Aloitin homman tietysti ohjeitten mukaan kyllästämällä katon rimat. Käytin kyllästykseen tosin Bilteman kyllästysöljyä, koska aikaa ei ollut jäädä odottelemaan pellavaöljyn kuivumista. Katto imi hyvin öljyä ja kun se oli kuivunut päivän pari niin aloitin kattokankaan asentamisen paikalleen. Kaikki meni hienosti ja kangas kiinnittyi kattoon hyvin ja pingotin sen mielestäni tosi kireälle ja naputtelin naulat paikalleen.
No, meni kuukauden päivät ja kyllästysöljy ajattelikin häipyä ja nyt kangas on kiinni puu osuuksissa mutta noussut kuprulle joka riman kohdalta.
Mitä ihmettä teen sille? Kangashan on kiinni puussa? Lähteekö se irti helposti ja millä saan sen takaisin kiinni
