Pirtuvene ja konehuone

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Vastaa Viestiin
Terppa
Viestit: 11
Liittynyt: 03.03.2016 11:47
Paikkakunta: Tampere

Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja Terppa » 25.04.2016 14:24

Eli tässä taivuttiin sen pirtuveneen valmistukseen.
Pituutta 7500, leveyttä 1800 ja kyllähän sille tammipaatille vähän painoakin saa laskea.

Kun kerran vauhtitavoite on sen minimissään 40 solmua ja mieluusti aika paljon enemmänkin siellä kierrosalueen yläpäässä.
Toisaalta pitää sillä laituriinkin päästä, joten matalilla rundeilla ei voi mennä ihan pystyssä myöskään.

Potkurin halkaisijaksi on laskettu kutakuinkin se 17" siitä ei ole juurikaan varaa kasvattaa.

Nyt tullaankin siihen, että tarvitaan hyvän kierrosalueen kone. Laaja kierrosalue, jossa ei teho kuitenkaan pääse loppumaan.
Moderni saa ja pitääkin olla. Minä kun en nyt niitä lentokoneen moottoreita ajatellut alkaa etsimään.

Ollaanko nyt siis turbodieseleissä, vai pitäisikö haistella bensapuolelta jotain?
Volvo lupailee että reilulla parilla sataa heppaa ahtamatonta dieseliä pitäisi riittää, mutta itseäni arveluttaa.

Mateluvauhdin pitäisi onnistua , mutta myös sen lentämisen ja sellaisella nopeudella, että itteensäkin vähän hirvittää. Jotenkin tuntuu vain että potkurinhalkaisija ja 3000 maksimikierrokset ei oikein tätä salli.
Halkaisijaa ei voi muuttaa, joten muutetaan niitä kierroksia. Rahasta ei ole kiinni, mutta ideoista vähän uupuu.

Ehdotuksia? Mitä vain ehdotuksia.
Kun ei käy metanolilla, niin kaikki ajatukset kiinnostaa. :)

[edit]tuolta tuo 6.2L 350 ehkä? siis ihan esimerkkinä...
Kuva[/edit]
- Juomaveteen lisätään kemikaaleja, jotka pistää kelaamaan et juomaveteen lisätään kemikaaleja -

J-P
Viestit: 68
Liittynyt: 26.05.2011 18:49
Paikkakunta: Sipoo/Inkoo

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja J-P » 25.04.2016 19:42

Osallistun keskusteluun ilman mainittavaa osaamista aiheesta.
Jos ei rahasta ole kiinni, ostettaessa eikä tankattaessa, ehdotan ehdottomasti bensakasia.
Suurinta jossa on vielä jotain järkeä veneen puolesta.
Suorilla putkilla.
Sellaset lotkottaa mun päiväunissa..

Youtuben kertoman mukaan 99 prosenttia vauhtiveneistä näyttää lähtevän laiturista ihan maltilista vauhtia.

V-drive systeemillä sinne on käsittääkseni saatavissa jopa vaihteita (hidas/nopea, tietysti vapaa ja pakki kans)
7m tasasaumainen avofiskari.
On/off- ikuisuusprojekti, jolla en ole koskaan ollut vesillä.
Kaikki aikanaan.

Jönez
Viestit: 2
Liittynyt: 13.09.2015 8:18

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja Jönez » 25.04.2016 22:13

Jo veneen luonteen ja äänien kannalta ehdottomasti bensa V8. Ja tietysti pintaputkilla.
Kerran ei mennä lompakko edellä niin miksi silloin turhaan ottaa pienintä hinnat alkaen mallia vaan suoraan isolohko.
Saa nätin kierrosalueen n. 800-5500 rpm jossa potkua tulee koko kierrosalueella ja maks tehot n 400 hp.
Silti laituriin voi tulla nätisti tyhjäkäynnillä lipuen... Ja vielä kerran ne äänet 8]

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02.01.2009 14:17

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja palonte » 03.05.2016 13:58

Juu ei 200hp vielä riitä. Mulla on 17" hieman kuvailemasi paatti ja mulla on 13" x 13" potkuri ja suora välitys. Koneena 5,0l OMC (GM/MERCRUISER/VOLVO). Tehoa on 230-240. Marssivauhti tyhjäkäynnillä on kieltämättä reilu (9km/h) ja sillä mennään välillä nopeusrajoituksien yli kaupunkikeskustoissa ja satamissa joutuu käyttämään välillä vapaalla. Mutta sehän on vaan hienoa kun suorilla pintaputkilla välillä ääni syvenee ja vesi alkaa liikkua 8] . Putket vaikka suorat onkin, kannattaa kuljettaa pohjaa myöten niin että nousevat peräpeiliin. Tällöin pienillä kuormituksilla äänet vaimenee kunnolla ja melua alkaa tulla vasta matkavauhdin jälkeen. Eli jäähdytyskiertoon reilusti pumpputehoa, jotta ylijäämä putkiin ajettuna vaimentaa. Kyllä se kasi itsensä silti ilmoittaa. Jos ja kun sitä nopeutta halajat, niin se on kiinni tehon lisäksi pohjan muodoista, eli jos teet vanhoilla piirustuksilla, niin saat vanhan pohjan. Näin kävi minullekin. Glen-L Bonanza on tarkoitettu vesihiihtoon ja nuosee plaaniin jo alle 15kn, mutta tasapohjaisena ei märkäpinta pienene vauhdin myötä. Lopputulos on 20Kn pintakaasulla (n.2000rpm) , huiput 32Kn ja 26:n jälkeen tuntuu että moottori repii itsensä kohta veneestä irti. Eli kunnollinen V-pohja nousulistoin, jos tavoittelet yli 40kn vauhteja.
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

Mile
Viestit: 1181
Liittynyt: 25.02.2005 11:44

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja Mile » 04.05.2016 14:47

Rungon muodon ei tarvitse olla syvä V nousulistoin, loivalla V:llä ja muuttuva-V pohjainen ovat jopa nopeampia. Vanhat pirtuveneet olivat perästään aivan tasapohjaisia ilman V-tä. Pienellä V-kulmalla oleva pohja liukuu vähemmällä teholla kuin syvällä V-pohjalla oleva.

Mutta tasapohja on paha ajaa aallokossa, on melkoinen paukkulauta. Syvä V kehittyi avomeriolosuhteisiin kovaan aallokkoon, mutta silläkin on rajoitteensa, syvä V pyrkii hyppimään isommista aalloista.

Syvä V ei aivan ole saman aikakauden tuotos kuin pirtuveneet, jos niiden henkeä haetaan. Etsisin käsiin esim. Hacker Craftien piirustuksia jos autenttisuus on mielessä.

Jo ammoisina aikoina oli syntynyt myös muuttuva v-runko, jossa perässä erittäin loiva v-kulma, tai tasapohja, mutta pohja jyrkkenee keulaan mentäessä ja on aivan keulassa hyvinkin terävä v. Tällainen runko toimii hitaissa nopeuksissa puoliplaanarina, ja on kovassa kelissä pehmpeämpi kuin lattari, sillä terävä keula leikkaa pehmeästi aaltoon. Nämä syntyivät jo 1908 ja kehittyivät toisen ison sodan vuosina torpedoveneissä ja niitä kehitetään edelleen , ainakin rapakon takana.

Rakennusmateriaalina tammi on melko painavaa liukuvaan veneeseen. Lähes kaikki klassikot on tehty mahongista, ennen ja myös tänä päivänä. Mahonkin on lähes puolta keveämpää kuin tammi. Liukuvan paatin huippunopeus riippuu lähes yksinomaan sen teho/painosuhteesta,

On melko helppo arvioida ( laskea) huippunopeus kun tehot ja painot tiedossa.

Koneena bensa V-12 olisi kyllä isoon mahonkiseen runaboutiin "SE JUTTU" kandee kattoo juutuubasta hakemalla "Dispatch starting" siinä startataan oikeeta V-12 lentokoneesta peräisin olevaa konetta.

Isolohko V-8 tai mieluummin kaksi sellaista on sitten seuraavaksi aidoin.
Mutta 1-2 nykyaikaista 400-500 heppasta ahdettua dieseliä on myös melkoisen järkevä paketti, ja muskelia riittää taatusti eikä tankkaamassa tarvitse olla yhtä mittaa.
Katsoo Van Dam boats Susan C , siinä nätti botski yanmar dieseleillä.
Mile

Avatar
palonte
Viestit: 194
Liittynyt: 02.01.2009 14:17

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja palonte » 04.05.2016 16:21

Juu, näinhän se on että kaikilla meillä on rahaongelmia, toisilla ne on vaan erilaisia.
Mutta edelleekin olen eri mieltä siitä että nopeus saavutetaan pelkkää teho/paino suhdetta parantamalla, varsinkin kun mennään nopeusalueelle +45kn.
Lähipiirissäni on itse asiassa kaksi paattia lähes identtisillä tekniikoilla lähtien keneen etupäästä, päättyen potkureihin. Molemmat 2*600hp toinen -87 "miami vice" Criss craft ja toinen -08 Fountain, nopeusero huomattava, saa arvata kumman hyväksi.
Minkä yxi on rakentanut, sen toinen voi korjata

EWS
Viestit: 121
Liittynyt: 11.01.2007 18:51
Paikkakunta: Pori

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja EWS » 04.05.2016 19:28

mitään tiedä,mutta pistän lusikkani soppaan.
puuhastelin tässä jokin aika sitten Hacker kraft tyyppisen 22 jalkaisen runaboutin .
projektista on jttua ja muutama kuva puuvenekeskustelua sivulla 7.
koska nyt on kuitenkin kysymys replikasta,suosittelisin vanerista ristiin laminoimalla.
tää mun paattini painaa 1650 kiloa.moottorina Mercruiser v8 pikkulohko.
kulkee max.35 solmua.
pohja muodot on sevitetty ko.palstalla.
Tammesta tulee tietty komea,mutta se paino,Tammesta paino tulee 7.5 metriselle
varmaankin yli 2500 kiloa.silloin kyllä tarvitaan jo yli 400 hv
konetta.

TERV.EWS

Maa
Viestit: 120
Liittynyt: 12.10.2015 18:21

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja Maa » 14.05.2016 12:46

Moi ,
Mulla oli mahonki ht,v- pohjalla 5,5m Volvon 305 cid.2 kurkkusella kaasarillla 200hv.
Huippunopeus 40solmua , laskennallinen huippukulutus 60l/h.
Normaalisti n30l/h.
Liukuvassa veneessä ei mielestäni painolla ole niin suurta merkitystä kuin teholla , suosittelisin mercruiserin tms 350 cid konetta ,osat edullisia ja koneita aina hyvin saatavilla käytettyinä.
Mutta noiden ns. Pirtuveneiden pohjamuotoilu ei anna yli 30 s.?...

Mile
Viestit: 1181
Liittynyt: 25.02.2005 11:44

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja Mile » 15.05.2016 11:44

Noo jos "pirtuveneen" pohjan muodolla tarkoitetaan perästään tasapohjaista runkoa niin pesee nopeudessa v-pohjat kun sama teho/painosuhde. Porraspohja on jo eri asia kuin V-pohja; porrastettu nousulistoilla oleva V runko on toki nopea mutta ei kovin "pirtuvenemainen" siitä huolimatta että se porraspohjakin on syntynyt jo 1920 luvulla. Toki porraspohjaisia veneitäkin saattoi oikeilla salakuljettajilla ollakin.

http://4.bp.blogspot.com/-SLlVG1jyteE/U ... 0/PTC2.JPG

https://www.youtube.com/watch?v=3AYrnqNkfFk

Nopein veneen runkomalli on pitkään ollut hydro, ne kulkevat lähinnä dynaamisen ilmatyynyn kannattamana ja rungosta veteen koskee vain ponttonien evät. Homma perustuu siihen että kovassa vauhdissa veneen rungon alle jäävä ilma "pakkautuu" ja nostaa venettä ilmaan.
Joskus ne lähtevät lentoonkin, no lento-ominaisuudet on kanan luokkaa..

seuraavaksi nopein runkomuoto on tasapohja ja sen porrasmuoto ; sellainen erikoisuus kuin "vesikelkka" , sea sled on tasapohjan ja hydron välimuoto ja nopea sekin

V-runko ilman portaita on porukan hitain , mutta se kaikkein järkevin todellisessa käytössä sillä se on ainoa edellisistä poislukien off shore hydrojen katamaraani joka on hydron ja katin risteymä.

Kun hydrot ja ilmanvastus, ja rungon pohjan sileys unohdetaan, niin veneen nopeuteen vaikuttaa lähinnä 3 pääseikkaa, rungon muoto, veneen paino ja teho . Eli kun runko on olemassa, niin sen jälkeen on enää kaksi vaikuttavaa tekijää, paino ja teho. Rungon muodon vaikutus on lähinnä vakiokerroin, mutta teho ja paino vaikuttavat tehopainosuhteen neliöjuuren verran. Eli tahtoo sanoa ikävää kieltä, jos haluaa tuplata veneensä nopeuden, niin teho pitää nelinkertaistaa - kun kokonaispaino pysyy samana. Jokainen ymmärtää että teho ja sen tuottaminen maksaa rahaa, joten ellei sattunut EJP kohdalle, niin paras tapa on pyrkiä pitämään veneen kokonaispaino kurissa tai alentamaan sitä samalla kun hankkii lisää tehoa.

Itsellä on menossa omassa paatissa koneen päivitys, vene on perästä loivalla v-pohjalla oleva, 6,5m pituinen jossakin määrin "pirtuveneen" rungon muodoilla oleva. Vanhalla 155 hepan dieselillä kulki 32 solmua, ja uudella 250 hepan kevyellä dieselillä on laskennallinen nopeus 36-37 solmua. 40 solmuun pitäisi olla käytössä yli 300 heppaa, ilman että painoa tulisi lisää.
Vene painaa tyhjänä n. 1400 kg , ja ottanut mitattuja nopeuksia 1500 kg massalla 32 solmua, 1600-1700 kg massalla 30-31 solmua
ja pariin tonniin lastattuna enää 29 solmua.

Jos raha ei ole este, ja veneen käyttö on muuta kuin parina kesäpäivän iltana käydä soittamassa ison bensakoneen höpinää Kaivarissa tai Aurajoella, niin nykyaikainen kevyt ahdettu diesel on erittäin järkevä voimanlähde liukuvaan veneeseen. Iso bensa kasi, ja vielä remmillä kuritettuna, niin ei tartte selitellä missään, vaikka ihan pirtuveneen kuljettimia eivät olekaan.

V-8 lienee syntynyt sen jälkeen kun oikeat pirtukeisarit olivat jo isoisäiäisiä, silloin ennen oli suoria 6 ja 8 koneita, osa vanhoista suorista lättäpäistä käy ja kukkuu veneissä edelleen - ja tehtiinhän noita hyvin pitkään , onnella voi sellaisen vielä löytää ja rakentaa veneen koneeksikin jos autenttisuutta hakee, vaikkakaan ei aivan nopeimmissa veneissä.

- näin se meni Sunnuntaiaamu.
Mile

Maa
Viestit: 120
Liittynyt: 12.10.2015 18:21

Re: Pirtuvene ja konehuone

Viesti Kirjoittaja Maa » 15.05.2016 16:32

Juu nyt mulla on melaisassa 190hv fnm dieseli max 30s. Mutta vanhanaikaiseen pirtuveneeseen hienoin kone olisi tietysti suora 8 tms. Aikakautensa edustaja..

Vastaa Viestiin