Vanha kippo kesäksi kuntoon

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
puritaani
Viestit: 2
Liittynyt: 12.12.2018 16:48

Vanha kippo kesäksi kuntoon

Viesti Kirjoittaja puritaani » 12.12.2018 17:04

Terve kaikille!

Tuli tuossa hommattua ysimetrinen vanha 1960-luvun puupaatti Yanmarin pikkudieselillä. Veneessä on tekemistä tekniikan ja sähköjen puolella, mutta ne ovat aika tuttuja hommia ja luonnistuvat melkein itsestään.

Kuva
Kuva

Tahtoisin konsultoida foorumilaisia siitä kuinka tuo veneen pohja kannattaisi pistää kuntoon. Vettä se pitää aika hyvin, joten mitään ihan surkea katiska tämä ei ole. Puissa ei ole missään sisällä taikka ulkona ns. pehmeitä paikkoja ja kaikki on niiltä osin hyvällä mallilla. Haluaisin tosin tästä hupipaatin pidemmäksikin aikaa ja siksi tahtoisin tehdä varsinkin pohjalle kaikki mitä näille vanhoille nyt kuuluu. Kuiduttamaan en mieluusti vielä lähtisi, koska vene on kuitenkin ihan hyvässä kunnossa ja pitää vettä aika hyvin, joten sitten jäänee vaihtoehdoiksi huoltaa tuo olemassaoleva pohja ja sen saumat? Mutta kysymys kuuluukin kuinka tämä kannattaa tehdä tällaisessa veneessä niin, että se vielä näyttää ihan kivalta.

Kannet ja muut ovat hilseilleet, mutta niiden siistiminen ja käsittely on tutuhkoa hommaa. Kaikki vesirajan alapuolelle menevä onkin sitten aivan uutta.

Vene on ollut vesillä joka kesä ja nostettiin pari kuukautta sitten. Tavoitteenani olisi saada se lillumaan huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa.

Kysyjä
Viestit: 40
Liittynyt: 09.12.2015 3:48

Re: Vanha kippo kesäksi kuntoon

Viesti Kirjoittaja Kysyjä » 15.12.2018 19:23

Niinkuin mainitsit niin kuiduttamaan ei pidä ikinä lähteä, puuvennettä korjataan puulla.

Jos pohjamaali pysyy kiinni niin ei muuta kuin painepesu ja uutta antifouling maalia pintaan.

Jos irtoilee vähän sieltä täältä niin nämä kohdat Hempel underwater primerillä ja sitten antifouling päälle, Blakes on hyvä.

Jos primerit ja antifouling irtoilee paljon niin sitten kovametalli raapalla kaapii kaiken irti. Hiomaan ei tarvitse tai pidä lähteä, sillä raapalla saa helposti irtoamaisillaan olevat maalit irti. Ja jos pohjaan jää jotain tiukkaan kiinni niin sehän on vain hyvä pohjusta uudelle primerille.
Kun maalit ovat suurimmin osin irti niin silloin pohja kyllästetään kylmäpuristetulla pellavaöljyllä johon lisätään homesuojaksi Sinkkinaftenaattia 5%. Sitä imeytetään niin paljon kun puu imee. Kun tuntuu olevan hyvin kyllästetty, niin silloin pohja käsitellään esim Hempel impreg tai Rylard v.61 Defender öljyllä joka kuivuu vuorokaudessa. Tämän päälle voi sitten maalata.

Veneen runko täytyy jättää maalaamatta tai lakkaamatta sisäpuolelta jotta puuhun jäävä kosteus pääsee haihtumaan. Veneen runkoa on myös hyvä kyllästää keväällä vuosittain pellavaöljy seoksella sisäpuolelta.

Erinomainen lakka runkoon ym. on Epifanes

puritaani
Viestit: 2
Liittynyt: 12.12.2018 16:48

Re: Vanha kippo kesäksi kuntoon

Viesti Kirjoittaja puritaani » 25.12.2018 19:35

Kiitoksia vastauksesta!

Miten noiden saumojen kanssa sitten? Kanttiiko se vanha tiivistemateriaali raapia veks ja tunkea jotain uutta tauhkaa tilalle?

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Vanha kippo kesäksi kuntoon

Viesti Kirjoittaja Northling » 25.12.2018 19:56

Moro

Sanoit että se ei vuoda, joten miksi mennä pitelemään.
Jos se ei ole rikki älä korjaa sitä.
Lopputulema toden näköisesti on huonompi kuin alkuperäinen.
Limilautaisen saumatiivisteen vaihto hyvin on mahdottomasta seuraava...

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Avatar
ms.venla
Viestit: 1017
Liittynyt: 29.10.2009 22:43

Re: Vanha kippo kesäksi kuntoon

Viesti Kirjoittaja ms.venla » 30.12.2018 14:53

Tuo mahdottomasta seuraava pitää paikkansa. Mulla oli tossa 62 rakennetussa punaista liitukittiä joka oli kovettunut jauhoksi ja putoili limien välistä pois. Olen sitä tiivistänyt sikalla ja kaikella mahdollisella, mutta hyvää siitä ei tahdo tulla

Vastaa Viestiin