Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Käyttäjien kotisivuja, kunnostuskertomuksia ja projektipäiväkirjoja veneistä sekä linkkivinkkejä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 30.10.2016 23:31

Ostin kesällä ensimmäisen puuveneeni. Nyt syksyn tullen olen aloittanut veneen kunnostuksen. Päätin aloittaa kunnostuspäiväkirjan pitämisen, niin voi sitten itse katsella jälkikäteen projektin etenemistä, ja toki myös muillekin veneen kunnostuksesta kiinnostuneille. Niinkuin aina, vinkkejä ja mielipiteitä otetaan mielellään vastaan projektin edetessä.

Tässä hieman taustatietoa veneestä. Ostin veneen Paraisilta ja olen veneen järjestyksessä neljäs omistaja. Vene täyttää tänä vuonna 60 vuotta, on tasasaumainen, ja rakennettu turun saaristossa Norrskata nimisellä saarella sijainneella veistämöllä. Vene on hyvässä kunnossa ikäisekseen, puu on tervettä joskin pohjan huollosta ja kansien laitosta on kulunut jo "jonkin" aikaa. Kaupat tein kesäkuun lopulla ja veneen sain Helsinkiin heinäkuun alussa.

Tässä muutama kuva veneen saapumisesta onnellisen omistajan luokse 07/2016 ja
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Staffe, 31.10.2016 23:37. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 31.10.2016 0:06

Kun vene oli saapunut, alkoi tutustuminen. Koska vene oli maannut niin kauan sisällä, oli se päässyt kuivahtamaan pahasti. Raot vedenpinnan alapuolisten lautojen väleissä olivat todella isot, ja minua jännitti saanko veneen ollenkaan pysymään pinnalla. Pohjaa tutkiessani huomasin, että rakoihin oli tungettu jotakin massaa, joka sittemmin oli osittain pursunut ulos lautojen välistä. En lähtenyt massan koostumusta tässä vaiheessa tarkemmin tutkimaan. Tarkoitus oli saada vene vesille mahdollisimman pian, jotta sillä ehtisi hieman ajellakkin, ennen syksyn telakointia ja alkavia huoltoja.

Aloitin veneen turvottamisen ja vinkkejäkin siihen, ja moneen muuhun asiaan sain täältä samalta palstalta. Kiitos vielä kaikille, jotka ovat jaksaneet minua neuvoa :) toinen asia turvottamisen lisäksi, joka kaipasi huomiota, oli veneen moottori. Vaikeuksien jälkeen saimme sen isäni kanssa käyntiin, mutta sepä ei halunnutkaan enää sammua. loppujen löysimme vian tähänkin, ja moottori alkoi olemaan iskussaan.

Kun aloitin turvottamisen (vesi+kangassäkit) mitään ei tuntunut tapahtuvan pitkään aikaan. Lopulta raot menivät umpeen. Hölmönä lähdin ulkomaanmatkalle kahta viikkoa ennen vesillelaskua ja palatessani takaisin 1,5 viikon päästä, vene oli kuivunut auki taas. :D kiirehän siinä tuli, mutta sain kuin sainkin veneen suurimmaksi osaksi turvotettua, ja sitten nosto veteen.

Veneen laskuvaiheessa vettä tuli niin paljon sisään, että oli pakko käydä hakemassa yksi uppopumppu lisää, koska pilssi- ja jo olemassa oleva uppopumppu eivät pystyneet pitämään venettä pinnalla.

Tässä kuva turvottamisesta sekä vesillelaskusta ja lopuksi kun vene pysyy pinnalla enää pilssipumpun varassa. 08/2016
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut Staffe, 31.10.2016 23:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
vehkasalo
Viestit: 373
Liittynyt: 10.08.2013 23:26

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja vehkasalo » 31.10.2016 22:36

Hienoo!! Onnee uudelle veneelle ja päivittele päiväkirjaa ahkerasti. Kiinnostuneita seuraajia löytyy varmasti runsain määrin etenkin nyt talvella kun on veneet pressujen alla ja mikä missäkin ladossa.
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio hoi

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 01.11.2016 0:48

Kiitos vehkasalo :) Päiväkirjan päivittämistä varmasti riittää, sen verran puuhaa on luvassa. ;)

Veneen laskun jälkeen tuli sillä ajeltua sen verran kuin kesää oli jäljellä. Veneilyn ohessa pääsin hyvin tutustumaan Eyriin ja sunnittelemaan rauhassa veneen tulevaa talvitelakointia. Hommaa on enemmän kuin ehtisi tekemään, mutta viisaimmat ovat neuvoneet, että yksi asia kerrallaan, niin ei katoa mielenkiinto koko hommasta.

Yksi ongelma, joka seurasi koko kesän ajan oli se, että veneeseen tuli vettä tasaisesti sisään. Vettä ei tullut paljon, mutta kuitenkin niin, että pilssipumppu kävi säännöllisesti. Ajattelin että johtunee siitä, että raot olivat alkujaan liian isot, eivätkä ole turvonneet kunnolla kiinni. Jos vaikka siellä ollut massa olisi rikkonut puun rakenteen? Vasta juuri vesiltänoston yhteydessä havaitsin, että vesi tulee peräpeilistä ja noston jälkeen vuoto tarkentui perästeeviin. Puolivoittoa tässä oli se, että ainakin nyt tiedän missä vuoto on, ja voin aloittaa selvittämisen kuinka korjata se.

Tässä muutama kuva lisää, laiturikuva ja nosto (9/2016) sekä Eyrille hankkimani talvikatos.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 01.11.2016 21:05

Noniin, sitten itse asiaan. Veneen pesun ja katoksen pystyttämisen jälkeen, on tila missä työskennellä. Alunperin olin ajatellut, että käyttäisin talven lakkapintojen sekä sisustan laittamiseen. Olin silti pitkään pohtinut vaihtoehtoa, jossa ottaisin pohjan puulle, kyllästäisin ja maali päälle. Kun vuotokohta paljastui nostopäivänä päädyin siihen, että pohjan kuntoon laittaminen on prioriteetti. Hyvin tehdyn työn jälkeen saisin vuodon korjattua perästeevissä, sekä rauhallisen mielen pitkäksi aikaa, kun tietäisin kaiken olevan kunnossa vedenpinnan alapuolella. Toinen seikka joka vaikutti päätökseeni oli se, että edellisestä pohjan kyllästämisestä oli kulunut ainakin 10 vuotta (myyjä ei muistanut ajankohtaa). Ainoa kysymys oli se, että milloin maali pois? Antaisinko pohjan kuivattua rauhassa ja sitten skrabailisin, vai aloittaisinko pohjan puhdistuksen puun ollessa vielä märkä. Konsultoituani erästä kokenutta puuveneilijää, päädyin siihen, että maalit pois nyt, ja sitten antaa pohjan kuivua rauhassa ennen kyllästystä. Näin saisin myös varmistettua sen, että puu ehtii kuivua ennen pakkasia, eikä veneeseen tule tuhoa. Yhtenä vinkkinä sain myös, että tässä vaihtoehdossa on se vaara että puun ollessa märkää/pehmeää, pitää skrabaus suorittaa varovaisesti niin, että laudoista ei lähde suuria tikkuja irti.

Tässä hyvä linkki Nortin videoihin, joista tulee olemaan paljon apua pohjan kunnostuksessa https://www.youtube.com/watch?v=1rIEZwlhP9k

Alla kuvia pohjan skrabauksesta:
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
vehkasalo
Viestit: 373
Liittynyt: 10.08.2013 23:26

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja vehkasalo » 02.11.2016 9:17

Nopeammin se kuivuu kun otat maalit pois päältä.
Itse kunnostin koko veneeni kaikki pinnat yhdessä talvessa ( mukaan lukien kangaskaton kunnostus) sekä uusin laho kohtia ja sisäverhouksia. Oli kova homma ja kaikki vapaa-aika meni siihen sen talven osalta, joten voi olla järkevä päätös tehdä osittainen kunnostus ja jatkaa sitten seuraavana talvena. Vaatii myös jonkin verran itsekuria ja yritystä mennä pakkasilla pressun alle duunaamaan botskia kondikseen. Oman työnjäljen näkeminen kuitenkin korvaa kaiken vaivannäön ja onhan se hienoa kaivaa keväällä esiin kiiltelevä ja ehjä puuvene! :)
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio hoi

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja matti » 02.11.2016 14:53

Kuvia katsellessa tulee rimoitus mieleen.
Näyttävät nuo, etenkin pohjan raot suurilta kaikkine kitteineen, rimoituksella vois tulla parempi lopputulos.

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 03.11.2016 17:58

Vehkasalo, oikeassa olet. ja juu, ei saa ahnehtia liikaa. Olen tyytyväinen jos saan pohjan kuntoon niin siitä on hyvä jatkaa ylöspäin veneen kunnostusta.

Matti, tuo massan ulospursuaminen vähän hämää, raot eivät ole niin suuria kuin kuvasta voisi olettaa. Olen ajatellut että en rimoittaisi venettä ollenkaan tästä syystä, koska raot jäävät verrattain pieneksi. Tuo ulospursunut tavara jota luulin aluksi pellavakitiksi onkin luultavasti sikafelxiä, hyvin pehmeetä (ja murentuvaa koostumukseltaan).

Nyt on tavoitteena kaivaa kaikki sikalexi pois, ja olin ajatellut että en välttämättä laittaisi mitään tilalle. raot kun ovat niin pienet että sikan kaivaminenkaan ei raoista onnistu koska ne ovat niin pienet lautojen välissä. Vene siis tasasaumainen. Yksi vaihtoehto mitä olen miettinyt, olisi sellainen, missä laitan kyllästysen jälkeen lautojen saumoihin uutta sikaa tai vastaavaa ja sitten maali päälle. tuntuu hullulta tunkea ennen kyllästystä sinne mitään kun niitä rakoja ei juuri ole. Onko kenelläkään tähän mitään mielipidettä? Perästeevi onkin sitten eri asia koska siellä raot näyttäisivät olevan paljon suurempia ja ovat siis myös täytettynä sikalla.. Tämä massa saumojen päälle siis varotoimenpiteenä, niin pitää mahdolliset vuodot paremmin kurissa.

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 04.11.2016 10:16

Taisin jo löytää vastauksen omaan kysymykseeni. Lueskelin Nortin Scylla -projektia ja sieltä löytyi yksi tapa tehdä:

viewtopic.php?f=9&t=13716&start=45

------------------ Quote

Re: Scylla Ottiliana

ViestiKirjoittaja Northling » 22.04.2016 12:48

Moro

Joo, just se on idea, että talven jälkeen ei vuotaisi. Ottilianassa on rakennettaessa saumat tiivistetty PU-massalla, joka sitten on pellavaöljystä pehmennyt. Talvella kun vene kuivuu ja seisoo kölillään niin limisaumat aukeavat ja ottaa jonkin aikaa ennekuin tiivistyy. Tein homman n 8 vuotta sitten ekakerran ja ilman vuotoja on siitä lähtien pärjätty. Nyt pohjan kyllästyksen ja maalien uusimisen yhteydessä oli helppo korjata auenneet saumat.

HUOM! venettä ei kannata korjata jos se ei ole rikki. Eli jos saumat eivät vuoda, niin kannattaa luottaa siihen alkuperäiseen systeemiin!

Huom 290 DC myynti loppuu. Ja viimeinen erä kun sain sitä oli liian juoksevaa, ei tahtonut pysyä pohjan saumoissa. Joten vaihdoin 291i:hin joka on ei niin valuvaaa tavaraa. Primerinä käytin Sika Primer näkyy videossa 3:00 min kohdalla.
https://www.youtube.com/watch?v=K_LrI8SPBOc

Mä tein tuon vasta kyllästyksen jälkeen, ettei PÖ pehmittäisi Pu-massaa liikaa. Tulevaisuudessa kun taas keväisin kyllästelen venettä sisältä, niin se kyllä vähän pehmenee.
Se vaan kannattaa huolehtia ettei uran pinnat ole öljyset, muuten massa ei ota kiinni vaikka laittais primeriä
Mä tein tällaset urat tuonne limiin:
https://www.youtube.com/watch?v=lOFHlBfaGQI

----------------------Unquote

Eli kyllästän ensin ja katson massaamista sitten sikalla. On kyllä hienoa seurata muiden projekteja täällä sivustolla. oppii kokoajan lisää seuraamalla miten muut ovat ovat ratkaisseet ongelmat. :)

-Staffe

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Northling » 04.11.2016 11:17

Moro

Huom. Olen käyttänyt limisaumaisessa Ottilianassa sika massaa saumoissa, koska se on alunperinkin rakennettu PU-massa saumoilla.

Epäilen kuitenkin että tasasaumaisessa ei PU-masaa ole saumoissa. Enempi tasasaumaisista tietävät vahvistakoot?

Tuo mureneva massa, jota saumoistasi pursuaa on tod.näk. Proof 10 tms. pehmeä bitumimassa. Sen erottaa siitä että muuttuu (sulaa) pehmeäksi ja suttaavaksi kun sitä lämmittää. PU-massa on kumimaista eikä sula lämmöllä.

Yleinen mielipide täällä palstalla on tasasaumaisten omistajien suunnalta ollut että ei PU-massaa tasasaumaan vaan joku pehmeämpi massa, joka pursuaa pois.

Jos kuitenkin haluaa käyttää PU-massaa pitäisi sauma urittaa ulkopuolelta kuten kansisauma. Tämä siksi että massalla olisi tilaa joustaa puun kosteuelämisen mukana.

Joskus löysin Sikan sivuilta seikkaperäiset ohjeet tasaumaisen veneen tiivistämisestä ja siinä oli kuvien kanssa asia esitetty. Jyrsimellä ajoivat urat aivan kuten kanteen ja massa saumoihin. Koitas etsiä sikan ulkomaisilta sivuilta...

Urien rimoittamista puurimoilla vuotavissa tasasaumaisissa suositaan. Mutta pitää muistaa että puu on vielä kovempaa kuin sika eli jos kuivaan lautaan jyrsii urat ja liimaa kovalla liimalla (epoksi) rimat, saattaa turpoaminen pullauttaa rungon muotoa ulospäin jos kaaret ei jousta tai jopa katkoa kaaria?
Eli mun mielestä pitää ensin olla hyvin turvottu vene ennen kuin uria jyrsitää ja rimoitetaan.

Mutta kuten sanottu en ole tasasumasiin perehtynyt sen enempää. Mulla on aina ollut limisaumaisia.

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 04.11.2016 12:29

Moi Nortti,

No nyt alkoi selviämään, kyllä noiden kertomiesi tietojen valossa massa veneessäni on bitiumimassaa, se käyttäytyy juurikin niinkuin mainitsit, lämmittäessä sulaa pehmeäksi ja suttaavaksi tavaraksi. Teoriaa tukee myös, se että massa on pursunut hyvin ulos ollessaan niin pehmeää tavaraa. Jatkan kyllä samalla tiellä, eli laitan Prrof 10 tai vastaavaa bitiumimassaa ja näin ollen ei tarvitse uritella saumoja, kun en siirry PU-massoihin (sika). Kiitos avusta. nyt täytyy vielä tarkastella uudestaan teenkö tämän kyllästyksen jälkeen vai ennen?...

Staffe

Avatar
vehkasalo
Viestit: 373
Liittynyt: 10.08.2013 23:26

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja vehkasalo » 04.11.2016 16:59

Pohja puhtaaksi, tsekkaat että se on kuiva, mahdolliset lahovikojen korjaukset sekä mahdolliset paikalliset saumojen rimoitukset, kyllästäminen ja sen jälkeen mietit jatkotoimenpiteitä. Työn iloa!
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio hoi

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 08.11.2016 12:05

Nyt on styypurin puoli skrabattu ja paapurin puoli hyvässä vauhdissa.

Kyllästyksen ajattelin tehdä pellavaöljy 80% & homeenestoaineella 20%.

Pellavaöljyn ajattelin tilata http://www.sini-pellava.fi/maalipellavaoljy.htm sivustolta.

Hoomeenestoaineena ajattelin käyttää teknosin woodex tuotetta. yksi vaihtoehto on "Woodex Base" (https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/wood ... nsuoja-10l). Onko muilla käyttökokemusta tästä, vai pitäisikö olla joku muu woodex, esim woodex aqua...

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Northling » 08.11.2016 13:00

Moro

Kuullostaa hyvältä suunnitelmalta.
Woodex aqua ei käy, koska se on vesiliukoinen eikä sekoitu pellavaöljyyn. Pitää olla liuotinpohjainen lahosuoja/homeenesto.

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
Staffe
Viestit: 96
Liittynyt: 19.06.2016 20:36

Re: Fiskari vm 1956 - päiväkirja kunnostuksesta

Viesti Kirjoittaja Staffe » 07.12.2016 10:02

Pikkuhiljaa alkaa olemaan pohja skrabattuna, tein itsenäisyyspäivän kunniaksi veneeseen kaksi kpl uusia fendareita, istuu oman silmään paremmin kuin veneen mukana tulleet muoviset fendarit. Täytyy tehdä näitä vielä lisää talven aikana.
Fendarit.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Vastaa Viestiin