Kirja

[Herttua]

Tervahovin Soutajat on kertomus niukasta elämästä, jossa pärjää vain kovalla työllä ja uskosta paremmasta huomisesta. Kirjan tapahtumat kietoutuvat Juhon ja hänen perhekuntansa ympärille. Itseään säästämättä Juho puskee eteenpäin, vaikka elämän koskissa kiviä riittää. Kirjailija Toivo Lyytikäinen on saanut puserrettua tekstiin luonnetta, josta pursuaa suomalaista perkelettä ilman joutavaa kiroilua.

Kirjan lopussa on pieni sanakirja ja tietoisku tervasta.

[Herttua]

Laivoja ja laivamiehiä Tampereen vesillä on Tampere-Seuran julkaisema kirja. Kirjassa on Näsijärven, Pyhäjärven ja Kyröskosken vesiltä juttuja ja tarinoita laivoista ja liikennöinnistä, alkaen Näsijärven ensimmäisestä höyryaluksesta Ahdista 1858.

Höyrylaiva Kurun Haaksirikko 7.9.1929 on käsitelty omana lukunaan. Kuvitusta on kohtuullisen paljon, mutta kuvien ”laatu” on paikoitellen heikko. Kirjan kirjoittanut Arvo Ruohonen on tallentanut näiden kansien väliin paljon arvokasta tietoa.

[Herttua]

Raimo Bärman tunnetaan Lapin- ja Ruijan kuvauksistaan. Suurilta Järviltä on veikeä poikkeus kirjailijan tuotannossa. Siinä on pilkettä silmäkulmassa. (WSOY 1987)

Ensimmäisessä tarinassa Taunon huono kalaonni pistää melkein tipan lukijan linssiin, kunnes hyvitys tulee ennalta arvaamatta. Juhannusta vietetään leppeän sään vallitessa ja kylän isonen isäntä saa hieman näpeilleen omaa näppäryyttään. Rapalan Laurin uistimien alkutaipaleesta on Bärman saanut aikaan kesän mehevää lämpöä tulvillaan olevan tarinan. Kirjan loppupuolella siirrytään jääkenttien valtakuntaan ja sujautetaan pilkit avantoon. Vieläkin korvissa soi Kyylä-Kankkusen yskintä pakkasen panemalta järvenselältä.

Suurilta Järviltä kirjan lukemista illalla kannattaa harkita, tarinat ovat niin muhkeita, että ne haluaa lukea kerralla kaikki. Siinä saattaa jäädä unet vähiin.

[Herttua]

Eero Alénin Linkolan soutajan päiväkirja on kertomus syksystä 1994, jolloin hän on ollut Pentti Linkolan soutajana Vanajalla. Kalojen perässä mennään pitkin poikin välillä myrskyisääkin järvenselkää. Järven jäätyessä se asettaa kalastajilleen uusia haasteita. Koetuksella on molemmat vene ja miehet. Päiväkirjamainen rytmitys on oiva rakenne ja pitää lukijan ”hermolla”. Kerronnassa on toistuvina elementteinä samat päivittäiset rutiinit, joihin Alénin on totuttava. Välillä kiukuttaa ja meinaa hieman jopa itkettää, mutta verkot tulee koettua.

Ruokailu on yksi elementeistä, jota uuden päivän kuvaukselta odottaa. Alénin ja Linkolan ollessa kahdestaan on se nykyihmisen tottumuksille suorastaan Spartalainen suoritus. Lahnat, jotka ovat jo ottaneet hieman toukkia pinnalleen, paistetaan ja syödään kera kylmien perunoiden. Annelin laittaessa ruokaa kirja teksti saa veden kielelle.

Puuveneen ystävälle kirja on mieluista suitsutusta. Linkolalle vene on todellinen työkalu ja sen kestävyys tulee esille useaan kertaan: ”Soudin kerran Päijänteellä kaverini kanssa säkkipimeässä ja sumussa täydellä vauhdilla päin suurta seinämäistä kiveä. Vene ei hajonnut, mutta koko lasti siirtyi rajusti paikoiltaan, ja nauraa röhötimme monta minuuttia”, L kertoi (sivu 32). Eteläkaakko puhalsi 11m/s, mutta kävimme selättämässä jadan, jolle jo kerran aioimme. L ei pomppinut riemusta, koska vene pomppi. (sivu 132).

[Herttua]

Brittilaivaston upseerikokelaista kertova, Liityimme laivastoon on vuodelta 1959. Kirja on ihan luettava, mutta huumori, joka tuntuu olevan sen kantava voima, ei oikein uppoa. Vitsin vääntäminen käy rasittavaksi ja lopulta säälittäväksi. Toivottavasti kirja oli viisikymmentäluvun lopulla enemmän hermolla ja aiheutti lukijoilleen hersyviä nautintoja. Kirjan takakannessa huumori mainitaan kahdesti, mikä ei ole paras merkki todellisesta huumorista.

Takakannessa hehkutetaan kirjailija John Wintonin tuntevan aiheensa. Tästä olen prikulleen samaa mieltä. En tosin ole Britti-upseeri, mutta perustan kantani räpiköimiseen meriaiheisten kirjojen loputtomassa kaislikossa jo kohtuullisen kauan.

Löysin kirjan kirpputorilta ja se maksoi yhden euron. Voin taata, että se ei ole hintaansa nähden kuitenkaan huonoimpia hankintojani.

[Herttua]

Kilpaveneilijä Stig-Olof Fagerström on saavuttanut uransa aikana 16 Maailman ennätystä, 6 Euroopan ennätystä, 27 Pohjoismaiden ennätystä ja 30 Suomen ennätystä. Pohjoismaiden mestaruuksia 9 ja Suomen mestaruuksia 20. Kaiken kaikkiaan 148 kisavoittoa.

Tuomas Muraja on kirjoittanut hänestä henkilöhistorian S-O. Fagerström Sotilaspojasta yrittäjäksi, maailmanmestariksi ja neuvokseksi. Tapahtumat alkavat toisen maailmansodan aikaisesta Helsingistä, jossa S-O on viettänyt lähes koko elämänsä. Ensin hurjastellaan moottoripyörillä ja viisikymmenluvun puolessa välissä siirrytään veneilemään. Menestytään ja välillä ollaan kuoleman kielissä sairaalassa. Kilpailuluokat kasvavat ja moottorit kehittyvät. Nopeudet kasvavat ja aletaan tehdä ennätyksiä. Perustetaan korjaamo, lihakauppa ja venetehdas. Välillä kaikki palaa muutamaan otteeseen maan tasalle, mutta eteenpäin mennään. Ikää alkaa tulemaan ja S.O:n poika Caj seuraa isänsä jälkiä, eikä jää huonommaksi vaan tehtailee ennätyksiä. Venemuseon perustaminen saareen Kangasalan Vesijärvelle on ainutlaatuista.

[Herttua]

Kuka on käynyt tuolla Fagerströmin museossa? Itse en ole käynyt, mutta se olisi varmasti hyvin mielenkiintoista. Löytyykö täältä porukkaa lähtemään?

[Herttua]

Kuunari Orionin Haaksirikko on Juha Lehtosen esikoisteos. Se on julkaistu 1982 eli aikana milloin ei tietokoneet olleet täyttäneet navigointihyttiä. Lehtonen viljelee suorastaan helmeilevän herkullisesti meriaiheista sanastoa, joka antaa kirjalle ammattimaisen leiman olematta esteenä jouhevalle tarinan etenemiselle.

Kirjassa eletään 1980-luvun alkua. Aluksen omistaja Kapteeni Steve Panceroff on lähdössä Tyynelle valtamerelle Cortes-banksille pyydystämään haita ja rockadia. Alus ankkuroi matalikon reunamille ja itse kalastus suoritetaan pääasiassa pienemmillä veneillä. Kalastus sujuu mallikkaasti, kunnes haiparvet karkottavat kalat ja on ryhdyttävä kalastamaan sinihaita. Orionin 14 tonnin ruuma täyttyy ja kokka suunnataan kohti kotia. Myrskyn alettua Orionissa reivataan purjeita ja kaikki sujuu mallikkaasti kunnes…

[Herttua]

Raimo Pullat: Itämeren Rutto Pirtunsalakuljetusta vuosina 1919 – 1939 (Pohjoinen 1993)
Virolainen näkökanta Suomen kieltolain aiheuttamaan pirtun salakuljetuksen räjähdysmäiseen kasvuun on ihan piristävää luettavaa. Se ei pyri olemaan jännitysromaani tai veikeä huijarikertomus, vaan korutonta kertomaa tosiasioista.

Aluksi kirjassa selvitetään taustoja: seprakauppaa, joka juontaa juurensa 1200-luvulle. Siirtyen Viron alkoholipolitiikkaan ja lailliseen kauppaan. Salakuljetuksen tavoista ja pirtukuninkaista on oma lukunsa. Ongelmaa pohditaan myös valtiollisella tasolla, samoin korruptiota.

Raimo Pullat ja Risto Pullat ovat yhdessä julkaisseet vuonna 2010 Viinameri Pirtusotaa itämerellä 1920- ja 1930-luvulla kirjan. (Tammi 2010) Se on isoveli aikaisemmalle Raimo Pullatin Itämeren Rutto kirjalle. Aiheet ovat samat, mutta niitä käsitellään laajemmin ja koskien koko itämeren aluetta.

Lukiessani kirjaa en voinut välttyä pitkästymiseltä. Kirja on hieman tilastollinen mikä toisaalta antaa sille ammattimaisen leiman. Kuvitusta on runsaasti ja kuvat ovat varsin hyvä laatuisia. Kirjan lopussa on esimerkillisellä tavalla toteutetut: viite, lähde / kirjallisuus ja henkilöhakemisto.

[Herttua]

Rudyard Kiplingin Captains Courages julkaistiin 1897. Teoksen Suomensi ensimmäisen kerran Hanna Pakkala 1898, nimeksi tuli Meren sankarit. Toinen Suomennos näki päivänvalon 1915 Väinö Jaakkolan käsistä ollen nimeltään Meren Urhoja. Kolmas nyt tarkasteltava teos on Suomennettu 1958 Hannes Korpi-Anttilan toimesta, nimeltään se on myös Meren Urhoja. Kuvassa oleva kirja on viides painos (WSOY 1982).

Korpi-Anttilan teksti on mukavan rytmikästä ja vaivatonta lukea.

Meren urhoja on perusjuoneltaan tavallinen kasvutarina, jossa hemmoteltu ”kloppi” joutuu miesten maailmaan, eikä pakotietä entiseen ole tarjolla aivan helpolla.

Kloppi on tässä tapauksessa Harvey Cheyne, joka putoaa Euroopan linjan laivasta omaa tyhmyyttään mereen. Hänet pelastetaan ”tässä ollaan” kuunariin, joka on kalastamassa pohjois Atlantilla. Kuunarin Päällikkönä on Disko Troop. Hänen poikansa Dan ryhtyy opastamaan H.C:tä. Hommia painetaan ja kasvetaan mieheksi miehien rinnalle. Kirjan lopussa noustaan maille ja kaikista ahkerista tulee rikkaita ja onnellisia. Happy End.

[Herttua]

Tapahtui Suomen sodassa 1808

Vastoin ylipäällikkö Klingsporin tahtoa perääntyminen oli pysäytetty Lapualle. Siellä oli saavutettu voitto Rajeskin armeijasta ja Klingspor oli tyytynyt asettamaan ainoastaan eteen työnnettyjä vartioita. Kenraali Majuri J. Fr. Aminoff vaati lähettämään hävityspartioita viipymättä etelään katkaisemaan vihollisen huolto- ja lisäjoukkojen etenemiselle tärkeitä kohteita. Aminoffin tarmokkaan esiintymisen johdosta annettiin Porin Rykmentin Henkivartiopataljoonan komentajan, everstiluutnantti Juhana Fredrik Eeklin huoleksi partion lähettäminen. Hän määräsi Lippumiehen Rothin ja Spoofin mukaan 1 korp. ja 1 mies Vesilahden komppaniasta, 1 korp. ja 38 miestä Ruoveden komppaniasta lähtemään liikkeelle heti.

Joukkio suoritti kesän 1808 aikana useita menestyksekkäitä kaappauksia ja hävitystöitä. He saivat melkoista voimanlisää paikallisilta asukkailta. Suurin ja kuuluisin oli epäonnistunut hyökkäys Tampereelle. Roth, joka johti vesitse tapahtunutta hyökkäystä, ei päässyt tavoitteeseen johtuen voimakkaasta tykkitulesta. Ja Spoof ei voinut käydä maajoukkojensa kanssa yksin hyökkäykseen.
Venäläisissä epäonnistunut hyökkäys sai aikaan epätietoisuuden lisääntymistä. Kaupungin Komendantti Aleksander Ivanovits Njevnev lähetti pikalähetillä ilmoituksen lähimmälle esimiehelleen kenraali von Mullerille Hämeenlinnaan, selittäen, että hänen kimppuunsa oli hyökännyt maitse kenraali Spuff ja vesitse Amiraali Rutt.

Jalmari Sauli on koonnut Rothin ja Spoofin seikkailuista makoisan kirjasen nimeltään Amiraali Spoofin Rumpalipoika. Kaksitoistavuotias Matti liittyy heidän joukkoonsa ja he yhdessä soutavat ja samoilevat Venäläisten seassa pitkin Ruoveden ja Tampereen maastoja. Veneillä on keskeinen sija kirjassa. Sauli on sekoittanut joukkoon tapansa mukaan hitusen alkavaa ihastusta.

Alkuperäinen teos on vuodelta 1927. Kuvassa 4. painos 1984.

[Herttua]

BOC Challence 30.08.1986 – 09.05.1987

Hjallis Harkimosta olen saanut ökyilevän julkimon käsityksen. Kaveri tahtoo olla parrasvaloissa hinnalla ja keinolla millä hyvänsä. Hän haluaa ja myös sanoo mahdottoman suoraan mielipiteitään. Eli: mikähän tuokin kuvittelee olevansa.

Luettuani Antti Arven kirjoittaman kirjan Hjallis muuttui käsitykseni hänestä, sillä kaverihan on oikeasti KOVA JÄTKÄ. Jos ette usko niin lukekaa kyseinen kirja. Tai pistäkää pystyyn yksinpurjehdus Maailman ympäri parissa vuodessa ja purjehtikaa.

Kirjassa on nopea aikamatka lapsuudesta aikuisuuteen. Skopbank of Finland, Micron 25 puolitonnari projekti, poikkeaminen Fazer of Finland projektissa ja BOC projektin luomisesta on kertomukset. Sivulla 97 päästään ensimmäiselle yksinpurjehdukselle Lissabonista Neitsytsaarten St. Thomas, joka oli kilpailujärjestäjien vaatima vähintään 2000 merimailia pitkä testipurjehdus. Ennen Boc:tä Hjallis osallistuu Twostariin Mikaela von Koskulin kanssa. Samaiseen kisaan osallistuu muidenkin suomalaisten ohella Markku Wiikerin Colt International, vaikkakin eri luokassa. Hjallis ja Mikaela voittavat luokkansa. Wiikeri on kilpailun kaikista yksirunkoveneistä kolmanneksi nopein. Pentti Salmi osallistuu BOC kilpailuun Rettigin sponsoroimalla Colt by Rettig veneellä. Kisa alkaa sivulta 136 ja käy kovana kirjan loppuun asti. Harkimo on luokassaan kolmas ja Pentti Salmi Colt by Rettigillä seitsemäs.

Mukava kirja, jossa eletään täysillä, mennään ja tehdään ei unelmista vaan päämääristä totta.

[Herttua]

Olin sataprosenttisesti ammattikalastaja niin kuin isänikin. Joka penni oli merestä kiskottava. Ei edes lapionalan verran ole tontilla multaa, että perunat saisi omasta takaa särpimeksi. Toteaa Into Sandberg kirjassa Kalastaja Ilman Merta Into Sandbergin elämää ja kynänjälkeä. Kirjan on toimittanut Markku Saiha ja Juha Virkkunen (WSOY 1986).

Kirja jakaantuu viiteen eri osioon: Synnyinluodolla, Vanhoja hyviä aikoja, Suomi rakentaa – kaikki vain kehittyy, Päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1942 – 1984 ja Kodin ja isänmaan arvot.

Toukokuussa alkoi kevätpasaati. Se toi kauniin vihreän veden rantoihin ja kalan, silakan. Vielä kesäkuussa oli tuuli kylmä, lohduton avoimen, jäisen veden päällä, mutta kun ehtoolla tyyntyi, tiesi, että kesä oli tullut. Sivu 53.

Miksi ennen esim. Kokemäenjoesta yhden, jo kuteneen lohen nälkäänsä pyydystänyttä henkilöä voitiin sakottaa, kun joen koko lohikannan sukupuuttoon hävittäjä voitiin korottaa teollisuusneuvokseksi? Sivu 91.

Suuria siikoja on ilmestynyt rumaan veteen, pieniä taimenia myös. Enskeri kiirehtii viemään myrkkylastia upotettavaksi Atlantille, ja niin vain joutuu palaamaan lastin kanssa takaisin Suomeen. Milloin purkautuvat Säpin taakse pudotetut Lönnströmin Syaniditynnyrit? Sivu 159.

Kirja on upea kokonaisuus elämästä ja epätoivosta, jonka ainoastaan kuolema parantaa. Ihmisen tuska ja voimattomuus pusertuvat kyynelten kostuttamiksi sanoiksi. Kehityksen nimissä tuhotaan luontoa, vaikka asioiden tulisi tapahtua juuri päinvastoin. Ihminen ei tule toimeen ilman luontoa.

[Herttua]

”blow out” ja se on on ”förtti stöpö”

Juha Lehtosen meriromaani Atlantic Unicorn on oikein maukas nautittavaksi (Tammi 2002). Tämä on kirja, jota ei voi jättää kesken. Tarinan seitti kietoutuu lukijan aivonystyröihin ja pitää kiinni loppumetreille.

Kirjassa seurataan öljynporauslautta Atlantic Unicornin ja sen oheistoimintojen arkea. Henkilökunta koostuu monista eri kansallisuuksista, joka aiheuttaa kitkaa jo kielellisesti saati kulttuurien taholta. Ahneus ja sen aiheuttama välinpitämättömyys johtaa ennalta arvaamattomaan ketjureaktioon, joka ei ole öljynporauslautan kannalta paras ratkaisu.

Lukija saa jännittää kaikki kirjan 19. lukua. Jännitys ei ole keskitettyä vaan se kohdistuu samanaikaisesti monelle eritaholle. MV Patriot törmää Atlantic Unicorniin ja alkaa upota. Törmäyksessä katkeaa pienoissukellusvene Dupuluksen umbilikaalin ja vedenalaisen kommunikoinin antennikaapelit. Törmäys aiheuttaa öljynporauslautan jalan sisällä repeämän, jolla on kohtalokkaita seurauksia tuotannon jatkuessa. Roberto Verdezi öljynporauslautan päällikkö ja hänen henkilökuntansa selviämistaistelua lukija saa seurata aitiopaikalta lohduttomana raivoavan tuhon keskellä.

Kirjan teksti on sähkötekniikan ja merisanaston täyttämää, mutta se ei häiritse, sillä juoni on sitoutunut siihen niin täydellisesti.

[Herttua]

Merimajamme ja me WSOY 1930


Kirjailija V.Soldan-Brofeldt kutsumanimeltään Venny oli Johannes Brofeldtin puoliso. Sanooko tuo nimi mitään? No hän käytti itsestään nimeä Juhani Aho. Venny ei ollut vain kuuluisan kirjailijan puoliso.Hän oli kuvittaja, korusuunnittelija, naisaktivisti ja taidemaalari. Kannattaa tutustua esimerkiksi hänen merimaalauksiin, sillä ne ovat todella upeita.

Kirja Merimajamme ja me on leppoisa kuvaus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kesämökkielämästä Hangon rannikolla. Kirjassa rakennetaan useampi kesäasunto, kalastetaan, vietetään aurinkoisia kesäpäiviä kuumilla kallioilla ja tietenkin veneillään.

Alussa kaikki on hieman hankalaa ja veneetkin ovat vanhoja ja vuotavia. Paikallisten asukkaiden neuvosta otetaan vaari ja saadaan aikaan varsin hyvä resepti veneen rakojen tilkitsemiseen. Riivinraudalla hangataan männyn kaarnaa hienoksi jauhoksi ja sotketaan se tervan kanssa paksuksi puuroksi.

Rantoihin ajautuu hylkytavaraa, sitä kootaan polttopuuksi ja välillä tehdään suoranaisia löytöjäkin. Ensimmäisen maailmansodan melskeissä Suomen rannikolle laskettiin mahdottomasti miinoja ja ne aiheuttavat, sodan jälkeen paljon harmia.

Juhani Aho tunnetaan intohimoisena kalastajana ja hän toi kirjan seudulle hauen virvelöinnin. Ahon kalansaaliit herättivät paikallisissa huomiota ja he innostuivat lajista. Useat saivat hyviä saaliita ja jotkut virvelöivät, jopa ammatikseen.

Kalastusmatkojen herkkueväästä: kovasta reikäleivästä kastettuna meriveteen saanen olla hieman erimieltä, mutta vedet olivat puhtaammat tuolloin.

Kirjaan on sisällytetty sopivasti valokuvia ja piirustuksia. Perheen käyttämistä veneistä löytyy useampi hyvä valokuva.
Olen lukenut kirjan muutamaan kertaan ja aina se ihastuttaa minua rauhallisuudellaan ja taitavalla kerronnalla. Suosittelen.