vielä pullahtaneesta pohjalaudasta

Yleistä keskustelua puuveneisiin liittyvistä asioista.
Kinde
Viestit: 793
Liittynyt: 25 Marras 2003 13:43

vielä pullahtaneesta pohjalaudasta

Viesti Kirjoittaja Kinde » 11 Tammi 2004 16:26

homma on vaiheessa jossa kaikki pullistuman kohdalla olevat painokaarien niitit on poistettu. Lauta edelleen reunaltaan reilu 1/2 cm ulkona ja tässä tapauksessa veistokaarien pettäneet naulat paikoillaan. Olen yrittänyt painaa lautaa paikalleen puukiilojen avulla, tyyliin tuki maasta pohjaa kohti ja kiila tuen ja pohjan väliin. Lauta ei moisella hommalla asetu ruotuunsa, mutta kokeilin käyttää hommassa auton saksi tunkkia ja homma rupes pelittämään.Hommaa nimittäin vaikeuttaa vielä se että saumojen välit on täytetty tetillä, joka on ensin kaavittu pois mitä saatu, mutta jäljelle jäänyt pitää lämmitää että laudalla on edes mahiksia liikkua.Seuraavaksi on tarkoitus hommata lisää tunkkeja niin että jokaista kaariväliä kohti olisi yksi tunkki tasaisen paineen aikaansaamiseksi Kysymys kuuluukin onko oikein että lauta on näin mahdottoman tiukalla sovituksella, ja kuulostaako auton tunkin käyttäminen väkivaltaiselta hommalta. Painokaaret on muuten aika hankalassa paikassa joten meinasin korjata ne laminaattikaarilla.

Kinde

masoini
Viestit: 313
Liittynyt: 16 Huhti 2003 11:59
Paikkakunta: Mynämäki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja masoini » 11 Tammi 2004 21:31

Moi,

Toki olisi tärkeää saada välit ensin puhtaaksi kaikesta moskasta, mitä siellä on. Lämmittämällä tietysti saa bitumikitin nöyräksi. Lautaa voi olla aikea saada paikoilleen ilman apuvälineitä, ja tunkkejakin voi käyttää ja on käytettykin. Toki siinä täytyy hiukan miettiä ja kuulostella, ettei ala mitään ylimääräistä puun rusahtelua mistään kuulumaan. Eli varovasti ja järki päässä.

Voithan tietty ensin poistaa ne painokaaret, mitkä pitää vaihtaa, tai sen pätkän niistä, niin silloin lauta saattaa hakea paremmin paikkansa. Ei ainakaan ole mitään kynnystä edessä, joita katkenneisiin kaariin helposti tulee. Sitten vedät laudan veistokaariin ruuveilla kiinni, niinkuin Pekka edellisessä kertoi. Sen jälkeen uudet painokaaret ja lauta niihin niiteillä kiinni.

Markku

Kinde
Viestit: 793
Liittynyt: 25 Marras 2003 13:43

Viesti Kirjoittaja Kinde » 12 Tammi 2004 21:05

Kiitos tiedoista. Nyt pääsen taas eteenpäin. Kävin muuten teidän sivuilla ja lohdutti kummasti. Luulin itsekin ostaneeni likimain vimpanpäälle paatin mutta todellisuus iski tajuntaan liian myöhään.Nyt nautitaan venehimon hedelmistä, pitkistä illoista ja iloisesta vaimosta :))

Vastaa Viestiin