Puuvene.net

Porissa kävi nolo hommeli, kun maailmankuulu sellotaiteilija konsertoi Promenadi-salissa. 400-vuotias sello otti nokkiinsa pukuhuoneen ja konserttisalin välisen kosteusvaihtelun vuoksi ja halkesi. Onneksi ei sentään ollut kyseessä uusi soittopeli. Kun vakuutushtiö laskee tuosta ikävähennykset, ei paljoa jää käteen. (Ainakin 50-vuotiaan puuveneen kanssa näin tahtoo helposti käydä.) Johan tuo 400 vuotta ehjänä pysyikin. Ja voihan sen vielä kuiduttaa, niin soittelee ainakin parikymmentä vuotta vielä.
t: Jarmo

Sellon huolto oli selväsi unohtunut. Olisi pitänyt skrabata puupuhtaaksi ja kyllästää ajoissa:-)

-k

Jarmo kirjoitti:Porissa kävi nolo hommeli, kun maailmankuulu sellotaiteilija konsertoi Promenadi-salissa. 400-vuotias sello otti nokkiinsa pukuhuoneen ja konserttisalin välisen kosteusvaihtelun vuoksi ja halkesi. Onneksi ei sentään ollut kyseessä uusi soittopeli. Kun vakuutushtiö laskee tuosta ikävähennykset, ei paljoa jää käteen. (Ainakin 50-vuotiaan puuveneen kanssa näin tahtoo helposti käydä.) Johan tuo 400 vuotta ehjänä pysyikin. Ja voihan sen vielä kuiduttaa, niin soittelee ainakin parikymmentä vuotta vielä.
t: Jarmo

En tiedä oliko em. viesti kirjoitettu pilke silmänkulmassa, mutta 400 vuotiaalla soittimella on kyllä muutakin arvoa, kuin tunnearvoa. Paremmalla puoliskolla on n. 200 vuotta wanha viulu, jonka arvo on nyt hyvän henkilöauton verran ja senkuin vain nousee...

sportspider kirjoitti: En tiedä oliko em. viesti kirjoitettu pilke silmänkulmassa...

:) eiköhän

Joo. Onhan noita soittimia tullut rakennettua itsekin. Tosin vanhin tekemäni kitara on vasta parikymppinen, joten luulisi olevan teknistä käyttöikää vielä semmoiset 380 vuotta, ennenkuin menee kuidutukseen.

Tällä palstalla ei kuidutuksesta voi puhua huumormielessä, heti vetää jonkun mieli vakavaksi. Mutta yritetään. Kun oman paattini pohjaa kuidutettiin, pohtivat veistämön miehet, mitä tapahtuu, kun joku heistä päätyy patologian laitokselle asiakkaaksi. Lääkärit soittavat veistämölle hädissään: Mitä se oikein on hengittänyt, kun me ei päästä millään sisään!

lth kirjoitti:Tällä palstalla ei kuidutuksesta voi puhua huumormielessä, heti vetää jonkun mieli vakavaksi.

Siis todellakin tajusin, että kuidutus oli "pilke silmänkulmassa juttu", mut noita vakutuskorvauksia oikoilin. Taisipa nekin olla pilke silmänkulmassa - tekstiä. Mutta niin tai näin, soittimet vain paranee iän mukana, kunhan ne vain pidetään kunnossa...

Näinhä se asia on. Mutta vakavasti puhuen kun minulta rosvot veivät kolmekymmentä vuotiaan sähkökitaran ja siinä sivussa pari omatekemää, niin vakuutusvirkailija meinasi ihan väkisin tehdä siitä ikävähennykset, jolloin 10 000 mk:n kitaran arvo olisi ollut muutaman satasen. Ei meinannut millään uskoa, että kolmekymppinen kitara on arvokkaampi, kuin uusi. No sitten tämä neropatti oli vielä kysynyt musiikkiliikkeestä, että mitä maksaa sähkökitara. Liikkeestä sanottin, että kyllä niitä saa viidellä sadalla markallakin, jo hyvin sattuu. Minä kysyin, että mikäs auto sulla on. Passat kuului olevan. Siihen minä, että kyllä autojakin saa viidellä sadalla. Sama juttu, kun tuosta viisastuneena tein venevakuutusta viiskymppiselle puuveneelle ja älysin kysyä, että tehdäänkö siitäkin mahdollisen vahingon sattuessa ikävähennykset. Aika kauan sain selitellä, ennen kuin uskoi, että ei tehdä. Täti varmasti luuli, että olin vilunkiasioilla liikenteessä. Että yritän vaihtaa vanhan puukiulun tuliterään kuttaperkkaterhiin. No tämä nyt meni yksittäisen virkailijan kömpelyyden piikkiin. Eihän sitä kaikesta voi kaikkea tietää vakuutusvirkailijakaan.

Molemminpuolisten kusetusten välttämiseksi olen kuvannu kaiken arvo-omaisuuden ja toimittanut vaokuvat vakuutusyhtiöön.

Venekkin on vakuutettu tietystä summasta. Samoin soittokamat.

Mutta miksi kaikki vanhat puusoittimet eivät ole halki?

Puusoittimia säilytetään samoissa olosuhteissa kuin huonekaluja. Jos puuhuonekalussa on vaikka 30-40 cm leveä puuosa, joka ei ole kelluvasti kiinni, se on varmasti halki.
Puuhuonekalu elää Suomen oloissa sisätilassa noin 2 % kesän ja talven välillä.

Selloissa ja viuluissa ja muissa vastaavissa on tietysti kupera kansi ja pohja, joten se varmaan joustaa puun elämisen myötä.

Mutta miksi kaikki klassiset kitarat eivät ole halki? (Onhan niitä kyllä halkinaisiakin.) Niissähän on suora pohja ja kansi.

Hannu

Enpä osaa sanoa. Olen muutamia haljenneita soittopelejä korjannut. Kitaran kannen alla on poikittaisrimat ja sen liimaus kanteen on yleensä pettänyt noista haljenneista soittimista. Liimasauman pettämiseen käsittääkseni tarvitaan kolhimista ja huonoa käsittelyä yhdistettynä kosteus- ja lämpötilojen vaihteluun. Pelkkä kosteuseläminen yksinään tuskin saumaa murtaa. Nykyään kitaroitakin kyllä tehdään ristiin laminoimalla. Kestää aika hyvin kosteusvaihteluita. Saundi on sitten tietenkin makuasia. Tokihan arvokkaita ja vanhoja soittimia säilytetään kosteusteknisesti valvotuissa tiloissa. Soitinkoteloissa käytetään ilmankostuttimia ja oikein tarkat pelimannit selvittävät esiintymispaikan ilmankosteuden. Jos ei ole tietyissä rajoissa, otetaan halvempi puikko mukaan tai ei mennä ollenkaan. Porissakin käsittääkseni itse dromedaari-sali oli ok, mutta sosiaalitilat ei. Ikävä inhimillinen kömmähdys.

Me perattiin appiukon vintti jossa oli puolen tusinaa viulua. Oli toistasataa vuotta vanhaa soittovärkkiä jotka ei olleet rintamamiestalon kylmällä vintillä makaamisesta moksiskaan. Vaan se vaarin paraaativiulu josta oli josku kansi halennu oli korjaamaton. Ei kuulemma rupeis epoksillakaan laulamaan :)

Ei oo munkaan vanhan kitaran kansi halki, veikkaan että se 14-vuotiana tekemäni sähkökitara halkee ensin. Oon sentään yhen soittimen tehny, vaikkei sähkökitaran tekemisessä häävisti noituutta ole.

Ei se teoreetikon mielessä lennä mehiläinen eikä pysy puuvene pinnalla.

Pekka

Onko yleistäkin että vene nikkarit ,on myös kitara nikkareita ??
itsekkin olen väkertänyt ihan oikean piraatti ovation,in ja pari sähkö keppiä ,kaulamateriaalina muuten omenapuu ,suosittelen .
Ai niin eikä pidä unohtaa ehkä maailman ainoaa ,, akustista betonikoppaista nauhatonta Bassoa :-))))) siitä halkesi kyllä rajusti niin kansi kuin koppakin (huonosti raudoitettu ? ) kun poika toi sen sisään muutaman vuoden ulkoelon jälkeen :-(

Moro

Olem määki tehny kloppin kaks Kitaraa ja Passo!
Ekan tein raakalaudast ja Pihlava kuitulevytehtaa kolmosluoka kuitulevyst. Kiälet kiinnitettii puuruuveil. Ei oikee soinu, ku sitä mukaa ku kiristi kiäliruuvei ni kaula anto periks.
Toine oli sit jo paljo parempi, "sähkö" sellane. Kuiteski lähinnä ilmakitarointii varte.

Sen passon tein kaverille, joll oli mikit, kaula ja virityskoneisto. Sill oli joku kuva mallin, mut ko sill ittel oli peukalo keskel hanskaa, ni se pyysi mua tekemää ko se tiäsi et mult saatas onnistuu. Kovasti Koivulankkuu liimailtii, höylättii ja hiottii. Sit se maalattii Miranoolil jonku esikuvan mukaa siniseks
Kyl se sil sit soittiki sill koulu bänris!

Itte mää ole varsinaine musiikkimiäs: ovesaranaki soi epävirees, ku mää kulje ovest! (no ei vaineskaa, olem mää joskus osannu vähä laulaa)
t:aki

Täytyy myöntää, etten ole ennen kuulut betonista valetusta bassosta. Saattaa hyvinkin olla ypö yksin maailmassa vailla lajitovereita.
Kitaroiden ja puuveneiden yhteyden sen sijaan olen minäkin huomannut. Molemmat ovat parhaimmillaan kauniita puuesineitä Moni ajattelee, että sähkökitara ei ole niin kovin nuuka puistaan, mutta se asia tulkoon nyt tässä korjatuksi. Tottahan on, että mikrofonien laatu on kitarassa tärkeä, mutta ne vain vastaanottavat äänen, joka pitää sitä ennen synnyttää. Ääni pannaan alulle jo puutavaraa kitaraan valittaessa. Soitinseppä koputtelee puita ja kuulostelee hyvää sointia. Siihen vaikuttavat puun sisäiset jännitteet, syiden suunta ja paksuus, kosteus... itseasiassa hyvin monet eri asiat. Kahta samanlaista palikkaahan ei ole. Vaahtera on loistava kaulamateriaali, mutta sen sijaan sen sukulainen koivu miltei olematon. Olen kyllä sitäkin vähäpoikana käyttänyt ja sopiihan se ensimmäisten kitaroiden harjoitusmateriaaliksi. Otelautana ruusupuu antaa pehmeämmän soinnin kuin vaahtera tai ebenpuu. Runkomateriaaleja on lukematon määrä. Mahonki soi tummasti ja pehmeästi, sitä voidaan hiukan terävöittää vaahterakannella. Tervaleppä on soinniltaan heleä, kun taas koivu on siinäkin olematonta. Poppeli ja saarni ovat myös paljon käytettyjä runkopuita. Runko pyritään tekemään yhdestä tai korkeintaan kahdesta palasta, sillä liimasauma pysäyttää äänen värähtelyt. Kuusta käytetään akustisten kitaroiden ja viulujen kansissa, mutta ei sähkökitaroissa. Maalatussa halpiskitaroissa on käytetty jopa apassia elämättömyytensä takia. Sointi onkin sitten ihan toinen juttu. Teinpä kerran yhden sähkiksen rungon teakistä ja se soi kyllä aika mukavasti. Yksi asia, mikä yhdistää hienoa puuvenettä ja kitaraa on lakkaus. Jos tykkää katsella hienosti lakattuja veneitä, todennäköisesti arvostaa myös hienosti lakattuja kiratoita.