Pelit ja Pensselit
Lähetetty: 21 Kesä 2016 00:27
Moi!
Olen tässä tullut miettineeksi, että kun muilla kuolevaisilla on olemassa tämä klassikkokysymys "kenen antaisit pakata laskuvarjosi?", niin meillä puuveneisiin sairastuneilla se taitaisi monesti kuulua muodossa "kenen antaisit lakata veneesi?"
Tässä aiheessa olen vielä kuitenkin varsin noviisi, vaikka puuveneiden kanssa on tullut puuhasteltuakin jo jonkin verran - en ole ikinä oikein ehtinyt paneutua lakkaamisen saloihin, kun aina on ollut hoppu saada vene ehjäksi ja vesille, eikä sillä "viimeisellä pinnalla" ole ollut niin suurta merkitystä.
Nyt kuitenkin kun tuo vene alkaa olla siinä vaiheessa, että aika iso remontti on loppusuoralla, ja ainakin omasta mielestä pohjatyöt näyttävät varsin siisteiltä, niin ei viitsisi pilata vaivannäköä jollain appelsiini-valuma-hilsely-koktaililla.
Kysymys siis kuuluukin, minkälaisella pensselillä lakkaatte? Lakkana mulla on Epifanes Clear varnish (päädyin siihen kun palstasurffailun perusteella siitä kuului vähiten soraääniä. Kaikilla lakoilla on puolustajansa, monella myös vastustajansa, mutta tämä vaikutti nopealla otannalla varsin vähän haukutulta. Niinpä ostaa pajautin sitä SVB:stä kerralla kymmenen litraa, että on millä lakkailla
) Lakkakeskustelua en siis kaipaa, vaikka toki hyviä vinkkejä kyseisen lakan kanssa teutaroimiseen saa jakaa. Toki niitä huonojakin kokemuksia sikäli kun niitä löytyy.
Ensi tuntumalla lakka kyllä vaikuttaa aika pätevältä - parilla ohennetulla ja yhdellä paksulla kerroksella saa jo sisätiloihin välttävän näköisen pinnan, joskin meikäläisen tapauksessa joukossa on niin roskia kuin pikku valumiakin, mutta kukapa niitä pimeässä keulahytissä katselisi
Ulkopintaan vetelin huolellisen PÖÖ-käsittelyn jälkeen pari ohennettua kerrosta kyllästettä sulkemaan, mutta sain jo siinä aikaan muutamat mahtavat valumat, hieman appelsiinia ja tietenkin kattavan kokoelman hyttysiä ja muita pieneliöitä. Osasyynä "hienoon" lopputulokseen saattaa olla sekin, että tuli lakattua telalla ja sutilla otsalamppu päässä keskellä yötä juuri ennen sadetta kun meinasi loppua tunnit viikosta...
Nyt ajattelin antaa pinnan kuivua kunnolla, rakennella sinä aikana keulahytin kattoa ynnä muuta, ja jatkaa tuota lakkausta sitten ajan kanssa kun koko vene on kasassa. Ajattelin vaan, että jos tässä vaiheessa kysyisi kokeneemmilta vinkkejä tilanteen pelastamiseksi, niin ei ehkä tarvitsisi opetella ihan kaikkea kantapään kautta...
Joten pensselisetät näppäimistölle hop, ja ei kun omaa hiljaista tietoa jakamaan meille nöösipojille - tiedä vaikka sitä joku muukin siitä hyötyisi!
Ja jos loppui omassa veneessä tekeminen kesken, niin saa tulla vaikka tänne lakkaamaankin, ja kokoamaan loppuun ja vetämään sähköjä ja ja ja...
Eeppo