Painelaakerin lämpeneminen
Lähetetty: 10 Elo 2009 09:04
Kuten toisaalla tarinoin, Kiiski on vasta äskettäin laskettu vesille. Laskun yhteydessä vedenpinta nousi mm. peittäen potkuriakselin painelaakerin. Kiiskessä laakeri on öljyvoideltu, eli mötikän päällä on n. 0,3 dl kuppi, johon silloin tällöin lorautetaan lusikallinen peräöljyä.
Kastumisen vuoksi tuli hieman tarkemmin seurattua tuota mötikkää ensimmäisillä koeajoilla, ja myöskin vaihdettua vedestä vaahtoutuvaa öljyä tämän tästä, kunnes se pysyi kirkkaana. Laakerin purkaminen ja kuivaiminen ei oikein tullut kysymykseen vesillä ollessa. Öljyden kanssa puljatessani huomasin painelaakerin lämpiävän ajossa melkoisesti. Laakerin mekaaninen ääni ei ainakaan Traderin laulun läpi kuullostanut kohtuuttomalta.
Ymmärrän toki että mekaanisessa liikkuvassa osassa syntyy jonkin verran lämpöä, mutta olisiko jollakulla näppituntumaa minkä asteinen lämpeäminen on "normaalia"? Aiemmin en ole laakeriin minkäänlaista huomiota, tarpeellisen öljylusikallisen lisäksi, kiinnittänyt, joten omaa referenssiä laakerin kunnosta/lämpiämisesta ei ole.