Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 19.03.2023 23:29

Tervehdys arvoisat puuveneilijät. Täällä esittäytyy yksi uusi "hurahtanut" Oulunsalosta. Pitkään olen katsellut puuveneitä sillä silmällä ja viime kesänä hankin M/S Walas, limilauta fiskarin Vaasasta. Pituutta veneellä on 8,5 m ja leveyttä noin 2,8 m. Moottori Volvo Penta D1-30 ostohetkellä rapiat 700 tuntia ajettu. Veneessä ollut aiemmin vähän pienempi moottori. Veneen on veistänyt Anton Fagernäs vuosina 1979 - 1980. Ajelin poikieni kanssa veneen heinäkuussa viime kesänä Siikajoen Varessäikkään - matkaan meni 25,5, tuntia yhteensä. Varessäikässä minulla on venepaikka ollut muutamia vuosia. Sieltä olen kalastellut Hailuodon vesillä ja minulla on oma vene verkkokalastukseen ollut jo pitkään.

Ajattelin aloitella veneen kunnostuksen pohjasta vesirajan alapuolelta, koska sitä ei ole otettu puulle pitkiin aikoihin ja noston yhteydessä huomasin pinnoitteiden olevan tiensä päässä. Mitään suurempaa yllätystä en ole toistaiseksi löytänyt. Vene oli otettu viime kesänä laskun jälkeen uudestaan ylös ja tiivistetty TÄTillä. Vuotoa oli ollut sen verran paljon, että entinen omistaja oli päätynyt em. ratkaisuun. Huomasin, että muutama painokaari on murtunut, siis useampi peräkkäin suunnilleen rungon keskivaiheilla ja ajattelin uusia ne jatkamalla. Hommasin siihen saarnia, josta painokaaret ovat alun perin tehty.

Kysyisin tiivistyksestä, kokemusta ei siis ole, että miten olette tiivistäneet laudat? Jos käyttää TÄT massaa, tuleeko se maalikerrosten alle nyt kun olen ottanut pohjan puulle. Mitä muita vaihtoehtoja tiivistämiseen olisi? Lautojen välissä on jotain harmaata massaa, joka venyy ja on työlästä saada pois. Toinen kysymys, vene on kyllästetty Owatrolilla (D1) alun perin ja vesirajan yläpuoli on käsitelty D2:lla. Laudat ovat ihan hyvässä kunnossa. Kannattaako kyllästys tehdä Owalla uudelleen vai voisiko sen vaihtaa pellavaöljyyn, jossa homeenesto mukana? Kiitoksia vastauksista ja kommenteista etukäteen. [/img][/img]
IMG_20230319_161814.jpg
IMG_20230319_161700.jpg
IMG_20230318_161027.jpg
download/file.php?mode=view&id=6454&sid ... acc91e9478
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 19.03.2023 23:36

Tässä vielä kuva veneestä Vaasassa
MS Walas.png
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

MÖsteri
Viestit: 1230
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 20.03.2023 10:51

Terve,

Hieno vene ja hyvää hommaa!

Pohjan tiivistämisestä en ole niin varma, ja tähän ehkä tulee monta erilaista näkemystä. Omaan paattiini läästin joskus sika-tyyppistä massaa saumojen päälle, ja sen päälle tuli pohjamaali. Mutta ei siitä oikeastaan ollut mitään kovin pysyvää hyötyä, aikanaan nypin samat massat pois.

Jos vene ei tiivisty vedessä, niin sitten on syytä alkaa miettiä vuotopaikkoihin jotain. Ehkä lähtisin ensin kokeilemaan pehmeillä, esim ettan tai pehmo-pohjakitti, siis näitä mitkä on aika luomuaineita, ja pysyvät pehmeinä. Perusperiaate on, että pehmeän aineen pitäisi puristua raosta pois, kun vene vedessä kumminkin turpoaa. Ainetta jää niinhin kohtiin, missä sitä tosiaan tarvitaan - ainakin teoriassa.

Isommassa kuvassa voi olla, että kaarien paikkaaminen on kestävämpi ratkaisu tiivistelyyn, jos vuoto tulee siltä alueelta.

Kyllästystä voi mielestäni hyvin jatkaa pellavaöljykyllästeellä. Ei siitä ainakaan haittaa luulisi olevan. Kuvissa puu näyttää juuri siltä, että siihen olisi oikein mukavaa alkaa levittämään pöötä. Mutta tähänkin voi olla useampia näkemyksiä, ja ehkäpä Owatrol-kauppiaalla olisi jopa jyrkempi näkemys.. ;-) Oman paatin airot käsittelin alunperin owatrolilla, mutta myöhemmin uudestaan pellavaöljyllä. Airoissa owa ei jostain syystä toiminut ollenkaan, vaan puu alkoi mustua paikoitellen.

Timo Mielonen
Viestit: 94
Liittynyt: 06.07.2006 12:49
Paikkakunta: Tampere

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja Timo Mielonen » 20.03.2023 11:24

Hei,

Tervetuloa joukkoon minunkin puolestani!

Olen MÖsterin kanssa samaa mieltä laidoituksen tiivistämisestä. Jos jotakin tiivistysmassaa on välttämätöntä käyttää, niin sitten sellaista, josta ylimääräiset pursuavat ulos laudoituksen tiivistyessä.

Kerrot aloitusviestissäsi, että useampia perättäisiä painokaaria on poikki veneen keskivaiheilla. Todennäköisesti tämä on yksi, ehkä jopa merkittävin, syy vuodoille. Tuo esittämäsi korjausmenetelmä on myös ihan toimiva. Viistoliitoksista kannattaa tehdä riittävän loivat, 1/8 tai jopa 1/10, eikä 1/12 ole myöskään liioittelua. Itse katsoisin ensiksi, millainen vaikutus kaarien korjaamisella on vuotoon. Mahdollista on, että se yksin jo auttaa.

Terveisin

Timo

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja matti » 20.03.2023 17:30

Kyllästä pellavaöljyllä, se imeytyy puuhun paljon paremmin kuin owa, jota, luulen, että siinä pohjassa on vain pintapuussa, pohjahan näyttää rutikuivalta.
Kunnollinen kyllästys auttaa tiiveyteen, lisäksi jos niittejä näyttää olevan löysänä, niin kiristä ne.
Ennen vesillelaskua kannattaa turvotella.

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 20.03.2023 22:36

Tervehdys MÖsteri, Timo ja Matti ja kiitos paljon kommenteista. Jotenkin omassa mielessäkin tuo pellavaöljy tuntuisi nyt paremmalta vaihtoehdolta ja puulle otettuna pohja on kyllä kuivan näköinen ja se melkein "huutaa" kyllästettä... Vene on omalla pihalla, joten kyllästettä pääsee sivelemään helpommin, kun uskon, että sitä menee jonkin verran tuon näköiseen puuhun.

Joo painokaaria oli 4 kpl peräkkäin poikki/murtunut ja itsekin ajattelin, että siinä on ainakin yksi todennäköinen vuodon syy, vaikka onkin limilauta - tuskinpa ne kaaret turhaan on siellä limilaudoissakaan. Pohja tulee tutuksi kevään myötä, pitänee miettiä tuota tiivistystä, tarkkailla, onko tosiaan tarpeen pö:n ja korjauksen jälkeen tiivistellä. Niittejä vois varovasti kiristellä ehkä. Olen salaa tarkkaillut, että missä rva säilyttää räsymattoja, niitähän voisi kastella sinne ennen vesille laskua... ;-)

Varmasti matkan varrella kysymyksiä tulee niin tekniikasta kuin muustakin puuveneilyyn liittyen. Veneessä on akselitiivisteenä talinauhapoksi ja sen huollosta varmaan tulee kysyttävää sekä muutenkin tuosta potkuriakselista. Viime kesänä tiiviste ei kyllä juurikaan vuotanut, jos ei muutamaa tippaa lasketa vuotamiseksi. Joku sanoi, että muutamia tippoja pitää tullakin ja että sitä ei saa kiristää liian tiukalle myöskään. Lisäsin vesivaseliinia aina silloin tällöin.
IMG_20220814_125114.jpg
IMG_20220814_144817.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 09.04.2023 17:16

Hienoa kun kelit lämpenivät ja pääsi veneen kimppuun. kysyisin kuvasta, miten tuo painokaari yleensä kiinnitetään kölipuuhun? Tuossa katkennut kaari oli kiinni parilla naulalla kölissä, jotka ruostunut ja nousi aika helposti pois paikoiltaan. Muuten kaaret ovat niitattu kuparinauloilla. Tuossa oikeassa yläkulmassa näkyvä veistokaari irvistää myös ja pitää korjata.
IMG_20230409_145544.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
Qubik
Viestit: 1058
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja Qubik » 09.04.2023 18:01

Usein juuri näin kevyesti onkin. Naulalla tai ei ollenkaan.
Kuvia Avofiskarista löytää sieltä: https://photos.app.goo.gl/Df9nWE1daSTQo7xc9 Älä sit jaa eteenpäin ilman lupaa, eiks niin!

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 09.04.2023 19:23

Okei, kiitos vastauksestasi. Voisiko sen naulata kuparilla vai mitä suosittelet?

Avatar
Qubik
Viestit: 1058
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja Qubik » 09.04.2023 20:23

Mina laittaisin joo samalla, millä muu laudoitus on. Mutta ne ruosteiset reijät mä poraisin tyhjäksi tulppaisin ehjällä puulla ja sittrn uusi naula
Kuvia Avofiskarista löytää sieltä: https://photos.app.goo.gl/Df9nWE1daSTQo7xc9 Älä sit jaa eteenpäin ilman lupaa, eiks niin!

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 09.04.2023 20:36

Okei, kuulostaa hyvälle, minä teen noin...

seppo
Viestit: 225
Liittynyt: 14.06.2012 22:06
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja seppo » 10.04.2023 21:14

Jos haluat tiivistää TÄT:illä tai Proof10:llä niin ensin maalit ja noiden päälle ainoastaan mahdollinen eliönestomaali, vaikka siellähän ei näkkiä taida ollakaan.

Toisaalta jos saat kaaret kuntoon ja kyllästettyä veneen hyvin, niin kokeilisin ilman massoja, niissä on aika homma raaputella pois ja laittaa uusia joka vuosi, ja hyöty lähinnä ensimmäiset vuorokaudet. Varaat vain tarpeeksi pumppuvoimaa vesillelaskuun ja riittävä turvotus maissa ennen laskua. Olen itse turvottanut viimeiset kerrat niin että pressut veneen ulkopuolella ”helmoina” ja kastellut alla olevaa maata päivän välein. Pilssissä sisällä vähemmän vettä.

Ja kiitos raporteista, hienoa kun palstalla aktiivisuutta!

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 11.04.2023 11:49

Kiitos Seppo, eli tulisko tuo TÄT primerin päälle? Ajatteli laittaa lyijymönjän, primerin ja kuitenkin myös eliönestomaalin. Mites liitukitti kyllästyksen jälkeen, olisiko se hyvä? Tuo rungon kaarien korjaaminen ja kyllästys on kyllä varmasti ykkösjuttuja.

M/S Walas Oulu
Viestit: 71
Liittynyt: 12.12.2022 21:41

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja M/S Walas Oulu » 11.04.2023 21:04

Seuraava kysymys, näitä riittää varmaan tässä alkutaipaleella. ;-)

Veneen kajuutassa on muutama tämännäköinen vaneri ulkopuolella, miten ehostaisitte tällaisen nätiksi? Tuossa vanerin viilussa ei taida olla paljon hiontavaraa...
IMG_20230411_204135.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Avatar
vehkasalo
Viestit: 373
Liittynyt: 10.08.2013 23:26

Re: Uusi puuveneilijä esittäytyy ja kysyy

Viesti Kirjoittaja vehkasalo » 11.04.2023 22:19

Loputkin vanhat lakat pois, tumma petsi ja lakkaus?
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hiio hoi

Vastaa Viestiin