Peräsin moottoripurjehtijaan

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
hannahintriikka
Viestit: 5
Liittynyt: 15.02.2014 20:32

Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja hannahintriikka » 15.02.2014 20:39

Olen miettimässä 34-jalkaiseen, pyöreäperäiseen moottoripurjehtijaan uutta peräsintä. Peräsimen tyyppi on ns troolari-peräsin, joka on kiinni rungossa kolmesta kohtaa: Kalaraudasta, potkuripesän yläpuolelta sekä ylhäältä kannesta. Korkeutta peräsimelle tulee siis suht paljon, noin 3 metriä. Koko matkalle tulee yhtenäinen (lue: pätkistä koottava akseli). Peräsimen muodolle minulla on alkuperäiset, toimiviksi todetut piirustukset (kaavakuva liitteenä punaisella).

Helpoimmalta vaihtoehdolta tuntuu se, että laminoin epoksilla esim kolme kerrosta lautaa ristiin siten, että ulommaisten lautojen suunnat vastaavat suunnilleen peräsimen pää- eli pystyprofiilia. Väliin jäävät laudat olisivat esim 30 astetta ristiin näihin nähden. Nykyinen levyrosteri-peräsin jäisi tukemaan peräsintä upotettuna keskimmäiseen lautariviin tarvittavin upotuksin ja epoksitäyttein. Sen kiinnityksen ulkoisiin lautoihin voisi varmistaa vielä läpipultein.

Peräsimen päälle voisi laminoida pari-kolme kerrosta lasikuitua sekä TopCoat/primer/myrkkymaali-kerrokset. Vääntöjäykkyys ylimpään, kannelle tulevaan tukilaakerin on toki tällä rakenteella heikko. Mutta vaihtoehto, koko peräsimen korkuinen teräsranka, on sekä kallis että painava.

Kysymykset:

1. Mikä olisi paras puulaji ko tarkoitukseen.
2. Onko sinulla kokemukseen perustuen joitain muita ajatuksia, miten ko rakenne tulisi toteuttaa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.

pellamo
Viestit: 755
Liittynyt: 14.05.2009 21:12
Paikkakunta: surkia merikaapunni Oulu

Re: Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja pellamo » 15.02.2014 22:02

Haetko tuossa ohjattavuuden vai ulkonäön "paranemista"?
Tarkka suunnittelu "tappaa" luovuuden ja haaskaa värkkäilyaikaa..

hannahintriikka
Viestit: 5
Liittynyt: 15.02.2014 20:32

Re: Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja hannahintriikka » 16.02.2014 12:04

Tuskinpa tuolla peräsimellä ulkonäkö parane....

Ongelma on seuraava: Takiloin ko veneen viime kesänä ketsiksi. Vene on aikaisemman elämänsä ollut käytännössä moottorivene, vaikkakin siinä on ollut yksi masto laituriuskottavuuden kasvattamiseksi pystyssä. Vene kulkee uudella purjejärjestelyllä suht mukavasti, nousee jopa tuuleen. Mutta nykyinen peräsin ei pidä alle 2 solmun nopeuksilla, toisaalta yli 5 solmussa ja paineen kasvaessa se alkaa menettää uudelleen ohjautuvuutensa.

Niin kuin yllä mainitsin, mulla on veneen suunnittelijan alkuperäiset piirustukset myös troolari-peräsimestä, jotka ovat toimineet merkittävästi paremmin.

Kysymykseni tänne puuvenefoorumiin johtuu siitä, että täällä on kokemusta puusta ja sen mahdollisuuksista ja/tai rajoituksista venehommissa.

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja Northling » 16.02.2014 15:17

Moro

Ottamatta tässä vaiheessa sen enempää kantaa rakenteeseen, oletko huomioinut, että tuollainen piirtämäsi ulkopuolinen peräsin "viippaa" melko paljon yläpäästään johtuen akselin sijoittelusta?
Onko tarkoitus kuitenkin säilyttää vanha ohjausjärjestelmä pystyakselilta vai laitatko peräsimen yläpäähän pinnan varaohjaukseksi?

Meillä on ulkopuolinen peräsin ja sen "kääntöakseli" on vinossa tuossa kölin takareunan suuntaisesti. Silti peräsimen yläpää "viippaa" ääriasentoon käännettäessa n. 25 cm sivulle steevistä.

Kuva

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

hannahintriikka
Viestit: 5
Liittynyt: 15.02.2014 20:32

Re: Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja hannahintriikka » 16.02.2014 20:44

Ajatukseni on se, että jatkaisin nykyistä pystyakselia ylös takakannelle. Tällöin peräsin tukeutuisi runkoon nykyisen kahden laakerin sijasta kolmella laakerilla, näistä ylin olisi peräsimen yläpäässä laminoituna takakannelle. Peräsimen yläpäähän täytyisi laminoida vaakasuora "pinna", jolla peräsin lukittuu peräsinakselille. Peräsinakseli on noin 4 astetta takavinossa, joten kovin suurta poikkeamaa vaakasuorasta ei pinnaan tarvitse. Tällä järjestelyllä peräsin olisi laakeroitu alhaalta, välistä ja ylhäältä kiinteästi runkoon, joten peräsimen kohdistuvat vääntörasitukset pienenisivät merkittävästi.

Tähän akselin yläpäähän olisi samalla helppo kiinnittää pinna varaohjausjärjestelmäksi. Nykyinen ohjaus on ajohytistä hydraulinen, joten samassa yhteydessä tulisi huomioida hydrauliikan ohitus-mahdollisuus.

Northling
Viestit: 2755
Liittynyt: 23.04.2003 11:16
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja Northling » 16.02.2014 22:22

Moro

Onks toi Degerö 28?
Paljonko peräsinakselilta on matkaa perään suurimmillaan?
Onko toi vanha peräsin ruostuvaista? Jos on sitä ei kannata jättää sinne uuden peräsimen sisään; ruostuu ja pullistuu ja halkasee peräsimen.
Miten siinä veistämön ulkopuolisessa peräsimessä on toteutettu toi akselointi?

Sun pitää ehkä hommata yhtenäinen peräsinakseli alhaalta kannelle asti, siinä ei mitkään jatkot tahdo kestää.

Jos tekee epoksilaminoidun peräsimen niin ydinaineeksi voisi laittaa vaikka jotain umpisolu vaahtoa ja lujuus siitä epoksilasista.
Jos sinne puuta haluaa välttämättä koteloida niin se on saatava sitten tiiviiksi ettei se puu lahoa. Varminta olisi käyttää jotain puuta joka ei lahoa Teak tai iroko. Ne on kyllä raskaita...

Nortti
PS. Yllä oleva teksti on minun näkemykseni asiasta, eikä välttämättä edusta yleistä näkemystä. Sinulla on oikeus olla eri mieltä. Pidätän oikeuden muuttaa käsitystäni. Scylla Ottiliana, https://www.youtube.com/ottilianasailing

JussiK
Viestit: 314
Liittynyt: 20.01.2006 14:24
Paikkakunta: Kotka
Viesti:

Re: Peräsin moottoripurjehtijaan

Viesti Kirjoittaja JussiK » 18.02.2014 14:01

Tuolla yhdenlainen peräsin tekele.

https://picasaweb.google.com/1100417782 ... 7096632690" onclick="window.open(this.href);return false;
Jussi K

Vastaa Viestiin