Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja kimsir » 13.02.2018 15:05

Osu ja uppos!

Kannatti tuoda esiin tämäkin projekti.

Olen kaivellut tietoja veneestä jonkin verran ja sain nyt sitä lisää varsin mainiosti. Kiitos!

Olen tehnyt kyselyn Lindblomin pojalle, josko piirustukset sais projektin käyttöön, mikäli saan, niin siitä sitten kopiot sinulle pienoismallia varten ja mulle kopiot dioista;D.

Vene on Signe L9 5m(r) kilpavene vuodelta 1937 ja Jarl Lindblomin suunnittelema ja kilpapurjehtija Nils Björk:n tilaama. Samana vuonna voitti luokkamestaruuden ASS Borepokaali kisassa. Siitä sitten hyvin nopeasti, olisko jopa kisan jälkeen, alkoi omistajanvaihdokset ja niitä tässä selvittelen hissukseen. Helsingissä ESF ja NJK oli seurjoja, joissa se on ollut jäsenenä, sotien aikana ja just ehkä ennen Hankoa? Hangossa tosiaan meripartiolaisilla ja sitten Taalintehtaalla myös partiolaisilla. Lasikuidutettu Hangossa aikanaan Englannin makasiinissa satamaporukoiden taholta. Ollut alun perin maalattu valkoiseksi, ei mahongilla, vaikka mahonkirunkoinen onkin. Tiedän omistajan, jonka poisti maalit ja halus lakatun veneen...Oli kuulemaa laikukasta mahonkia, eikä ollut enää niin kaunis...valkoinen maali tuo muodon itse asiassa paremmin esiin.

Pohjan laudoitus tosiaan on hieman kulmikas mutta mikä hyvää, jos oikein positiivisesti asiaa katsoon, on laskikuitu saattanut, jopa jonkin verran säilöä kansirakenteita ja vedenpäällisiä osia laholta, eli keula ja ahteri on ihan ok, kunnossa ja kansi on oregonmäntyä ja kovaa. Kaaria poikki, joten veneen muoto on varmaan jonkin verran löystynyt. Mikä vielä mukavaa, lasikuitu on irti rungon pystyrakenteesta pohjassa ja olen sitä jo irti repinytkin ja esiin tuli suht kovaa lautaa ainakin suurimmaksi osaksi. Emäpuu on ihan sökö kyllä, mutta muuten paketti tuntuis olevan ihan siedettävässä kunnossa ja ehdottomasti korjattavissa. Kylkien osalta laskikuitu on tiukasti kiinni, mutta mikäli veneen palauttaa alkuperäiseen olemukseensa, valkoiseksi maalatuksi, niin maalin alla lasikidusta aiheutuneet jämät ei välttämättä ole ainakaan iso ongelma, jos nyt saumoihin täytteeksi tunkeutunut hartsi ei tuota turpoamisen suhteen onglemia.

Jännää, ettei Forum Marinumin porukat ole siitä olleet kiinnostuneita?? Olin sinne yhteydessä, eivätkä mitään käynnistä maininneet?

Mutta, kaupat on tehty. Tarkoitus on kuljtettaa vene omalle pihalle ja alkaa suunnittelemaan asiantuntijoidet opastuksella veneen restaurointia.

Kimmo
HELMIIDA

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja matti » 13.02.2018 16:03

Loistavaa!!! :)) :))

Avatar
Qubik
Viestit: 1058
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja Qubik » 13.02.2018 19:20

Jpha meni se ketju jännäksi. Työn iloa, kimsir!
Kuvia Avofiskarista löytää sieltä: https://photos.app.goo.gl/Df9nWE1daSTQo7xc9 Älä sit jaa eteenpäin ilman lupaa, eiks niin!

Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja kimsir » 13.02.2018 19:34

Ajattelin vaalia projektia silleen järkevästi, mutta jotenkin oli vaikeaa pantata, kun avoimesti näistä projekteista forumilla jutellaan. Koko projekti on riippuvainen museoviraston mahdollisuuksista rahoittaa sitä. Mikäli sieltä ei tule tule parin vuoden sisällä avustusta, niin totiseks vetää. Kattellaan rauhassa. Nyt keräilen historiatietoja hakemuksen tueksi. Kiitokset kannustuksesta!


Kimmo
HELMIIDA

MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 13.02.2018 20:32

Moi,

Nojoo, ymmärrettävää tuo on. Mun mielestä on jo sinällään hyvä, että Signe on jatkossa edes jossain. Tähän saakka se on ollut vain vihreän kevytpeitteen alla. Tavallaan sulla ei ole tuossa hommassa mitään hävittävää, sillä useimpien mielestä vene on jo tuhoutunut. Mutta kuten olet jo huomannut, niin kyllä siitä vielä jotain hienoakin voi syntyä. Se lasikuidutus on tietty huono juttu, mutta onhan niitä muuallakin pois nypitty. Ja varsinkin jos se vielä jollain tavoin siitä irtoaakin. Ja varmasti on niin, että tuon veneen on tähän päivään tuonut lasikuitu. Sitten on se, että mahonkia tuommoiseeen menee, ja on se arvokasta. Kertakaikkiaan... pitäisi Chouanin kanteenkin laittaa joskus uusia paloja, mutta ei niitä ihan hetken mielijohteesta ole hankkia. Signen kölistä voin mainita, että kerhon talvipaikalla muutama vuosi sitten naapuri kertoi, kuinka Signen silloinen omistaja aina porasi akkuporalla reiän sinne takareunaan lyijyn yläpuolelle. Reiästä lorisi sitten nestettä muovin ja mahongin seasta hyyyvän aikaa. Kevääksi reikä kuulemma tukittiin.

Muutama kuva löytyy tuosta viereiseltä kovalevyltä, ja sitten on isän kannettavassa lisää muutama myös. Voin lähettää ne sulle verkon kautta. Tai voin tuoda vaikka tikullakin sitten kun Signe on sulla tallessa. Kuvia ei ole julkaistu ikinä missään, jätän sitten sun mietittäväksi missä niitä jaat ja koska. Voin toki sähköpostillakin kuvia lähettää, mutta niitä pitäisi sitten pienentää, ne kun ovat jotain 20 megan skannauksia... Jos enemmän innostut tekemään, niin avaa ihmeessä tänne uusi ketju kuvineen kaikkineen. Saat siitä muistiinpanot talteen ja muut saadaan katsella kun reuhdot, täällä kun ei vähään aikaan ole ollut tuommoista, tulee foorumillekin taas puhtia.

Jaajuu, jos Signen pinna jää käyttämättömäksi jostain syystä, niin voisin ottaa isäni tekosen vastuulleni. :))

Hyvä että tämä tuli puheeksi! Ajan siitä entisen säilytyspaikan ohi noin viikottain, ja olisi kyllä harmittanut huomata veneen kadonneen jälkiä jättämättä. Olisin veikannut huonompaa loppua.

Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja kimsir » 13.02.2018 21:17

Moro

Lähtökohtana olikin se, että otan veneen talteen, suojaan hyvin ja mikäli omat resurssit ei riitä sen korjaamiseksi, niin sitten etsin hommalle jatkajan. On jokunen muukin kiva projekti päällä, jotka pitäis saada tehdyksi. Blue Marlinissa, mikä Kotkassa restauroitiin tais alkuperäisistä puuosista tulla käyttöön yksi runkolauta, kaikki muu tehtiin uudesta materiaalista. Signessä on alkuperäiset helat, köli ja rungostakin ainakin puolet ihan käyttistä, joten kohtalaisen selkeä homma se on, tai no masto on tosiaan poikki ja laho, joten mastokin siihen sitten pitäis sitten tehdä ja onhan ne kölipultitkin aika haasteelliset vaihtaa jne....

Vaihdellaan materiaaleja, kunhan vene on tuotu pihalle ja puhdetyöt tehty. Menee keväälle, kun pitää pihalle tehdä pohjat ja peressuhalli. Ajatuksena on tarttua hommaan ilman suurempia paineita, rauhassa, mutta valmista ajan kanssa tavoitellen.

Mittakirjoja on jokunen jo löytynyt. Vielä, kun sais ne piirustukset, niin lähtökohdat suunnittelulle alkais olla paketissa.


Kimmo
HELMIIDA

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja matti » 14.02.2018 19:46

Olis tosi hienoa jos jaksaisit laitella "raporttia", siis kuvia tai eläviä kuvia miten homma etenee, kuten Leo joka on alkanut todella aivan tajuttomaan urakkaan;
http://sampsonboat.co.uk/6-the-rebuild-begins/

Matti

Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja kimsir » 14.02.2018 21:43

Moi

Painitaan Leon kanssa ihan eri sarjassa, mutta sehän ei haittaa. SIGNE:n korjaaminen on pientä veistoksellista sipistelyä Leon laivan rinnalla mutta aiheellinen ja kiehtova rinnastus kyllä. Julkinen projekti SIGNEstä tulee tavalla tai toisella, se on selvä. Mielessä pyörii erilaisia vaihtoehtoja projektin läpiviemiseksi. Monimuotoisena opillisena projektina olen hommaan asennoitumassa ja ilman muuta oppi ja oppiminen on yhteisöllistä vuorovaikutusta ja jakamista, kuten tähän asti forumilla on tapana ollut, joten samalla tiellä jatketaan.

Pohdiskelen avointa Facbook sivustoa SIGNE projektin alustaksi mutta tää forumi on tietyllä tapaa parempi ainakin keskustelualustana, joten pitää fundeerata mikä olis mahdollisimman monen kannalta parasta. "Femma" porukoissakin on asiasta iloittu. Museoviraston avustushakemuksessa ilmaisin projektin laajan yhteishyvää tuottavan merkityksen, joten siitä pidetään kiinni. Norttihan pyörittelee mukavasti omaa juttuaan sekä forumilla että Facebookissa, siitäkin saa mallia. Kevään aikana olis hyvä saada nämä perusjutut kuntoon.

Kävin eilen vilkasemassa venettä ihan vaan fiilistelläkseni ja lopulta mukaan lähti maston helat entistettäväksi, joten kyllä tää näpeissä polttelee. Dokumentaatio täydessä käynnissä. Historiatietoja karttuu hyvää vauhtia, kun tänään löytyi kolme varhaista omistajaa lisää. Tuon nämä kaikki esiin, kunhan saan perusinfran kuntoon.

Liitteenä olevassa kuvassa SIGNE purjehtii ÅSS/ASS kisassa Airistolla vuonna 1937 ja voittaa lopulta Bore pokaalin. Kipparina veneen tilaaja ja kilpapurjehtija Nils Björk.
DSC_0212.JPG

Kimmo
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
HELMIIDA

MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 15.02.2018 22:41

Moi ja terveisiä Tukholmasta.

Käytiin tänään Skeppsholmenilla Råseglarhusetissä ja Tackel&Tåg:issa. Jumalattoman kivoja paikkoja, täynnä puuvenemeininkiä. Ja kyllähän rahaa paloi kaikkeen ihan välttämättömään hieman suunniteltua enemmän, vaikkei ihmeitä.

Mielestäni facebookissa ei oikein lähde lentoon nämä puuvenekeskustelut. En tiedä, mikä siinä on. Täällä on ehkä vähän harvemmin, mutta sitten perusteellisempaa tekstiä. Facessa kirjoitellaan aika lyhyitä ja pinnallisia kommentteja. Siinä mielessä kunnon ketju täällä voi olla laadukkaampi. Ja tieto pysyy hyvin tallessa semmonkin kunhan koko foorumi ei häivy. On muuten vähän mälsää, kun oikein tiedä, että kuka noin konkreettisesti tätä palstaa pyörittää ja millaisilla resursseilla. Esim Wickström-moottoreista palsta on varmasti laajin ja perusteellisin tietolähde mitä on. Facessa on toki (minun perustama :)) ) ryhmä ko moottoreista, mutta enempi siellä kuvia ja videoita jaetaan, kuin tekniikasta keskustellaan. Tänne tehdyn kirjoituksen voi toki vaikka linkata faceen, siinä yhdistyy hyvät puolet.

Chouanin kannen tiivistelyä jankkaava ketju sai klikkauksia käsittämättömän määrän, siis tyyliin tuhansia, ja aikaan jolloin jo palsta vaikutti hiljentyneen. Eli kyllä näitä juttuja paljon luetaan, vaikkei niin aina kommentoitaisi. Kannesta muuten ei tullut edes tiivis... :))

Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Puuveneen puolimalli ja leikkivene

Viesti Kirjoittaja kimsir » 16.02.2018 15:32

Moi

Niin, että asian äärellä Tukholmassakin.

Sellainen tuntuma itsellänikin on, että täällä keskustellaan, ei pelkästään klikkailla otsikosta toiseen. Facbookista en oikeastaan tiedä mitään, kun en jäsen ole mutta vaikutelma on, että asioiden käsittely jää turhan kevyeksi.

Huomenna tapaan edellisen omistajan ja käydään koko paketti läpi, vaihdellaan papereita yms...varmaan historiakin aukeaa jonkin verran.
Mielenkiinnolla oottelen mitä tuleman pitää.

Kimmo
HELMIIDA

Vastaa Viestiin