Sivu 1/1

Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 07.04.2020 16:28
Kirjoittaja Hölli
Morjes
Kunnostelen tässä iso-vaarin veistämää venettä. Voimanlähteenä paatissa on ilmeisesti Wickström C- moottori viimevuosituhannen alku vuosikymmeniltä. Moottoriin oli jäänyt vedet sisälle talveksi veistäjän kuoltua, jonka seurauksena sylinterin kylki oli haljennut. Paikkautin halkeaman ammattilaisella, joka teki temppunsa ja moottori saatiin käyntiin.
Moottori käynnistyy kohtalaisesti ja toimii moitteetta ajossa hetken aikaa. Viimekesän koeajoilla se kuitenkin joka kerta, kymmenen - 30 minuutin ajon jälkeen, alkoi yskähtelemään ja kierrokset tippuivat niin, että se hädin tuskin pysyi käynnissä. Moottorissa siis bensa syttyi vain harvoin ja se pysyi käynnissä vauhtipyörän liikkeen ansiosta. Välillä se tuntui elpyvän ja keräsi kierroksia reippaasti uudelleen, mutta palasi pian kuitenkin samaan tilanteeseen. Jos moottorin antoi sammua, sitä sai veivata kauan käyntiin uudelleen. Kun sen antoi jäähdytellä ehkäpä 1-2 tuntia, sai sen yleensä normaalisti käyntiin ja edellä kerrottu toistui. Kaasuttajan "kaasuläppää" liikuttelemalla moottorin sai pysymään joksenkiin käynnissä. Varsinkin läpän pitäminen kiinni muutaman sekunnin ajan ja sen jälkeen avaaminen normaaliin asentoon, tuntui auttavan hetkellisesti ja sama toistui jälleen.
Jäähdytysvesipumppu toimii moitteetta ja vesi kiertää ainakin pohjasta sisään ja laidan yli pois.
Magneetossa on hyvä sytytys samoin kuin tulpassa, joten niistä tämän ei pitäisi johtua.

Osaako joku kokeneempi moottorinrassaaja auttaa, että mikähän tuota moottorivanhusta vaivaa.

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 07.04.2020 22:00
Kirjoittaja danlig
Minä arvaisin, että siinä on liian ohut tiiviste kaasarin ja imukaulan välissä jolloin bensa höyrystyy ennen aikojaan. Kaasarin vois myös käyttää auki ja puhistaa hyvin josko siellä joku takkuais.

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 08.04.2020 1:58
Kirjoittaja Qubik
Kuulosta silta' että kuumentuessa kohon neula puree kiinni ja ei saa bensaa.

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 08.04.2020 9:50
Kirjoittaja Hölli
danlig kirjoitti:
07.04.2020 22:00
Minä arvaisin, että siinä on liian ohut tiiviste kaasarin ja imukaulan välissä jolloin bensa höyrystyy ennen aikojaan. Kaasarin vois myös käyttää auki ja puhistaa hyvin josko siellä joku takkuais.
Kiitoksia vinkistä

Avasin, purin ja putsasin kaasuttajan viimekesänä, joten siitä ei pitäisi olla kiinni. Tiivisteet tosin olivat aika heikossa hapessa.
Tarkoitatko tuolla tiivisteellä kumpaa noista kuvassa ympyröidyistä tiivisteistä?
Schebler.jpg

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 08.04.2020 9:58
Kirjoittaja Hölli
Qubik kirjoitti:
08.04.2020 1:58
Kuulosta silta' että kuumentuessa kohon neula puree kiinni ja ei saa bensaa.
Kiitoksia vinkistä

Tarkoitatko kohon neulalla sitä liikkuvaa osaa, joka on kuvassa ympyröidyn motikan sisällä. Se osa joka siis katkaisee bensan tulon kaasuttajaan, kun kaasuttajassa on tarpeeksi bensaa.

Ja kuinkahan tuon vian voisi korjata?
Schebler (2).jpg

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 08.04.2020 17:00
Kirjoittaja Qubik
purku, kosketuksessa olevan osan tarkistus ja tarvittaessa pieni hionta vastaavalla kartiolla. Vanhemmissa pronssisissa osisa kuluu vastaikisillepinnoille kiiltävä kovettunut ura/alue. Se alue pitää kevyesti hio mataksi. 1000 hiomapaperi tai hienompikin taitavissa käsissä tekee ihmettä.Oleellinen on ettei osien muoto pahemmin muuttuu.

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 08.04.2020 17:28
Kirjoittaja matti
Katsoithan sen kipinän moottorin ollessa kuumana, heti sen jälkeen kun käyntihäiriö alkoi?

Käsittääkseni sytytyksessä vapaassa tilassa kipinän tulee olla 8-10mm että paineessa toimii kunnolla.

Wikstrommeistä en mitään tiedä, mutta oirekuvauksesta tuli mieleen 80 luku ja Lada.
Kävin maalikylillä työkurssilla, Ladaan olin vaihtanut uuden sytyspuolan 4 kk aiemmin(entisessä hyppi sininen hämähäkki sadekelillä päädyssä) pääkaupunkiseudulle tultaessa ensimmäisissä liikennevaloissa sammui, lähti vaikeasti käyntiin ryypyllä (ladassa oli käsikäyttöinen ryyppy) eikä kestänyt käynnissä kun polkemalla kaasua ja ryypyttämällä.
Tämä toistui myös seuraavana maanantaina, jne, purin kaasuttimen pari kertaa, kaivoin nenää ja olin aivan äimänä. :P
Lopulta talvella mykistyi täysin viiden aikaan ruuhkassa, pakkasta oli reilu 20 astetta, onneksi satuin olemaan huoltoaseman kohdalla(startilla ykkösellä ajoin jalkakäytävälle) asentaja oli kotiinlähdössä, käsien pesussa, kerroin tilanteen,kotiinkin pitäisi päästä, sanoi; katotaan, hinas halliin ja vika olikin siinä puoli vuotta vanhassa sytytyspuolassa. 8o
Uutta puolaa ei ollut, mutta otti ikkunalaudalta käytetyn, sanoi, tuon pitäisi olla toimintakuntoinen, niinkuin olikin, eikä muistaakseni maksanut mitään!!!
Joskus käy munkki! :)) :))

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 09.04.2020 19:55
Kirjoittaja Hölli
matti kirjoitti:
08.04.2020 17:28

Oli siinä kyllä tuuri kerrakseen :))
Wikströmin magneeton kanssa tuskin käy yhtä hyvä tuuri. Ei taida löytyä kovin monen huoltamon jemmoista moista vehjettä. Lämpiääköhän magneetto ajossa jotenkin vai mikä siinä on vikana.
Jännä kun syötön säätely ja pumppaaminen vaikuttaa niinkin merkittävästi, jos kerran puolassa häikkää.

Re: Vikaa Wickströmissä

Lähetetty: 12.04.2020 15:27
Kirjoittaja matti
Oireet viittaisivat minusta juuri siihen, että magneetto lämpiää liikaa, lämmön johtumisesta mootorista, lisäksi esim osittaisesta kelan oikosulusta joka pahenee lämpiämisen seurauksena. Tai kela on jopa poikki, kylmänä päät ovat yhdessä mutta kun kuparikela lämpenee(ja turpoaa)niin tulee katko.
Em on pelkkää arvailua!

Huonolla kipinällä syttyy ylirikas seos vaikkei normaali enää syttyisikään, siihen vaikuttaa myös se, että se ylimääräinen bensa jäähdyttää sylinteriä jolloin painekin jää alhaisemmaksi joka myös auttaa huonoa kipinää.

Esim. ennenvanhaan 70-l ilmajäähdytteisessä kolmisylinterisessä Kawasaki 450 moottoripyörässä oli keskimmäinen sylinteri bensajäähdytteinen.Siinä oli paljon suurempi suutin kaasuttimessa kuin laitimmaisissa.(silti tuppas leikkautumaan kiinni) :-) (muistaakseni kulutus oli reilusti yli 10L/100km, joten kaveri sanoi, että pitää käydä tankkaamassa jokaisella huoltoasemalla jonka ohi ajoi)