Pirtuvene ja konehuone
Lähetetty: 25 Huhti 2016 14:24
Eli tässä taivuttiin sen pirtuveneen valmistukseen.
Pituutta 7500, leveyttä 1800 ja kyllähän sille tammipaatille vähän painoakin saa laskea.
Kun kerran vauhtitavoite on sen minimissään 40 solmua ja mieluusti aika paljon enemmänkin siellä kierrosalueen yläpäässä.
Toisaalta pitää sillä laituriinkin päästä, joten matalilla rundeilla ei voi mennä ihan pystyssä myöskään.
Potkurin halkaisijaksi on laskettu kutakuinkin se 17" siitä ei ole juurikaan varaa kasvattaa.
Nyt tullaankin siihen, että tarvitaan hyvän kierrosalueen kone. Laaja kierrosalue, jossa ei teho kuitenkaan pääse loppumaan.
Moderni saa ja pitääkin olla. Minä kun en nyt niitä lentokoneen moottoreita ajatellut alkaa etsimään.
Ollaanko nyt siis turbodieseleissä, vai pitäisikö haistella bensapuolelta jotain?
Volvo lupailee että reilulla parilla sataa heppaa ahtamatonta dieseliä pitäisi riittää, mutta itseäni arveluttaa.
Mateluvauhdin pitäisi onnistua , mutta myös sen lentämisen ja sellaisella nopeudella, että itteensäkin vähän hirvittää. Jotenkin tuntuu vain että potkurinhalkaisija ja 3000 maksimikierrokset ei oikein tätä salli.
Halkaisijaa ei voi muuttaa, joten muutetaan niitä kierroksia. Rahasta ei ole kiinni, mutta ideoista vähän uupuu.
Ehdotuksia? Mitä vain ehdotuksia.
Kun ei käy metanolilla, niin kaikki ajatukset kiinnostaa.
[edit]tuolta tuo 6.2L 350 ehkä? siis ihan esimerkkinä...
[/edit]