Tiikkikannen tapit

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Avatar
Jarmo Niinimäki
Viestit: 667
Liittynyt: 28.09.2005 12:55
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Tiikkikannen tapit

Viesti Kirjoittaja Jarmo Niinimäki » 18.09.2018 17:03

Tämä on näitä ikuisuusaiheita, mutta kun on pakko avautua niin sitten on. Nostelin Vindömme maihin ja muiden askareiden lomassa aloin suunnitella irronneiden ja huonojen tiikkikannen tappien uusimista. Ruffin katto ja sivukannet näyttävät tehdyn eri aikaan tai ainakin eri tavalla ja molemmat aiheuttavat ainakin lievää ihmetystä ja pientä harmistumista. Ruffissa ruuvit ovat normaaleja uppokantaisia ja pääosin riittävän syvällä eli 4-5 milliä pinnasta. Mutta sitten kannan päälle on tökkäisty luultavasti epoksia ja pintaan millin tai parin tiikki-lätkä. Lisäksi hieman vaikuttaa, että reikä on senkattu eikä suorareunainen, joten putsaaminen uutta tappia varten on ikävää puuhaa.

Sivukansissa taasen tappien laittoa hankaloittaa se, että ruuvit eivät ole uppokantaisia vaan kupukantaisia. Tuo vie reiän syvyydestä kriittiset millit ja jälleen on vaikea saada uusia tappeja pysymään paikallaan.

Ainakin ruffissa ruuvinreikiin oli laitettu ennen ruuvien kiertämistä Sikaa tai vastaavaa. Onko se normaali tapa? Eli jos sivukansissa korvaisin nuo kupukantaiset ruuvit uusittavien tappien kohdalla uppokantaisilla, pitäisikö toimia vastaavalla tavalla?

Kuva
Viimeksi muokannut Jarmo Niinimäki, 18.09.2018 17:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Jarmo Niinimäki
Viestit: 667
Liittynyt: 28.09.2005 12:55
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Tiikkikannen tapit

Viesti Kirjoittaja Jarmo Niinimäki » 18.09.2018 17:08

Tässä vielä kuva sivukannen kupukantaruuvista, kun se ei jostain syystä tarttunut edelliseen viestiin.

Kuva

Avatar
Northling
Viestit: 2579
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Tiikkikannen tapit

Viesti Kirjoittaja Northling » 18.09.2018 18:57

Moro

Mulla on useamman veneen eli n 20 vuoden kokemus teak-kannen-tappien vaihtelusta. Pääosin niiden irtoaminen tietenkin johtuu siitä että kansihan kuluu (ja enemmän kuin ruffi). Kumpiakin ruuveja löytyy tappien alta uppo- ja linssikantaa.

Tässä video aiheesta: https://youtu.be/abFJwA4XQUs?t=1m9s

Meillä Ottilianassa teak on liimattu massalla epoksoituun vanerikanteen, joten ruuvit ovat oikeastaan tällä hetkellä turhia, koska massa pitää rimat kannessa. Siksi olenkin raakasti jättänyt ruuvit pois ja porannut reilun syvysen reiän uudelle tapille. Reiän teen hyvälaatuisella puuporalla lähes läpi teakista. Uusi tappi ja vanha ruuvireikä liimataan vesitiiviiksi epoksilla.

Vinkkinä uuden reiän poraamiseksi: pyöritä puuporaan ensin vastapäivään, jolloin puupora osuu paremmin vanhaan reikään ja terän "puukko" leikkaa reunat alkuun siististi repimättä.

Muista asentaa uusi tappi oikein syysuunnaltaan eli sama kuin rimassa. Linjapihdit ja taidemaalarin pikkusuti on käteviä liimapuuhassa.

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Vastaa Viestiin