuolella. Yleensä tosin koneessa on niin kovat öljynpaineet että öljy karkaa ennemmin veden sekaan.

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja matti » 14.06.2019 6:32

Käsittääkseni menee öljyt harmaaksi puuroksi myös merivedellä, jos öljy on ollut mustaa, niin arvelu dieselistä lienee paikallaan.
Eikö se ole melko helppoa ottaa ruiskupumppu pois ja katsoa onko ko tiiviste viallinen?
Iskemät männässä; tuoreet/nokiset, jos jo aiemmin tehty Venlan kaltainen remontti?

Onko siinä työmäärässä juurikaan eroa jos purkaa nykyisen ja katsoo mitä on syönyt tai toisen ja vaihtaa siihen lämmönvaihtimet??? 8}

Manaatti
Viestit: 3
Liittynyt: 11.06.2019 23:23

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja Manaatti » 17.06.2019 12:53

Iso kiitos kaikille vastauksista!

Tuo mäntien pohjaaminen nestetason nousun seurauksena kuulostaa metallisen ääntelyn aiheuttajana hyvinkin mahdolliselta. Nestettä nimittäin öljyn sekaan oli joutunut litratolkulla. Vanhat öljyt olivat tosiaan mustanharmaata ohutta lientä, eivät ruskeaa ”puuroa”, joten kuten matti arveli, lienee neste öljyn seassa tosiaankin dieseliä. Osaatteko kukaan suoralta kädeltä sanoa taikka arvailla, aiheutuuko tuosta mäntien pohjaamisesta koneen sisuskaluille yleensä vaurioita ja minkälaisia ne voisivat olla (olen itse melkolailla noviisi moottoreihin liittyen 8} )?

Iskemät männän päällä olivat nokisen ja vanhan näköisiä, joten kuten matti sanoi, on todennäköistä, että koneeseen on aikaisemmin mahdollisesti ilmanputsarista jotain joutunut kuten venlan tapauksessa. Jostakin syystä kansi on avattu, sillä kannentiiviste on selkeästi melko hiljattain vaihdettu.

Ruiskupumppu on varmaankin dieselin vuotajana todennäköisin syyllinen, mutta se vaikuttaa räjäytyskuvien perusteella sen verran monimutkaiselta laitteelta, etten ole uskaltanut sitä vielä lähteä irrottamaan/purkamaan. Käsittääkseni kyseinen tiiviste, joka tyyppivikana vuotaa on jotenkin ruiskupumpun sisällä. Olen käsittänyt myös, että ruiskupumpun irrotuksen jälkeen moottorin ajoitus täytyisi säätää uudestaan ja tätä en ole koskaan tehnyt.

Lämmönvaihdinta ruosteesta putsaillessani toisesta päätykappaleesta lohkesi irti kolikon kokoinen pala :-( lämmönvaihdin taitaa siis olla valitettavasti entinen.

Kaiken kaikkiaan mietin tässä, että olisiko kuitenkin helpointa nostaa veneeseen toinen, käyvä moottori sisään ja korjata mahdollisesti sitten toista moottoria myöhemmin/pitää se varaosakoneena?

Alla vielä kuvia vaihtokoneesta. Tämän osalta kaipaisin apua jäähdytyskierron osalta. Kone on siis nähdäkseni merivesijäähdytteinen, koska erillistä lämmönvaihdinta ei ole. Hahmottelin kuviin nuolilla käsitystäni vesikierrosta, näyttääkö tämä järkevältä?

Vesikierto näyttää minun silmääni vähän itse rakennetulta.. Eniten minua hämää se, että merivesipumpulta vesi näyttää koneessa kiinni olleen letkun mukaan menevän öljypohjassa (??) olevaan liittimeen (älkää välittäkö puutarhaletkusta, väliaikainen viritys) ja sitten sivusta ulos ja koneen etuosassa olevaan putkistoviritelmään. Voiko öljypohjaan olla rakennettu jonkinlainen öljynlauhdutin?? Veneessä olevassa vanhassa moottorissa ei tuollaisia liitäntöjä öljypohjassa ole ollenkaan..

Lisäksi ihmettelen mikä tuo ylös osoittava tulpattu putki on ja mihin tuosta putkesta pitäisi vetää letku, jonka pää nyt on auki?

Kiitos jälleen jo etukäteen, siitä on suuri apu jos joku paremmin moottoreista perillä oleva osaisi näissä neuvoa!
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 17.06.2019 13:50

Onkohan öljypohjaan hitsattu erilinen vesitila jäähdytystä varten, mulla oli sellainen b18 Volvo jossa näin oli. Tuo tulpattu letku saattaa olla haara lämmittimen paluulle tai vaikkapa mekaaniselle lämpömittarille

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja matti » 17.06.2019 18:52

Eiköhän se tyhjä pää ylhäällä ole poistoreikä josta letku pakoputkeen ennen pakoletkua jäähdyttämään pakokaasuja, jos kuiva (ja kuuma) pakoputki, niin ulos laidasta.

Minne menee se musta ohuehko letku alavesiletkusta/putkesta sen tulpatun putken vierestä?
Onko se venttiili vai takaiskuventtili ala ja ylävesiletkun/putken välissä sen em ohuehkon letkun vieressä vasemmalla?
Edit; vastaan itse; lienee takaiskuventtiili, koska termostaatin ollessa kiinni pitää veden päästä silloinkin jostain kiertämään

Manaatti
Viestit: 3
Liittynyt: 11.06.2019 23:23

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja Manaatti » 17.06.2019 23:39

Musta ohuehko putki menee pakosarjaan niin, että se jakautuu liittyen jokaiseen koneesta tulevaan pakokanavaan. Alla oleva kuva selventänee tätä, tämä jäikin pois aikaisemmista kuvista. Pakoputken pää ei näy kuvassa, se on tuolla pakosarjan alla. Jäljelle jää kysymys siitä, mikä on tuo avoin putken pää?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja matti » 18.06.2019 6:56

Se on jäähdytysveden ulostulo.
Olettaen ja miksi näin ei olisi, riittänee pakoletkun jäähdytykseen se vesi mikä tulee siitä pakosarjaan menevästä yhteestä, joten siitä avoimesta päästä letku läpi/ yli laidan josta poistuu enin osa jäähdytyvedestä.
(jos oma, niin laittaisin ensin tilapäisesti vain letkun yli laidan ja kokeilisin, että riittääkö pakoletkun jäähdytys, jos riittää, niin sitten läpivienti laitaan. Jos pakoputki käy kuumana, niin sitten yhde pakoputkeen)
Jos rakentaja tai entinen olmistaja hengissä/ tiedossa, niin kysyisin, miten on ollut.

Veitkari
Viestit: 1
Liittynyt: 15.06.2017 0:23
Paikkakunta: Kotka

Re: BMC 1.5 moottorin korjaus vai vaihto

Viesti Kirjoittaja Veitkari » 26.06.2019 2:05

Vaihda vaan se moottori jos voiteluöljyyn on dieseliä päässyt, diesel paitsi voitelee laakerit huonosti niin se myös pesee voiteluöljyn pois laakereilta erittäin hyvin eli laakerit on joka tapauksessa vaurioituneet jos kone on käynyt ja niitä on dieselillä voideltu.

Vastaa Viestiin