Purjeveneilijästä moottoriveneilijäksi ja päinvastoin?

[Manito]

Moi! Nordling puhuu asiaa. Mielestäni tämä keppivenejuttu on kyllä niin syvältä.tulee ihan mieleen jippiin venefoorumi. itselläni on molemmat venetyypit, ihan kiva kulkea molemmilla, Mutta kun joutuu jo töissä pitämään peltoreita ei enää vapaalla viittis, puupurkkariin vuodelta 26 saa vielä vaimon ja murkkuikäisen likankin viikoksikin mukaan, yamarinilla maksimiaika lienee noin tunti. jotenkin tuntuu että tämä aihe tais ollakin provo! hauskaa,, t:Pekka

[PAK]

Niin, eihän siinä rautagenuassa ole muuta erityisen kiinnostavaa, mutta sangen hauskaa on se, että asian mainitseminen saa joka kerta purkkarimiehet seliseli moodiin.

Alun kirjoituksista erehdyin luulemaan, että tällä foorumilla porukoilla on huumorintajua, mutta uskotaan: purjehdus (vaikka koneella enimmäkseen kulkien) on jumalattoman VAKAVA asia!

[Jarmo]

Jaa... Emmää vaan oo kuullu muiden näkevän vaivaa purjeveneellä koneella ajamisesta, kuin... no sellaisten, jotka muutenkin ovat kiinnostuneempia muiden tekemisistä kuin omistaan. En kauheasti ymmärrä, että joku pahoittaa mielensä siitä, minkälaisten voimien siivittämänä naapuri etenee. Jokaisella olkoon oikeus omiin mielipiteisiinsä ja omiin mieltymyksiinsä. Se, onko jonkun jutuissa huumoria taikka vakavuutta, on monesti kiinni siitäkin onko kuulijan korvissa kyseisten tuotteiden vastaanottamiseen tarkoitettuja reseptoreita. No joo, mutta jos nyt puhutaan taas vakavasti, niin itellä tuleva kesä on muutosten aikaa, kun vaihdan moottoriveneilyn purjeveneilyyn. Ostin ensimmäisen purjeveneeni, jota lähden Maarianhaminasta hakemaan, heti kun suvivirsi on laulettu. Vene on lasikuituinen Albin Vega, vaikka puuvenemiehenä itseäni pidänkin. Idea on siinä, että vesille tekee mieli, mutta taloremontti painaa päälle ja muutenkaan elämäntilanne ei ole ollut paras mahdollinen puuveneen ylläpitoon. Puumoottoripaatti-projektikin oli pitkään myynnissä, mutta nyt olen vaihteeksi päättänyt kunnostella sitä itse aina ohikulkiessa. Jos joskus saan sen valmiiksi, kusilaitu menee myyntiin taikka sitten, jos en enää halua vaihtaa moottoriveneilyyn, myyn molemmat ja ostan puupurjepaatin. Tollanen, mikä Nordlingilla on olis haaveena (märkä uni niin sanotusti), mutta sitten täytyis myydä talot, autot, muijat sun muut. Että silleen. Piste.

[Veli-Matti]

Minkäs ikäinen ja kuntoinen muija sulla on?
En minä itelle mutta Japekilla ei kuulemma vielä ole ;)

[Jape]

heh

[Jarmo]

Mahtais Japekilta loppua venerojektit, kun ottais akkarojektin. Tämä kun ei sitten millään ymmärrä, miksi pihassa pitää olla kolme veneen raatoa. Katso nyt kuvat kuitenkin.
http://tiira.cedunet.com/~jvalim/perhe.html
Onhan se kieltämättä vähän reissussa rispaantunut.

[Matti Laurila]

Itse olen ollut moottorivenemies pienestä pitäen, ekan moottoriveneeni ostin 5veenä ja hintakin kova: yksi markka. Oli vaarin vanha perämoottorivene ja siitä lähtien olen vesillä liikkunut tasaiseen tahtiin. 5 vuotta sitten ostin purjeveneen, Laurinkryssare Didan, kun kaikki paikat mökin lähellä ja vähän kauempanakin oli moottoriveneellä koluttu. Syy vaihtoon oli juuri tuo samainen äänettömyys ja se, että veneessä on mukava puuhastella jotain aiheeseen liittyvää matkan ajan.
Moottoriveneellä ajat pisteestä A pisteeseen B ja siinä se sitten onkin, eikä etenkään sisävesillä samaa väliä viitsi montaa kertaa ajella.
Purjeveneellä taas joka reissu on erilainen, tuulee eri suunnista, eri voimalla jne, joten samankin välin voi hyvin purjehtia useampaan otteeseen, kahta kertaa sitä ei voi samalla lailla tehdä. Täällä Tampereella Pyhäjärvellä on vielä niin paljon saaria, että niiden ympäri luoviminen on mukavaa hommaa. Itse tykkään vielä liikkua vesillä, siitä perille pääsystä johonkin ei ole niin väliä. Siksi käytän purjeveneessä moottoria vain silloin, kun masto puuttuu eli vesillelaskussa (tänä iltana) ja -nostossa. Mutta minustakin muut saavat kulkea purjeveneillä miten haluavat.

Mutta moottorivenettä tarvitsen edelleen kalareissuilla ja muskeliveneellä soutelen kesäaikaan työmatkani, noin 2 kilometriä. Voin muuten suositella kaikille, tyyni järvenselkä aamuauringossa on mahtava juttu. Ja iltapäivällä palatessa vaahtopäälaineissa ja vesisateessa vielä mahtavampi, koettu on sekin!

t.Matti

[Jarmo]

Itellä meinas kerran muskeliveneestä loppua hevosvoimat kesken katiskankokemisreissulla Saimaalla. Paluumatkaksi pukkasi semmoiset laineet, että tuli jo isoäitiäkin ikävä. Kämmenet oli verillä, kun pääsin pälkähästä. No sitten on yksi toinenkin hölmöilyjuttu, mutta laitan siitä ihan uuden jutun, kun alkaa rönsyillä löpinät aika kauaksi alkuperäisestä aiheesta.

[Veli-Matti]

Itselläni tuli jotenkin mitta täyteen nössinä tuota muskeliveneilyä kun isäukolla oli aina kilometri tolkulla pyyntejä vedessä ja minä langanlaiha poikaparka soutumiehenä... Joskus pahasssa kelissä mentiin raskaalla 6 metrisellä merisoutuveneellä kolme neljäkin tuntia kokua vastaiseen. Monet itkut on airojen varressa vedetty - mutta sisu on per..le kasvanut ;)
Homman mielekkyys lisääntyi huomattavasti kun kerran kunnon myterin jälkeen tein lakon ja ilmoitin että nyt äijä riittää. Sopimus syntyi ja sainkin sen jälkeen 20% tuotosta ;)
Syntymävikana saatu luonnonmukainen laiskuus tekee sen että moottorilla pätkyttely on kivaa - voi nakata jalan konekopan päälle ja alkaa miettimään mailman menoa ja syntyjä syviä. Sen minä ymmärrän jos tiisseleiden meluun kyllästyy - on se semmoista rahinaa ja kilkatusta vaimennettunakin että lopettaisin homman välittömästi ja siirtyisin keppiveneisiin mutta sitten pitäsi varmaan vaihtaa noita fyysisempiä harrastuksia ja ammattiakin johonkin kevyempää jotta narujen vetelemisestä ja kaltevilla pinnoilla liikkumisesta saisin jotakin iloa... Ja sitten ne ;) ;) ;)

[Northling]

Kokemuksia:
Mulla oli jo 10vuotiaana nassikkana toisena veneenä optarin jälkeen se Sulkavene (ja siinähän ei mitään moottoreita ollut). Nooh... joskus sitten vein vuotta vanhempaa serkkupoikaa ja sen isää purjehtimaan. Molemmat oli aivan kokemattomia veneiden suhteen saati sitten purjehduksen. Kaunis keli kun oli niin päätin purejehtia pursiseuran mökkisaareen vajaan parintunnin matkan päähän suotusalla tuulella.

Nauteimme kauniista kelistä saaressa kun yhtäkkiä huomasin että taivaanrantaan nousi mustia pilviä, samassa muistin aamun säätiedotuksessa maininnan ukkos kuuroista länsirannikolla. En piitannut siitä silloin kun eihän ne täällä koskaan meren päälle tule...yleensä.
No pakkasin sukulaiset äkkiä paattiin ja nostin purjeet ja selitin mitä pitää tehdä jos oiken alkaa bloosaamaan. Sulassa olisi ollut hieno rullareivipuomi, mutta ei tullut mieleenkään alkaa ko. miehistön kanssa harjoittelemaan reivaamista. No iskihän se ukkospuuska sitten veneeseen, ajelin isopurje puoliksi löysänä lepattaen, ettei kallistuttu liikaa. Serkun isä oli reilukokoinen äijä, joten se oli hyvä painolasti kun oiken piti hengata. Pelkäsin vaan että se puristaa isoilla kourillaan sitloodan reunan rikki oli nimittäin sevverran kova puristus.

Kun oikein kallistuttiin niin sulka otti vettä sisään laidan yli ja käskin serkkua äyskäröimään suurempia pois, mutta rassu oli niin paniikissa ettei löytänut äyskäriä selkänsä takaa, kun ei uskaltanut persettään turkilta nostaa. No, en ole koskaan ennen enkä jälkeenkään, nähnyt että kuinka nopeasti purjehduskengällä saa paatin tyhjäksi.

Koitin vakuuttaa molemmille että ei tässä mitään hätää ole että kun päästään lähemmäs kotirantaa niin tullaan tuulensuojaan jne... Mutta arvatkaas uskoiko ne nuorempaansa... no ei. Oli pelottava katsella suorastaa kauhistuneita ilmeitä, vaikka itse tiesi ettei meillä oikeestaan ollut mitään hätää jos paikat kestää. Mutta jos jotain olisi sattunut niin voisin ainakin luottaa siihen, ettei kummastakaan olisi mitään apua.

No häppi end, päästiin ehjänä mutta märkänä rantaan ja äijä, jolta koskaan ei mitään kehunut saati sitten huomion osoituksia saanut, tuli ja halasi ja sanoi pelänneensä henkensä puolesta ja kiitti minua henkensä pelastamisesta. Siitä jäi oikeastaan hyvä muisto, että pitää luottaa taitoihinsa ja säilyttää maltti tilanteessa kuin tilanteessa. ( Rauha serkun Isäsvainaan muistolle!)

Et semmone tarina...
Aksu

[Kinde]

Mukavia juttuja noi edelliset, mutta kuulkaas tätä.

Tais olla vuonna 1992 kun olin Heilsingin silakkamarkkinoilla myymässä loimutettua kassilohta, niin parkkas laituriin se ÅÅlantilaisten Albanus kaljaasi. Aikani kaverin kanssa pähkäiltyäni mentiin kysymään josko päästäis paatilla reissuun, oltiinhan sitä aika merimiehiä ja kalastajiakin melkeen kun kassilohta kaupattiin. Albanuksen ystävällinen joskin harvasanainen kippari lupas, että Hangosta päästäis mukaan viemään laivaa Marianhaminan talvisatamaan. Seuraavat asiakkaat saivat ostaa kalansa ihan oikeilta merimiehiltä. Mulla on aina ollu heikko pää kestämään merenkäyntiä ja pikkusen arvelutti lähteä matkaan, jos vaikka hiivari nousis. Aaaltoa ja merta en ole koskaan oikeen osannu pelätä, mutta kasvojen menetyksen pelko oli ja on edelleen karmea. Päätin luotaa hyvään onneen ja matkaan lähdettiin. Köydet irroitettiin aamuhämärässä. Vaimean apukoneen jyskytyksen saattelemana jätimme hangonniemen taaksemme . Sitä kuvitteli itsensä karskiksi vanhojen aikojen merimieheks jonka ahavoituneilla kasvoilla näkyi pitkien merimatkojen rasituksien syvät uurteet. Ensimmäinen välietapppi oli Jurmon saari. Sieltä ostimme paikalliselta asukkaalta useamman kilon kampelaa. Seuraava yö vietettiin jossain saaressa jonka nimeä en muista. Aamulla herätessämme oli kansi kuurassa ja ulkona kirpeä pikkupakkanen. Suojasatamsta merelle päästyäämme sain huomata että yöllä oli tuuli noussut huomattavsti ja laineet rupes keikuttamaan laivaa. Ensimmäiset kouristukset vatsanpohjassa tuli aika pian lähdön jälkeen, olo oli kuitenkin kohtalainen ja vatsa pysyi hyvin kurissa kun vain piti katseen tiukasti horisontissa. Ennen puoltapäivää tuli kapteeni ilmoittaamaan että oli meidän vuoro valmistaa ateria laivan miehistölle, joita oli me mukaanlukien 12 henkilöä. Väkeä oli suomesta ruotsista saksasta ja uudesta seelannista. Tehtävä oli siis jo itsessään haastava, nimittäin vaatimustaso ruoan suhteen oli noussut sitten purjelaivaaikojen. Koska olimme silakkamarkkinoilla vakuuttaneet muut miehinstön jäsenet kalanvalmistustaidoillamme oli luonnollista että kampeloiden valmistus jäi meidän vastuulle. Karskin merimiehen kasvot silisivät hetkessä ja vahva parransänki vetäytyi ihon alle. Kalpeakasvoisen matruusin päässä kävi kova vilseke, oli ratkaistava mahdottomalta tuntuva yhtälö, ruoan valmistus syvällä laivan uumenissa 12:ta hengelle oksentamatta paistinpannulle. Onneksi meitä oli kuitenkin kaksi tehtävää toteuttamassa. Perunat noudettiin kannella jossa niitä pystyi pesemään katse horisonttiin suunnattuna. Vesikattila oli liedellä kuumenemassa ja kampelat valmiina odottamassa paistamista. Tehtävän onnistuneen ratkaisun avain oli sekuntikello johon säädettiin aika joka ilmoitti koska kampela oli käännettävä. Homma tomi seuraavasti: Perunoiden kiehuessa kattilassa läiskästiin kampela panulle jonka jälkeen juostiin kannelle katsomaan horisonttia, odotettiin sekkarin hälytystä, juostiin alas käännettiin kampela juostiin takas ylös. Hälytys ja taas alas valmiit kampelat uuniin ja uudet pannulle. Muu miehistö katseli touhua ihmeisään, mutta ilmeisesti luotti täysin omituseen kampelanvalmistus metodiimme. Kaverin tehtäväksi jäi kastike ja vihreet. Tuulikin rupes hissukseen moinaamaan ja uurteet merikarhun kasvoilla syvenivät ja musta sänki alkoi jälleen puskea kasvoille. Tasi Merimiehen kasvolilla karehtia pieni hymykin Kapteenin vieressä kampelaa syödessä. Taisi olla elämänsä parhaat kampelat.

[Jape]

Jos tässä nyt joskus tulevaisuudessa minäkin taas pääsisin vesille pitkästä aikaa niin oikeestaan mulla pitäis olla kaksi venettä. Toinen olis se jolla sais ison moottorin kanssa päästellä täysillä menemään tukka putkella pitkin tyyntä järvenselkää ja toinen olis sitten purjevene jolla vois nauttia siitä vesilläolosta kun ei oo kiire minnekään. Vähän vaihtelevien mielialojen mukaan.
Mitähän käyttöä mulla sitten on tuolle pellinkiläiselle kun se joskus valmistuu. Ehkä sitä siinä vaiheessa on jo niin vanha että hidaskin moottorivene riittää kun saa ajaa täysillä eikä ole kiire minnekään.

[Kinde]

juu olis se kiva kun olis joku nopea härveli. se on mahtava tunne kun poskinahkat lepattaa ja silmäluomen ja silmän välissä on muutaman millin ilmapatja. ampiaiset ja muut turilaat kopsahtaa otsaan niin kovaa että niistä jää jäljet. noi semmoset nopeet perärutkut on kuitenkin aina paskana ja aika menee ropeltaessa. pitäis tehdä semmonen paatti jossa olis iso sisäkone suoralla akselilla ja joku arneson drive tyyppinen vetolaite perässä. jotenki on tullu tykästyttyä noihin katteihin mut niihin on vaikeaa saada halpaa suoraakselivetoa. jokupäivä pitää vaan ryhtyä toimeen ja hommata joku älytön laite jolla voi sitten kaasutelle suoraan walhallaan :)

[Veli-Matti]

Ei se tuo tauti ole mullekkaan ihan vierasta ;) Joka kesä pitää päästää painamaan kunnon myteriin perämoottorilla. Varjakan salmessa nousee tuossa 14-15 metrin länsituulessa pirunmoinen aallokko. Silloin nakkelen jahtiveneestä airot ja muut lentävät irtoroppeet pois ja laitan tankin remmeleillä kiinni keskituhtoon. Liivit niskaan ja merkulla ulos namikat kaakossa nokka päin tuulta... Kun hauskuus oikein pääsee valloilleen niin lysti loippuu kun 24 l lyijytöntä on palanut. Voisipa sanoa että roiskeita on p...reiässä asti mutta suupielet ovat niskan takana yhdessä. Ei niinkään se vauhti mutta ne hienot loikat ja kauheat rysäykset - hekumallisin hetki on ollut yli kakskymppisessä heitetty arabialainen ja vene hukkaan...
En usko että on kovinkaan tervettä mutta adrenaliinia palaa ja hauskaa on ;) ;) ;)

[Saima]

Do dii! Tänään lähtee lujitemuovinen pieni kaunotar uimaan ja oikein purjeilla. En ole koskaan purjehtinut enkä edes ollut mukana. Vene on vuodelta 1968 ja on siinä hienoja mahonkiosiakin. Täytyy sanoa että mahonkiperäsinveneily on ihmeen vaivatonta kevätkunnostuksen aikaan. =)