Limilautaveneen tiivistys

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
romope-1
Viestit: 61
Liittynyt: 27.09.2005 12:00
Paikkakunta: Kangasniemi
Viesti:

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja romope-1 » 14.10.2009 23:00

Oman veneeni rakensin aikoinaan itse. Vene on 9,6m limisaumavene. Kyllästin sen Owatrolilla, jota tällä palstalla on alettu epäillä huonoksi aineeksi (tai ainakin vaikeakäyttöiseksi...). Itselläni on siitä ainoastaan hyviä kokemuksia. Luettuani Pekka Parikan kertomuksen Myrskylinnun rakentamisesta tulin siihen tulokseen, että Owalla kyllästetty puu ei juurikaan turpoa, joten limisaumat oli tiivistettävä jollain. (Se on muuten totta-veneeni on aina vuotanut jonkun verran vesille laskiessa, eikä vuotaminen kauheasti ole vähentynyt kesän myötä, vaan pilssipumppu käy harvakseltaan, mutta säännöllisesti koko kesän.) Tekovaiheessa laitoin lautojen väliin puuvillalankaa ja tervaa. Tiivistin limisaumat ulkopuolelta vesirajan alapuolelta silloisella Soudabond -polyuretaanimassalla. Nykyisin se on nimeltään Soudal FC 40. Siitäkin minulla on ainoastaan hyviä kokemuksia. Totta on, että sen poistaminen peruskunnostuksen yhteydessä oli jopa kahdenkymmenen vuoden jälkeen vaikeaa, se ei ollut irronnut mistään itsekseen. Vain voimalla ja terävällä skraballa se onnistui. Mutta laitoin luottavaisena saman aineen uudestaan, katsotaan taas 20 vuoden päästä, aika pitkä huoltoväli, eikö? Aine kestää myös ainakin Owatrolia hyvin, muista kyllästeistä en osaa sanoa. Käytin sitä rakennus- ja myös kunnostusvaiheessa todella monessa kohdassa liimana, jossa se myös toimii, jos rakoa on tarpeeksi. Sehän ei meikäläisellä ole ongelma, puuseppä kun en ole...
Pekka Romo

venepuuseppäJM
Viestit: 5
Liittynyt: 18.10.2009 10:49

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja venepuuseppäJM » 18.10.2009 11:31

Veneen lautojen tiivistykseen auttaa turvotus, eli viikko ennen vesille laskua räsymattoja sisälle ja niiden kastelu. Puu turpoaa luonnostaan ja saumat menevät umpeen.
Halutessaan voi myös laittaa teippiä vesilinjan alapuolelle saumoihin tämäkin auttaa. Nämä ovat vain ensiapukeinoja.
Joissain määrin rungon rimoitus olisi kannattavampi tehdä, se olisi pidemmällä aikavälillä parempi ratkaisu. Vuotaminen loppuisi ja runkoon tulisi lisää jäykkyyttä.
Tietysti vesilinjan alle voi pistää sikaa saumoihin, mutta se pitäisi tehdä jo asennus vaiheessa, tai laajemman korjauksen yhteydessä.

http://www.venepuuseppamalmstrom.com" onclick="window.open(this.href);return false;

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Northling » 18.10.2009 11:37

Moro

Miten venepuuseppäJM rimottaa limilautaisen veneen?

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 18.10.2009 12:36

Minäkin olen kerran kuullut limilautarakenteen rimoittamisesta ja saanut jopa ylimalkaisen työselostuksen, oikein "lupiaskin kanteen" piirretyillä kuvilla, joka tosin jäi yksinkertaiselle ihmiselle niin epäselväksi että sen perusteella korjaus rimoittamalla ei voi toimia läheskään yhtä hyvin kuin tasasaumarakenteessa mutta kerro ihmeessä venepuuseppäJM miten se tehdään niin että kestää vähimmäisvaatimuksen eli 15-20 vuotta...
1-2 kesän tai paremminkin kevättalven rimoitus sen sijaan saattaa onnistua limilaudoituksellekin.

Tuossa ohjeessa limiin ajettiin viisto ura ulkopuolelta siten että se yletyy reilusti myös alempaa lautaan ja sinne liimattiin epoksilla+täytteellä vastaavan mallinen rima.
Riman liimasauma täytyisi saada molempiin lautoihin ja näin rakenteesta tulisi ohjeen mukaan täysin elämätön.

Onko JM:n menetelmässä kysymys samasta tai samantapaisesta sydeemistä?
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

venepuuseppäJM
Viestit: 5
Liittynyt: 18.10.2009 10:49

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja venepuuseppäJM » 18.10.2009 13:07

Tosiaan korjaus edelliseen omilta osin. Tasasaumaisessa rimoitus ok vaihtoehto. Limisaumaisessa ei pahoittelen ajatuskatkosta. Niittien kiristys on kanssa toimiva tapa saada vuoto vähenemään.
http://www.venepuuseppamalmstrom.com" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 18.10.2009 13:09

Mää jo vähän aattelin... ;-)

Veneen vedenalaisiin rakenteisiin on hemmetin helppo tehdä korjauksia jotka kestävät yhden tai hyvällä tuurilla kaksi kautta semmoisina kuin ne on suunniteltu kestämään mutta jo viisi kautta on aivan eri asia ja minun mielestäni se on ensimmäinen raja jossa nähdään onko korjaus onnistunut edes tyydyttävästi...
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

Avatar
Veli-Matti
Viestit: 7971
Liittynyt: 08.10.2003 21:59
Paikkakunta: Varjakka

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Veli-Matti » 18.10.2009 19:10

Ellen ihan väärin muista niin tuosta limilautarakenteen rimoitussydeemistä kuulin kaverilta joka asuu länsirannikolla jossain Turun ja Vaasan välillä...
Veli-Matti

http://www.varjaagi.fi" onclick="window.open(this.href);return false;

http://kuvablogi.com/nayta/1972556/" onclick="window.open(this.href);return false;


"Aina löytyy eskimoita, jotka osaavat neuvoa kongolaiselle miten selvitä parhaiten helteessä..."

EkkuRaikamo
Viestit: 6
Liittynyt: 18.09.2021 15:31

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja EkkuRaikamo » 12.03.2023 23:39

Kumpi ennen kyllästys vai saumojen tiivistys?

Olen skrabannut ja hionut suur scyllan pohjan (puolet) ja tarkoitus on kyllästää pohja mahonki öljyllä ja tiivistää saumat nortin ohjeiden mukaan sika primerillä sp-290 dc ja sika 291i ennen lyijymönjää, primeriä ja myrkkyä. Onko työ järjestys siis ensin kyllästys ja sitten saumojen tiivistys?

Ekku
255A1192-63DA-4543-9755-6741E2CEB4C1.jpeg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
Qubik
Viestit: 1058
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Qubik » 13.03.2023 0:26

Haa. Nyt on jännä kysymys. Jos kylläste ehtii kuivua, mä vetäisin massan vasta primerille.
Kuvia Avofiskarista löytää sieltä: https://photos.app.goo.gl/Df9nWE1daSTQo7xc9 Älä sit jaa eteenpäin ilman lupaa, eiks niin!

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Northling » 13.03.2023 16:06

Moro Ekku

Onko tää siis Liisa? Se on lehtikuusta, se ei paljon kyllästettä kaipaa. Mut äny ways mielummin saumat ennen kyllästystä. Massa ei pysy öljyisessä pinnassa.
Mitä on Mahonki öljy?

T:Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 14.03.2023 11:53

Mulla tossa -62 rakennetussa limisaumaveneessä on ollut limien välissä joku punainen massa. Luultavasti jotain parafiinia ja liitua. Se kuitenkin on jauhona valunut saumoista pois. Tilalle olen laittanut pellavalangan ja hempel proof massaa. Joihinkin saumoihin valutin sisäpuolelta venettä sulatettua pehmopohjakittiä. Se sitten tiivistyi lautojen väliin

MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 14.03.2023 16:15

Jäin tätä miettimään, että mitä massatiivistyksellä tavoitellaan?

Eli että onko kyse vesillelaskun jälkeisestä vaiheesta, kun vene ei vielä ole turvonnut? Tai koko kesän ajalle tiiveydestä, jos vene ei parissa viikossa tiivisty vedessä?

Omassa limisaumapaatissani (5-metrinen fiskari) vedin ekana tai toisena vuonna sikaa/vast massaa ulkopuolelta saumojen päälle. Massa pysyi aika hyvin mukana pari kesää, kunnes nypin loput pois. Veneen tiiveyteen se vaikutti eniten ensimmäisessä vesillelaskussa, myöhemmin ei niinkään. Kun sikan tiivistys perustuu eniten siihen, että aina liimautuu kiinni puuhun, niin se ei välttämättä ole niin pitkäaikainen apu. Pehmo/Ettan -tyyppiset pehmeät mömmöt voi olla jopa parempia, koska lautojen väliin jää se määrää, mitä siellä mahtuu olemaan. Loput pursuaa pois kun puut turpoavat toisiaan vasten.

Nortilla taitaa olla puolestaan hyvää kokemusta sika-massoista, eli puolensa niissäkin.

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Limilautaveneen tiivistys

Viesti Kirjoittaja Northling » 14.03.2023 19:30

Moro

Juu, nimenomaan vesillelaskun jälkeistä tiiveyttä se parantaa. Muuten limilautainen tiivistyy kyllä parissa päivässä viimeistään viikossa jos rungossa ei ole mitään vikoja.
Limilaudan kulmaan maalin päälle sivelty massa ei kovin pitkään pysy.
Jos laudan klantiin skrabaa pienen kolmion-mallisen uran johon vielä laittaa primerin, niin silloin se pysyy paremmin.

Sådön veistämö käytti Suurscyllien tiivistämiseen PU-massaa, eli saumoissa ei ole ollenkaan mitään pellava tai puuvilla rivettä. Massa kuitenkin repeilee saumassa lautojen kuivuessa talvella ja keväisin veneissä saattaa esiintyä vuotoa. Isossa veneessä (10,6m, 7 tn) vuoto voi olla kuivana keväänä runsastakin ja uppopumppuja saatetaan tarvita. Siitä syystä olen uudelleen tiivistänyt mm. Ottilianan pohjaa, jotta vesillelaskun jälkeinen vuoto olisi pienempää. Vuoto kuitenkin loppuu joka tapauksessa yl. n. viikossa. Vuotoon vaikuttaa suuresti myös kuinka hyvin venettä on keväällä kostuteltu, kuinka kuiva talvi on ollut säilytyspaikassa, kuinka pitkä maakuljetus on, veneen oma massa myös avaa saumoja talvisäilytyksessa ja kuljetuksessa jne. jne.

Stressi vesillelaskussa on huomattavasti pienempi jos vene vuotaa vain vähän ja pilssipumput pitävät vuodon helposti kurissa. Vuotovahti on kuitenkin usealle puuveneilijälle tuttu juttu ensimmäisenä yönä. Sillä pilssipumppu voi tukkeutua vaikka puulastusta ja jos vene uppoaa niin se on melko työlästä korjata. Varsinkin jos kysessä on kesäasumus jossa on: tavarat, kone, sähkölaitteet, patjat yms. kaikki omaisuus märkänä...

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Vastaa Viestiin