Miten kannattaisi lähteä korjaamaan?
Lähetetty: 06 Touko 2016 13:49
Ikävä yllätys löytyi veneestä keväthuollon myötä. Lähdin kaivelemaan vanhoja lakkoja pois, kunnes huomasin että isohko osa kyljestä oli mennyt aivan lahoksi. Vastaavaa ei ole tullut vielä korjailtua tähän mennessä, joten kyselisinkin teiltä, arvoisat puuveneilijät, miten tällaista kannattaisi lähteä korjamaan?
Nakertelin taltalla isohkon alueen pois. Niin että ei ollut enää lahoa. Tietenkin varmaan fiksuinta olisi vaihtaa nuo isommat palat mahonkia kokonaisuudessaan. Tällaista emme kuitenkaan omilla taidoilla lähde tekemään. Kysymys kuuluukin että onko mitään järjeä tehdä tuohon vain paikkaa, jonka ruuvaa ja liimaa paikalleen ja sitten kyllästykset+lakkaukset. Kosmeettinen haittahan tuosta tulee ja sen kanssa voin hyvin elää.
Voisiko ojku kertoa kokemuksian vastaavista paikkauksista? Jos on hyviä vinkkejä mahongin hankkimiseen pääkaupunkiseudulta niin mielelläni kuulisin myös niitä.
Toistaiseksi olen siis ajatellut talttailla tuon alueen siistiksi (niin että saumassa on ns. viilu), sahata mahongista muotin mukaisen palan. Viilata sen sopimaan nätisti. Laittaa sen kiinni ruuveilla ja liimalla. Onko tässä suunnitelmassa järkeä? Jos on niin minkälaista liimaa suosittelisitte käytettävän?
Kiitos etukäteen vastauksista!