Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Avatar
raimå
Viestit: 859
Liittynyt: 26.05.2006 1:25
Paikkakunta: Helsinki

Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja raimå » 25.03.2016 11:56

Olen kyllä kahlannut foorumin läpi tästä aiheesta vuosien varrella. Silti haluaisin kysyä pientä kokemusperäistä vinkkiä.

Haluaisin kyllästää veneen hytin sivusarjat ja "ajaa" samalla mahdollisimman paljon mahonkipetsiä rakenteisiin sisään. Olen Owatroliin onnistuneesti heitellyt sekaan Internationalin mahonkipetsiä ja on toiminut nätisti. Kuitenkin enemmän kalustekäsittely kuin ulko-osien käsittely.

Vierastan puulle otetun kuivan pinnan petsaamista suoraan pelkällä petsillä tai ohennetulla sellaisella. Pelottaa että tulee läikykäs ja tuota riskiä en haluaisi ottaa. Lisäksi haluaisin että mahonkipetsi menisi kyllästeaineen kanssa läpi puusta.

Olen käyttänyt onnistuneesti Remox ukon 50% PÖ + 50% peruskylläste (en muista merkkiä) + loraus sinkkinaftenaattia.

Kysyn toki Remoxista asiaa mutta tuohon mämmiin haluaisin pistää ihan reippaasti mahonkipetsiä ja sitten päästään em. lopputulokseen että varmasti petsi menee sisään eikä jää vain pintaan haalistumaan.

Onko em. aiheesta kokemuksia toimiiko esim. Internationalin mahonkipetsi liuoksessa siten että muut ainesosat eivät ala hylkimään petsiä?

Terveisin, pelottaa niin perk..... :)
http://fiskaritupuna.wordpress.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

blockhead
Viestit: 22
Liittynyt: 07.05.2003 22:04
Paikkakunta: Kaakossa

Re: Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja blockhead » 25.03.2016 16:19

Owatrol ja internationalin petsi toimivat hyvin yhdessä veneen kyljessä. Ainakin uuteen mahonkiin tulee tasainen ja kestävä sävy.

Elkku_
Viestit: 19
Liittynyt: 22.04.2015 23:03
Paikkakunta: Rauma

Re: Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja Elkku_ » 17.04.2016 19:12

Morjes!

Olisi samaan aiheeseen liittyvää kysyttävää. Olen nyt noita kannen ja katon mahonki- ja tiikkikaiteita petsaillut ja seuraavaksi olisi vuorossa kyllästys. Ajatuksena olisi ostaa kaupasta sadevesiviemäriputkea ja tulpata toinen pää umpeen ja kaataa putkeen pellavaöljyä ja heittää kaiteet sinne uppokyllästykseen ja kansi päälle. Varmistaisin vain että eihän siinä pitäs olla mitään riskiä että petsi liukenis uppokyllästyksen takia pois? Entä mitenkä kauan niitä kannattaisi siellä kyllästeessä pitää että ehtii kyllästyä kunnolla? Onko viikko riittävä aika?

Avatar
venealeksi
Viestit: 484
Liittynyt: 17.04.2003 16:22
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja venealeksi » 18.04.2016 7:51

Koittakaas seuraavaa.
Sivelkää mahonginpalaan petsiä pintaan.
Ja toiseen samanmoiseen mahongibn palaan petsiä kyllästeen kanssa.

Sitten sahaatte kappaleet poikki ja katsotte onko väriaine syvemmällä.

Aleksi

Avatar
Jarmo Niinimäki
Viestit: 701
Liittynyt: 28.09.2005 12:55
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja Jarmo Niinimäki » 22.02.2018 18:55

Olen kyllä kahlannut foorumin läpi tästä aiheesta vuosien varrella. Silti haluaisin kysyä pientä kokemusperäistä vinkkiä.

Haluaisin kyllästää veneen hytin sivusarjat ja "ajaa" samalla mahdollisimman paljon mahonkipetsiä rakenteisiin sisään. Olen Owatroliin onnistuneesti heitellyt sekaan Internationalin mahonkipetsiä ja on toiminut nätisti. Kuitenkin enemmän kalustekäsittely kuin ulko-osien käsittely.

Vierastan puulle otetun kuivan pinnan petsaamista suoraan pelkällä petsillä tai ohennetulla sellaisella. Pelottaa että tulee läikykäs ja tuota riskiä en haluaisi ottaa. Lisäksi haluaisin että mahonkipetsi menisi kyllästeaineen kanssa läpi puusta.

Olen käyttänyt onnistuneesti Remox ukon 50% PÖ + 50% peruskylläste (en muista merkkiä) + loraus sinkkinaftenaattia.

Kysyn toki Remoxista asiaa mutta tuohon mämmiin haluaisin pistää ihan reippaasti mahonkipetsiä ja sitten päästään em. lopputulokseen että varmasti petsi menee sisään eikä jää vain pintaan haalistumaan.

Onko em. aiheesta kokemuksia toimiiko esim. Internationalin mahonkipetsi liuoksessa siten että muut ainesosat eivät ala hylkimään petsiä?

Terveisin, pelottaa niin perk..... :)
Tuliko tuosta koskaan selvyyttä? Itselläni on hautumassa ajatus, että testaisin mahonkiseen luukun kanteen, joka on nyt pakko vetää puulle, itselleni uutta sekoitetta, jossa on viitteitä tuosta yllä kerrotusta.

Eli tekisin seoksen Rylardin mahoinkipetsistä (joka käsittääkseni on värjättyä VG 61 pohjustetta), pellavaöljystä, kiinanpuuöljystä ja pineenistä. Kaikkia noita ajattelin laittaa samat määrät eli 1:1:1:1. Tuota yrittäisin saada uppoamaan mahonkiin niin paljon kuin mahdollista märkää märälle tekniikalla ja kun ei enää ime, vesihioisin pinnan vielä märkänä hienolla paperilla (400?). Ideana olisi samoin kuin Raimålla saada petsi mahdollisimman syvälle puuhun. Arvelluttaa kuitenkin tuon Rylardin pohjusteen käyttäytyminen, eli saisiko se seoksen kuivumaan liian nopeasti estäen kyllästeen imeytymistä? En kyllä uskoisi, kun sitä olisi vain 25%. Sinällään noiden aineiden ei pitäisi hylkiä toisiaan, kun tuo pohjuste koostuu juuri noista samoista mömmöistä.

Se miksen tee petsausta ensin ja kyllästä vasta sitten, johtuu siitä, että pelkään ettei kylläste läpäise tuota Rylardin pohjustetta. Ja kyllästyksen päälle petsatessa petsistä saattaisi tulla epätasaista. Siksi tämä yhdistelmä. Ja tuota petsiä haluan käyttää, koska sen sävy miellyttää minua ja siitä on hyviä kokemuksia tosin ilman kyllästystä tehtynä.

Toki on niinkin, ettei noiden vesilinjan yläpuolisten mahonkiosien kyllästyksen välttämättömyydestä näytä olevan oikein yksimielisyyttä. Muut kuin pohjoismaalaiset eivät tunnu sitä juuri tekevän eikä ruotsalainen Thomas Larssonkaan sitä muistaakseni pitänyt kovin tärkeänä. Joten ehkä tällä menetelmällä kyllästäminen riittää...
Jarmo Niinimäki
m/s Summanmutikka

uusalmi
Viestit: 25
Liittynyt: 26.06.2012 16:29

Re: Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja uusalmi » 23.02.2018 0:15

Terve!
Jos saat luukun irralleen ja siitä kaikki helat irti, niin laita luukku tukevaan muovipussiin(esim. elintarvikesellaiseen,rapisevaan) ja kaada sisään mainitsemasi aineet. Ime/poista pussista ilmat mahdollisimman tarkkaan ja sulje se. Käännä ympäri viikon välein ja kuukauden kuluttua voit ottaa luukun esiin ja pyyhkiä sen esim. sienellä kuivaksi. Pintakäsittelyn voit halutessasi tehdä lakalla tai öljyllä pinnan kuivuttua. Käsittely on ns. lopullinen ratkaisu ko. esineen pintakäsittelyongelmiin. Pussiin jäävän aineen voi laskea astiaan muuta käyttöä varten.

Avatar
Jarmo Niinimäki
Viestit: 701
Liittynyt: 28.09.2005 12:55
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Kyllästyksestä ja petsauksesta vielä kertaalleen

Viesti Kirjoittaja Jarmo Niinimäki » 23.02.2018 8:40

Moro

Ilmaisin itseäni taas hieman epämääräisesti, eli kyseessä ei ole itse liukuluukku vaan sen talli eli kotelo eli mikä lienee. Eli sen iroittaminen ei helposti onnistu ja tässä on myös tarkoitus etsiä työstötapaa kaikille muillekin mahonkipinnoille, joiden käsittely on edessä lähivuosina.

Mutta kiitos vinkistä, tuota pitää kokeilla irroitettavissa oleviin kappaleisiin!
Jarmo Niinimäki
m/s Summanmutikka

Vastaa Viestiin