Vanttien/Staagien tekeminen itse?

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Vanttien/Staagien tekeminen itse?

Viesti Kirjoittaja kimsir » 13.06.2018 9:32

Niin, edelliseen vielä, siis jotain vastauksia kysymykseesi.

Purjeen suunnitteluun on lähtökohtaisesti vaikuttanut Scyllan leveä rigaus, eli vantit on aika leveällä, joten maksimiin skuutattu purje jää keskilinjasta aika etäälle ja se on vaikuttanut purjeen suunnitteluun siten, että siihen jää hieman "normaalia" enemmän pussikkuutta vaikka sen latistaa/skuuttaa maksimiinsa. Kaksi reivimerkkiä siinä myös on eri tuuliolosuhteisiin, joissa purje vielä toimii eikä veny haitallisella tavalla. Suunnittelijan mukaan purjetta ei pitäisi käyttää ilman isoapurjetta, koska silloin on riski, että purje venyy, kun kaikki voima kohdistuu pelkästää keulapurjeeseen. Isopurje tasaa ja jakaa paineen laajemmalle alueelle.

Hitsautin vahvikkeen toppihelaan, kun alkoi epäilyttää sen lujuus isomman purjeen kuorman takia, ehkä oli turha vahvistus, mutta rauhoittaa mieltä.

Vanttiruuvit on Seldenin 7/16, vaikka suunnittelija antoi mukaan 3/8 vanttiruuvit, reklamoin ja sain isommat paketissa postiin, joten siinäkin on nyt epävarmuutta saako staageja/vantteja kireälle, koska 7/16 on kolmisen senttiä pidempi, kuin 3/8 vanttiruuvi. Halusin isommat vanttiruuvi, kun kuvittelin niiden käsittelyn olevan helpompaa ja kun toinen rigiasiantuntija myös ehdotti 7/16 vanttiruuveja. 3/8 varmasti kestäisi, kun niiden murtolujuus on suurempi, kuin 6 mm vaijerin, mutta pakkomielteeksi jäi noi 7/16, joten ne nyt yritän asentaa. Voi olla että syksyllä pitää staageja lyhentää ja nyt kesälllä pitää käyttää molempia vanttiruuveja sen mukaan miten niillä saa staagit ja vantit kireälle.

Sitten pitäis vielä asentaa skuuttikiskot, jotta purjeesta sais kaiken hyödyn irti. Hommasin aikanaan Bauhausista kiskot, mutta epäröin onko ne laadultaan ja lujuudeltaan riittävän hyvät, joten siinäkin on hieman mietittävää. Taidan asentaa ne ja jos ovat kehnot, niin vaihdan myöhemmin. Niin ja mihin skuuttikiskot asennetaan kannelle, niin sitäkin pitää vielä tutkia. Sain kyllä ohjeet neulomosta, joten ei pitäis olla monimutkaista, mutta olis kiva onnistua kerralla, ettei tule turhia reikiä kanteen.

Tämmöstä täydennystä kysymykseesi.

Kimmo
HELMIIDA

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Vanttien/Staagien tekeminen itse?

Viesti Kirjoittaja matti » 15.06.2018 9:22

Jatketaan informatiivisella linjalla

Nortin sanoin; minäkin satsaan nyt laatuun? toivottavasti!
Odottelen tilausvahvistusta ja laskua 1260€ uudesta jibistä 8-|
Toimitus luvattiin todella nopeasti, olisikohan ollut juuri sopiva välipää töissä?
Laitetaan Suomen talous kuntoon ja tilataan kotimaasta. :))

Kysyin myös referenssiksi toimitusta muualta;
http://www.fareastsails.com/

Ko purje kotiovelle toimitettuna Challenge Fastnet 7.8 oz kankaasta 732 USD
" Marlbedhead 7.7 " 960 USD
1€= n.1,17usd
En löytänyt tullin sivuilta tullin määrää, kysely päällä, että tietää tarkasti
lisäämällä 1,2 kertoimella usd hintaan josta 07 jää alviin sekä tulliksi 13% saanee suuntaa antavan hinnan
Kalliimmalla kankaalla mene jo yllättävänkin lähelle, MUTTA tarjouksessa lukee; torque rope in luff (north- anti torsion köysi lisähintaan n 200€)
lisäksi kolminkertaiset tikkaukset, telltales, draft lines, sailbag
Eli purjeeseen tulisi kaikki mahd!
Kimmon sanoiksi; perästä kuuluu... :-) :-)

edit, 15.6 klo 1534; tulli honkongista on 12 % tullin ilmoituksen mukaan ja saman ilm mukaan kurssi olisikin 1.155, joten kuitenkin melko lähelle arvaus meni.

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Vanttien/Staagien tekeminen itse?

Viesti Kirjoittaja matti » 01.07.2018 8:13

No eipä oikein ole kuulunut!!! 8o
29 pnä pokka petti ja rupesin kyselemään mikä mättää!!!
Oli lähdetty lomalle ja unohdettu koko kauppa?? 8}
Minusta tässä vaiheessa ei enään voi puhua ainakaan asiakaspalvelusta joka oleellisesti liittyy laatuun, ainakin minun mielestä!
Eniten käy mielen päälle se, että vastausviestissä pahoittelun lisäksi viitataan siihen etten ole aiemmin ottanut yhteyttä ja näinollen viivästys onkin asiakkaan vika?
Mitä he....... enhän minä maksavana asiakkaana ole ko firman palkkalistoilla työnjohtotehtävissä !!!!!!

Matti

Avatar
kimsir
Viestit: 356
Liittynyt: 19.03.2013 10:32
Paikkakunta: Kemiönsaari

Re: Vanttien/Staagien tekeminen itse?

Viesti Kirjoittaja kimsir » 03.07.2018 15:56

Moi

Mullakin sen rullagenoan suunnittelussa kävi outo juttu, kun oletin, että sitä pohditaan yhdessä, ennen kuin ommellaan ja odotin, että saan nähdäkseni suunnitelman tarkistusta varten, niin eiköhän sieltä putkahanut valmiiksi ommeltu purje säkissä, ilman minkäänlaista keskustelua. Sitten oli se vanttiruuvisekoilu myös maakarin taholta. Palvelun laadussa ei tosiaan ole kehumista.

Todettakoon tähän, että Scylla on edelleen pressuhallissa ja sinne se tänä kesänä taitaa jäädä. Jää kokeilematta uusi rullagenoa, vantit ja staagit, eli jää myös kokemukset jakamatta tältä kesältä.

Mikäli veneeseen kohdistuvaa kiinnostusta hankintamielessä forumilta löytyy, niin yksityisviestillä kontaktia ja aletaan keskustelmaan kaupanteosta. Jos jollakulla on hyvää pelisilmää, niin nyt kannattaa pelata. Saattaa saada kohtuu hintaan hyväkuntoisen veneen. Pahoittelut kryptisestä viestinnästä mutta, kun ei viittis kaikkea yksityisyyteen liittyvää purkua täällä harjoittaa, vaikka kyllähän tänne juttua mahtuu.

Kyseessä siis laajasti kunniostettu keskikokinen Scylla vuodelta 1982 ja sen mahdollinen myynti. En ole varma laitanko myynti-ilmoitusta minnekkään, joten tätä kautta varovasti tunnustelen olisko ostajia liikkeellä.

Pahoittelut asian muuttumisesta aivan muuhun, kuin mitä viestiketjun otsikko antaa ymmärtää

Kimmo
HELMIIDA

matti
Viestit: 2172
Liittynyt: 12.03.2005 16:31

Re: Vanttien/Staagien tekeminen itse?

Viesti Kirjoittaja matti » 03.07.2018 19:05

Kaukoidän Michael vastasi sähköposteihin oikeastaan todella nopeasti(huom paikallinen aika) ja vastasi kaikkiin viesteihin, eikä hävinnnyt päiväkausiksi, jos olisin päätynyt heidän toimitukseen, alkaisi purje olla jo ommeltu ja tulisi viimeistään ensi vko!( rahtiajaksi varattu 3-4p)

Vastaa Viestiin