Yhde miähe luvilaiskronikka

[Karunan Kauhu]

Mnä ole täsä ajatellu jo pitemppä kirjotta jonkilaist rimssu niist lapsuusmuistoist mitkä o takertunu se verra piukast kyytti ettei ol päässy viäl tähä mennes unettuma. Ittelleni mnä tätä rusta mut saatta täst jottai ilo ol jollekki muullekki ja kaikelaine täsmentämine o erittäinki toivottu, eik tartte liitty järi piukast mihenkä et jos joku sukkela homma vaa nouse miäle ni siit vaa mun pualestan. Olkko tääl laiturpampleti pualel ko paattijutu ei välttämät ol koko aja iha päälimäisen vaik ei Luvial kyl ilma paatti kovi pitkäl pääs.

[Karunan Kauhu]

Meiä perhe jahkaantus Luvial 1950-luvul ko isä ol pistet päälliköks Pori kuparivalssamol ja jotenki se sit keksi otta kesäaikka talo vuakral Luvia saaristost. Isä ol viättän lapsutes Virolahde Pitkäpaadel, ja sielt se nälkä suolase vede perä varma ol jään pääl.

Se talo mitä vuakratti oli Kolmhaara saares. Mamma ko siä asus muutti saunamökki kesäks ja insnööri perheines asu sit sitä päärakennust. Se ol samal semmone yhdelaine sosialijärjestelmä et mamma sai hiuka raha ja pärjäs sit varmast hiuka paremmi talve ylitte piäne eläkkes kans.

1963 isä sit osti oma plänti Väärämaast mikä o siin hiuka etelämppän. Siihe aikka sinnekki kuljetti viä paatil Verkkorannast ja tiä saatti peril vast 1969 hiuka sen jälkke ko mnä oli syntyn. Ehkä sil jottai vaikutust o ollu et mnuutakki o iha piänest keikutettu tervalt krääsäväl puupaatil ettittakasi.

Piänest pitäe kaik paati katotti kyl tarkka. Papatuksest jo tiedetti mikä paat millonki o menos vaik rehelisyyde nimis o pakko myänttä et vaik mnää osasi ne ulkko samalail ko mnä ossa kaik Helsingi puhelinnumerokki, ni ei mul ollu kyl harmaint haissu kenel nek kuulu.

Inko ja Eino paati mnä toki tiäsi ko ne otti silakka rysil ja sitä me sit syäti nii pal et sakslaise viara luuli et oltti köyhi ko ne ei lainka ymmärtän mite ihana herkku tuore silakka oikke o.

[Karunan Kauhu]

Kutusilakka otetti aikanas rantaverkoil ja varma nuatallakki mut joskus 1900-luvu alkupualel joku keksi et koko kanta taantu ellei kutu rauhotet vallan kokonas ja sit silakka ruvetti ottama ukkomerelt ajoverkoil. Ne ajoverko ol sen verra suuri, et paatitki oli yhtäkki 7..8-metrissi rääkipaatei (vräka) ja se ol nii hullu raskast homma et rääkkämine jäi pysyväst suame kiele tarkottama kaikke semmost ku ei tunnu mukavalt yhtikä vähhä. Naru ja muut säläki piti mahtu kyytti vähä hitost ko se ajoverkko kannatetti lilluma pinnal kelluvie poijuje varas jopa 50 metri syvydes. Rääkipaatil tyypilist ol piän täkki edes misä ol luukku pääl. Se luukku ol sitä varte et ukko meni sin aukko vyötäröäs myöte seisoma verkkoi nostaessas ja sai reisil pidetty ittes paikalas jos meri meinas friskat liikka. Verkko nostetti keulan puolelt iha syyst ko se parvi aja verkko päi ni se ei ollut siin verkos kii oikeastas mitenkä ja sen taki on tärkke heti katto millai päi se kala o siihe uin ja vetä ala paula tiukal ja tehd verkost pussi sil pualel misä se kala o. Jos se puali sit vaihtu keske nosto ni alapaula heitetti verko alitte toisel pualel nii et se pussiki kääntys. Kaike hankalin homma ol kuitenki tiättä mil syvyydel se kala ui ja sitä varte mitatti lämppö pullon sisä pistetyl mittaril, koitetti verkoil ja vaklatti toiste touhui. Aamul ol kauhia kiire saad kala rantta ja päivä meni verkoi putsates ja korjates. Yäl korkkentas ehti hetke nukkuma just sillon ko ne verko ol pyynil.

No sit joku keksis et ei se kevätkutu olekka nii merkitykselline ko silak kute koko aja ja silaka ottamine ajoverkoil loppu sit siihe. Siin sotie jälkke silakka aletti otta rysil misä o kiinte matalikol rakennet vasa joka ohja se kala sin rysä mikä sit taas nosteta ylös ja tyhjennetä paatim pohjal.