Halkeaman paikkaus rimoituksella

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Vastaa Viestiin
eetee
Viestit: 5
Liittynyt: 23.06.2008 12:29

Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja eetee » 05.05.2019 20:34

Työn alla Göteborgin Eka purjeveneen (jollan) kunnostus.

Pienempien halkeamien lisäksi pohjassa on yksi n. 5-10 mm leveä, melko pitkä halkeama joka ei tahdo enää tiivistettynäkään mennä kiinni.
Suunnitelmissa paikata se rimalla. Lueskelin täältä vanhoja artikkeleita aiheesta. Tarkoitus on samalla kyllästää vene.
Jäi hieman epäselväksi, että kumpi pitäisi tehdä ensin ?
Vene on ollut syksystä saakka kylmässä hallissa, alkaa olla melko kuiva ( ei nyt ehkä kuitenkaan rutikuiva)

Jos paikkaan kuivana, vaarana lienee lisähalkeamat tms. puun turvotessa.
Jos taas kyllästän ensin, ottaako liima kiinni puuhun ?

Josta oikeastaan seuraa jatkokysymys, mikä olis suositeltava liima. Keskusteluissa ollut esillä mm. epoksi tai sitten joku liimamassa, Sika ?
Jos Sika, mikä numero 291, 292 ?

Niin, ja kyllästykseen vielä mietinnässä pellavaöljy + Aspergol (tai sen nykyisin korvaavat tuotteet) tai sitten Owa / Impreg. Viimeksimainitut ovat käsittääkseni samantapaiset.

Timo Mielonen
Viestit: 94
Liittynyt: 06.07.2006 12:49
Paikkakunta: Tampere

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja Timo Mielonen » 05.05.2019 21:27

Hei,

Mikäli olisi kyse omasta veneestani tekisin rimoituksen näin:
1. halkeaman avaus kartiomaisella (n. 5 astetta) jyrsinterällä noin 2/3 - 3/4 syvyyteen laudan paksuudesta;
2. paikausriman höyläys ja sovitus - rima mieluusti samasta puutavarasta kuin Ekan laidoitus, samoin yhtä kuivasta, jotta halkeamisen vaaraa voidaan pienentää;
3. riman liimaus epoksilla uraan;
4. liimauksen kuivuttua ylimääräinen osa rimasta höylällä pois sekä
5. kyllästys.

Epoksi - Sika -aiheesta on todella keskusteltu runsaasti. Oma perusteluni tässä yhteydessä epoksille on se, että sitä käyttäessä voi olla varma, ettei kyllästys aiheuta liimauksen irtoamista. Epoksi kestaa kaikkia kyllästeitä, Sika puolestaan ei.

Terveisin

Timo

eetee
Viestit: 5
Liittynyt: 23.06.2008 12:29

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja eetee » 05.05.2019 22:03

Hei Timo !
Kiitos nopeasta vastauksesta !
Tuota 1. kohtaa olen miettinyt siinä mielessä, että jos ura tehdään 1/3 tai 3/4 laudan vahvuudesta (ulkopuolelta oletan), niin halkeamaa on edelleen olemassa sisäpuolella ( ei tietenkään läpi asti mutta kuitenkin). Pitääkö sille tehdä jotain. Pekka Taskisen kirjassa tämä oli ratkaistu tekemällä toinen hieman kapeampi "paikka" sisäpuolelle. Se vaatisi kuitenkin kaarien katkaisun. Siinä veneessä niitä taisi olla poikki muutenkin. Tässä ei oikein tule kysymykseen, koska kaaret on paksua tammea, enkä kyllä miellelläni ala niitä korjaamaan. Täällä palstalla joskus Pekka Huhta esitti vaihtoehdon, että paikka olisi huullettu. Tietysi vaativampi tehdä, mutta hänenkään mielestään paikka ei saa mennä ns. läpi.

t. Esko

Timo Mielonen
Viestit: 94
Liittynyt: 06.07.2006 12:49
Paikkakunta: Tampere

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja Timo Mielonen » 05.05.2019 22:51

Hei,

Thomas Larsson käsittelee kirjassaan Träbåtsrenovering kohtuullisen laajasta erilaisia laidoituksen paikkauksia. Rimoituksessa hänen neuvonsa on, että rimoitettava kohta avataan ulkopuolelta 3/4 laudan syvyyteen, ei siis läpi saakka. Kaaria ei pidä mennä missään tapauksessa katkomaan. Liitteenä Larssonin kirjasta kuva 13.1, josta toivottavasti selviää, millainen ura lautaan pitää tehdä (Nåtlimmat nåt). Tuossa kuvassa ura on tehty laidoituksen saumaan, mutta sama periaate toimii myös laudan keskellä.

Terveisin

Timo
rimoitus.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

eetee
Viestit: 5
Liittynyt: 23.06.2008 12:29

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja eetee » 06.05.2019 9:42

Hei !

Tuo kuva on kyllä selkeä, mutta ei vastaa tilannetta keskeltä haljenneen laudan osalta. Kirjan kuvassa sauma on sisäreunasta kiinni, mutta halkeama laudassa on läpi asti. Yritin piirtää tilanneta oheiseen kuvaan ( kohta 1.). En heti keksi mitä saavutetaan sillä, että paikkausta ei tehdä läpi ?.
Tai, että mitä sisäpuolelle vielä pitäisi tehdä.

2. vaihtoehdossa paikka on huullettu, myös päistään. Tässä olis ainakin enemmän liimapintaa. Hieman hankalampi tehdä. Ja ehkä tämäkin pitäisi tehdä hieman ulospäin suuntautuvaksi.

3. kuva esittää (tulkintaani) mainitsemani kirjan korjauksesta. Ja tosiaankin siinä vaihdettiin kaikki painokaaret muutenkin, joten ei niitä tämän paikkauksen takia katkottu.

t. Esko
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Timo Mielonen
Viestit: 94
Liittynyt: 06.07.2006 12:49
Paikkakunta: Tampere

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja Timo Mielonen » 06.05.2019 16:48

Hei,

Totta, että tuo edelliseen viestiini liittyvä kuva liittyy tasasaumaisen veneen rimoitukseen, mutta se on vastaavanlainen operaatio kuin keskellä lautaa olevan halkeaman paikkaaminen. En ole varma, miksi suosituksena on avata ura 3/4 verran laudan paksuudesta, mutta olettaisin, että sillä koetetaan pienentää kaareen kohdistuvaa rasitusta. Larssonin kirjassa selvästi varoitetaan rimoituksen kaarille aiheuttamasta rasituksesta, joka pahimmassa tapauksessa voi jopa katkoa kaaria. Tällöin tietenkin kyse on laidoituksen kaikkien saumojen rimoituksesta.

Samasta syystä vierastan huullosten tekemistä paikkarimaan sekä korjattavaan lautaan, koska tällöin puun eläminen kohdistuu kahden pinnan sijaan kuuteen pintaan. Selvää myös on, että paikkausriman tarkka sovittaminen vaikeutuu, mikäli siinä ja paikattavasa laudassa on huullos.

Terveisin

Timo

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja matti » 06.05.2019 17:51

Mutaman paikkausriman laittaneena olen huomannut, että koska lauta on kaareva ja siksi myös riman tulee olla kaareva, niin jos ura on jyrsitty läpi laudan, niin se rima menee läpi laudan sisäpuolelle kaaria vasten= se laudan jyrsimätön neljännes tukee rimaa asennuksessa jolloin rima kaartuu laudan mukaiseksi!

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja Northling » 06.05.2019 18:36

Moro

En nyt kevätkiireiltäni ehdi yo ketjua lukea mutta kuivaa ei saa rimottaa lisähalkeamisen takia ja kaarien katkeilun riskistä. https://youtu.be/jIboG5tFnQc

N
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

eetee
Viestit: 5
Liittynyt: 23.06.2008 12:29

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja eetee » 06.05.2019 21:45

Hei !
Tuo Matin kommentti on hyvä pointti tähän keskusteluun. En tullut ajatelleeksi, mutta nyt mietin, että ajaisko riman kiilamaisuus saman asian ?

t. Esko

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Halkeaman paikkaus rimoituksella

Viesti Kirjoittaja matti » 07.05.2019 8:03

Se kiilamaisuus lisää sitä epätoivottua laudoituksen kiristymistä lisäten laudan lisähalkeamisvaaraa halkeaman päistä.
Kaarten katkeamisvaaraa käsittääkseni tässä tapauksessa ei ole koska on kyse vain yhdestä halkeaman paikkauksesta, em tulee esiin jos koko tasasaumaisen laudoitus rimoitetaan alhaalta ylös partaaseen saakka liian kuivana.

Vastaa Viestiin