Puristuksia kaivataan
Lähetetty: 31 Elo 2009 20:48
Vanha Volvon yksipyttyinen dieseli (MD1B) heittäytyi kesällä hankalaksi. Talven jäljiltä puristukset olivat kovin heikot ja käynnistyminen oli hankalaa. Kepulikonsteilla sain käyntiin, mutta tuntui siltä kesän myötä vähäisetkin paineet hupenivat.
Edellisenä kesänä mylly pelasi vielä varsin hyvin. Epäilyt kohdistuivat talven aikana mahdollisesti pikeentyneisiin männänrenkaisiin. Renkaat näyttivät kuitenkin liikkuvan normaalisti urissaan Epäilykseni kohdistuivatkin siksi venttiileihin. Purin moottorin yläpään ja koeponnistin sekä koneistin venttiilit. Ennen koneen kasaamista on ratkaistava pari kysymystä:
- kevyen hoonauksen jälkeen sylinterissä on selvää kulumisjälkeä. Kannattaako tuolloin laittaa uusia männänrenkaita? Ylikoko mäntiä ei ole saatavilla,
- erillisen sylinterin alaosassa on tiivisteet (shimmit 0,2 ja 0,3 mm), joilla säädetään puristussuhde kohdalleen. Tiivisteet eivät ole metallia, vaan jotain paperin ja ohuen pahvin välimaastosta. Pystyykö näitä tiivisteitä/välilevyjä rakentelemaan jostain passelista materiaalista? Uusia saattaa vielä löytyä, mutta listahinta on suolainen.
Mitä sanoo laituriparlamentin dieselijaos?