Sivu 1/1

Opastusta kaivataan

Lähetetty: 04.03.2020 15:33
Kirjoittaja Team.Aurora
Arvon puuvenelijät,

Olisin toivonut neuvoja kunnostukseen. Mikä olisi paras tapa lähteä korjailemaan kuvan mukaista "tapausta".

Kiitos!

Re: Opastusta kaivataan

Lähetetty: 04.03.2020 21:48
Kirjoittaja Northling
Moro

Koittele ensin puukonkärjellä onko puu kovaa. Onko sisäpuolella vastaavissa kohtaa vuotojälkiä tai sinistymää. Ota huomioon että listojen alla vesi voi juosta useammankin metrin alamäkeen ja tulee sitten sopivasta reiästä ulos.

Sitten jos kaikki on kovaa ja kunnossa leikkaa massaa pikkasen pois kulmasta ja hio mahonkia kunnes saat sinistymän pois. Kyllästä paljas mahonki pellavaöljy+lahosuojalla tai impregillä tms. Sitten vaan päälle min 8 krst lakkaa. Sitten vielä uudet massat saumaan. Jos hiot vain osa lakasta (ettet siis koko pintaa) jää uudelleen hiottu kohta varmasti eri väriseksi kuin vanhan lakan alla ollut kohta. Se väriero kyllä tasoittuu vuodessa parissa. Jos haluaa tasaisen pinnan on koko ruffi otettava puulle ja hiottava puhtaaksi, kyllästettävä ja lakattava. Jotain kuitenkin kannattaa tehdä nyt ettei vesi enempää imeydy puuhun ja tee tuhojaan.

Voihan tuon kulman massauksen päälle laittaa jonkun nätin listankin suojaamaan tulevaisuudessa vastaavia tuhoja. Mutta muista laittaa väliin joustava massa.

Jos kohta on pehmeä eli laho se onkin sitten eri tarina...

Nortti

Re: Opastusta kaivataan

Lähetetty: 05.03.2020 9:55
Kirjoittaja Team.Aurora
Kiitos paljon perusteellisistä neuvoista, arvostan suuresti!