Vene projekti

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Hölli
Viestit: 6
Liittynyt: 07.04.2020 9:23

Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Hölli » 07.04.2020 16:03

Moro
Meikäläisen tämän kevään projektina olisi noin 70 vuotias mäntyinen pieni moottorivene. Kuva läytyy liitteestä. Voimanlähteenä siinä on Wikström C jostakin sadan vuoden takaa. Sain viime kesänä moottorin pelittämään aika hyvin ja tänä kesänä olisi sitten itse veneen vuoro.
Vene olisi tarkoitus huoltaa, tiiviistää, kyllästää ja maalata tänä keväänä uudelleen, kuten kuvasta näkyy, tarvetta on. En kuitenkaan ole mestari veneen huollossa, joten tarvitsisin apua oikeiden aineiden ja tuotteden kanssa.

Ensin ajattelin rapsutella vanhat maalit ja muut ylimääräiset kaikista pinnoista pois. Sitten vuorossa olisi ilmeisesti rakojen tiivistys.
Viime kesän koeajoilla löytyi muutama kohta lautojen raoissa, joista tuli vesi läpi muita kohtia enemmän. Niitä varten ostin Ettan nimistä pellavaöljypohjaista paikkauskittiä.
Moottori täristää aikalailla ajaessa, jolloin selvästi huomaa kuinka kaikkien vedenpinnan alla olevien lautojen raoista tihkuu vettä sisäpuolelle. Korjaantuuko tämä maalilla ja paikoin ettanilla vai pitäisikö lautojen niittejä tms. nauloja kiristellä jotenkin.

Kyllästys ja homeenesto:
Lueskelin keskusteluja täältä läpi ja suosituin kyllästystapa tuntui olevan pellavaöljy + muita myrkkyjä sopivissa suhteissa. Aineksista kuitenkin kerääntyy, melko iso kuluerä. Puhetta oli myös muista vaihtoehdoista, joita oli mm.
- Boracol, http://www.kirjovarit.fi/boracols.php
- Impreg, https://venemaalit.fi/tuote/veneen-kyll ... od-impreg/
- Virtasen Homeentappaja, https://www.varisilma.fi/tuote/homeentappaja-1l-hom/
- woodex kylläste
- Owatrol D1, https://www.watski.fi/Owatrol-Marine-D1-11dZt

Mistähän näistä tai muista vaihtoehdoista saisi koottua sellaisen yhdistelmän, joka ajaa asiansa ja jonka saisi vielä maalattua jotenkin? Vanhan maalin laadusta ei ole mitään havaintoa sen maalaaja kuoli jo noin 50 vuotta sitten, joten vanhaa se ainakin on.

- Hempel tuotemerkilla myytiin koko sarjaa kyllästeestä pohjamaalin kautta pintamaaleihin vedenpinnan ala- ja yläpuolisille osille erikseen. Se vain tuntuu aikamoiselta sijoitukselta rahallisesti ja ajallisesti tämän kaltaiseen veneeseen.

Maalaus:
Mitähän maalia tuohon kannattaisi sutia? Hempel myy ainakin jotakin antifouling maaleja. Mitähän tuo tarkoittaa jo onko se järkevää?
Väriksi olisi tarkoitus saada tuollainen tummanpunainen, samanlainen kuin vene on aiemminkin ollu. En kuitenkaan kovin äkkiä löytänyt kuin kirkkaan punaisia venemaaleja.

Sitten on vielä nuo yöljyiset moottoripukit. Ne ovat täysin käsittelemättömät, mutta öljyiset. Kuinka ne kannattaisi käsitellä vai kannattaako ollenkaan.

Tässä taisi olla kaikki tällä kertaa. Löytyisköhän täältä mestareita, jotka jeesaisivat aloittelevan puuveneilijän hommassa alkuun.

20200407_091938.jpg

Lindqvist
Viestit: 50
Liittynyt: 26.03.2017 13:58
Paikkakunta: Kristinankaupunki

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Lindqvist » 07.04.2020 21:52

Minä en ymmärrä maalista mitään!
Mutta moottoripeti näyttää kyllä hyvältä ja moottori kyllästää kyllä sen jatkossa kin moottoriöljyllä
mutta sen tietysti voi vähän pestä jos se on musta.
Mutta penkit olisi kyllä hyvä kans ja sudbandit koska ne tukee ettei se elä ni paljon ja farvelit olisi hyvä.
Kaaret näyttä hyvältä ja täyttää vedellä sisältä joku päivä ennen vesillelaskua. Hyvä vene vielä.
Mutta en oikein näe mutta petipultit ei sa olla samat kun moottorikiinityspultit koska ne elää liikaa että voutaa tärinästä.
Olisi kans hyvä saada poikittaistuki moottorin alle molempiin lankkuihin jos on mahdollista koska se
tärinä on pienempi jos se olisi mahdollisen kiinteä peti.
Viimeksi muokannut Lindqvist, 07.04.2020 22:32. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

danlig
Viestit: 118
Liittynyt: 08.05.2014 12:17

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja danlig » 07.04.2020 22:11

Kyllästykseen oon käyttäny pellavaöljyä jota tilannu sini-pellavasta ja siihen sotkenu sinkkinaftenaattia, on paljon halvempi entä nämä valmiit kaupalliset tuotteet. Maalauksesta en osaa sanoa vaikka sitä yritinkin taannoin selvitellä, että siis mitä sinne oikeasti kuuluu sotkea. Maalasin oman veneen betonille tarkotetulla maalilla kun sellaista sattui valmiiksi olemaan, hyvin sekin toimi. Nuo antifoulingit on käsittääkseni järviveteen ja etelän merille? Täällä pohjosessa ei ainakaan semmosia tarvi.

Tärinään ei kai auta muu kuin oikein mitoitetut moottorin tukikumet jos nekään, wikestä kun on kyse.

Snipa
Viestit: 33
Liittynyt: 06.10.2005 17:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Snipa » 08.04.2020 15:58

Moro!
Nyt kun kone on irti niin kannattaa putsata kaikki irtoava pohjasta ja kyllästää niin paljon kun sielu sietää. Itse maalaisin pohjan (ainakin koneen alta) lyijymönjällä. Siitä tulee sellainen aika kova pinta joka on helppo pitää puhtaana. Jos mahdollista niin yrittäisin virittää jonkinlaisen ulosvedettävän suojan (tarjottimen) vaikka pellistä moottorin alle, niin ei moottorista tihkuva öljy jne pääse lillumaan sinne veneen pohjalle moottorin alle. Se on meinaan aika työlästä puhdistaa kun moottori on paikoillaan. Muutenhan ei tarvitse sisäpuolelta maalata ellei halua, kyllästäminen on sitten helppoa vaikka joka kevät. Ulkopuolellekin käy ihan vaan tervaöljy, ellei ulkonäkösyistä halua maalata. Hieno vene :)

Avatar
Qubik
Viestit: 850
Liittynyt: 03.04.2014 23:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Qubik » 08.04.2020 16:56

mä oon vissi vähä erilainen moottorimies, koska minusta jos moottori vuotaa, se on rikki. Moottoriöljy myös syö ligniin puusta ja puusta tulee sellaista hilsetta. Kuten myös polttoaine. Samoin mä hiukan karsastaan sitä, että öljyt valuu pilssiin ja sitä pumpattaan sieltä iloisesti mereen.
http://puup22paatti.blogspot.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;

Snipa
Viestit: 33
Liittynyt: 06.10.2005 17:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Snipa » 08.04.2020 17:54

Joo samaa mieltä, eihän moottori saa vuotaa. Mulla vaan oli tuollainen Wickströmmi ja syksyllä aina jotain rasvamuhjua moottorin alla pilssissä, vaikka en ikinä onnistunut paikallistamaan, mistä se tuli. Silloin tuli mieleen, että olispa kätevä joku pelti siinä koneen alla, jonka vois välillä puhdistaa :)

Hölli
Viestit: 6
Liittynyt: 07.04.2020 9:23

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Hölli » 08.04.2020 19:24

Moottori otetaan aina talveksi irti veneestä, jolloin pohjan saa ainakin kerran vuodessa putsattua kunnolla. Minkäänlaista pilssipumppua venhossa ei ikinä ole ollut vaan se on saanut "upota" matalaan rantaan aina kun sillä ei ole hetkeen ajettu. Maalaus ehkä kestäisi tällaista elämää hieman paremmin kuin tervaus tai muu öljyäminen vai olenko aivan hakoteillä?

Eikös tuon koko paatin voisi maalata lyijymönjällä? Eikä siis vain moottorin alustaa. Onko siinä jotain käytännön esteitä ettei näin voisi toimia? Vene olisi ajatuksena saada suunnilleen saman väriseksi kuin se on aiemminkin ollut. Ymmärsin, että lyijymönjä olisi juurikin tuollaista oranssin punaista väriltään. Ja lyijymönjä kelpaa siis pinta maaliksi eli sen päälle ei tarvitse sutia enää mitään?
Toisaalta ei tervaaminenkaan ole pois suljettu vaihtoehto, mikäli se on jollakin tapaa järkevää. Tervauksen alta pitäisi varmaankin hioa kaikki vanha maali pois. Uuden maalin alta se ei ilmeisesti ole välttämätöntä?

Ja vene on siis järvi vedessä eli mitään myrkkymaaleja ei siis kait tarvita.

Snipa
Viestit: 33
Liittynyt: 06.10.2005 17:22
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Snipa » 08.04.2020 20:15

Terva ei oikein tykkää pidempiaikaisesta kosketuksesta veden kanssa, se alkaa muuttua limaksi. En suosittele ainakaan vesirajan alapuolelle. Lyijymönjän päälle ei tarvii mitään laittaa. Tosin väri on uutena kyllä aika järkky :)

Utelia
Viestit: 31
Liittynyt: 03.03.2019 21:42

Re: Vene projekti

Viesti Kirjoittaja Utelia » 12.04.2020 12:29

Onnea, hieno vene!
Lyijymönjä on ensisijaisesti tarkoitettu hidastamaan puun lahoamista niistä kohdista, mitkä on jatkuvasti märkänä, eli vesilinjan alapuoli ja pilssi. Muualle sitä ei missään tapauksessa kannata sutia. Mönjä on nimittäin ihan oikeasti todella myrkyllistä ja ympäristölle haitallista ainetta, joten "turhaan" ei kannata sillä läträillä. Muutoin yrittäisin ulkonäkömielessä ja veneenhoidollisestikin vaalia hyväksi todettuja perinteitä, jolloin tervaus lienee tuolle venetyypille loogisin vaihtoehto kunnollisen pellavaöljykyllästyksen jälkeen (pellavaöljy +5% sinkkinaftenaatti). Tervaaminen lienee myös pitkässä juoksussa vähätöisin ja taloudellisin vaihtoehto, kun ei muutaman vuoden välein tarvitse skrabailla vanhoja maaleja pois (skrabaaminen sieltä kaarien välistä on mienaan pikkasen työlästä hommaa...). Riittää kun sutii seitinohuen kerroksen uutta tervaa joka kevät. Homma hoituu alle tunnissa ja on mukavaa ja helppoa. Näin ainakin itse tekisin :)
Mutta ensin joudut tietysti joka tapauksessa kaikki nuo vanhat maalit skrabaamaan veke, valitset sitten minkä tahansa jatkokäsittelyn. Tsemppiä!

Vastaa Viestiin