Volvo MS3c vaihde
Lähetetty: 17 Heinä 2013 17:22
Doniin, uuden mosan asennus onnistui kovan rypeämisen jälkeen hyvin ja toiminut todella hyvin nyt kolmisen viikkoa reissussa. Lisätehot ja onnistunut potkurivalinta antoivat lisää merikelpoisuutta, matkanopeuttakin ja helpotusta satamaveivauksiin.
Pari päivää sitten ilmeni sitten ensimmäinen ongelma. Volvon MS3c vaihde alkoi luistamaan matalilla kierroksilla. Nappasi kuitenkin kartio kiinni kun nosti kierroksia.
Ajattelin kyllä että matkanteko loppuu tuohon vikaan, mutta tulin kuitenkin kerranneeksi mikä tuon näin yhtäkkiä aiheutti. Olin alkumatkan ajanut vaihteen öljyt puolilla välin mittatikkua. Olin kuitenkin ennen vikaa lisännyt öljyä mittatikun ylälaitaan.
Imaisin pois pari desiä öllppyä ja niin se vain alkoi toimimaan kuten aiemminkin:)
Onko muilla ollut kokemuksia Volvon tai muiden valmistajien kartuokytkimistä että saattavat luistaa jos öljyä on ns. Liikaa?
Vai onko kenties oletettavissa että kartion pinnat ovat entiset tai sellaiset melko pian?
Vois kait tuon vaihteen tuosta napata syksyllä kätösiin ja katsoa saako kaikki osat huollon jälkeen takaisin vai jääkö ylimääräisiä kovin paljon kasauksen jälkeen pöydälle:)