Hyvä pursiseura, hyvät meren ystävät,
Tämä on lämmin kutsu.
John Nurmisen Säätiö on yhteistyössä Suomen merimuseon, Merikeskus Forum Marinumin, Ahvenanmaan merenkulkumuseon ja Rauman merimuseon kanssa toteuttanut julkaisua vaille valmiin merikulttuuria, merellistä tietoa ja merellisiä käyntikohteita keräävän ja esittelevän suuren yleisön verkkopalvelu Lokin. Olemme kertoneet kehitystyöstä omissa kanavissamme kuluneen vuoden verran, joten saatoitte osata jo odottaakin viestiä: kutsumme pursiseuranne nyt ensimmäisten joukossa mukaan täyttämään Lokia meren tarinoilla! Pursiseurat ja muut meriharrastusseurat ovat keskeinen osa elävää merellistä kulttuuriperintöämme. Lisäksi palvelu on suunnattu nimenomaan merellä ja sen rannoilla aikaansa viettäville suomalaisille – siis teidän jäsenillenne.
Osoitteeseen www.lokistories.fi kerääntyy tulevan kesän aikana rikkaan merellisen kulttuuriperintömme koko kirjo – ja ahkeran markkinoinnin ja tiedottamisen tuloksena myös siitä kiinnostunut suuri yleisö, joka saa jakaa palveluun myös omat merelliset tarinansa. Palvelu on yleishyödyllinen, ja sen tavoitteena on tuoda sekä fyysinen että digitaalinen merellinen kulttuuriperintö suuren yleisön luo useammin, helpommin ja rikkaammin. Maksuttomaan, yhteisölliseen karttapalveluun museot, yhdistykset, seurat ja yksityishenkilöt voivat kaikki lisätä omia merellisiä tarinoitaan kuvien, videoiden ja tekstin muodossa. Veneilijät voivat etsiä palvelusta parhaat tärpit reittiensä varrelta, ja nähdä ohi lipuvan maiseman ajalliset kerrostumat ja oppia sen salaisuudet. Yhteen paikkaan voi liittyä vaikka kuinka monta eri tarinaa; meri on monelle tuttu, rakas ja henkilökohtainen.
Loki-palvelu julkaistaan Merikeskus Forum Marinumin uuden päänäyttelyn avajaisissa ensi viikon torstaina, 12. toukokuuta, ja se on sen jälkeen kaikkien käytettävissä. Tarkoitus on, että palvelun kartta värittyisi parhailla merellisillä sisällöillä jo ennen julkaisupäivää: rohkaisemme teitä lämpimästi astumaan Lokin kartalle ja miettimään miten seuranne olemus ja historia voisi välittyä Lokiin tarinoiden muodossa. Palvelua markkinoidaan merellä ja rannikolla vapaa-aikaa viettävälle kohderyhmälle aktiivisesti; viidakkorumpumme soi jo ja markkinointikampanja käynnistyy täydellä teholla heti kesäkuun alusta.
Loki toimii sosiaalisen median palveluiden tavoin: palveluun luodaan käyttäjäprofiili, jonka alla voitte julkaista toimintaanne ja asiantuntemukseenne liittyviä mielenkiintoisia sisältöjä, merkintöinä. Toivomme että olemme onnistuneet luomaan hyvinkin helpon käyttökokemuksen, mutta tarvittaessa tarkemmat askelmerkit antaa Lokin käyttöohje (http://lokistories.fi/kayttoohjeet.pdf). Palvelua vielä viilataan kohti yhä parempaa käyttökokemusta – älkää siis ihmetelkö jos tulevina päivinä siihen ilmaantuu uusia hyödyllisiä ominaisuuksia, joita et ensimmäisellä käyttökerralla nähnyt! Palvelun kieliversiot (ruotsin ja englanti) julkaistaan niin ikään vielä ennen virallista lanseerausta.
Lokin käyttäminen on tehty vaivattomaksi sekä selailijalle että julkaisijalle. Kokeilkaa rohkeasti! Vaikka näillä askelilla:
1. Siirtykää selaimessa osoitteeseen www.lokistories.fi
2. Aloittakaa palveluun tutustuminen selaamalla jo tehtyjä merkintöjä
3. Klikatkaa ”Rekisteröidy” ja luokaa pursiseurallenne (tai itsellenne yksityishenkilönä) oma käyttöprofiili
4. Käyttäjäprofiilin luomisen jälkeen voitte alkaa luoda omia lokimerkintöjänne. Merkinnän on tarkoitus kertoa suurta yleisöä kiinnostava merellinen tarina – historiallisesta tapahtumasta kuten juhlaregatasta tai pursiseuran synnystä kenties – tai jakaa kiinnostava merellinen käyntikohde. Tarinamuodossa on mukava jakaa myös omaa kuva-arkistoaan mikäli sellaista löytyy, ja videoita merkintöihin voi upottaa YouTube- Vimeo- ja Yle Elävä Arkisto –palveluista. Omat merkintänne kerääntyvät käyttäjäprofiilinne, missä ne kertovat Lokin käyttäjäkunnalle teidän tarinanne.
5. Voitte mieluusti jatkaa kutsumalla jäsenenne käyttämään palvelua yksityishenkilöinä heti julkaisupäivän 12.5. jälkeen, sopivasti veneilykauden alkumetreillä. Tuon virallisen julkaisupäivän jälkeen olemme tietenkin iloisia mikäli haluatte myös kertoa Lokista omissa kanavissanne.
Annan mielelläni lisätietoja ja vastaan mahdollisiin kysymyksiinne. Projektin taustoihin voi tutustua myös Lokikirjoituksia-blogissa: http://www.johnnurmisensaatio.fi/catego ... joituksia/ ja kannattaa tulla seuraamaan sen käänteitä myös Facebookissa: https://www.facebook.com/lokistories/
Tervetuloa mukaan! Toivottavasti palvelusta on teille paljon iloa.
Aurinkoisin ja innostunein terveisin,
Anna Herlin
projektipäällikkö / Loki-projekti
John Nurmisen Säätiö
Pasilankatu 2, 00240 Helsinki, Finland
www.johnnurmisensaatio.fi
Seuraa Loki-projektiani! www.facebook.com/lokistories
Blogi Lokikirjoituksia: http://www.johnnurmisensaatio.fi/catego ... joituksia/
Pelasta pala Itämerta: www.puhdasmeri.fi
Seuraa Puhdas Itämeri -hankkeita: www.facebook.com/puhdasitameri
Seuraa John Nurmisen Säätiötä: www.facebook.com/johnnurmisensaatio
Kartta etsii merenkulkijaa!
-
- Viestit: 213
- Liittynyt: 30 Syys 2010 17:10
- Paikkakunta: Espoo
- juhahe
- Viestit: 168
- Liittynyt: 26 Elo 2003 15:56
- Paikkakunta: Kaarina
- Viesti:
Re: Kartta etsii merenkulkijaa!
Lokistrories on nyt virallisesti julkaistu!
Storbåt AURA vastaa haasteeseen, aloita tutustuminen merellisiin tarinoihin vaikka täältä ja selaa sitten muita merkintöjä:
http://www.lokistories.fi/user/show/573 ... 8773b22ba0

Storbåt AURA vastaa haasteeseen, aloita tutustuminen merellisiin tarinoihin vaikka täältä ja selaa sitten muita merkintöjä:
http://www.lokistories.fi/user/show/573 ... 8773b22ba0
