bensakone vs. diesel

Vanhat moottorit ja niihin liittyvä tekniikka, akselistot, ohjausjärjestelmät; puuveneilyn rautapuoli.
MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 04.09.2017 15:54

Moi,

Kyselin joskus Kaarinassa olevasta Freetechnicsistä E85:stä. Mun Volvossa kun on heidän myymä Weber 34 ICH -kaasutin. Kuulemma isommalla pääsuuttimella pitäisi toimia ihan yhtälailla kun bensallakin. Ruotsalaisilla on aika paljon keskustelua näistä, kun muutenkin puuhaavat Volvojensa kanssa. Omaani en ole kumminkaan lähtenyt kokeilemaan, vaikka eihän muutaman euron pääsuutin mikään iso investointi olisi. Lähinnä syynä on, että mahdollinen säästö on tosi pieni verrattuna bensan kuskaamisen riemuun. Tosin kuskaan kaiken bensani kannuissa kaupungista saaristoon muutenkin. Mutta silti. Mutta miksei sitä kokeilla voisi.

Paloturvallisuudesta.. Mielestäni koko homman alku on tietysti ehjä ja järkevä asennus. Eli ehjät bensaletkut (oikeasti polttoaineelle tarkoitetut) suorinta ja parasta reittiä tankista koneeseen. Letkut kannattaa kiinnittää rakenteisiin, eli ei niin että irtonaiset letkut heiluvat valtoimenaan. Tankin päässä on järkevää olla bensahana, joka avataan ja suljetaan aina erikseen. Lisäsin omaani vielä kumisen käsipumpun, josta pumppailen pari kertaa ennen starttausta. Volvo lähtee aina laakista käyntiin tällä tavoin. Välissä on myös vedenerotin, jossa on lasinen kuppi. Näin jää mahdollinen kiintotankin vesi pois. Tosin eipä ole ongelmiakaan ollut. Letkut kannattaa tarkistaa usein, myös kesän aikana. Taivuttelee, ettei ole halkeamia.

Sitten on ihan hyvä tapa silloin tällöin nuuhkaista ja vilkaista konekopan alle ennen starttia. Jopa aina, jos vaan koppa nousee.

Avatar
Qubik
Viestit: 1058
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja Qubik » 04.09.2017 17:38

Paloturvallisuudeen: kaikissa jenkkiveneissa on varoitustarra, mikä kehottaa käyttämään konetilan tuuletinta (imee ilma pois konetilasta) muutaman minuutin! Ajan ennen käynnistämistä. Paloturvallisuuden takia. Automaattisesti laukeava sammutin on myös ehdoton. Jenkkiveneiden imuletkussa tankin päällä on myös jousikuormitetty kuulaventiili, mikä sulkee reiän, kun imu loppuu. Seuraavaksi kannattaa sitten satsata jo kunnon johtoliittimiin, erittäin hyviin (kalliisiin) sytytysjohtoihin yms.
Kuvia Avofiskarista löytää sieltä: https://photos.app.goo.gl/Df9nWE1daSTQo7xc9 Älä sit jaa eteenpäin ilman lupaa, eiks niin!

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 04.09.2017 18:47

Mahtaiskohan vanha petroli suutin läpäistä e85:sta? Mulla on 4 km sellaiselle asemalle josta sitä saa, näytti olevan 0,99€/l. Mulla on tuo kone avotilassa, mutta eikös se bensa tahdo pilssiin valua, jos vahinko käy. Eli varmaan mun kannattas ainakin hankkia se tuuletin. Tiedän yhden tuollaisen Volvon, missä siirtopumppu on korvattu tankin päässä olevalla sähköpumpulla. Kone sammutetaan käyttämällä kaasari tyhjäksi. Sitten käynnistettäessä pumpataan taas koneeseen aineet.

MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 04.09.2017 22:37

Moi.

Tota konekopan puhallinta olen miettinyt. Sillä olisi semmoinenkin käyttö, että ajon jälkeen voisi paahtaa lämpöjä hyttiin. Siis kun fiskarissa on kone keskellä hyttiä. Mutta muuten en tiedä, mielestäni saman asian ajaa, kun avaa kannen ennen starttia.

Itseasiassa ensimmäisenä kesänä tuli aika kuumottava tilanne bensan kanssa. Olin ajamassa venettä Turkuun saaristosta. Veljenpoika luki akkareita perähytissä. Hän tuli sit sanomaan, että bensa haisee. Totesin siihen, että juujuu, haisee kun on myötätuuli ja käryt tulee samaa vauhtia veneen kanssa. No, hetken päästä poika sanos, että haisee vaan enemmän. No, silloin uskoin että nyt on joku muu. Nopein luukku ohjauspaikan vieressä on koneen edessä oleva pikkutralli. Sen alla on vedenerotin ja bensaletkua. Kun nostin luukun ylös, niin vedenerottimen kupin tiivisteestä holisi bensa alas pilssiin ihan valtoimenaan. Siltä kukkumalta sammutin koneen virta-avaimesta ja pääkytkimestä sähköt pois koko kiulusta. Ja bensahana kiinni, ettei tankki tyhjene. Sitten nakkasin ankkurin yli laidan ja ohjeistin pojan liiveissä tähyämään ympäristöä, että kukaan ei aja päälle.
Nostelin siinä trallit ylös koko matkalta keulasta perään, ja olihan siellä bensaa kölissä jonkun verran. Otin ämpärillä vettä, ja paiskoin keulasta valumaan. Sitten vaan perään ämpärin ja äyskärin kanssa mättämään sotkua yli laidan. Aika pian oli taas pilssi bensaton. Sitten vaan bensasysteemin kimppuun. Ohitin vedenerottimen irtoletkulla. Sitten odoteltiin vielä hyvän aikaa, että tuuli tuuletteli venettä mahdollisista höyryistä. Lopulta Volvon taas tohti käynnistää, ja matka jatkui Turkuun.

Syynä oli jonkun aiemman asentama vedenerotin, jota ei ollut tarkoitettu bensalle vaan diisselille. Siinä oli muovikuppi, joka oli muuttanut muotoaan ja alkanut vuotaa. Hommasin uuden, jossa on lasikupu.

Omaksi opiksi tuli, että bensanhajut pitää selvittää heti. Hajuun on aina syynä vuoto. Ja se on riski.

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 04.09.2017 23:40

Oho..tossa olis ollut katastrofi ainekset olemassa. Itsekin muistan lapsuudesta, kun Volvo sammui yllättäen ja bensa tuoksahti, syynä oli siirtopumpulta kaasariin menevä letku, joka oli katkennut ja ruiski pakosarjan päälle. Bensa vaan sihahti ja höyrystyi ilmaan.

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja CC » 05.09.2017 2:50

ms.venla kirjoitti:olen tässä saanut hankittua hankittua tarvittavat osat myös tohon b20 Volvoon. Ainut osa mikä puuttuu on solex kaasarin liekinvaimennin. Onko tietoa miten volvossa palaa e85 bensa?? Miten koneen paloturvallisuutta vois parantaa
Kyllähän se siellä palaa, ja voit höylätä kanttakin reilusti. Mutta kaasarit pitää sit pistää ihan uuteen uskoon. Alkoholia tarvitaan reilusti enemmän.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

danlig
Viestit: 123
Liittynyt: 08.05.2014 12:17

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja danlig » 05.09.2017 6:55

CC kirjoitti:
ms.venla kirjoitti:olen tässä saanut hankittua hankittua tarvittavat osat myös tohon b20 Volvoon. Ainut osa mikä puuttuu on solex kaasarin liekinvaimennin. Onko tietoa miten volvossa palaa e85 bensa?? Miten koneen paloturvallisuutta vois parantaa
Kyllähän se siellä palaa, ja voit höylätä kanttakin reilusti. Mutta kaasarit pitää sit pistää ihan uuteen uskoon. Alkoholia tarvitaan reilusti enemmän.
Etanolia tarvii syöttää sellaset 30% enemmän ja puristukset jonnekkin 8.5-9.0 kulmille jossei jo ole.
Viimeksi muokannut danlig, 05.09.2017 7:00. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 05.09.2017 8:12

Ymmärsinkö nyt oikein? Eli puristuksia on saatava lisää, eli päin vastoin kuin petroli koneessa. On se näköjään laiskaa ainetta palamaan, kun 30% kasvaa kulutus. Toisaalta niin oli petrolikin.

danlig
Viestit: 123
Liittynyt: 08.05.2014 12:17

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja danlig » 05.09.2017 8:50

ms.venla kirjoitti:Ymmärsinkö nyt oikein? Eli puristuksia on saatava lisää, eli päin vastoin kuin petroli koneessa. On se näköjään laiskaa ainetta palamaan, kun 30% kasvaa kulutus. Toisaalta niin oli petrolikin.
Niin. Toisin kuin petrooli niin etanolilla saa vain lisää tehoa yleensä :-)

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 05.09.2017 9:03

Onko tämä 85 yhtä herkkää syttymään kuin bensa? Meinaan paloturvallisuutta

danlig
Viestit: 123
Liittynyt: 08.05.2014 12:17

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja danlig » 05.09.2017 9:56

On käytännössä

MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 05.09.2017 10:46

Moi,

Niin noita Volvoja on kai ollut alun perin petrooli- ja bensamalleja. Jos koneen mallimerkinnässä on jokin kirjain, niin se erottelee malleja. Tehoissa ja puristussuhteissa on vastaavasti eroa.

Mutta sinänsä e85 palaa siinä missä e10:kin, sekä sylinterissä että ulkona. Tehossa on eroa, koska alkoholi ei ole ihan yhtä tiukka polttoaine, kuin bensa. Erään kemistin sanoin, "se on toisesta päästä jo hiukan palanut". Oliko se nyt 15-25% kun alkoholipitoista polttoainetta tarvitaan lisää. Siksi pitää olla se suurempi pääsuutin kaasuttimeen. Weberiin ei ole säätösuutinta, mutta Solexissa sellainen voi aivan hyvin olla.
Esimerkiksi Wickströmissä käytetyissä Solexeissa on säätöpääsuutin, ja silloinhan korjaus tehdään vain avaamalla ruuvia riittävästi. (Tosin Wickströmin kaasuttimella ei ole nimeä enempää tekemistä Volvon käyttämän kanssa..). Puristussuhdetta toki kannattaa lähteä kasvattamaan, se tekee teoriassa vain hyvää tehoille. Tosin ihan yhden kokeilun vuoksi en siihen hankkeeseen alkaisi, jos kone on muuten ehjä ja toimiva kokonaisuus.

Mahdollinen taloudellinen hyöty on siis alemman litrahinnan ja nouseen kulutuksen välinen erotus. Se ei välttämättä kovin valtava ole. Epäilen, että kutakuinkin samaan hintaeroon pääsee valikoimalla huolellisesti edulliset tolppahinnat tankkauksiin. Siis jos kanistereiden kanssa hääräilee. Mutta tämä on vain epäilykseni.

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 05.09.2017 11:18

Talvella laitan Volvon käyntikuntoon ja kokeilen miten käy e85. Jerryllä kannan nyttenkin polttoaineet. Varmasti tekisin niin että toinen Jerry etanolia ja toinen 95sta. Varmasti palais 50% seoksena.

Jostain pitäis vaan saada se ilmanputsari tohon solexiin.
Dieselistä täytyy oikaista kampiakselin pää, kun jostain vaan sais lainaan sen työkalun. Harmia on näköjään kaikissa koneissa.

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja CC » 07.09.2017 3:03

danlig kirjoitti:
ms.venla kirjoitti:Ymmärsinkö nyt oikein? Eli puristuksia on saatava lisää, eli päin vastoin kuin petroli koneessa. On se näköjään laiskaa ainetta palamaan, kun 30% kasvaa kulutus. Toisaalta niin oli petrolikin.
Niin. Toisin kuin petrooli niin etanolilla saa vain lisää tehoa yleensä :-)
Tuo nyt ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Vain, jos suurempi puristuskestävyys ja muut ominaisuudet on moottorissa huomioitu. Eikä silloinkaan mitenkään automaattisesti.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: bensakone vs. diesel

Viesti Kirjoittaja CC » 07.09.2017 3:06

danlig kirjoitti:
CC kirjoitti:
ms.venla kirjoitti:olen tässä saanut hankittua hankittua tarvittavat osat myös tohon b20 Volvoon. Ainut osa mikä puuttuu on solex kaasarin liekinvaimennin. Onko tietoa miten volvossa palaa e85 bensa?? Miten koneen paloturvallisuutta vois parantaa
Kyllähän se siellä palaa, ja voit höylätä kanttakin reilusti. Mutta kaasarit pitää sit pistää ihan uuteen uskoon. Alkoholia tarvitaan reilusti enemmän.
Etanolia tarvii syöttää sellaset 30% enemmän ja puristukset jonnekkin 8.5-9.0 kulmille jossei jo ole.
Nuo on ihan normaalit bensakoneen puristukset. Tiedätkö sä, mistä puhut?
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

Vastaa Viestiin