Rimalattia ilmestyi jo kylpyhuoneen ensimmäisiin luonnoksiin. En edes muista että mistä idea pulpahti alunperin. Toisaalta puuveneiden kanssa pitkään touhunneena en oikeastaan ihmettele että rimakansi tulee mieleen jos miettii että ”minkäslaisen lattian voisin saada pitämään vettä”
Kylpyhuoneen lattian rungossa on kaksi 12 mm sekavaneria noin 400 mm jaolla olevien niskojen päällä. Levyt on vielä liimattu toisiinsa kiinni, joten rakenne on hyvin jäykkä. Käytin kahta 12-millistä yhden paksumman sijaan, koska lattia on leveämpi kuin vakiomittainen vanerilevy. Nyt sain saumat limitettyä eri paikkoihin eri kerroksissa. Päällimmäisenä on kolme kerrosta Mapein vesieristettä.
Materiaaliksi halusin jotain muuta kuin tiikkiä, erityisesti koska kylpyhuoneen lattia nyt kuitenkaan ei ole samanlaiselle rasitukselle alttiina kuin veneen kansi. Ekopekkana en halunnut käyttää sademetsäpuita, eikä kylppärissä ole jalopuuta muualla kuin suihkukaapin kynnyksessä, johon sentään kierrätin kyynärän mittaisen klapin telakan nurkasta plokattua tiikkilaudan jämää.
Rimalattian teko aloitetaan mittaamisella ja kehysten sovittamisella. Kehyslaudat, veneessä skandekit ovat yleensä leveydeltään vähintään 2-3 kertaa riman leveys. Ota myös huomioon mahdolliset jalkalistat, jotka peittävät osan reunimmaista rimaa. Kehyslaudat eivät ole sinänsä välttämättömät, mutta ne itse asiassa helpottavat lattian sovitusta ja ennen kaikkea antavat hienosti ryhtiä lattialle.
Lattian kallistus oli hoidettu vähän tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Lattia on suora, mutta se on kokonaisuudessaan rakennettu kallistumaan viemärinurkkaa kohti. Tämä olisi jättänyt lätäkön viemärin taakse nurkkaan, joten halusin kallistaa kehyslautojen avulla koko lattiaa ”altaaksi”, joka kaataisi viemäriin päin myös nurkasta. Kun kehyslaudat olivat höylättynä 22 mm paksuja ja rimat vain 11 mm, päätin lisätä reunalautoihin reunaan raamin, jotta lattiaan sai sekä hienosti kolmiulotteista ulkonäköä että sen puuttuvan kaadon takanurkkaan. Pinnasin sen verran että ajoin itse huulloksen sirkkelillä ja höyläsin kehysmuodon tarkoitukseen tehdyllä höylällä. Sen jälkeen sahasin kehyslautojen nurkat jiiriin ja sovitin ne kuiviltaan paikoilleen.
Lattian teossa päädyin Tremflexin massoihin. Ne ovat edullisempia kuin Sian vastaavat, ja kun tuntui ettei millään viitsisi maksaa ”sikalisää”, niin halusin kokeilla Tremflexin massoja. Pohjaliimaksi valittiin maahantuojan kanssa PL200, koska arveltiin, että se sopisi parhaiten vesieristeen päälle. Saumoihin tuli Tremflex HS ja kun tartunnasta sen paremmin vesieristeeseen kuin lämpökäsiteltyyn koivuun ei ollut varmuuutta, niin pohjalle otettiin primer varmuuden vuoksi.
Saumausaineen määriin on laskuri Tremcon esitteessä. Nyrkkisäännöksi voisin sanoa, että pohjaliimaa kannattaa varata sama määrä tai aavistuksen verran vähemmän kuin saumamassaa. Pohjasauma toimii parhaiten, kun liimasauman paksuus on pyöreästi milli. Nollasaumalla massan elastisuus ei toimi, joten massaa kuluu aika lailla.
Sivelin koko pohjan primerillä, joka haisi ihan laimennetulta kontaktiliimalta ja tuntuikin samalta aineelta. Pohjaliiman tursotin leveiksi makkaroiksi suoraan patruunasta ja kampasin auki liimanlevityslastalla, jotta pystyin olemaan varma että liimaa tulee joka paikkaan lattiarimojen alle. Kehyslautojen kiinnitys kävi laudan läpi poratuilla ruuveilla, jotka tapitettiin päältä lämpökoivusta poratuilla tapeilla ihan kuten veneen kannessa.
Itse rimoja en viitsinyt ruveta tapittamaan yksitellen, eikäpä sitä moni veistäjäkään tänä päivänä tee. Rimat ovat siis liimalla kiinni lattiassa, kuten aika yleisesti tämän päivän vanerin päälle rakennetuissa rimakansissa.
Jotta lattia pysyy rytmissään ja saumoista tulee oikean levyiset, saumoihin pitää tehdä välipalikat, ”rytmikapulat”. Näitä ei tarvitse olla joka saumaan, mutta vähintään kolme per sauma, vähintään 80 sentin välein ja vähintään neljää saumaa varten kerrallaan. Ja lisäksi toiseen päätysaumaan päätypala, toinen pääty tulee sitten riman pituuden mukaan. Sopiva määrä kerralla liimattavaksi on 3-4 rimaa kerrallaan, muuten sotkee itsensä jos joutuu kurottelemaan leveämmän liimarannun yli.
Työ sujuu helposti: liimaa lattiaan, rimat päälle, rytmikapulat väliin ja saumoihin puuruuvi isolla prikalla niin että prikat puristavat rimat lattiaan. Ja seuraavan satsin voi aloittaa heti kun edelliset ovat kiinni.
Saumaus käy myös suhteellisen nopeasti, mutta käy kämmenille. Jos lattiaa on enemmän, niin kannattaa harkita akkukäyttöisen kittipyssyn lainaamista. Montaa kymmentä neliötä ei jaksa puristella käsikäyttöisellä kittipistoolilla.
Laitoin saumoihin primerin saumamassan alle pienellä pensselillä. Saumamassan ohjeissa todettiin, että tätä ei tarvittaisi kuin rasvaisilla puulajeilla, mutta lämpökoivun liimaaminen on muutenkin vaikeaa, joten primer tuli varmuuden vuoksi.
Ennen saumaamista katkoin tapitukset mittaansa. Koska en ollut aiemmin saumannut tällaista ”muotokehyksellä” tehtyä kantta, niin tein pienen virheen nurkkien kanssa. Vaikka muuta osaa lattiasta ei teippaisikaan, niin nurkkien saumauksen puhdistus olisi onnistunut monin verroin helpommalla jos olisin teipannut saumat, vetänyt ne tasaan ja poistanut teipit samantien. Tasaista lattiaa on helppo hioa, mutta kone ei mahdu nurkkiin.
Lopun edestä saumaus oli suoraviivaista työtä. Ensin pursotetaan sauma kukkuroilleen kittiä pieni ala kerrallaan. Kitti ei välttämättä täytä saumoja täydellisesti jos sitä ei työstä lastalla, joten seuraava vaihe on painella ja levittää kitti lastalla saumoihin. Pinta kannattaa kaapia lastalla melko kuivaksi, jotta hiottavaa jää vähemmän.
Voisi äkkiseltään kuvitella että kittaaminen kävisi helpommin jos teippaa koko lattian, kittaa, vetää teipit irti ja ihastelee valmista lattiaa. Ihan niin helposti se ei käy: lattia on hiottava joka tapauksessa, koska rimat eivät asetu ihan täydellisesti samaan tasoon, varsinkin kun ala tehdään muutama rima kerrallaan. Hionta tehdään nauhahiomakoneella ja karkealla paperilla. Anna koneen liikkua koko ajan, koska nauhan reuna voi helposti tehdä jälkiä ja liian pitkään yhdessä paikassa jynssäämällä voi saada myös loivareunaisen kuopan lattiaan.
Seuraavaksi pinta silotellaan epäkeskolla. Yleensä lattian teko jätetään tähän vaiheeseen, itse höyläsin ja siklasin pinnan vielä loppuun, jotta sain kauniin höyläkiiltoisen pinnan lattiaan. Hiomalla samaa kiiltoa ei saa koskaan, vaikka käyttäisi kuinka hienoa paperia.
Viimeiseksi vedin pintaan neljä kerrosta Osmo Colorin vahaa. Ensimmäinen kerros oli hyvin ohut, jotta Osmo ei imeytyisi liian syvälle ja tummentaisi pintaa liiaksi. Tällä tavalla sain hyvin tarkkaan tiikin sävyisen pinnan aikaiseksi.
Ja vielä pari kuvaa valmiista kylppäristä. Koko projekti on nähtävillä mun blogissa http://www.sihistin.fi/fi/talo/kylpyhuone.html , tosin sieltä puuttuu vielä nää uusimmat jutut ja valmiin kylpin esittely.
Pekka
(sori en malttanut 
