Sivu 1/1

Volvon männänrenkaat

Lähetetty: 04 Loka 2009 10:14
Kirjoittaja Rate
Tilasin vanhaan V-P MD1B dieseliini uudet männänrenkaat. Sylinteri on kevyesti hoonattu ja nyt olisi tarkoitus panna paketti kasaan. Rengassatsin mukana tuli neljä rinkulaa, joista yksi on alimmainen öljyrengas. Kaksi on perinteistä puristusrengasta, joihin on merkitty myös yläpuoli (TOP). Lisäksi mukana oli myös kolmas rengas, joka on edellisiä aavistuksen verran kapeampi ja myös eri materiaalista tehty.

Mikä on tämän renkaan funktio ja mihin järjestykseen renkaat on tarkoitus panna? Öljyrengas siis alimmaiseksi, mutta mitä sitten..

Ennenkuin yritän tiedustella Volvolta (epätoivoinen tehtävä, kun puhelimiin ei vastata), kysäisempä täältä.

Re: Volvon männänrenkaat

Lähetetty: 04 Loka 2009 12:32
Kirjoittaja Rate
Vastaanpa itselleni. Tarkemmin syynätessäni huomasin, että kaikki kolme varsinaista rengasta ovatkin samankokoisia. Yksi on kuitenkin tehty selvästi eri materiaalista. Korjausopas tietää kertoa, että ylimmäinen rengas on kovakromattu ja samalla myös yläkantistaan lieävästi viistetty. Lienee niin, että hieman erilaiselta näyttävä rengas on juuri tuo kovakromattu ylimmäinen puristusrengas. Reunakin tuntuu muihin verrattuna pöyreämmältä.

Vai onko jollakin toista näkemystä tästä asiasta?

Re: Volvon männänrenkaat

Lähetetty: 04 Loka 2009 12:39
Kirjoittaja bonito
Ilman muuta se on ylimmäinen, tuo viiste tarkoittaa sitä, ettei se törmäisi kuluneen sylinterin olakkeeseen. Eikö vanhoista männänrenkaista tai männänrengas urista voi päätellä mitään, onko männän urat samanlaisia.

Re: Volvon männänrenkaat

Lähetetty: 04 Loka 2009 13:40
Kirjoittaja Rate
Sehän tässä on just lystiä, että alkuperäiset renkaat näyttävät silmämääräisesti kaikki samanlaisilta. Jäin miettimään, että onko kenties niin, että varaosana toimitettavassa sarjassa olisi juuri ajateltu asentamista lievästi kuluneeseen sylinteriin ja siksi ylimmäinen rengas on jo valmiiksi aavistuksen verran viistetty. Samalla tuo viistetty rengas on myös kovakromattu.

Kovakromattu pinta näyttää sekin enemmän alumiinilta kuin kiiltävältä teräkseltä. Mutta eipä tässä oikein muuta mahdollisuutta ole eli asennan tuon "toisenlaisen" renkaan ylimmäksi ja teräväreunaiset ja identtiset renkaat sen jälkeen ennen öljyrengasta. Saapa nähdä palaako kadonneet puristukset. Näyttäisi siltä, että ainakin uusien renkaiden päittäisvälys olisi toleranssien sisällä.

Re: Volvon männänrenkaat

Lähetetty: 04 Loka 2009 13:54
Kirjoittaja Veli-Matti
Olet ilmeisesti saanut ns. starndartikoon "tehorengas"-sarjan joka on tarkoitettu nimenomaan hoonattuihin sylintereihin - siksi siinä on se viistetty ylimmäinen rengas (ja mitä ilmeisimmin myös jäykempi jousi öljyrenkaiden alla).

Re: Volvon männänrenkaat

Lähetetty: 23 Tammi 2011 11:27
Kirjoittaja Rate
Palaan vanhaan keskusteluketjuun ja vastaan jäleen itselleni. Ryhdyin viime keväänä kokoamaan vanhaa Volvon MD1B:tä. Paljastui kuitenkin, että alkuperäinen sylinteri oli kulunut siinä määrin, että pelkkä hoonaus ei olisi auttanut. Olisi syytä asentaa ylikokomäntä.

Mäntien löytäminen osittautui kuitenkin vaikeaksi ja koneistamo ehdotti alkuperäisen sylinterin putkittamista. Koska alkuperäinen mäntä oli ok ja rengassarjakin hommattu, päädyttiin tähän ratkaisuun. Koneistamo (Tammer-Diesel) asensi sisäputken, joka lopullisessa asussaan oli seinämävahvuudeltaan noin 2-3 milliä. Moottori toimi kasaaminen jälkeen hyvin ja erityisesti käynnistyminen oli aivan toista luokkaa entisen verrattuna. Yhden kesän kokemusten jälkeen voi tätä vaihtoehtoa suositella. Kustannuksetkin olivat mielestäni kohtuulliset, noin 350 euroa putkituksen osalta.

Koneen yläpään remppaamisessa tuli vastaan muutamia yksityiskohtia. Yllätyin, kuinka paljon kaikenlaista skeidaa oli pesiytynyt sylinterin jäähdystyskanavien alapäähän. Pelkän kansiremontin yhteydessäkin kannattaa yritää kaivaa töhnä pois. Vanhemmiten sedimentit hankaloittavat huomattavasti jäähdytystä.

Kun sylinteri on irti, on vaihdettava myös alapään tiivisteet. Niiden asentamisen yhteydessä on syytä mitata tarkasti puristussuhde. Tiivisteitä on eri paksuisia. Myös kannen lopullisessa kiristämisessä on syytä olla tarkkana. Kertakäyttöiset kannenmutterit tuntuvat korkkaavan helposti, jos momentit eivät ole aivan kohdallaan.

Kaiken jälkeen Volvo tuntuu jumpsuttavan entiseen sympaattisen tyyliin. Tulevaisuutta miettien suurin kysymys liittyy sylinterikannen kestoon. Uusia kansia ei ole enää saatavissa. Olisiko jollakin nurkissa hyvässä kunnossa olevaa MD 1-3 B-sarjan kantta? Jos on hyvässä kunossa, voisin olla kiinnostunut.