Mitä pintaan?

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Vastaa Viestiin
Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

Mitä pintaan?

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 27.04.2003 15:59

Omistan puuveneen, joka on kauttaaltaan käsitelty pellavaöljy + muut
seoksella. Joka keväinen operaatio on ollut lisätä pintaan tuota sekoitusta.
Nyt on kuitenkin tultu siihen pisteeseen, ettei puu tosiaan enää ime mitään. Jos pinnalle vetää uuden kerroksen, niin sen saa melkein pyyhkiä pois rätillä, muutoin jää tahmeaksi ja kaikki tarttuu.

Vuosien varrella onkin tarttunut pintaan vähän kaikenlaista kesään liittyvää. Hyönteisten raadoista hiekan sekaiseen pölyyn. Hyönteisethän ovat aina kiinnostuneita tuoreesta käsitellystä pinnasta.

Tänä keväänä päätin rapsuttaa kaikki muistot pois kyljistä ja sen jälkeen vähän hioa pintaa sileäksi.
Näin ollen nyt kyljet ovat puhtaat ja himmeäksi hiotut. Öljyä on kuitenkin puussa tosiaan niin paljon, että jos vetäsen nyt pinnalle uuden kerroksen tuota perinteikästä tavaraa, niin se tuskin jämähtää siihen hyvin.

Tarkoituksena olisi kuitenkin saada aikaan kiiltävähkö pinta.
Mitä tuohon nyt sitten laittaisi, kun en viitsisi poiketa perinteestä tarttumalla lakkaan. Olisiko oikea tapa vetää pintaan vähän "paksumpaa" pellavaöljy seosta. Siis vähemmän tärpättiä ja lahosuojaa. Vielä ehkä hieman tervaa pintaa sitomaan. Vaikka sitä nyt ei ennen ole kyljissä käytettykään.

Sama operaatio olisi vielä tarkoitus ennen vesille laskua tehdä laitojen sisäpuolellekin, jotka ovat vuosien saatossa keränneet vähintäänkin yhtä paljon kylkiäisiä. Sisäpuolella tosin on käytetty vähän tervaa mukana kyllästyksesstä, joten puun raapiminen/hiominen voidaan joutua suorittamaan paljon perusteellisemmin hyvän lopputuloksen aikaan saamiseksi.

Tavoitteena olisi tietysti myös välttyä ilmiöltä, jossa liika aine pursuaa valkoisina laikkuina kesän mittaan ulos puusta. ....onko lakkaaminen ainoa oikea ratkaisu? Jos nii miten monta kerrosta?

-S.Tuominen-
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 27.04.2003 19:43

Ensimmäisenä tulisi mieleen keitetty pellavaöljy, siis vernissa. Vernissattu pinta on helppo huoltaa jatkossa, ja se on vaihdettavissa maalaamiseen tai lakkaamiseen jos myöhemmin tuntuu tarpeelliselta.

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

...vernissasta

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 27.04.2003 21:48

Mistähän johtuu, että viime vuonna, kun käytin joissain kohdissa vernissaa, se ei levinnyt lainkaan tasaisesti, vaan jäi "helminä" pintaan.
Näin ollen loppu tulos oli karhea ja ei mitenkään kaunis.

Käytetäänkö vernissaa aina raakana, vai johonkin sekoittaen??

Luin jostain että juuri keitetyllä pellavaöljyllä eli vernissalla on taipimusta edistää homehtumista. MITEN KOMMENTOITTE?? Siksi hankin kylmäpuristettua.

Jos nyt valitsen tuon vernissan, niin rittääkö yksi kerros vai pitääkö ainetta varata useampaan kerrokseen?? Miten kauan on suositeltavaa kuivattaa ennen vesille laskua kyseistä käsittelyä??

Ja vielä... Veneessäni puu vesirajan tuntumassa on hieman harmaantunut ja "kuivahkon" näköinen. Tuolle alueelle olisi siis varmaan hyvä ensin imeyttää kylmäpuristettua pellavaöljyä kera tärpätin ja lahosoujan.
...mutta miten tämän jälkeen tarttu vernissa pintaan?
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 28.04.2003 23:12

En muista nähneeni tapausta jossa vernissa käyttäytyisi kuvaamallasi tavalla. Ehkä öljyä tai rasvaa pinnassa? Tai sitten ehkä täysin kuivunut pellavaöljy vaatisi hieman karhennusta? Ehkä joku muu tietää.

Vernissaan voi sekoittaa kaikenlaista, mutta esim. tärpätillä ohentamiseen on mielestäni syytä vai jos on niin kylmä että tavara on liian jäykkää siveltäväksi.

Käsittääkseni vernissalla ei ole erityistä taipumusta homehtumiseen. Pellavaöljyllä on, minkä vuoksi siihen joskus kannattaa lisätä jotain myrkkyä, esim. Aspergolia.

Vernissakin kuivuu hitaasti, mutta lämpö ja varsinkin valo nopeuttavat. Vielä enemmän nopeuttaa jokin kuivike, esim. Serotiini jota voi lisätä noin 5%. Silloin vernissa kuivuu uudelleenmaalattavaksi parissa päivässä. Mielestäni kannattaisi pyrkiä ainakin kolmeen kerrokseen ennen vesillelaskua, ensimmäinen kerros ohuesti ja ahkerasti hieroen puuhun. Seuraavatkin mieluummin ohuesti. Kuusi kerrosta voisi olla hyvä tavoite. Itse vedin ikkunapokiin kuusi kerrosta seitsemän vuotta sitten. Paikka on puolivarjoinen, ja pinnat ovat edelleen täysin kunnossa ilman yhtäkään käsittelyä sen jälkeen. Mutta vene on hieman eri juttu...

Pohja-/myrkkyvärin raja pitäisi nostaa 10 cm vesirajan yläpuolelle jotta vernissa ei jatkuvasti likoaisi vedessä. Jo harmaantuneita kohtia hioisin kevyesti mutten öljyäisi enää. Öljyn kuivumiseen menisi koko alkukesä.

Kannatta muistaa että vernissassa ei ole mitään ultraviolettisuotimia joten puu sen alla hiljalleen tummuu. Vernissa ei ole mikään ihanteellinen pintakäsittelyaine (maali on paljon parempi), mutta se on vähätöinen kun ei tarvitse kaapia eikä hioa ennen uutta käsittelyä.

Nykyään käytän vernissaa mastoihin. Lisään 20-30% öljylakkaa, 5%serotiinia ja hieman alumiinijauhetta (ultraviolettisuojaksi). En ole viiteen vuoteen kaapinut enkä hionut, mutta olen lisännyt yhden kerroksen keväällä ja toisen syksyllä.

Lakan lisäksi voi lisätä hieman tervaa, jolloin saadaan kuuluisaa "Roslagin mahonkia" jota ennen paljon käytettiin.

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

...jatkoa

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 29.04.2003 16:30


Selvä juttu, hankin jo muutaman litran vernissaa.

Kannattaa tosiaan nostaa myrkkymaalin rajaa n.10-15cm,vesi ei pääse koko ajan huuhtomaan pellavaöljy pintaa. Mutta onko nyt enää järkevää vetää vernissaa tuon myrkkymaali rajan alle, kun vesille lasku on kuitenkin ajankohtainen parin viikon sisällä. ...ehtiikö vernissa kuivumaan siten, että myrkkymaali pysyy päällä.

Nyt on lisäksi luvattu sadetta ja auringon paistetta miltei molempia päivittäin. Veneeni on peitetty pressulla vain siten, ettei vettä sada sisään. Miten käy jos nyt sutikoin vernissaa kylkiin ja yöllä tulee sade, ja vesi valuu kannelta alas pitkin tuoreita maalattuja kylkiä. Onko vain odotettava pidempää ja kauniimpaa sää jaksoa. ...tai hankittava koko veneen kattava katos.

Tässä linkki sivuilleni, jossa myös kuvia kysymysteni kohteesta.

http://members.surfeu.fi/saku.tuominen/boat.html


- S. Tuominen -
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 29.04.2003 19:09

Jos olet käyttänyt jotain primeria myrkyn alla niin laita tähän samaa. Vernissaa en panisi, varsinkaan kun on epävarmaa ehtiikö se kunnolla kuivua.

Sateesta en olisi kovin huolissani. Pisarat valuvat tuoreelta vernissalta jälkiä jättämättä mutta piiskaava sade jättää jäljet. Muttei sekään vakavaa ole. Kun levität lisää vernissaa on pinnan tietenkin oltava kuiva.

Eikä kannata yrittää tehdä lakatun näköistä sivelemällä paksuja kerroksia. Muutama ohuesti sudittu kerros antaa suojan ja sopii tyyliin.

Nätti vene kuvista päätellen. Kannattaa hoitaa.

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

...vielä yksi juttu

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 29.04.2003 19:31

Olisiko siis järkevää rajata vesiraja myrkkymaalilla jo ennen vernissa käsittelyä. ...koska vernissaa ei kuitenkaan saa rajattua mitenkään tarkkaan ja näin ollen myrkkymaalin tarttuvuus / sen pohjan hionta on vaikeaa. Vai "polttaako" vernissa myrkyn pinnan karheaksi?

Kumpi nyt olisi järkevämpi tehdä ensin valmiiksi, myrkkymaalaus vesirajasta vai kyljen käsittely vernissalla.

Tuli vielä mieleen, että mitä maalia on ollut tapana käyttää vesirajan "valkoisessa" raidassa. Ja onko sillä jokin järkevä merkitys, vai onko vain kosmeettinen seikka.

- S. Tuominen -
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 29.04.2003 21:28

Kannattaa rajata ja maalata vesilinja nyt, ennen vernissaa. Kun sitten myrkkymaalin päälle valuu vernissaa niin pyyhit sitä mukaa pois ja maalaat tarvittaessa lopuksi myrkkyä päälle. Vernissa ei vahingoita myrkkymaalia.

Valkoinen vesilinja on kaunis jos se on hyvin tehty, mikä on limisaumaisessa vaikeaa. Jos se ei ole hyvin tehty niin sen huomaa heti. Se pitäisi maalata jollakin alkydimaalilla joka sitten irtoilee parin vuoden päästä. Maalattu vesilinja vaatii huoltoa ja se tarkoittaa töitä. Jos taas ei ole maalattua vesilinjaa niin vedenpäällinen osa myrkkymaalauksesta tulee kesän kuluessa vähän suttuiseksi. Eli: hyvin maalattu vesilinja on helpompi pitää puhtaana mutta vaatii että sitä sitten myös välillä puhdistetaan, ja vuosittain vähän paikkaillaan. "Valkoinen raita" on siis pelkkää kosmetiikkaa.

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

valkoisesta....

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 30.04.2003 10:26

Jos nyt päätän maalata vesirajan valkoisella, niiin.....
pitääkö myrkkymaali silti nostaa n. 10cm vesirajan päälle ja valkoinen raja maalata esim 3cm lecyisenä myrkyn yläreunaan.

Vai onko vakoinen rajaus tapana tehdä juuri vesirajaan, eikä 10cm ylemmäs kuten pelkkä myrkkymaalaus ??

Tosin siinä tapauksessa vesi huuhtoo pellavaöljyä juuri vesirajan yläpuolelta koko kesän.

- S. Tuominen -
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 30.04.2003 11:10

Tässä tapauksessa jakaisin puhutut 10 cm kahtia ja maalaisin ylimmät 5 cm valkoiseksi (tai miksei vihreäksi, jolloin mahd. virheet pistävät vähemmän silmään). Kolme senttiä on aika kapea ja ehkä vaikeampi maalatakin kuin viisisenttinen. Sopiva järjestys olisi kai se että ensin maalataan valkoinen ja sitten myrkkymaali.

Aivan vesirajaan ei kannata maalata vesilinjaa koska silloin se olisi kuormauksesta ym. riippuen välillä kokonaan veden alla.

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

....jatkuu

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 30.04.2003 11:38

"Aivan vesirajaan ei kannata maalata vesilinjaa koska silloin se olisi kuormauksesta ym. riippuen välillä kokonaan veden alla."

....tosi on! Ja olenkin ollut vähän huolissaan siitä että varusteiden/ muun matkatavaran lisääntyäessä ennuste on, että 10 vuoden kuluttua vene on pohjassa :)

KIITOS NEUVOISTASI!!

...JA EIKU HOMMIIN!

-S.Tuominen-
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 01.05.2003 0:31

Eipä kestä. Onnea matkaan.

Jommi

Avatar
S.Tuominen
Viestit: 309
Liittynyt: 27.04.2003 15:40
Paikkakunta: Uusikaupunki

...mission completed ...almost

Viesti Kirjoittaja S.Tuominen » 07.05.2003 10:45

No niiin! Vene on kokenut aikamoisen keväisen kasvojen kohotuksen sitten viime keskustelujen. Eli nyt tällä hetkellä kyljissä on jo 2 kerrosta vernissaa, ja aioin vielä vetäistä yhden lisää ennen vesillelaskua. Kansi on myös saanut kaksi kerrosta samaista ainetta. Lisäksi lisäsin sisälaitoihin pellavaöljy/valtti/terva -seosta vanhaan malliin. ...ihan perinteen vuoksi.

Vene sai kuitenkin vettä päälleen kannen vernissa kerroksen ollessa vielä suhteellisen tuore. Tästä johtuen kanteen jäikin vaaleita pehmeitä läikkyjä, kun vesi "lätäköt" olivat ehtineet ennen haihtumistaan "mässäytyä" tuoreen vernissan kanssa. Eli kysymys kuuluukin nyt, häviävätkö nuo läikät kuivuessaan, kun loppu vesi haihtuu pinnasta ja vernissa lovettuu. Vai täytyykö kyseiset kohdet raapia puhtaaksi muusista ja käsitellä uudelleen toivoen kuivaa säätä pariksi kolmeksi päiväksi??

Tiedossa on kyllä ettei vernissa ole paras mahdollinen aine kannen käsittelyyn, mutta kun on sillä pärjätty jo vuosia... Jos nyt kuitenkin päätän kesän aikana jostain syystä lakata kannen, millainen on pohjustustyö aiemmin vernissalla käsitellylle pinnalle?? Ajattelin tätä siksi, että vernissalla käsitelty pinta ei kyllä kovin kauaa kestä haalistumatta, kun kulutus kannella on kuitenkin aika kovaa ...ja aurinko porottaa.

-S.Tuominen-
"Kaikki paitsi Puuveneily on turhaa! ;)"

Jommi
Viestit: 245
Liittynyt: 15.04.2003 0:10
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jommi » 08.05.2003 23:41

Nyt en kyllä osaa ennustaa missä määrin laikut jäävät. Kannattaisi ehkä joka tapauksessa jättää ne silleen ja katsoa miten pinta kestää alkukesän käytössä. Ei tule turhaa työtä jos päätät myöhemmin lakata kannen. Käsittääkseni vernissa käy hyvin öljylakan pohjusteeksi joten ennen lakkausta riittää kevyehkö hionta.

Vastaa Viestiin