Filosofiaa tupakanpoltosta.

Löysää puhetta ja laiturijuoruja. Jos tuntuu että aihe ei enää liippaa kovin läheltä puuveneitä, niin siirretään keskustelu tänne.
venho
Viestit: 75
Liittynyt: 04.06.2010 10:40

Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja venho » 06.08.2011 21:52

Tupakanpolton epäterveellisyys ei liene kenellekkään epäselvä, joten jos emme tälläkertaa pohtisi sitä, vaan kaikkea muuta siihen liittyvää.

Esim.mitä mieltä olet omasta tai toisten tupakonnista?
Minkä ikäisenä aloitit ja minkälainen hetki oli kotosalla kun eka kertaa kärysit?
Kuinka olet suhtautunut omien lasten tupakointiin?
Oletko lopettanut tai yrittänyt lopetta vai joko mennään "kerranhan täällä eletään" periaatteella?

Oma tarinani aloittamisen suhteen lienee aika klassinen. Yläasteella kaveriporukassa kun aikansa katseli toisten röökaamista, niin kohta savusi omakin nenän alunen.
Käry kävi kotosalla kun äitini paikkasi tupakalle löyhkääviä hansikkaitani. Hanskat korjattuaan tuumasi minulle, että "sovitaanko, jotta poltat sitten kun itse tienaat". Isäpappa ei juurikaan kantaa ottanut.

Parikertaa olen 30 vuotisen tupakointihistorian aikana yrittänyt lopettaa, mutta heikkoudekseni on osoittautunut alkoholipitoiset juomat, erityisesti olut.
Kylmän oluen jälkeen tupakka on kyllä ihan must...!

Paradoksaallista kyllä, jollain tasolla inhoan koko tupakointia, katsella kun jengi kiskoo viikset keltaisena röökiä ja rykii räkäklimppejä ämpärin kokoiseen tuhkakuppiin.Yök.
Toinen puistattava hetki on jos sattuu käymään jossain kulmabaarissa, esim. ostamassa tupakkaa, ja kuuntelee kun jo ikääntyneemmät, varsinkin naishenkilöt, ovat lähteneet parantelemaan oloaan ja rykivät edellisiltana röökatut tervat keuhkopukessa.

Tähän loppuun vielä pientä puolustuspuhetta senverran, että koskaan en ole ollut himotupakoitsija ja elän toiveessa, että lopetan tämän vielä ennenkuin viikatemies sen puolestani lopettaa.

Kertokaa oma tarinanne vai olenko palstan ainoo röökaaja?

Jampe9
Viestit: 138
Liittynyt: 09.02.2011 16:58
Paikkakunta: Monåfjärden

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Jampe9 » 07.08.2011 11:12

Aloitin samoten n. 30 vuotta sitten yläasteella kavereiden esimerkin rohkaisemana mutta olen lopettanut n. 20 vuotta sitten. Syynä oli siihen aikaan kummasti ilmaantunut toistuva aamupahointi. Kun tapana oli vetää aina körssi heti herättyä, -ennen ruokaa, niin pahoinvoinnin takia rupesi tulemaan harva se aamu oksennus heti ensimmäisten savujen jälkeen. En osaa sanoa mistä moinen johtui mutta lopetin sitten siihen ja se oli kohtuullisen helppoakin vaikka oli tullut jo 10 vuotta röyhyyteltyä.

Mutta muistelen hyvällä tupakointia siinä mielessä että vieläkin (!) silloin tällöin käy katteeksi kun joku kaveri vaikka kalareissulla makkaranpaiston ja oluen jälkeen pistää savuiksi. Kyllä se pitää tunnustaa. Vielä enemmän kadehdin piippumiehiä jotka kahvitauolle istuessaan alkaa täyttelemään piippua ja polttavat hyvänhajuista tupakkaa. Se on harrasta puuhaa.

Mutta summa summarum: kun muistaa myös kaiken paskan mitä siihen liittyi kuten pahanhajuinen hengitys, vaatteet, tupakkayskä,savuiset huoneet, lähdöt sateisena iltana mopolla kioskille tupakanhakuun tai tuhkakupista nikotiininhimossa kaivetut puoliksi poltetut fimpit, niin eipä enää teekään yhtään mieli. Tupakki taitaa olla aikas kallistakin nykyään enkä tiedä olisiko mulla enää varaakaan poltella.

Mile
Viestit: 1181
Liittynyt: 25.02.2005 11:44

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Mile » 08.08.2011 9:45

Onhan sitä palanut. Ensimmäinen oma aski ostettiin naapurin 4 vuotiaan pojan kanssa lähikiskalta, itse olin 6v ... punaista Norttia toki piti olla. Sitä sitten pössyteltiin kunnes oksennettiin kipeinä.

Silloin ei ollut tupakkalakia kieltämässä tupakan myyntiä lapsille .. en tiedä uskoiko kioskin täti kun vakuuteltiin että iskälle oltiin ostamassa sitä.

Päivittäinen tupakointi alkoi sitten ala-asteen, silloisen kansakoulun kolmannella luokalla 1975 muistaakseni, vastalauseena silloin voimaan tulleelle tupakkalaille .. jossa kiellettiin tupakan myynti alle 16 vuotiaille. ..

Kiinni jäin sitten joskus 13 vuotiaana ... sitä marmatusta jatkunut siitä asti, äitini ja myöhemmin vaimoni toimesta kunnes viimein viime syksynä lopetin tupakoinnin serkkuni kuoltua äkisti syöpään - tupakkamies oli hänkin, vain muutaman vuoden itseäni vanhempi.

Nyt vielä 9 kk raittiin kuukauden jälkeenkin on tupakka mielessä lähes päivittäin ja sortuminen on ollut välillä todella lähellä ... ei ole helppoa ei.

Mutta nyt maistuu ruoka, sillä seurauksella että paino noussut kymmenisen kiloa, lähes 160 kiloon .... hajut tuntuvat nenässä, ja mikä parasta, krooninen yskä ja astma eivät enää vaivaa.

Kaduttaa että ikinä piti tuota idioottimaista tapaa opetella.
Mile

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja matti » 08.08.2011 17:54

Mile kirjoitti:
Mutta nyt maistuu ruoka, sillä seurauksella että paino noussut kymmenisen kiloa, lähes 160 kiloon ....
Asiassa tulee nähdä se valoisakin puoli- paino on noussut ainoastaan 6,6% :))

Matti

Avatar
waltteri
Viestit: 39
Liittynyt: 18.12.2006 21:17
Paikkakunta: Rauma

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja waltteri » 08.08.2011 20:19

Olinko ollut kolmentoista kun alotettiin sauhuttelut nurkan takana visusti "piilossa".
Vanhemmat poltteli tuolloin -80 luvulla sisällä joten vaatteet haisi jokatapauksessa tupakalle.
Oon kokeillut välillä siirtymistä sikariin, piippuun ja nuuskaan mutta sitä enemmän noita tulee vaan käytettyä.

Muistan kun siirryin nuuskaan ja ajattelin sen olevan terveellisempää kunnes havahduin että mulla oli biitti yötä päivää huulessa ja se se vasta terveellistä onkin :))

Vuodenvaihteessa lyötiin työkaverin kanssa vetoa, tupakkalakosta kesäkuun alkuun ( 6 kk ).
Hain työterveyslääkäriltä reseptin vierotuslääkkeisiin, kun joskus aiemmin onnistuin jo vuoden olemaan polttamatta. Tuolloin se lakko sortu siihen yhteen sikariin ...

Uusivuosi koitti ja kohtalonpäivä läheni joten kävin hakemassa lääkkeet apteekista. Sain kuulla että lääkkeet on muuttuneet ja lääkettä pitäisi syödä viikkoja tupakoinnin aikana (aloituspakkaus).
Kerroin Farmaseutille ettei mulla ole aikaa sellaisia syödä vaan haluan ottaa sen varsinaisen kuurin.
Apteekin-tätin mielestä en oikein tajunnut asiaa ja väittely muuttui miltei riidaksi mun inttäessä tänne ne tabut tässä tulee kiire ... Sain tabut ja nyt siitä saakka ollaan oltu toistaiseksi polttamatta.
Välillä tulee kyllä kaihon sekaisesti katteltua teitä todellisia veronmaksajia mutta yleisesti ottaen terveempi ja virkeämpi, hyväntuulisempi sitä on ilman tupakkaa.

Vaikeimpia hetkiä polttamatta on ollut veneellä satamaan ajot, mutta kyllä noihinkin tilanteisiin on sijaistoimintaa keksinyt. Kaljaa ja viinaksia pystyy kyllä ottamaan ilman polttamattakin.

venho
Viestit: 75
Liittynyt: 04.06.2010 10:40

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja venho » 09.08.2011 23:27

Milen tarinaa kun luin niin tuli mieleen, että kyllä minullakin oli tupakointi kokemuksia jo paljon ennen yläastetta. Alta 10 vuotiaana saavutin muutamaa vuotta vanhemmat pojat piipun poltosta ja niin he työnsivät piipun minunkin suuhun ja näin heillä ei ollut pelkoa, että olisin juorunnut heidän vanhemmileen. Tuumasivat vain, että "otappa tuosta niin pääset isojen poikien joukkoon mukaan" niin minä muutamat henkoset otin ja suu pysyi kiinni.

Olen ollut useita kertoja polttamatta muutamia kuukausia kerrallaan ilman lopettamis päätöstä, mutta kyllä tämän joutaisi lopettaa kokonaan. Varsinaista tupakka yskää minulla ei ole ollut, mutta erotan kyllä muita haittatekijöitä, jotka pahenevat vielä ikää myöten.

Mutta voimia Milelle ja muillekkin jotka tätä riesaa vastaan kamppailevat, kyllä minäikn vielä teidän joukkoon liityn kunhan saan tehtyä sen lopullisen päätöksen.

Mile
Viestit: 1181
Liittynyt: 25.02.2005 11:44

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Mile » 10.08.2011 9:50

Champix nimisellä lääkkeellä pääsin irti, Phizerin tuote, lääkäriltä hain reseptin.

Meillä oli vielä työnantaja niin myötämielinen että teki päätöksen tukea kaikkia tupakan lopettavia maksamalla lääkkeet tai nikotiinin korvaustuotteet puolen vuoden ajalta.

Mulle lekuri suositteli tuohon Champix kuuriin vielä 3 kuukauden jatkoa ensimmäiselle kolmelle kuukaudelle koska olin savuttanut jo niinkin pitkään.

Lääkkeestä ei juuri sivuoireita tullut, mitä alussa taisi olla vähän päänsärkyä ensimmäisen parin viikon ajan.

Koko kuurin ajan lääke teki sen että jo tupakan savukin yökötti kun jossakin sen haistoi eikä mieli tehnyt juuri yhtään. Mutta nyt kuurin jälkeen on tupakka ollut mielessä tihenevään tahtiin, mutta toistaiseksi mennyt sortumatta.
Tätä raittiina pysymistäkin työnantaja tukee .. sillä joudun maksamaan firmalle takaisin nuo lääkkeet mikäli repsahdan.
Mile

Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08.01.2008 21:10

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 16.08.2011 21:30

Tupakanpolton aloittamisesta on kauan ja myös varsinaisen tupakanpolton lopettamisesta - olen poltellut piippua ensin ja nyt toistakymmentä vuotta sikaareja. Nyt olen taas yritellyt korvikkeita kuten purukumia ja sen sellaista. Jotenkin alku talvesta käytyäni Haaparannassa tuli mieleen nuuska. Ostinkin sitä pari pötköä ja muutama purkki sitäkin on mennyt. Tunnustaudun nyt sekakäyttäjäksi päivittäin, vähän nuuskaa pari pölliä sikaareita ja loput purukumia. Olen ollut neljänkymmenen vuoden aikana yhteensä noin 6 -vuotta polttamatta tai käyttämättä em. korvikeaineita. 2-vuotta sitten päättyi edellinen lakko, joka kesti 4 -vuotta. Muutkin lakkoni ovat olleet vähintäin puolen vuoden ikäisiä. Ainut seuraus fyysisesti on ollut se, että aina lakkoillessa on tullut 10 kg lisää painoa ja sen tiputtaminen on ollut tosi työlästä eikä se ole onnistunut vastaavassa ajassa.
Minulla hallusinaatio tupakkaan tai tapauksesani sikaariin, liittyy kahviin. Sanomattakin on selvää, että juon paljon kahvia.
Donna 28
Varsinaisen veneen nimi on D. Into. Rojektivene on vielä nimetön - sillä on kyllä nimi, mutta se ei tyydytä minua

Avatar
mikke1974
Viestit: 101
Liittynyt: 20.07.2006 12:43
Paikkakunta: Parainen
Viesti:

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja mikke1974 » 20.08.2011 19:18

Tupakoinnin aloitin 13-vuotiaana. Silloin oli ikäraja 16, ja pitihän sitä näyttää että saa sitä nuorempanakin ostettua.
Maailmanloppu tuli kun äiti haistoi tupakan ja jäin kiinni.
Muutamaan otteeseen olen yrittänyt lopettamista, tähän asti paras yritys ollut 10kk muutama vuosi sitten. Pössyttelyä takana 24 vuotta, kolme kuukautta sitten lopetin zybanin avulla. Tähän asti mennyt kutakuinkin ookoosti, vaikka joka päivä tulee se hetki että rööki maistuisi.
Painonlisäystä olen pystynyt välttämään sillä että aloitin samalla salilla käymisen ja muutin ruokatottumuksia. Paino pysynyt samana kuin ennen, mutta lihaksia tullut lisää.

Minäkin toivotan tsemppiä kaikille jotka ovat päättäneet päästä tupakasta eroon.

-Mikke
Aikainen lintu saa madon mutta vasta toinen hiiri juuston
kuvia

Avatar
nomakee
Viestit: 101
Liittynyt: 29.08.2009 10:22
Paikkakunta: Joensuu

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja nomakee » 27.08.2011 21:47

Jaaha. tarinaa lauantai-illan viihteeksi.
Olen aloittanut ja lopettanut röökaamista muutamaan otteeseen( n.30 v. aikana). Pisin tupakaton jakso on ollut viisi vuotta. Aloitus on helppoa "lähetään röökille". Viimeisin lopetusprosessi oli noin 20 kk psyykkaus ja suunnittelu. Sitten kun päivämäärä eli viime vuodenvaihde koitti, polttelin rakatteja katsellessa viimeisen tupakan ja lopetin. Tähän saakka mennyt kohtuudella, vain 10 kg massan lisäys 8o , joka sekin lähtee kunhan psyykkaus on kohdillaan :)) :)) :))
-Äkkinäisyys on onnemme, ilomme ja autuutemme-

cc_
Viestit: 10
Liittynyt: 19.06.2009 9:41

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja cc_ » 27.08.2011 23:11

Joo, aikanaan tuli lopeteltua useamminkin, kun se oli niin helppoa. Nyttemmin en ole enää jaksanut innostua.
Eiköhän niitä ole varmaan jo täysperävaunurekallinen tullut kiskottua... Eipähän pääse veronkierrosta kukaan syyttämään,
on jokunen rahayksikkö valtiolle siitäkin tuloutunut.

Odessa
Viestit: 90
Liittynyt: 23.02.2007 23:52

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Odessa » 03.09.2011 21:45

Taas kessu käryää, kun olen 'nauttinut'. Muuten menee ilman. Olin välillä kymmenen vuotta polttamatta ja paino nousahti ensimmäisenä vuotena 30kg ja sitten hieman hitaammin toinen mokoma vuosien myötä. Nyt sain pudotettua vuoden aikana kymmenisen kiloa :P Jos vielä sais edes parikymmentä pois.
Kuva

Avatar
Notreal
Viestit: 2014
Liittynyt: 22.04.2008 0:10

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Notreal » 07.09.2011 20:41

reilu 4 viikkoa ilman tupakkia ja filosofiat vähissä..... 8o
Notreal
Veneilyä Suomessa jo ensimmäisessä sukupolvessa.
Princess OJ8834

Avatar
Donna 28
Viestit: 2729
Liittynyt: 08.01.2008 21:10

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja Donna 28 » 09.09.2011 17:47

Aamulla läksin viiden aikaan Tampereelle Kymenlaakson suurimmasta kaupungista. Tampereelta ajelin Helsinkiin ja nyt juon kahvia tämän koneen ääressä ja suunnittelen meneväni ulos polttamaan sikaarin, vaikkakin koko päivän pössyttelyn jälkeen meinaa taas iskeä tupakkayskän - vaikka ei ole vielä edes aamu, vaan ilta.
Viikonloput mene kohtuullisesti polttelematta, mutta auta armias kun maanataiamu koittaa töineen, niin...
En erityisemmin ole iloinen tästä huumausaineesta joka on saanut minut valtaansa.
Korvien väliin pitäisi saada tsemppi päälle, jotta voisi Meester Hanssit ja nopeammalla sykkeellä poltettavat Cafe Cremet lopettaa. Ja tiedän, että sen jälkeen ovat filosofiat vähissä. 8\
Donna 28
Varsinaisen veneen nimi on D. Into. Rojektivene on vielä nimetön - sillä on kyllä nimi, mutta se ei tyydytä minua

eklu
Viestit: 160
Liittynyt: 03.05.2005 12:38
Paikkakunta: Vaasa

Re: Filosofiaa tupakanpoltosta.

Viesti Kirjoittaja eklu » 10.09.2011 1:43

38V pari askia norttia ja sitten päätin lopettaa, edelliskauden huvilakauden lopettajaisina poltin viimeisen ja vajaa aski on tossa hyllyssä. En luottanut omiin voimiin vaan lääkäriltä Champix kuuri, yli 200€ lopetuspaketti jäi syömättä ku ei niitä saatanan unia kestäny ja siirruim 4mg laksitsan makuiseen purkkaan. Nyt harkitsen tutin onstoa ja katotaan onko miestä mennä ulos tutti suussa, Mähän jouduin kipupolille ja ne otti kokeita ja erirityiset keuohko kovat ettei hoideta kipua jo valmiiksi sairaalta, kaikki on OK paitsi hermosäryt ja diabetes, eitee edes mieli enään.

Vastaa Viestiin