Vaneriveneen maaliongelma

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Maasai51
Viestit: 50
Liittynyt: 22.08.2013 13:00

Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Maasai51 » 25.06.2014 21:34

Rakensin viime kesänä vanerisen purjeveneen (Jim Michalak´s Ladybug) ja maalasin sen muutaman suosittelun perusteella Miranolilla. Veneen suunnittelijakin kertoi käyttävänsä alkydia veneissään. Hioin hyvin, pohjustin kahdesti Bilteman Sealerilla, välimaalina Otex ja pintaan kahdesti valkoisella Miranolilla. Vein veneen maaliskuussa tunturijärvelle, siellä metrisen lumen päälle rullakolle ja suojana veneen runkoon kiinnitetty pressuteltta. Järvelle palattua sisäpohjassa näkyi halkeamia ja päivien mittaan niitä syntyi myös ulkolaidoissa ja sivukölissä. Kaivoin halkeamat auki ja hätämaalasin Miranolilla. Seuraavan poudan aikaan käänsin veneen ympäri, pohja ja toinen sivupohjista (eli pilssipaneleista) olivat aivan karmeilla halkeamilla. Pienimmät raot olivat Miranolissa, syvemmät Otexissa ja pahimmat vanerissa asti. Hätämaalausta sinnekin. APUA! Miten minun kannattaa maalata uudelleen? 2-komponenttimaali? Mikä niistä? Pitääkö kaikki vanha maali poistaa ensin?

Avatar
RAKNAROK
Viestit: 150
Liittynyt: 23.05.2014 16:32

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja RAKNAROK » 26.06.2014 0:14

Öö millä kyllästit vanerin???
Veistellään Mitä Veistellään :-)

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Northling » 26.06.2014 10:40

Moro

Epäilen kanssa sitä kyllästyksen puutetta. Tuo Bilteman sealeri on käyttäturvallisuustiedotteen mukaan pääosin haihtuvia liuottimia.
Mitä vanerilaatua mahdoit käyttää?
Vaikuttaisi siltä että vanerin pintaviilu kuivuessaan repii maalin mukanaan halki. En tiedä, mutta voisin kuvitella että tunturijärven rannalla saattaa ilman kosteusprosentti olla keväisin aika alhainen. Silloin puu, jota ei ole kunnolla kyllästetty, kuivuu ja tietenkin halkeilee. Myös jos käytetty vaneri on jotain halvempaa sorttia, niin ne ei kestä säänmuutoksia, niin hyvin kuin "marien garade plywood".

Vaneriveneen pinnoituksessa on tavallaan kaksi tietä:
1. öljykyllästys (pellavaöljy+lahosuoja tai Owa tai Impreg) - öljypitoinen pohjustus ja joustava öljy- tai öljy/alkydimaali riittävin kerroksin.
2. Epoksisealer - hionta - epoksi pinnoite - hionta -epoksi- tai 2-komponentti maali (Hempel PolyBest tms. venemaali) Riittävät kalvopaksuudet.
(epoksi menetelmään voidaan yhdistää myös ohuen lasimaton käyttö lujittamaan pohjaa)

Jos nyt oikein hyvää pitäsi saada aikaiseksi, niin maalipinta pitäsi poistaa ja kyllästää puhdas vaneri joko 1 tai 2 menetelmällä.
Toisaalta jos vesille pitäsi päästä, niin voisi tehdä tilapäiskorjauksen; hioa vähän pintaa rikki ja vetää jotain öljypitoista pohjustetta ja päälle riittävä kerros joustavampaa maalia.
Tekee sitten paremman korjauksen joskus talvella. (valitettavan usein tilapäiskorjaus jää lopulliseksi ratkaisuksi)

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

Maasai51
Viestit: 50
Liittynyt: 22.08.2013 13:00

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Maasai51 » 26.06.2014 11:50

En tosiaan kyllästänyt vaneria. Laadusta en tiedä, mutta se on venevaneria, josta meillä Tenon varrella tehdään jokiveneitä. Useimmiten ne tervataan, jotkut käyttävät Pinotexia tms. hengittävää pinnoitetta. Halusin tuollaisen komean valkoisen veneen kuin foorumin vas. kuvassakin... Voisin kuvitella, että järvellä oli keväällä rajuja kosteusvaihteluja: huhtikuussa kuivaa ja aurinkoista, toukokuussa vene on uponnut telin päällä metriseen lumisohjoon ja uusi kuivuminen touko-kesäk. hellekeleissä. Purjehdusta aloittaesani oli kylmää ja sateista ja uusia halkeamia alkoi syntyä. Minua askarruttaa silti, onko halkeilu lähtenyt vanerista: pienimmät rakoset olivat Miranolissa, vähän syvemmät Otexissa ja kaikkein syvimmissä kaapiminen ylsi sealerin läpi. Jossakin keskustelussa arveltiin, että direktiivien takia alkydimaalien "myrkyllisyyttä" ja sen myötä kestävyyttä olisi heikennetty niin, että ne eivät enää kestä ulkoilmaa...

Minun pitää kävellä järvelle 14 km ja kantaa maalit mukana. Tulisko kellään mieleen 1-komponenttimaaleja, joilla voisi rakojen kittaamisen jälkeen kokeilla pintamaalausta?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Maasai51
Viestit: 50
Liittynyt: 22.08.2013 13:00

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Maasai51 » 26.06.2014 11:53

Niin, ja kaavituissa paikoissa vanerissa ei näkynyt halkeamia, kuten vanhassa venevanerissa tuppaa näkymään...

Avatar
RAKNAROK
Viestit: 150
Liittynyt: 23.05.2014 16:32

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja RAKNAROK » 26.06.2014 18:40

Se halkeilu ja puun eläminen ei lopu ikinä jos vaneria ei kyllästetä kunnolla...ja sitten se lahoaa tosi nopeesti käyttökelvottomaksi ei oo kivaa keskellä järvee ku jalka menee pohjasta läpi :-)
Veistellään Mitä Veistellään :-)

Maasai51
Viestit: 50
Liittynyt: 22.08.2013 13:00

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Maasai51 » 26.06.2014 18:46

Joo, kyselin neuvoa myös Hempelistä ja siellä neuvottiin poistamaan maalit ja aloittamaan alusta. Kaipa niiden tuotteet on parhaasta päästä vaikkakin arvokkaita. Vene ei myöskään ole kovin suuri. Yritän nyt purjehtia kesän loppuun paikkamaaleilla ja sesongin lopussa maalata paatin uudelleen.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

Maasai51
Viestit: 50
Liittynyt: 22.08.2013 13:00

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Maasai51 » 26.06.2014 19:12

Olen tekemässä maalitilausta kun löytyi alennustuotteita. Minulla on Bilteman Sealeria varattuna pientä vanerista soutuvenettä (Hannu Vartialan Dory) varten. Mikähän kylläste sen alle voisi sopia? Wood impreg? Tai mikä öljy? Hempelistä ei osattu neuvoa. -Voisin tietysti heittää sealerin menemään ja tervata tai öljymaalata varman päälle...

Avatar
RAKNAROK
Viestit: 150
Liittynyt: 23.05.2014 16:32

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja RAKNAROK » 26.06.2014 22:47

viewtopic.php?f=2&t=13180" onclick="window.open(this.href);return false;

Tuolla keskustelua ja reseptejä kyllästykseen,Tervan ja erilaisten terva-öljy-seosten käyttö on myös lisääntynyt ja onkin syytä muistuttaa, että on valittava jompikumpi em. pääkäsittelylinjoista, sillä kuten vanha sananlasku sanoo: kahta isäntää ei voi palvella. Tervan tai tervaa sisältävien aineiden päällä ei mikään maali pysy kunnolla ja kääntäen: Öljyttyjen ja lakattujen / maalattujen pintojen päällä ei tervaa sisältävät aineet pysy!!! 8|

Tuossa pieni lainaus...
Veistellään Mitä Veistellään :-)

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja CC » 26.06.2014 23:54

Kyllä vanerin kanssa "kyllästykset" kannattaa varsinaisessa merkityksessään unohtaa, kun se kylläste pysähtyy ekaan liimaväliin kuitenkin. Keskittyy sen sijaan sulkemaan vanerin pinnat kunnollisella epoksisealerilla, erityiseen kaikki päätypinnat huolella. Sen jälkeen se onkin sitten anteeksiantavampi sen varsinaisen pintamaalin kanssa. Miranol tuskin on huonoin siihen hommaan, mutta on kunnolla tehdyssä maalauksessa sen verran työtä ja kestollistakin merkitystä, että pieni säästö ei ehkä kannata.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

Avatar
RAKNAROK
Viestit: 150
Liittynyt: 23.05.2014 16:32

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja RAKNAROK » 27.06.2014 5:35

No tuosta voidaan olla montaa mieltä, Esim hartsi on lujaa mutta huokoista joka itsessään päästää veden läpi jollei vesisulkua tehdä kunnollisella pohjamaalilla! Mitä vanerin liimasaumoihin tulee niin ei mitään muovikalvoa siellä välissä ole!!! Ja jos rupeet vaneria kyllästään vain toiselta puolen niin kyllä se tasasesti läpi tulee ihan niin kuin vesikin jollei pintaa ole käsitelty/suojattu..... 8| filmivaneri onkin sitten eri juttu! :-)
Veistellään Mitä Veistellään :-)

Warjo
Viestit: 218
Liittynyt: 20.11.2009 21:04
Paikkakunta: Lpr

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja Warjo » 27.06.2014 7:16

Eipä taida kylläste mennä liimasauman läpi vanerissa. Nykyiset vanerit on liimattu fenolihartsilla, joka on kosteuden- ja säänkestävä liima.
Raudassa ei ole raha hukassa...

MÖsteri
Viestit: 1231
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 27.06.2014 9:05

Onpa harmillisesti käynyt, on tosi eksoottinen harrastuspaikka, jos maalitkin viedään sinne rinkassa.. Omat touhut on ihan siliterihattuhommia tuohon verrattuna...! :)

Mutta, kai tuommoinen vanerivenekin aikansa kestäisi pellavaöljy+sinkkinaftenaatti (ja Oulu A1?) kyllästettynä. Pinnat voi sitten vetää kuivuneen pöön päälle vaikka sillä miranoolilla. Se ei periaatteessa ole edelleenkään mikään ihan solko maali, vaikka sillä onkin vähän ladamainen brändi kaikkien epoksihempelenamelien joukossa. Kaikki mitä olen sillä pikkupuupaatissa sutinut, on kyllä kestänyt ihan hyvin aikansa, ja sitten on uudistaminen helppoa, hioo, rapsuu irtonaiset pois ja suttaa uuden kerroksen.
Se mistä vois antaa isohkon miinuksen miranoolille on iskunkestävyys metallipinnalla. Mulla on vanha fillarinjyrä, minkä olen vetänyt metallille ja maalannut ensin rostexilla ja sitten vihreällä miranoolilla. Ja se on sellainen pinta, että on pysynyt kyllä ehjänä jo kymmenen vuotta, mutta siellä mihin tulee kolhu tai kivenisku, niin alkaa ruoste kukkia.

Bilteman pohjusteisiin sitten taas suhtautuisin huomattavasti ennakkoluuloisemmin, kun en ole kokeillut... :)

MÖsteri
Viestit: 1231
Liittynyt: 11.07.2006 23:34
Paikkakunta: Dragsfjärd

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja MÖsteri » 27.06.2014 9:10

Epoksista vielä..

Varsinkin lännen mailla kovasti kuorrutetaan paatteja epoksilla ja kankailla, ja moni pinnoittaa sen vanerinsa sillä. Miksei se hyväkin ole, mutta mitä sitten kun - siis kun - tiivis kerros jostain päästää vettä alla olevaan vaneriin? Se jää sinne alle muhimaan, kunnes vanerista on tullut kekkilää. Ja miten sellaisen tilanteen korjaa järkevästi? Täsmälleen samojen kysymysten parissa painitaan lasikuidutetun puuveneen parissa. Uutena kuidutetulla pääsee hyvinkin pitkälle toki.

Perimätiedon ja havaintojen perusteella meikäläinen uskoo aika lailla pellavaan, tervaan, myrkkyyn ja lakkaan. Näillä kun jaksaa puuveneen sutata joko joka vuosi tai sitten jokatoinen, kohdasta riippuen, niin hyvänä pysyy. Ja pitkään.

Avatar
CC
Viestit: 819
Liittynyt: 17.05.2008 1:50
Paikkakunta: JKLn MLK

Re: Vaneriveneen maaliongelma

Viesti Kirjoittaja CC » 27.06.2014 9:27

RAKNAROK kirjoitti:No tuosta voidaan olla montaa mieltä, Esim hartsi on lujaa mutta huokoista joka itsessään päästää veden läpi jollei vesisulkua tehdä kunnollisella pohjamaalilla! Mitä vanerin liimasaumoihin tulee niin ei mitään muovikalvoa siellä välissä ole!!! Ja jos rupeet vaneria kyllästään vain toiselta puolen niin kyllä se tasasesti läpi tulee ihan niin kuin vesikin jollei pintaa ole käsitelty/suojattu..... 8| filmivaneri onkin sitten eri juttu! :-)
Pitäiskö nyt kumminkin ensin vähän perehtyä asiaan... ettei tule kovin ankkoja.
36 Cavalier Crusader, nyttemin uudessa kodissa.

Vastaa Viestiin