Maistraatissa

Löysää puhetta ja laiturijuoruja. Jos tuntuu että aihe ei enää liippaa kovin läheltä puuveneitä, niin siirretään keskustelu tänne.
Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08.01.2008 21:10

Maistraatissa

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 05.07.2008 11:20

Luin eilen lehdestä, Kymen Sanomista, että joku oli saanut sakot Loviisassa rekisteröimattä olevalla veneellä liikkumisesta. Ajattelin, että ähäkutti. Kesäkuun viimeinen päivä marssin minäkin rekisteröimään venetäni maistraattiin. Se alkoi kestämään. Kysyin virkailijalta, enkö saisi papereita mukaani. Hän sanoi etten, koska heidän tietokonejärjestelmänsä oli tilapäisesti ylikuormitettu (lähes tunnin) ja hän
ei saa syöttämiään, minun antamia, tietoja ulos rekisterilomakkeen muodossa. Siinä yhdessä päivittelimme lähes virka-ajan loppuun, kuinka ennen tämäkin asia olisi hoidettu koneella kirjoitellen käden käänteessä tai jopa käisin - kirjoitellen. No, niinhän siinä sitten kävi, että hän kirjoitti
ryppyisen kauppakirjani takasivulle, että veneen rekisteröinti on vireillä ja
kirjoitti nimensä alle ja löi maistraatin leiman. Sanoi, tällä ei sakkoja saa.
Ilmeiseti menetelmä on hyvin tuttu valtion tietokonejärjestelmässä.
Rekisteröinnin aikana selvisi se, että Koitto niminen vene on rekisteröitynä
myös Kuopiossa ja kun en halunnut sen veneen kanssa Koittoni olevan saman niminen, lisättiin eteen liite M/s ja vene on näin yksinkertaisella tavalla kastettu uudelleen M/s Koitoksi lain voimalla.
Donna 28

pisteri
Viestit: 42
Liittynyt: 28.06.2008 17:23
Paikkakunta: helsinki

?

Viesti Kirjoittaja pisteri » 05.07.2008 18:54

eikös rekisteröintiin ole aikaa tämän vuoden jonnekin loka marras tai sinne päin

Kapu III
Viestit: 364
Liittynyt: 14.04.2007 14:11
Paikkakunta: Mänttä

Viesti Kirjoittaja Kapu III » 05.07.2008 20:49

Ei ole, rekisteröinti olisi pitänyt olla kunnossa vuoden alusta. Veneen joka on jo rekisterissä tietojen päivitys on ilmaista lokakuun loppuun saakka.
Osta sinäkin vene, niin ei tarvi katua.

pisteri
Viestit: 42
Liittynyt: 28.06.2008 17:23
Paikkakunta: helsinki

?

Viesti Kirjoittaja pisteri » 05.07.2008 21:22

ja koska nimimerkkini pitäis olla TOOPE en osaa linkittää mutta just luin www.maistraatti.fi että ennen rekisteröimättömät veneet pitää rekisteröidä vuoden 2008 lokakuun alkuun mennessä . jos laki muuttunut tai kyseessä väärät sivut en sitten tiedä ? ei ole tarkoitus vinoilla mutta suoristakaa tietoni koska ei oikeen olis varaa jotain sakkoja maksaa , silläkin rahalla vaikka kossua vois

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 06.07.2008 9:39

Juttelin iltasella seuramme "katsastus&keppivenevirtuoosimme" kanssa ja hän meinasi että mikähän tässä on oikein oikein kun hommassa on tiettyjä ristiriitaisuuksi. Huhujen mukaan joitakin veneilijöitä on jo sakotettu...
Olipa selannut jopa finnlexiä sekä keskustellut huomattavasti viisaampien fiskaalien kanssa asiasta ja silti oli hiukan ymmällään.
Mutta tuumasi että kait ne on käyttäneet sakotusperusteena sitä että suhteessa rekisteriin vene tulkitaan jo tänä vuonna aina vesillelaskun jälkeen just käyttöön otetuksi oli se vaikka 100 vuotta vanha jos täyttää muuten pakollisen rekisteröinnin vaatimukset...
Hänenkin keppiveneensä oli kuulemma sakotuskunnossa eli numerot hakematta;-)

(huomatkaa että tässä on melkeinpä pelkkiä kysymyksiä ja oletuksia...)

Perjantaina kun kävin tankkaamassa tutkaveneen merivartiosto pysäytti ja puhallutti. Oikeastaan mikään muu heitä ei kiinnostanut kuin romillet ja rekisteripaperit jotka sitten syynättiinkin kunnolla...
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Avatar
simo
Viestit: 561
Liittynyt: 16.08.2005 16:41
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja simo » 06.07.2008 12:36

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060976

30§ ja 31§ mielestäni ei jätä tulkinnan varaa.

30§
Laki tuli voimaan 1 päivänä lokakuuta 2007.

31§
"Sellaisen vesikulkuneuvon, jonka rekisteröinti ei ole ollut pakollista ennen tämän lain voimaantuloa, omistajan on tehtävä vesikulkuneuvon rekisteröinti-ilmoitus vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta."

1.10.2007 + 1 vuosi = 1.10.2008

Pitänee tulostaa tuo "Laki vesikulkuneuvorekisteristä 10.11.2006/976", että voi sitten kinatessa esittää virkavallalle.

aiemmin rekisteröidyillä vesikulkuneuvoilla siirtymäaika on tämän mukaan 3 vuotta
"Ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröidyn vesikulkuneuvon omistajan ja veneliikenneasetuksen 9 §:n mukaisen rekisteritodistuksen saaneen elinkeinonharjoittajan on saatettava rekisteritiedot tämän lain mukaisiksi. Ilmoitus on tehtävä rekisteritietojen muutosilmoituksella kolmen vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta."

maistraatin esite on samoilla linjoilla:

http://www.maistraatti.fi/docs/vesikulk ... veneet.pdf

sakotuskäytäntö muuttuu 11.7.2008:
http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtai ... oid=234404
Simo,
puuveneenomistaja
Åborginal

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 07.07.2008 9:14

Mistä pirusta ne sitten nitä sakkoja antavat Kun Donnan kertoman uutisen lisäksi olen kuullut huhuja muutamasta muustakin tapauksesta?

Vai onko homma se että vanhankin rekisteröintisydeemin mukaan olisi sakot tulleet kaikesta huolimatta?

No, onneksi omalta kohdalta on homma hanskassa ja tällä kertaa hanskat ovat tallessa....
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

suoraa_huutoa
Viestit: 479
Liittynyt: 26.07.2006 13:09
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja suoraa_huutoa » 07.07.2008 11:18

Moi,

Meidän seuran katsastus mies sanoi minulle että 1.10 menessä riittää ja ei ollut sen omakaan peli ilmotettu maistraattiin.

Aijon siis hoitaa kilvet siihen mennessä tai sitten ajelen syksyllä ne muutaman viikkoa siirtokilvillä. :)

Samalla mietiskeltiin, että kuinkahan moni hienon purjeveneen tai veneen omistaja joutuu vaikeuksiin tän rekisteröinnin kanssa. Tähän astihan on voinut olla niin sanotusti "varaton mies" ja silti on voinut "omistaa" hienonkin veneen (lue kalliin) veneen.

-Matti
HULLU itselleen töitä ostaa.

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 07.07.2008 14:21

Aika villejä nuo rekisteri uudet rekisterinumerot, täälläkin mennään jo jossain toisellasadalla tuhannella eli O-1001xx tjsp...
Jotkun salamannopeat keppiveneilijät ovat saaneet jollain konstilla pieniä numeroita kuten O-x tai O-xx. Näpäkkää...

Vain nopeat elävät :-)

Onneksi itselle jäi vanha R-457 tunnus voimaan ja sehän on tietysti Raumalta niin kuin viime puuvenecruisingeissa todettiin.
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08.01.2008 21:10

Rekisterinumero

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 07.07.2008 21:37

R 51696 on M/s Koiton rekisterinumero. Kyselin sekä Kouvolan että Haminan poliisilta miten on sakottamisen kanssa, Kouvola ei tiennyt mitään ja tuttu poliisi Haminasta sanoi, että katselivat Juhaannukseen saakka ja huomauttivat, mutta hänen käsittääkseen rikesakkoja alkaa tippua jo näihin aikoihin. Vihjasivat myös veneseuran pojat, että syytä olisi.
Donna 28

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 07.07.2008 22:27

"Rekisteröitävän vesikulkuneuvon omistajan on ENNEN VESIKULKUNEUVON KÄYTTÖÖNOTTOA tehtävä vesikulkuneuvosta rekisteri-ilmoitus maistraattiin."
;lainattu "jostain sieltä" maistraatin sivuilta - "huutaminen" a´la Veli-Matti.

Olisiko tämä nyt se huhujenmukaisten sakotusten yksi peruste?
Eli jos et laita venettä vesille (=et ota käyttöön) niin sinulla on aikaa rekisteröidä se 1.10 asti mutta jos mulautat sen veteen (= otat sen käyttöön) ennen sitä etkä rekisteröi niin pätkähtää huonolla tuurilla 35€ sakko?

Ja onko ne ihan todella sakotelleet?

Onkos noilla rekisterinumeron kirjaimilla ollut aikoinaan joku logiikka kuten autoissa oli - nykyäänhän saa ilmeisesti itse valita kirjaimen?
Mulla on R ja vene on lähtöisin Kymestä niin eikös se voisi olla K vai onko se R niin kuin Rajavyöhyke? Rauma se ei taatusti ole!
Mistä Donnan vene on kun siinäkin on R?
Viimeksi muokannut Veli-Matti, 07.07.2008 22:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

pisteri
Viestit: 42
Liittynyt: 28.06.2008 17:23
Paikkakunta: helsinki

njet

Viesti Kirjoittaja pisteri » 07.07.2008 22:29

njet saat#*a ei voi edes haminan eikä muukaan polliisi setä/täti antaa sakkoa kyseisestä asiasta kun laki on se syksy 2008 ! vaikka antohan ne trailereistakin väärin perustein tosin joutuvat perumaan myöhemmin

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 08.07.2008 9:37

Etköhän ole oikeassa ja nyt kun läänijako on muuttunut kirjaimet ovat iloisesti sekaisin.
Tutkavene on sitten lähtöisin Rymen läänistä ;-)
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

MikkoA
Viestit: 83
Liittynyt: 12.05.2005 15:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja MikkoA » 08.07.2008 10:53

Kiulumme rekisteröitiin pääkaupungin maistraatissa viime joulukuussa ja rekkariksi tuli A 50151. Kirjain on siis vanhan läänikäytännön mukainen, vaikka jossain sanottiinkin, että rekisterinumero on sattumanvarainen.

Enempi alkoi kiinnostaa se, voidaanko meitä ja muita sakottaa siitä että paatti on jo rekisteröity, mutta ei ole vielä ns. huvittanut laittaa tunnusta näkösälle? Ei nimittäin ole ihan helppo homma päättää mihin sen summalaisessa lätkäisisi ja millä fontilla. Ajateltiin sen olevan ensi talven pähkimisiä portterin kera.

Mikko

Toni_V
Viestit: 328
Liittynyt: 19.09.2005 9:15
Paikkakunta: Lpr

Viesti Kirjoittaja Toni_V » 08.07.2008 12:46

Veli-Matti kirjoitti:Etköhän ole oikeassa ja nyt kun läänijako on muuttunut kirjaimet ovat iloisesti sekaisin.
Tutkavene on sitten lähtöisin Rymen läänistä ;-)
Tarinan mukaan joku toinen lääni/tms ehti jo varata K-kirjaimen. R tuli kuulemma rajaseudusta. Tälläisen tarinan olen kuullut, uskokoon ken haluaa. Itse en nyt ihan täysin tuohon usko, mutta K taitaa olla Kuopion läänin rekisterikirjain?

Vastaa Viestiin